En ymmärrä, jos lähiomaiset hylkäävät huumeiden käyttäjän

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 18:07"]

Ap jeesustelee. Hänellä ei ilm. ople minkäänlaista kokemusta siitä, millaista on elää addiktin kanssa (oli addiktion kohde mikä hyvänsä, huumeet, viina, seksi ...)

[/quote]

Ap myös sanoo tunteneensa huumeidenkäyttäjiä,silloin kuin oli myös itse huumeidenkäyttäjä.Ei taida olla ihan sama asia kun olla itse huumeeton ihminen,joka joutuu sivusta seuraamaan kun toinen tekee hidasta itsemurhaa. Niin kuin ketjussa onkin jo sanottu,käyttäjän hyysääminen on karhunpalvelus hyysättävälle. Oma sekakäyttäjämieheni on ollut parhaimmillaan silloin kun olen heittänyt hänet kadulle.Kummasti on löytynyt motivaatiota löytää oma asunto ja muutenkin huolehtia asioista,kun joku muu ei ole tehnyt sitä hänen puolestaan.Mikäs se on narkkarin narkkaillessa,kun lähimomaiset vain "tukevat"eikä tarvitse edes persettään pyyhkiä itse. 

(Anteeksi karkea kärjistys,mutta toisin kuin AP minä tiedän mistä puhun.)

Jos mun vanhemmat olis hylänny mut kun käytin, eikä vieny mua katkolle kun pyysin, olisin jo luultavasti tappanut itseni.

Juuri näin. Auttaa voi olemalla tarvittaessa apuna, antamalla ruokaa ....mutta jossain menee raja. Toista ei voi pelastaa jos hän ei itse halua muutosta. Tilanne on vaikea ja kaksijakoinen: tiedät toisen olevan sairas päihteistä ja tarvitsevan apua. Et kuitenkaan voi elää täysin toisen elämää, itsekin on otettava vastuuta. Tiedän mistä puhun, itsellä 2 kannabista käyttävää poikaa. ja kyllä, aine veltostuttaa ja muuttaa ihmistä. ainakin silloin kun sitä käytetään paljon.  sanotaan siitä mitä vaan. Käyttäjä ei itse näe omaa tilannettaan. ole tukena mutta älä toisen sätkynukke!

Mä taas ymmärrän sen, että ei halua olla missään tekemisissä. Narkkarit valehtelevat, varastavat, pummaavat, ruinaavat ja ovat kaikin tavoin epäluotettavia. Käyttävät hyväksi kun tilanne on kusinen, ja häipyvät taas rellestämään.

Jos jää "tukemaan", mahdollistaa samalla käytön. Narkkari huomaa, ettei hänen käytöllään ole mitään seurauksia, ja teot saa anteeksi. Kierre vain pahenee. Narkkari vetää kaikki muutkin omaan paskaansa, kuten juopotkin tekevät. Sen lisäksi persoonallisuus muuttuu, eikä kyse ole enää vähän ajan kuluttua edes samasta henkilöstä, joka on aiemmin ollut.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 00:35"]Mää käytän koska mulla on niin paha olla. Aina ja jatkuvasti. Silloin pääsen sitä tunnetta hetkeksi karkuun. Olen kasvanut uusperheessä, ja joutunut kantamaan perheen emotionaalista taakkaa mukana koko elämäni. Olin se täydellinen lapsi, joka kyllä selviää. Pitää hymyillä, ei saa olla paha mieli.
Se kävi liian raskaaksi.
Tietysti olen pahoillani siitö tuskasta mitä aiheutan. Se on kuitenkin vain loppupeleissä osa siitä tuskasta mitä minä olen kantanut sisälläni lapsesta lähtien.
Olen täysi epäon istuja, perheeni on hylännyt minut jo ajat sitten.
Voi kun olinkin normaali, eikä aina tarvitsisi surra, itkeä ja kärsiä ahdistuksesta. Elämäni on viimeiset 20v ollut pelkkää itkua ja ahdistusta. Kun yritän hakea apua, ei nähdä muuta kuin se päihdeongelma. Toki pöihteet ovatkin ongelma, mutta taustalta löytyy niin paljon muutakin.
Voi hyvä jumala, en minä muuta haluaisi kuin elää tuskatonta elämää.
[/quote]

Just perus narkkarin tarina. Aina vika muissa.

