Miten käsitellä ero erittäin vaikeasta suhteesta?

Meidän varmasti pitäisi miettiä, että MIKÄ se tunnekoukku on - mistä se koostuu: (menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus), toiveet, haaveet, mielikuvat, odotukset? Lupaukset, oma heikkous, oma vajavaisuus, sääli?? Joku oman itsensä arvostamattomuus? Pelko, ettei löydä ketään enää? Usko, että on sitä mitä mies on sanonut? Itsetunnon puute? Itse olen tehnyt töitä paljonkin aina erojen aikana sen ERON ETEEN. Analysoinut itseä, suhdetta, kirjoittanut ylös ja lukenut netistä tai kirjastosta lainaamistani teoksista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kamalaa on vaan kohdata näin suuri henkinen TYHJYYS, TUSKA, VIHA, ALEMMUUS, PELKO, EPÄTOIVO, EPÄUSKO, se tunne, kun on kuluttanut itsensä aivan loppuun saamatta mitään takaisin. Kun on luottanut toiseen ja pettynyt. Kun on luottanut uudelleen ja taas uudelleen, lukemattomia kertoja ja joka kerran taas pettynyt. Kun usko on vaan mennyt. Loppunut. Sitä vaan tulee vihaiseksi koko maailmaa kohtaan ja kateellisena ja surkeana katsoo vierestä muiden onnea, oman paljastuttua valheeksi.

En enää halua taipua miehen tahtoon ja haluan ihan oikeasti lopettaa tämän henkisen helvetin nyt lopullisesti. Päätös lopullisuudesta saa minut lähes pakokauhun valtaan, koska sittenhän KAIKKI on ihan OIKEASTI ollut turhaa. Kaikki se kärsimys on ollut turhaa. Olen kärsinyt turhaan. Koen, että mies on minulle velkaa. Hän on korvausvelvollinen aiheuttamastaan pahasta ja hänen pitäisi ottaa vastuu teoistaan. Mutta eihän hän sitä tee. Ei hän tee mitään. Hän jatkaa häiriöistä elämäänsä tuntematta mitään empatiaa minua kohtaan. Näkemättä mitä on minulle aiheuttanut.. Ja tämä on niin helvetin väärin. On myös väärin, että itse tulen tod näk käsittelemäään tätä eroa sitten niin luvattoman pitkään, kun mies vaihtaa naista kuin kalsareita, kykenemättömänä näin vaikeiden tunteiden käsittelyyn. Hajoan tähän analysointiin, ihan todella hajoan. Enkä haluaisi muuttua katkeraksi, mutta minulla on oikeus tuntea näin!! Minulla on OIKEUS hajota tähän ja nousta sitten vasta, kun olen itse valmis. Mutta miten tämän kaiken tekee "salaa"? En kaipaa mitään ystävien olkapäitä, sillä kukaan heistä ei voi tietää mitä olen kokenut ja miten syvälle mies on onnistunut minua satuttamaan. Mitkään sanat ei minua auta, vaan ainoa on tankata taas tietoa häiriöstä, tunnekoukuista, no psykologiasta; aivokemiasta. Olen aivan yksin tässä, mutta toisaalta se on ehkä nyt helpointakin.

Ap

Ap, piti ihan avata tietokone, että saan näpyteltyä kunnon vastauksen.

Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, että ottaisin sen takaisin kyselemättä.. Järki on viisas ja puhuu vastaan. Eihän meijän suhteessa mikään toiminut. Se oli kamalaa ja hyvä kun pääsin eroon hengissä. Mulle olis voinut käydä vielä pahemmin. Väkivalta ei koskaan lopu, se vain lisääntyy. Mä oon päässyt aika vähällä. En oo esimerkiksi saanut nyrkistä niinkuin ilmeisesti sinä? Mua vaan tönittiin ja väänneltiin. Muutaman kerran kerkesi kurkkuun kiinni, samoin koiran. Uhkaili perhettä ja ystäviä. Uhkasi pilata suhteeni parhaaseen ystävääni ja soittaa työpaikalleni.

