Lue keskustelun säännöt.
Epävakaa persoonallisuushäiriö
11.04.2016 |
Miten tämän kanssa voi oppia elämään? Vertaistukea?
Kommentit (46)
Mulla on kans diagnosoitu epävakaa persoonallosuus ja käyn DKT-terapiassa. Lääkäri sano että mulla on tuo vähän lievänä, ku mulla ei oo kuitenkaa mitään itsetuhosia ajatuksia.. Lähinnä mulla on ongelmana mustavalkonen ajattelu ja tunteet on hirveen suuria aina ja negatiivisia tunteita ei osaa käsitellä. Impulsiivisuus myös, saatan hetken mielijohteesta tuhlata holtittomasti rahaa/alkaa juomaan kesken arkipäivän yms.. Sit ihmisuhteet ei ikinä oo pysyviä. Varsinkaa ystävyyssuhteet, mulla tulee just toi ihailu ja sit ku toinen tekee tai sanoo jotain nii sit en enää tykkää siitä. Yliajattelen ihan hirveesti ihmisten rooleja ja mitä ne ajattelee musta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi epävakaa. Tosin usein epäilen diagnoosia, sillä en ole yrittänyt itsemurhaa tms. Lähinnä pyöritän päässäni kaikkea mahdollista, mietin jatkuvasti omaa olemista (mitä sanoin tai tein, teinkö jotain tyhmää jne.) ja ihmisten kanssa on vaikea olla tämän vuoksi. Väsyn pienestä. Onko muita, joilla oireet ovat enemmän sisään- kuin ulospäin kääntyviä?
Täällä epävakaa, jolla tunteet kääntyy nimenomaan sisäänpäin. Eli jos joku loukkaa, se jää kyllä mieleen pyörimään vuosiksi, mutta enemmän niin että vatvon loputtomasti, mitä itse tein siinä tilanteessa ansaitakseni loukkauksen. Rankaisen itseäni pienimmistäkin virheistä, mutta toisaalta en opi virheistä. Eli tavallaan hankin päänsisäistä draamaa tarkoituksella.
Impulssikontrolli on hyvin matala, eli just shoppailua, juomista, aiemmin myös seksiseikkailuja. Niitä sitten märehdin ikuisuuden ja teen taas hetken päästä uudelleen.
Ihmissuhteet multa onnistuu kyllä. Suurin osa ystävistä on ollut mukana reilut parikymmentä vuotta ja parisuhdekin jo kymmenen. Työelämässä olen aina ollut pidetty. Tällä hetkellä toimin johtotehtävissä ja sekä alaisilta että kollegoilta saan mukavaa palautetta. Töissä mun on hyvin hankalaa tyytyä rutiinitöihin tai leppoisaan tahtiin, mutta onneksi olen löytänyt hyvän työympäristön, jossa riittää tekemistä.
Ja kuten joku mainitsikin, niin itsekin ymmärsin vasta diagnoosin jälkeen, ettei kaikki murehdi jotain vuosien takaisia vääryyksiä jatkuvasti. Että on normaalia päästä asioista yli ja antaa elämän jatkua. Ettei kaikista tunnu koko ajan ihan helvetin pahalta ja se on ihan ok.
Dialektinen käyttäytymisterapia (DKT) ainoa oikeasti vaikuttava hoito. Jos siihen oikeasti sitoutuu ja on hyvä terapeutti niin hyviä tuloksia tulee.
Vierailija kirjoitti:
Dialektinen käyttäytymisterapia (DKT) ainoa oikeasti vaikuttava hoito. Jos siihen oikeasti sitoutuu ja on hyvä terapeutti niin hyviä tuloksia tulee.
Olen edellinen kirjoittaja. Itsellä on ollut just vaikeuksia sitoutua terapiaan, koska olen useampaan otteeseen spontaanisti muuttanut, saanut uuden vaativamman työn tai ollut rahaton. Tällä hetkellä asun ulkomailla, jossa terapiamahdollisuudet edes englanniksi ovat heikohkot. Onneksi ikä on levittänyt oireita ja samoin lääkitys tasoittaa pahimpia kuohuja.