Kiitos Sinulle kovasti vastauksesta, olisin ikionnellinen jos asia olisi noin mustavalkoinen. Lapseni on tutkittu ja todettu erityislapseksi, jolla on lievän persoonallisuushäiriön piirteitä. Hänen synnytyksensä oli erittäin vaikea, jolloin hänellä oli happivajaus. Kuten edellisessä tekstissäni toin huoleni ilmi siitä, että pohdin kovasti omaa rooliani tilanteessa. Olen ollut kotiäitinä lapsilleni 12 vuotta, joten läsnäoloa ja rakkautta on ollut perheessämme kyllä. Mikäli voisin kääntää aikaa taaksepäin tekisin sen, sillä tämän tiedon valossa mikä minulla nyt on lapseni tilanteesta, olisin toiminut toisin. Olisin muun muassa vienyt hänet aikaisemmin päiväkotiin, jotta lapseni vuorovaikutussuhteet olisivat kehittyneet paremmin kuin mitä ne kehittyivät äidin ja sisarusten kanssa kotona ollessa. Olisin jättänyt avioeron väliin sillä se edes auttoi lapseni ahdinkoa ja horjutti tasapainoa. Mutta en voinut kulkea hänen kanssaan koko ajan käsi kädessä, mikäli olisin siihen pystynyt olisimme välttäneet lukemattomat tapaturmat lapsuudessa ja sairaala reissut. Olisin hakenut vaikka kuun taivaalta jos olisin tiennyt että millä tavalla saan lapsellani pidettyä tasapainossa ja olisin välttänyt sen mikä tilanne nyt on, mutta miten se auttaa tätä hetkeä, sillä mennyt on mennyttä ja edessä on tulevaisuus.  Ihmiset jotka eivät tiedä totuutta heidän on helppo tuomita vanhempi ja se on raskas taakka kannettavaksi vanhimmalle jotka kamppailevat erityislapsen kanssa. Kuten nytkin koen että olen velvollinen oikaisemaan asian, sillä tuomio kohdistui minuun, minä olen pilannut lapseni. Myönnän että on tilanteita joissa olisi pitänyt toimia toisin, mutta tapahtunut on tapahtunut enkä voi pohtia menneisyyttä, sillä on keskityttävä tulevaisuuten jotta jaksan tätä kaikkea. Mutta yritän olla katkeroitumatta, sillä tiedän että kaikki se energia minkä käytän johonkin muuhun, on pois minun lapsiltani.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 13:36"]Kiitos Sinulle kovasti vastauksesta, olisin ikionnellinen jos asia olisi noin mustavalkoinen. Lapseni on tutkittu ja todettu erityislapseksi, jolla on lievän persoonallisuushäiriön piirteitä. Hänen synnytyksensä oli erittäin vaikea, jolloin hänellä oli happivajaus. Kuten edellisessä tekstissäni toin huoleni ilmi siitä, että pohdin kovasti omaa rooliani tilanteessa. Olen ollut kotiäitinä lapsilleni 12 vuotta, joten läsnäoloa ja rakkautta on ollut perheessämme kyllä. Mikäli voisin kääntää aikaa taaksepäin tekisin sen, sillä tämän tiedon valossa mikä minulla nyt on lapseni tilanteesta, olisin toiminut toisin. Olisin muun muassa vienyt hänet aikaisemmin päiväkotiin, jotta lapseni vuorovaikutussuhteet olisivat kehittyneet paremmin kuin mitä ne kehittyivät äidin ja sisarusten kanssa kotona ollessa. Olisin jättänyt avioeron väliin sillä se edes auttoi lapseni ahdinkoa ja horjutti tasapainoa. Mutta en voinut kulkea hänen kanssaan koko ajan käsi kädessä, mikäli olisin siihen pystynyt olisimme välttäneet lukemattomat tapaturmat lapsuudessa ja sairaala reissut. Olisin hakenut vaikka kuun taivaalta jos olisin tiennyt että millä tavalla saan lapsellani pidettyä tasapainossa ja olisin välttänyt sen mikä tilanne nyt on, mutta miten se auttaa tätä hetkeä, sillä mennyt on mennyttä ja edessä on tulevaisuus.  Ihmiset jotka eivät tiedä totuutta heidän on helppo tuomita vanhempi ja se on raskas taakka kannettavaksi vanhimmalle jotka kamppailevat erityislapsen kanssa. Kuten nytkin koen että olen velvollinen oikaisemaan asian, sillä tuomio kohdistui minuun, minä olen pilannut lapseni. Myönnän että on tilanteita joissa olisi pitänyt toimia toisin, mutta tapahtunut on tapahtunut enkä voi pohtia menneisyyttä, sillä on keskityttävä tulevaisuuten jotta jaksan tätä kaikkea. Mutta yritän olla katkeroitumatta, sillä tiedän että kaikki se energia minkä käytän johonkin muuhun, on pois minun lapsiltani.
[/quote]