Mutta sydän taas.. voi kun se huutaa ja itkee verta.. käskee mun laittamaan sille ihanalle, komealle miehelle viestiä ja pyytämään tulemaan takaisin. Ehkä kaikki järjestyy ja asiat palaa ennalleen? Jos mä vaan lopetan ***tuilun ja tahalteen ärsyttämisen niin se ei enää koske muhun?

Olen niin koukussa.. Silloin kun menee hyvin (kerran/pari viikossa) meillä on aivan ihanaa ja mies on niin uskomaton. Se korvaa kaiken huonon.. :/ Mies osaa puhua ihania juttuja ja suunnittelee tulevaisuutta. Lupaillut autoa, ulkomaanmatkaa ja lasta. Mitään ei ikinä näy. Se vaan vie mun rahat.. nytkin vielä velkaa reilu 500e, mahdankohan saada takasin..

Tuntuu tosi kurjalle, että sun exä on saanut murrettua sun itsetunnon kokonaan.. Mulle ei ihme kyllä ole niin tapahtunut. Ehkä ei päästy vielä sinne asti? Henkistä väkivaltaa ei ollut kuin tuo uhkailu. Se ei ikinä vähätellyt tai murtanut mua.. Onneksi. Henkinen väkivaltahan on sitä kauheinta ja jättää syvät arvet.

Mietin kanssa, että olisikohan sillä jo joku uusi. Se nimittäin hyppäsi edellisestä suhteesta suoraan mun sänkyyn. Miksei siis tekisi niin tälläkin kertaa? Vaikkakin omien sanojensa mukaan meillä oli "parhainta" ja tunnuin "siltä oikealta". Yritän vaan olla ajattelematta asiaa.. Se mitä ei tiedä ei voi satuttaa :)

Tuli kamala mieli noista sun viimesistä lauseista.. että säkin suojelet sitä, eikä kukaan tiedä mitä se on tehnyt. Mulla ihan sama juttu. Mutta kun viimeksi erottiin kunnolla huhtikuussa ja se kävi mun kurkkuun kiinni ja retuutti koiraa niin, että kannuskynsi irtosi, kerroin parhaalle ystävälle ja siskolle siitä riidasta. Ne ei tiedä, että on ennenkin tehnyt noin. Pikkuhiljaa olen pystynyt avautumaan äidille kuinka saamaton hän on. Ei maksa laskujaan, eikä saa YHTÄÄN mitään aikaiseksi. Se on auttanut, kun saa avautua läheisille. Ja sekin jollain tapaa auttaa kun ne haukkuu exää? :D ehkä helpompi pysyä erossa. Ehkä vielä joskus pystyn kertomaan mitä kaikkea se on oikeasti tehnyt..

-Kakkonen

Mulla ainakin se tunnekoukku liitty yhteisiin unelmiin ja varsinkin unelmaan HÄNESTÄ. Se on niin komea ja hurmaava. Mistä mä enään löydän niin komean miehen? Sitä sai niin ylpeänä viedä sukujuhliin ja kävelin sen vieressä leuka pystyssä kaduilla. Kunnon narsistin esikuva: komea ja hurmaa kaikki läheltä.

Täytyisi vaan nyt sisäistää, että ne on todellakin vain unelmia. Ei tule koskaan toteutumaan tämän miehen kanssa.

-Kakkonen

[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 21:31"]Sen kun tietäisi miten pääsee eroon tunnekoukusta, itse en ole päässyt ja olen palannut uudestaan useita kertoja narsistin luokse. Ihan noin pahoja juttuja ei ole tehnyt, mutta on arvaamaton, väkivaltainen, alistava, jne. Meillä on pieniä lapsia. Uskon ja toivon, että ilman rakkaita lapsiamme en olisi enää tässä suhteessa (kestänyt pian 8v).

Auttaisiko hyvä terapeutti? En tosin tiedä mistä niitä löytää ja millä hinnalla...

[/quote]

Ilman lapsia et olisi tuossa suhteessa... Eikö tuo osu omaan korvaasi? Miksi sitten lastesi pitää elää siinä? Lasten takia sinun pitäisi juosta ja lujaa.

Hei, en lukenut koko viestiketjua, mutta aloituskysymykseen: miten käsitellä ero vaikeasta suhteesta?, voisin jotain ajatusta kirjoittaa.

