Lue keskustelun säännöt.
”En halua lapsia, koska en pidä lapsista”. Mutta pidättekö teineistä/aikuisista lapsista?
25.10.2021 |
Olen pohtinut paljon vapaaehtoisen lapsettomuuteni syitä ja sitä, että enkö pidä lapsista ollenkaan. Olen kuitenkin ollut lasten kanssa tekemisissä elämäni aikana todella, todella paljon, ja olen tajunnut, että pidän lapsista paljonkin.
Vaikka syyt lapsettomuuteeni ovat ehkä vähän syvällisemmät kuin ”yök en tykkää”, olen väkisin ajautunut miettimään myös tätä tykkäämisasiaa, ja tullut siihen tulokseen, että vauvat ja lapset on ihan kivoja, mutta teinit ja aikuiset lapset ovat minulle vaikeita.
”Yok, en tykkää.”
Vaikka olisin nähnyt läheltä lapsen kasvavan täysi-ikäiseksi, tajuan, etten tule teinien kanssa yhtä hyvin toimeen, vaikka poikkeuksia on kasvatuksesta riippuen. Minusta heihin on usein vaikea saada kontaktia, koska ovat lapsia aikuisen kehossa. En pääse samalle aaltopituudelle, en osaa rentoutua.
Lasten kanssa minä vien, koska olen aikuinen, mutta annan ”ilomielin” teinin viedä keskustelua. En saa heistä otetta, koska joko yli- tai aliarvioin tämän keskustelutaidot.
Lapset itse asiassa ovat mielestäni vähemmän arvaamattomia. Siksi pidän vaikkapa alakouluikäisistä enemmän.
Pystyykö joku (vela) samastumaan? Kun sanotte, ettette pidä lapsista, ulotatteko lapsen tarkoittamaan myös teini-ikäisiä, jopa aikuisia lapsia?
Kommentit (19)
Voi Jeesus..
Olen lapsena hoitanut taaperoita ja muistan vieläkin ne kiukkukohtaukset. En myöskään tykkää vaihtaa vaippoja.
Parempi näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tykkää keistään alle 20v, koska ne on kaikki lapsen tasolla. Ja oon ite parikymppinen.
Minusta on outoa kun ihmiset sanovat että ''rakastan lapsia'' tai ''inhoan lapsia''. Eihän kukaan sano rakastavansa/vihaavansa esimerkiksi aikuisia kokonaisuudessaan. Lapset eivät ole mikään yhtenäinen ihmisjoukko, vaan jokaisella on omanlainen persoonansa ja luonteensa. Jotkut lapset, kuten muutkin ihmiset, ovat pidettäviä ja jotkut eivät todellakaan.
En tiedä lasketaanko minua velaksi, koska minulla ei varsinaisesti olisi mitään lapsen hankkimista (no, sen yrittämistä edes) vastaan, mutta minulla on elämäntilanne mitä on, enkä luultavasti sopivaa miestäkään löytäisi ajoissa. Joten koko lapsi on pelkkä teoreettinen, kaukainen ajatus.
Mutta itseäni myös lapsissa ahdistaa eniten se, että ei voi tietää, millaiseksi he kasvavat. Tunnen ihan tuttavapiiristä liian monta sellaista tapausta, että perhe on ollut ihan normaali, mutta silti yhdestä lapsesta tulee jos ei nyt psykopaattia niin jollain tapaa moniongelmainen. Ja jotkut näistä "moniongelmaisista" ovat vanhoja lapsuuden kavereita, jotka eivät ole itsekään koskaan kotiolojaan moittineet. Monessa tapauksessa päätyivät teininä väärään seuraan tai masentuivat syystä jota eivät osaa itsekään sanoa, ja kierre oli valmis.
Pahinta olisi tietysti, jos omasta lapsesta kasvaisi jokin psykopaatti.
Ja tietysti syy on aina vanhemmissa. Vaikkei olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on outoa kun ihmiset sanovat että ''rakastan lapsia'' tai ''inhoan lapsia''. Eihän kukaan sano rakastavansa/vihaavansa esimerkiksi aikuisia kokonaisuudessaan. Lapset eivät ole mikään yhtenäinen ihmisjoukko, vaan jokaisella on omanlainen persoonansa ja luonteensa. Jotkut lapset, kuten muutkin ihmiset, ovat pidettäviä ja jotkut eivät todellakaan.
En pitänyt lapsista enkä vieläkään pidä kaikista lapsista. Oman lapsen kanssa kaikki on erilaista. Oman lapsen kanssa syntyy yhteys ja homma toimii siten paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi Jeesus..