Mennyttä et voi muuttaa, tulevaa kyllä. Lapsesi tarvitsee sinua! Yhteisterapia. Fyysinen ja henkinen läheisyys.
Miksi ylipäätään hankit enempää lapsia? Et ole edes sen ensimmäisen kohdalla osannut tehdä oikein.
Näen sinut varsinkin tämän tekstisi jälkeen täysin kykenemättömänä, itsekkäänä vanhempana.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 12:57"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 00:35"]Mää käytän koska mulla on niin paha olla. Aina ja jatkuvasti. Silloin pääsen sitä tunnetta hetkeksi karkuun. Olen kasvanut uusperheessä, ja joutunut kantamaan perheen emotionaalista taakkaa mukana koko elämäni. Olin se täydellinen lapsi, joka kyllä selviää. Pitää hymyillä, ei saa olla paha mieli.
Se kävi liian raskaaksi.
Tietysti olen pahoillani siitö tuskasta mitä aiheutan. Se on kuitenkin vain loppupeleissä osa siitä tuskasta mitä minä olen kantanut sisälläni lapsesta lähtien.
Olen täysi epäon istuja, perheeni on hylännyt minut jo ajat sitten.
Voi kun olinkin normaali, eikä aina tarvitsisi surra, itkeä ja kärsiä ahdistuksesta. Elämäni on viimeiset 20v ollut pelkkää itkua ja ahdistusta. Kun yritän hakea apua, ei nähdä muuta kuin se päihdeongelma. Toki pöihteet ovatkin ongelma, mutta taustalta löytyy niin paljon muutakin.
Voi hyvä jumala, en minä muuta haluaisi kuin elää tuskatonta elämää.
[/quote]

Just perus narkkarin tarina. Aina vika muissa.
[/quote]

Käviskö mielessäsi että ihminen ei kaikkea kestä yksin. Vikaa tosiaankin voi olla myös muissa.

Poikani on käyttänyt kannabista luultavasti useamman vuoden.Minulle asia valkeni vasta 1, 5 vuotta sitten,kun hän joutui muuttamaan takaisin kotiin.Iloinen,hymyileväinen,sosiaalinen poika on muuttunut ilmeettömäksi, puhumattomaksi erakoksi,joka pelaa yöt tietokonepelejä ja päivät nukkuu.Kiitos kannabiksen,jota käydään tuomassa jopa kotiovelle.Myyjät lähettävät viestiä,onko tarvetta ?
Olen uhannut poliisilla ja kotoa pois häätämisellä,turhaan.En pysty häntä heittämään pihalle,koska silloin kukaan ei valvo enää kannabiksen käyttöä.Muiden on helppo tuomita minut...että mahdollistan hänen huumeiden käytön,kun en heitä pihalle.Näen kuitenkin aina välillä vielä sen ihanan,suloisen poikani ,tämän kovan kuoren alla.En pystyisi elämään itseni kanssa,jos poikani kuolisi,kun olisin hyljännyt hänet.Jaksan vielä toivoa,rukoilla ja odottaa ....

Aina ihmisillä ei vaan riitä oma jaksaminen siihen tukemiseen. Silloin on pakko ottaa etäisyyttä ettei sairastu itsekin.