Uskoisin, että yksi todella hyvä keino asian ylittämiseen ja eteenpäin menemiseen on PUHUMINEN, puhuminen jonkun kanssa, joka kuuntelee sinua. Silloin saat hulluiksikin pyörivät ajatukset ulos päästäsi ja osaat suhtautua todellisuuteen "järkevämmin", saat myös ulos niitä tunteita; surua, pettymystä, vihaa; epätoivoa, jota tunnet, koska usein ne ovat niin iso koukku, että niiden kohtaamisen pelossa ajautuu samaan tuttuun huonoon kuvioon.

Puhumalla niistä ne tulevat pienemmiksi ja mahdollisiksi käsitellä, omassa päässä ne paisuvat kuin pulla taikina ja hallitsevat elämää.

Sen lisäksi, että käsittelet asiaa, olisi hyvä, että saisit elämääsi niitä puolia, joista nautit ja jotka vievät sinua eteenpäin (ehkä niitä sinulla jo onkin), asioita joilla pääset tulevaisuuteen, irti tästä hetkestä.

Tsemppiä.

Tämä on sinulle varmasti opettavainen matka, elä se läpi:)

Hei, en lukenut koko viestiketjua, mutta aloituskysymykseen: miten käsitellä ero vaikeasta suhteesta?, voisin jotain ajatusta kirjoittaa.

Uskoisin, että yksi todella hyvä keino asian ylittämiseen ja eteenpäin menemiseen on PUHUMINEN, puhuminen jonkun kanssa, joka kuuntelee sinua. Silloin saat hulluiksikin pyörivät ajatukset ulos päästäsi ja osaat suhtautua todellisuuteen "järkevämmin", saat myös ulos niitä tunteita; surua, pettymystä, vihaa; epätoivoa, jota tunnet, koska usein ne ovat niin iso koukku, että niiden kohtaamisen pelossa ajautuu samaan tuttuun huonoon kuvioon.

Puhumalla niistä ne tulevat pienemmiksi ja mahdollisiksi käsitellä, omassa päässä ne paisuvat kuin pulla taikina ja hallitsevat elämää.

Sen lisäksi, että käsittelet asiaa, olisi hyvä, että saisit elämääsi niitä puolia, joista nautit ja jotka vievät sinua eteenpäin (ehkä niitä sinulla jo onkin), asioita joilla pääset tulevaisuuteen, irti tästä hetkestä.

Tsemppiä.

Tämä on sinulle varmasti opettavainen matka, elä se läpi:)

ja edellinen lisää vielä, että nyt ei ole kiire sännätä uusiin suhteisiin ja uuteen luottamukseen, vaan kerätä itsensä ja luottaa ylipäänsä siihen, että elämä kantaa. Kyllä ne uudet suhteet tulevat aikanaan:)

En voisi enää vilkaistakaan miestä, joka tekisi jotain pahaa jollekin viattomalle ja avuttomalle luontokappaleelle tai lapselle. Mikään maailmassa ei saisi minua ottamaan takaisin sellaista miestä.

Mutta en olekaan koskaan ollut parisuhteessa narsistin kanssa, ehkä narsisti todella pystyy saamaan toisen pauloihinsa niin, että millään ei ole mitään merkitystä. 

Järkyttävää. 

Kakkonen, niin tutulta kuulostaa vaan nuo sun jutut myös.. :( Myös mun (ex-)mies on komea ja hurmaava. Ulkoa upea, sisältä mätä. Mutta hän todellakin teki hyvistä ajoista todella hyviä ja myös hän lupasi yhteisen tulevaisuuden hienoilla herkuilla ja ennenkaikkea yhteisellä ajalla.. Että kaikki muuttuisi vielä paremmaksi ja itse koin, että surkeat ajat olisivat olleet sen upean mielikuvan arvoisia sitten. Saisin huomioni sitten "tulevaisuudessa" ja antaisin kaiken anteeksi ja mies kohtelisi minua kauniisti ja olisi enemmän kuin pahoillaan mitä hän on tehnyt minulle. Oikesti luulin, että kyllä mies vielä tajuaa, mutta kuten itsekin sanoit, väkivalta ei lopu vaan päinvastoin. Meillä kävi näin myös..