Olen lapsena hoitanut taaperoita ja muistan vieläkin ne kiukkukohtaukset. En myöskään tykkää vaihtaa vaippoja.
Parempi näin.
Vieraiden lasten kiukut ja vaipat onkin kamalia. Se on kumma juttu miten omaansa sietää niin paljon paremmin.
En ole vela.
Tuohon teinien kanssa toimeen tulemiseen vaan hakuaisin kommentoida: itse luulin myös, että teinien kanssa toimeentuleminen on vaikeampaa, kuin pienten lasten kanssa. Jotenkin kiusallisempaa ja väkinäistä. Ymmärrän siis mainiosti, mitä tuolla haet takaa.
Onneksi olen nyt omien lasten myötä huomannut, että lapsen vanhempana kasvaa siinä lapsen mukana. Ja teinien kanssa onkin yllättäen kivaa, hyviä tyyppejä ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole uskaltanut alkaa tykätä lapsista, koska olen alitajuisesti pelännyt että jos tykkään lapsista, haluan oman lapsen tai lapsia. Olen vapaaehtoisesti lapseton ja jo kohta eläkeiässä ja tämä tunne ei ole muuttunut.
En ole uskaltanut tykätä siksi, että itselläni ja äidilläni ja isälläni meillä kaikilla oli vaikea lapsuus ja se traumatisoi.
Pelkään että tällainen traumatisoitunut vanhempi, vaikka onkin tarkastellut näitä asioita ja saanut apua ja kasvattanut itsetuntemusta, silti jotenkin voi tuottaa onnettoman lapsen ja aikuisen ja että olen jotenkin epäsopiva äidiksi ja että pilaan lapsen tahtomattani.
Tiedän että me kaikki ollaan saatu lapsuus joka on epätäydellinen ja useimmat kasvoivat kelpo aikuisiksi siitä huolimatta, mutta en itse uskalla. Ei ole kumppaniakaan näistä syistä eikä turvaverkkoa, sukulaisia.
Mutta henkilökohtaisesti leikki-ikäiset ovat aika kivoja, mutta teini-ikäisiä itsekin välttelen, koska pelkään että jos ne ovat ilkeitä tai olen tuomitseva heitä kohtaan heidän käyttäytymisen, pukeutumisen tai arvojen takia.
Olisin varmaan kamala äiti, koska kaikki nykyteinien pukeutuminen on mielestäni järkkyä ( siis mitä näkyy online) niin omani olisi kurissa ja tietysti tulisi ehkä kiusatuksi.
Joten en ole riittävän hyvä ihminen äidiksi, enkä ole uskaltautunut rakastaa lapsia.
Vieläkin testeistä huolimatta syntyy vammaisia lapsia, en uskalla ottaa riskiä, koska en ole supernainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni ei pidä toisten lapsista mutta pitää omista lapsistaan
Paljon mukavampia lapset on 0-4 vuoden iässä ku 12-15 vuoden iässä. Kun olin siinä iässä, mun vanhemmilla ja opettajilla oli ainakin ihan helvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten tulisi aiempaa enemmän miettiä onko heistä vanhemmiksi. Ei niin kuten tämä somebloggari että vasta jälkikäteen herätään siihen ettei nappaakaan.
Minä olen reilusti yli viidenkymmenen ja vapaaehtoisesti lapseton. En edes ajatellut lapsentekoa vaihtoehtona, ennen kuin yläastekaverit puhuivat tulevien lastensa nimistä ja minä tajusin, että en missään tapauksessa haluaisi lapsia. En pidä lapsista.
En ole lapsirakas, mutten ole myöskään aikuisrakas. En näe mitään syytä pitää tai olla pitämättä lapsista kokonaisuutena tai ikäryhmänä. Kaikille lapsille kuitenkin on yhteistä se, että he sätkivät ärsyttävästi ihan pieninä ja puhuvat ärsyttävän kimeällä ja tukkoisella äänellä isompina.
Ainoat lapset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ovat veljeni lapset. He olivat vauvoina kiinnostavia vain siinä mielessä, että heidän naamastaan voi bongata sukulaisten piirteitä. Kun he oppivat puhumaan, heistä tuli tavallaan "ihmisiä" ja yksilöitä. Nyt nuorina opiskelijoina he ovat kivoja ihan omilla ansioillaan.