Mutta ehdottomasti suosittelen ottamaan kaiken mahdollisen avun vastaan. Haluan vaan sanoa, että vaikka tuntuukin hankalalta niin iän myötä oireet saattaa tasoittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä liittyykö epävakauteeni, mutta nyt kun olen pääsemässä oikeanlaisen hoidon piiriin, niin on alkanut tuntua siltä, että "ei minulla mikään ole, kuvittelen vaan - enkä todellakaan ansaitse apua" :( Tekisi mieli perua kaikki jo sovittu. Olen jo niin paljon velkaa tälle yhteiskunnalle enkä tiedä tuleeko minusta koskaan "kunnollista" työssä käyvää eläjää. Voi itku.
En tiedä, miten tämän ja itsensä kanssa oppisi elämään. Voisipa olla joku muu, joku terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä liittyykö epävakauteeni, mutta nyt kun olen pääsemässä oikeanlaisen hoidon piiriin, niin on alkanut tuntua siltä, että "ei minulla mikään ole, kuvittelen vaan - enkä todellakaan ansaitse apua" :( Tekisi mieli perua kaikki jo sovittu. Olen jo niin paljon velkaa tälle yhteiskunnalle enkä tiedä tuleeko minusta koskaan "kunnollista" työssä käyvää eläjää. Voi itku.
Mullekin on käynyt noin, ehkä se johtuu siitä epävakaudesta, kun on parempi olla niin unohtaa, että hetken päästä kaikki onkin taas sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on taas yksi diagnoosi joka on täyttä huuhaata! Kyseessä ihmiset joille tapahtunut kaikenlaista ja sitten he reagoivat. Lääketeollisuus ja hoitohenkilökunta käyttävät tilaa hyväkseen välissä. Kenenkään ei tarvi tutkia eikä ymmärtää mitä on ollut kokea kovia. Juttu liimataan reagoijaan. Hyvältä näyttää.
Kyllä minua tutkitaan ja hoidetaan. Diagnoosi on ollut pelastus - jos vain uskon siihen. Nyt tuntuu siltä, etten ole tarpeeksi oikeanlainen edes "epävakaaksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli valtavan itsekeskeisiä ja itsekkäitä ihmisiä. Reaktiot teennäisiä ja mielipiteet vaihtuvat tiuhaan. Se lääke on elämänkoulu ja kova työnteko. Parhaimmillaan sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli valtavan itsekeskeisiä ja itsekkäitä ihmisiä. Reaktiot teennäisiä ja mielipiteet vaihtuvat tiuhaan. Se lääke on elämänkoulu ja kova työnteko. Parhaimmillaan sinkkuna.
Koitetaanpa uudestaan.
Tiedän, että sanoissasi ja totuuden siemen, mutta silti viestisi loukkasi. En ole valinnut persoonallisuushäiriötä enkä toivoisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään.
Olen jopa joutunut luopumaan parisuhteesta ja mahdollisuudesta omiin lapsiin - tiedän, ettei minusta ole puolisoksi tai vanhemmaksi.
Korjaus viestiin 39:
... sanoissasi ON totuuden siemen
Onko muita joille epävakaus puhjennut vasta kolmikymppisenä lasten saamisen jälkeen? Mulla rakkaudeton lapsuus, voiko se pelkästään olla syynä?
Ei kannata ainakaan täältä hakea vertaistukea,googlaa mielummin jotain foorumeita ym. Täällä on aina samat,mielenterveysongelmista mitään tietämättömät henkilöt haukkumassa ihmisiä "oman kokemuksensa" perusteella.Muutenkin koko paikka yksi keittiöpsykologien ja omia vääriä diagnoosejaan jakelevien luvattu maa.Hyödyt varmasti enemmän keskusteluista jossain missä parempi ilmapiiri.
Vierailija kirjoitti:
Onko muita joille epävakaus puhjennut vasta kolmikymppisenä lasten saamisen jälkeen? Mulla rakkaudeton lapsuus, voiko se pelkästään olla syynä?
Minulla ei ole lapsia, mutta uskoisin, että rakkaudeton lapsuus voi hyvinkin riittää "syyksi" ja epävakaus puhkeaa siinä vaiheessa, kun tajuaa, miten paljon omaa lastaan voi (ja pitää!?) rakastaa. Onko tässä mitään järkeä? Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi
-39&40 viestien kirjoittaja
p.s. Vertaistukea osoitteessa epavakaa.fi
Heh heh