Tiedän monta ihmistä, jopa äitiä, jotka ovat sanoneet narkkariläheiselleen että tervetuloa takaisin kun et enää käytä.

No kun alkaa tavaraa hävitä ja muuta mukavaa tapahtua, niin en minä ainakaan halua olla tekemisissä sellaisen kanssa. Auton kolarointi => ei varaa maksaa / korjata. Rahan lainaaminen => ei maksa koskaan takaisin. Tavaran lainaaminen => myy eteenpäin enkä enää näe tavaroitani. Onhan näitä...

Onko ap:lla sitten lähiomainen huumeriippuvainen tai oma lapsi?

Entä jos narkkari varastaa kaiken arvokkaan lähiomaiselta. Pitääkö vieläki ottaa avosylin vastaan.

Nykyaikaa, kylmästi syrjään vain pilaamasta omaa ihanaa elämää.

No entäs se narkkari sitten? Hän valitsee huumeet lähisukulaisten sijasta. 

Riippuu vähän narkkarista. Jos on ns. suhteellisen kunnollinen, käy töissä/opiskelee, ei varasta tms., niin en ymmärrä hylkäämistä. Loppujen lopuksi aika pieni osa huumeiden käyttäjistä on näitä rappionistejä. Suurin osa viihdekäyttää (toki siitähän se nistin urakin lähtee). Martinan tapausta en halua kommentoida, en tunne.

Mä en tuomitse hylkääjää. Varmasti narkkarin läheisenä on kuluttaa. Yrittää ensin kaikkensa, mutta mitään ei tapahdu. Narkkari valitsee huumeet parantumisen sijaan, saattaa olla läheisilleen todella ilkeä ja sanoa/tehdä kamalia asioita, joita pyytäää sitten anteeksi, mutta tekee aina vain uudelleen ja uudelleen. Pettää läheisensä toistuvasti, valehtelee. Pahimmassa tapauksessa on väkivaltainen, varastaa omaisuutta, tekee ilkivaltaa läheisilleen, jos eivät lainaa rahaa, syyllistävät ja tuhoavat. Miten sellaista rajattomasti jaksaa?

Huumeidenkäyttäjä saattaa itsekin pistää välit poikki tarkoituksella...

Monesti auttavat sukulaiset vain mahdollistavat sen narkkarin huumausaineiden käytön. Narkkarille merkitsee vain sen huumeen ssanti, millään muulla ei ole väliä. Ja jos se mahdollistuu, niin ei ole tarvetta lopettaa. 

Jos olet 10 vuotta pelännyt, sun kodissasi on huumeita, läheisesi varastaa ja tuhoaa kotiasi, huumekauppiaat uhkaavta ja pelottelevat myös sukulaisia, ja saat olla aina valmiina ryntäämään hätiin, viemään sairaalaan ja tarkistamaaan tilanteen, pelkäämään väkivaltaa yms, niin joskus vaan loppuu voimat. Ja yleensä nämä narkkarit ovat loistavia manipuloijia ja valehtelijoita, tottakai pitääkin, jotta voi laittomuutta jatkaa. 

Siinä omasta elämästä ei enää ole jäljellä mitään. Nuo tuomitsevat ihmiset eivät varmasrti koskaan ole varmaan tunteneet narkkaria. Onneksi omassa lähipiirissä ei ole, mutta ystäväperheen hätää nähneenä ja myös auttaneena ymmärrän hyvin päätöksen. Joskus on pelastettava itsensä, jotta voi auttaa. 

On pakko hylätä. Eli ei saa tulla kotiin jos on itse poissa tai arvotavara lähtee myyntiin, ei saa olla kirjoilla kotona,  ei anneta rahaa, ei tueta huumeiden käyttöä. Mutta heti jos läheinen haluaa hoitoon, tuetaan 200%. Toki voi tulla kotiin syömään mutta monet vanhemmat päätyvät varastetun tavaran varastoijiksi, ovella lappaa uhkailijoita vaatimassa rahaa ja omaisuus on vaarassa. Moni on joutunut myymään asuntonsa ja maksamaan lapsen huumevelat että häntä ei tapeta.