Kysyit teineistä. Teinit ovat jo "ihmisiä", vaikka osaavatkin välillä taantua viisivuotiaiksi. Olin aikoinani muutaman vuoden aineenopettajana, luokanvalvojana ja ulkomaiden kielikurssien opettajana ja tulin teinien kanssa tosi hyvin toimeen. Teinienkin mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnustan, mulla on lapsia, mutta monista lapsista en pidä. Syitä sille miksi joku haluaa tai on haluamatta (tai halusta huolimatta valitsee olla tekemättä) lapsia on useimmilla varmaan aika pitkä lista. "En halua lapsia koska en tykkää lapsista", en tulkitse sitä kattamaan koko valintaa ihan kirjaimellisesti koska harvoin tarkoitetaan kai, ettei vain tykkää tai siedä keitään lapsia missään tilanteessa, mutta jotain sinne päin, että lasten kanssa kuitenkaan tahdo olla kuten läsnäolevana vanhempana joutuisi olemaan. Esim. Omasta mielestäni vanhempia painostetaan pitkälti samaan muottiin toteuttamaan suosituksia ja lasten kanssa voi olla rassaavaa. Ei aina edes tunnu haluamaltaan elämältä. Esim. aamukiireet tuntuu tosi luonnonvastaisilta. Itse en tosin yhdistä niitä niinkään lapsiin vaan kulttuuriin. Mutten kyllä tykkää. Joku voi ajatella, että itse lapset tekee aamuista hankalia kun eivät herää riemuiten pukemaan haalareita ja vipellä päiväkotiin vaan pitää joka aamu herätellä ja yrittää sietää sitä saaatanan hidastelua. Suhtautumiskysymys ja järjestelykysymys tietysti myös. Itse rakastan lapsiamme niin paljon, että olen valmis sietämään Esim. hidastelua. Joku ei koe tarvetta saada sitä rakkautta kokea tai ei uskalla ottaa riskejä, jos lasta ei vaikka edes rakastaisi. Eivät halua lapsia sitten ryhtyä hankkimaan, eivät tykkää lapsista niin paljon, miten sen nyt tiivistäisi... Olipas sekavaa.
En sano tähän muuta, kuin että on aivan eri asia yrittää päästä samalle aaltopituudelle vieraan teinin kanssa, kuin oman lapsen, jonka on nhänyt kasvavan ja jonka kanssa on itse kasvanut siinä mukana.
En minäkään pidä jostain random teineistä, mutta mun omat on ihan huipputyyppejä. Huumorintajuisia, mukavia, älykkäitä. Vaikka eivät varmasti vieraalle heti näyttäytyisi samanlaisina. Tietenkään.
En myöskään pidä tuntemattomista pikkulapsista. Musta niiden kanssa on vaivaannuttavaa yrittää kommunikoida, varsinkin jos eivät osaa puhua selkeästi... Mutta ei omien kanssa ole koskaan mitn vaivaannuttavia hetkiä ollut. Tietenkään. Kun sä tunnet sen ihmisen, kuin omat taskusi (tai no, ei kaikki tunne, mutta kaikki tuntee, ketkä on halunneet tuntea).
Hölmö kysymys. Sama kuin kysyisi että "pidätkö 37-vuotiaista ihmisistä?"
Aika iso ihmisryhmä, johon mahtuu erilaisia luonteita.
En pidä itsestäni. En pidä siitä minkälainen musta tulee, kun joku itkee ja rääkyy vieressä, kysyy tyhmiä, pitää liikaa ääntä ja haisee.
Minä olisin todella tunnekylmä vanhempi ja aiheuttaisin lapselleni traumat. Siinä perimmäinen syy sille miksi en lapsia aio hankkia.
Mulla on vähän päinvastoin. En oikein saa kontaktia pieniin lapsiin, mutta teinien kanssa syntyy syvällisiäkin keskusteluja. Ehkä olen luonteeltani vähän nuori aikuinen itsekin. M49
Minä upitan nyt pari tuntia myöhemmin.
Onko sellaisia veloja paikalla, jotka perustelette lapsettomuuttaan sillä, ettette pidä lapsista?
Lapsuushan on kamalan lyhyt. Onko kuitenkin niin, ettette pidä teineistä tai nuorista aikuisistakaan?
Vai onko niin, että vastasin jo aloituksessa monien muidenkin puolesta, että ei siitä tykkäämisestä tässä ole kyse oikeastaan ollenkaan, vaan syyt ovat oikeasti syvemmällä?
Miksi joku sitten sanoisi, että syy on se, ettei pidä lapsista? Onko se vain helppo vastaus, johon ei yleensä tule lisäkysymyksiä? (Nyt tulee! :D)
Ap