Kuinka tärkeää seksi on parisuhteessa
Help me. Ollaan oltu puolison kanssa yli 10v yhdessä. Ihan sieltä 15vuotiaista asti. Hän on huomaavainen, kiltti ja hyvä ollu aina mua kohtaan, ja mun on ollu hyvä olla hänen kanssaan. Silti aina aika ajoin tuntuu että "se jokin" puuttuu. Esim meidän huumori ei varsinaisesti kohtaa, minä oon meistä se pelle joka toista naurattaa mutta itse en naura vedet silmissä juuri koskaan, jos edes nauran muutenkaan. Mies ei varsinaisesti ole tylsä, mutta aika tasainen. Käytin e-pillereitä ihan sieltä teini ajoista lähtien, pillerit teki sen ettei juuri koskaan panettanut, (toki vasta myöhemmin ymmärsin sen johtuneen pillereistä) seksielämä ollut aina vähän tylsää, en koe varsinaisesti vetoa miestäni kohtaan kuin joskus harvoin, seksi tuntuu monesti suorittamiselta. Mies kyllä haluaa minua mutta minä en häntä. Kun jätin pillerit pari vuotta sitten pois (migreenin vuoksi) heräs mullaki ne panetuksen tunteet, mutta ei silti miestä kohtaan. Seksiä kyllä haluaisin mutta en koe vetoa mieheen, pannaan kyllä mutta omalta osaltani en koe intohimoa. En ole tätä asiaa ennemmin tuonut miehelleni esille, koska hankala aihe, ja olen pohtinut että onko seksi niin tärkeä osa parisuhdetta. NO me on puhuttu jo +5v sitten että suhteen ulkopuolisetkin on ok, on kokeiltu kimppakivaa, itse olen suudellut muita ja harrastanut toisten kanssa seksiä. Ei siinä mitään asiat on rullannut vaan eteenpäin. Mutta nyt vasta tässä päädyin sänkyyn toisen miehen kanssa, ja voiluoja miltä se tuntuukaan kun panettaa ja oikeasti himoitsee toista. Seksi tän toisen kanssa oli niin ihanaa etten oo voinut muuta miettiäkkään. Tän jälkeen ne ongelmat alkoi, koska mies oli jostain syystä käsityksessä ettei ole enää muita suhteen ulkopuolisia, ja itse luulin että se on edelleen ok. Tämä pano loukkasi miestäni todella, mutta itse en kokenut mitään syyllisyyden tunteita, tai katumusta. Tämä jälleen nosti esille sitten kaikki meidän ongelmat kun kommunikaatio ei toimi, huumori ei kohtaa, en koe intohimoa suhteessa. Mies ei haluaisi erota, ei ajattele asioista samalla tavoin kuin minä, mutta itse koen meneväni eteenpäin vain puoli teholla.
Jäänkö suhteeseen joka on ihan hyvä, ei varsinaisesti mitään vikaa, hyvä ja turvallinen olla toisen kanssa, mutta onko se loppupeleissä vain tottumista siihen että toinen on, kun niin kauan ollut. Jäänkö katumaan sitä että tyydyin "ihan hyvään" jos vois saada parempaa. Kadunko jos heitän ihan hyvän suhteen menemään.
Nimim.pyörällä päästään.
Kommentit (11)
Tämä on sinun ainutkertainen elämäsi, joten mieti haluatko tuhlata sen johonkin kädenlämpöiseen?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sinun ainutkertainen elämäsi, joten mieti haluatko tuhlata sen johonkin kädenlämpöiseen?
Mutta jonkun pitäisi laskutkin maksaa...
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sinun ainutkertainen elämäsi, joten mieti haluatko tuhlata sen johonkin kädenlämpöiseen?
Juuri niin. Olet löytänyt normaalin nautinnollisen seksin. Se kuuluu sinulle. Unohda se tylsä ukko ja elä.
M55
Ero ja jännämiehen matkaan. Matka kestää sen ajan, kun jännämies löytää uuden panopuun. Onnea matkaan!
Vierailija kirjoitti:
Ero ja jännämiehen matkaan. Matka kestää sen ajan, kun jännämies löytää uuden panopuun. Onnea matkaan!
95% yhteisestä ajasta yhdessä asuvalla parilla menee ihan muihin asioihin kuin seksiin, paitsi jos on hyvin ristikkäiset aikataulut. Ei sillä vielä pitkälle pötkitä, jos se 5% on supermahtavaa. Niiden arkisten asioiden pitää myös toimia. Ja tosiaan, alkuhuuma voi lopahtaa. Kyllä puolison valinta pitää loppupeleissä tehdä enemmän ylä- kuin alapäällä.

No tässä tarinassa päätökset tehdään vain alapäällä. Siksi onnea matkaan!
Otsikon kysymykseen vastaus. Tärkein asia, joko puolison tai panokaverin kanssa. Jompikumpi, muuten ei parisuhdearkea kestä.
kiitos tässä on kaikkiin parisuhteisiin pitempään päälle liityvä ongelma ihmistä ei kertakaikkiaan ole tehty elämään yhdessä ja samassa parisuhteessa pitkään. nää seksiasiantuntijat mitä meillä on ne puhuvat ihan täyttä kakkaa näistä aiheista. tämä homma valitettavasti, tilanne tässä maailmassa ja ihmisten kesken ja ilmeisesti myöskin eläimen.
monissa parisuhteessa alkuseksin jälkeen kehittyy myöskin toisenlainen kiintymys ja kunnioitus toista ihmistä kohtaan ja sitä kautta parisuhdetta pystytään jatkamaan usein jopa loppuelämän.
Toivottavasti mies heittää kaltaisesi l.tkan pihalle.