Mies hyppäsi myös minun luo alle puoli vuotta sen jälkeen, kun oli eronnut exästään. ja siinä välissä pyöritti lukemattomia naisia. Minä olin kuitenkin "se paras". Minun kanssa oli helppo olla onnellinen ja minä olin tuki ja turva. Nuokin sanat ovat sellaisia, jotka pitävät koukkua yllä. Miten minä voin pettää toisen? Lopettaa kaiken, kuka sitten on tuki ja turva? En halua, että kukaan muu voi olla miehelle tuki tai turva.

Mutta ensimmäistä kertaa en haluaisi laittaa miehelle mitään. Enkä ole laittanut. Niitä halun hetkiä on tullut vain muutama päivässä (tiedät varmaan sen aivan PAKOTTAVAN miltei paniikki-tunteen, että jos et nyt heti laita niin voisit esim kuolla). Ennen olin tuossa tunteessa koko eron ajan. Sikäli tämä ero on jo nyt hieman erilainen.. Pelkään, että tämä tällä hetkellä oleva, liian itsevarma olo eron suhteen loppuu hetkenä minä hyvänsä, jolloin minusta tulee taas pelokas pikkutyttö, joka tekisi mitä vain saadakseen "halata miestä viimeisen kerran" tai "lupaisi muuttua vähemmän valittavaksi ja huomioivammaksi tyttöystäväksi". Pelkään, että romahdan taas ihan täysin. Pelkään, että jos en romahda vaan pärjäänkin hyvin, mies onkin romahtanut ja tulee ovelleni pyytämään anteeksi ja kertomaan haluavansa palata yhteen. Sillä hetkellä, kun näen miehen silmissä pelon, anteeksipyynnön, toivon ja pyynnön, että palattaisiin yhteen, minäkin murtuisin niinkuin sinä.. Niin on käynyt jo liian monta kertaa. Minä tyhmä idiootti uskon, vaikka TIEDÄN, että ei tule tapahtumaan ne tulevaisuudenkuvat tämän miehen kanssa.

Onko sulla kakkonen tällä hetkellä mitään ihan ikiomaa unelmaa, tulevaisuuden haavetta tms? Jos miettisit sellaista, mitä teet ihan yksin? Minä olen tätäkin yrittänyt.. Pakko alkaa elää omaa elämää ja kehittää omia haaveita ja haudata ne yhteiset (valheelliset) haaveet. Pakko saada ero konkreettiseksi myös henkisesti. Se on vaan niin helkkarin vaikeaa..

Ap

Kuinkakohan monta kertaa exä on sanonut mulle, että tekis mieli hakata sairaalakuntoon ja että toivoisi, että olisin mies jotta voisi lyödä. Monesti ollut jo nyrkki ilmassa, mutta kertaakaan ei ole heilahtanut. Se olisi ollut vain ajan kysymys.

Minunki omaisuuttani on uhattu.. Televisio meinannut lentää parvekkeelta, kännykkä heitetty seinään ja meinattu rikkoa.. Läppäristä meinannut mennä nyrkki läpi. Ajokortti ja pankkikortti väännetty, onneksi ei katkenneet. Onneksi on paksut ja kestävät seinät, niin monesti ne ovat saaneet nyrkiniskuja. Autoakin uhkaillut.

Mistään ei ole kiitollinen, ei edes siitä, että sai autoani lainata koko syksyn ja talven. Minä poljin pyörällä töihin enkä valittanut. Hän vain haukkui autoani romuksi, mutta silti kelpasi sillä huristella..? Kertaakaan ei sanonut kiitosta.

Rahaa olen antanut enemmän kuin haluan myöntää.. Mies saa käteen enemmän kuin minä, mutta silti 2 viikon jälkeen tili on nollilla? Sitten eletään minun rahoillani.. Vielä toissapäivänä kehtasi pyytää minulta käteistä, onneksi en antanut...

Minunkin exällä on tosi väkivaltainen menneisyys. On ollut tappelua nuoruudessa ja vieläkin haastaa riitaa huvikseen. Ja kaiken käytöksen laittaa rankan lapsuuden piikkiin.. Kaikki on hänelle sallittua, koska on nähnyt kauheuksia lapsena.

-Kakkonen

Ap, kysyit onko minulla omaa haavetta/tulevaisuuden suunnitelmaa. Mua auttaa tällä hetkellä paljon tuleva muutto turkuun opiskelemaan. Koulu alkaa elokuun lopussa.. Sitten viimeistään pääsee eroon miehestä.

Hain sinne kouluun viime syksynä, kun oli ero meneillään. Ja onneksi hain ja pääsinkin! Sillä se on nyt pelastusrenkaani. Jos jäisin tänne hetkeksikään pidemmäksi, varmasti anelisin takaisin. Nyt tiedän, että ero tulisi kuitenkin vaikka olisi kuinka ihanaa yhdessä. Koulun aloitusta en enää lykkää. Laitoin kirjeenkin jo menemään ja asuntohakemuksen vetämään. Uusi elämä alkaa siis elokuun lopussa. Sitä odottelen kovasti. Toisaalta taas ahdistaa kamalasta lähteä pois.. Silloinhan tämä on ainakin lopullista..

-Kakkonen

Oon tosi ilonen sun puolesta, että sait opiskelupaikan! Se varmasti muuttaa kaiken ja pääset oikeasti miehestä eroon. Tässä eron akuuttivaiheessa tietenkään nämä sanat ei hyvältä tunnu, kun itse vielä tempoo sen kanssa, että ei ehkä eroa toivokaan! On niin pirun hankalaa saada ajatukset kasaan ja etenkin siitä, että kun tietää miten sairaalla tavalla asiat on mennyt, niin silti kaipaa.. Tietää miten väärin mies on tehnyt, silti toivoo. Tajuaa, että mies ei muutu, silti uskoo.. Huhhuh. Itsensä manipulointia parhaimmillaan. Haluan pysyä vahvana ja haluan elämäni takaisin :(

Se vois oikeesti auttaa jos kertois jollekkin, mitä se on tehnyt.. Ei ehkä kaikkea, mutta edes vähän. Mulla ainakin se auttaa, kun mietin että paraskaveri, äiti ja sisko tietää osan. En voisi enää ikinä viedä exää mökille tai sukujuhliin, koska ne ei enää tykkää siitä. Se ainakin auttaa mulla.. Jos kertoisin kaiken niin ne vihais sitä, eikä antais mun enää olla sen kanssa.

Ootko, Ap, miettiny rikosilmotusta? Sua on ainakin kohdeltu tosi väärin. Siinä ketjussa minkä alotin ihmiset neuvo tekemään ilmotuksen.. Ite ekana arkailin, mutta nyt on alkanu mietityttää oikeesti.. Ehkä päädyn sen vielä tekemään. Niinkuin hänen exänsäkin.

-Kakkonen

Olen minä muinoin erojen aikana kertonutkin jotain, mutta ei se auttanut ja tuli enemmän syyllinen olo, kun taas palasimme yhteen ja olin "mustamaalannut" miestä.. Samoin se, että ne pari joille kerroin, vain kauhistelivat, kun olisin enemmänkin halunnnut vain neutraalin kuuntelijan..

Rikosilmoitusta olen miettinyt, mutta en sitä tee. Lähestymiskielto on vain vitsi mun mielestä. Sellaisessa tilanteessa häviäisin satavarmasti ja en halua provosoida kyseistä miestä. Hänen kanssaan ei voi erota riidoissa, sillä muuten on tiedossa kyllä vaikeuksia. Jos HÄNTÄ erehtyy loukkaamaan tai haukkumaan, on hän mielestään oikeutettu kostamaan keinolla millä hyvänsä. Siksi siis, neutraali provosoimaton linja, jossa minä ikäänkuin vain unohdun hänen elämästään.

Nukutun yön jälkeen taas eilistä hieman parempi!

Ap

kaikista paras tapa päästä yli on vain ymmärtää se totuus että mieshän pitää teitä ihan pelleinä myhäilee salaa mielessään kun jäätte aina uudelleen sen luo ja uskotte kaikki hänen selityksensä voisin luödä mistä vain vetoa että hän ajattelee itsekseen että ei vitsi tämä nainen on tyhmä kun sille puhuu vähän pehmoisia niin se uskoo kaiken ..

Nro 30, tavallaan olet ihan oikeassa. Oma exäni kyllä ainakin teki kaikki temput ja minä nielin oikeastaan kaiken, vaikka aina vannotin että sitä tätä ja tota en kyllä siedä. Siedin kuitenkin! Mutta hänpä osasi aina vetää oikeista naruista: milloin tuli itkien luokseni, milloin lähetteli juuri ne sanat, jotka halusin kuulla. Uskoin, että hän tarkoitti mitä hän sanoi. Tosiasiassa taisin vain olla osa hänen omaa pikkuista peliään, jossa ihmisten tunteilla leikitään? No, ei mies ihan 100% paha ollut. Oli hänessä ihan oikeasti se hyväkin puoli. En haluaisi vihatakaan häntä, sillä muuten en kyllä tästä erosta voi toipua tai oppia yhtään  mitään.. Haluan vain tulla tietoiseksi, että normaali suhde tuo ei ollut ja kaikki ne lupaukset oli TYHJIÄ ja että tulevaisuutta ei todellakaan tule olemaan. Haluan ymmärtää tämän. Sisäistää. Näin kirjoitettuna se kuulostaa aivan toimivalta ja oikealta. Mutta tämän sisäistäminen on jotenkin erittäin vaikeaa. Kai se on sekin, kun niin kauan roikuin löyhässä hirressä miehen perässä, niin nyt yht'äkkiä olisinkin niin "kova", että vain päättäisin itse ohjata omaa elämääni?

Haluan muuten kiittää asiallisesta keskustelusta kaikkia! Tämä auttaa selventämään omia ajatuksiani todella paljon.

Ap

APUA! Ihankuin omaa elämää olis lukenut tästä keskustelusta! Itse erosin maaliskuussa tasan vastaavanlaisesta parisuhteesta  ! Meinas silmät tippua päästä kun luin tätä ketjua! Miten muilla onkin voinut olla ihan samanlaista kuin itsellä? Luulin, ettei noin kieroutunutta parisuhdetta voi olla muilla... Olen todella hämmentynyt siitä, että on muitakin, jotka ovat eläneet täysin vastaavanlaisisa suhteissa.

Minäkin yritän olla katkeroitumatta.. se on nyt pahinta mitä voin tehdä.. en halua päätyä yhdeksi niistä katkerista ämmistä, jotka vain haukkuvat miehiä ja ovat luovuttaneet rakkauden suhteen.  Ei anneta noiden sairaiden miesten tehdä sitä meille, sillä se tarkottaisi, että ne voitti. Ne jatkaa peliään seuraavan kanssa ja me masennutaan yksin kotona lopun ikää. 

-Kakkonen

Ap, kauanko olette nyt olleet erossa? Lähtikö mies ja sinä jäit asuntoon?  Vai asuitteko edes virallisesti yhdessä?

Ja kumman idea oli erota?

-Kakkonen

Erossa ainoa varma asia on että aika parantaa haavan, se miten kauan aikaa menee on jo sitten yksilöllistä. Ilmeisesti teillä ei lapsia ole, joten sinänsä jos ero on "varma" niin anna sille aikaa, vaikka kipeää tekee ja ahdistaa niin yritä saada jotain muuta mieleen.

Jos ahdistus nousee kovaksi niin käy  ihmeessä juttelemassa esim. terkkarilla tai perheneuvolassa. Tai työterveydessä tai mikä tahansa kanava sulle on lähellä. Yksin ei kannata ajatusten kanssa jäädä.

Itsellä myös vaikea ero takana ja suht tuoreena ja kyllä tuo lapsi hankaloittaa tilannetta. Jos lasta ei olisi niin tuntuisi niin hyvältä sanoa exälle että tervemenoa ja toivottavasti ei nähdä enää, mutta lapsen kautta joudumme olemaan enemmän tai vähemmän sidoksissa toisiimme vielä vuosia.