Lue keskustelun säännöt.
Miten tulisi suhtautua poikani seurustelusuhteisiin?
13.02.2014 |
Toivoisin jonkinnäköistä ulkopuolisen mielipidettä, kokemusten jakamista.. Kirjoitan nyt tällaista ajatuksenvirtaa, jota en kehtaa edes omalle puolisolleni tällaisenaan sanoa enkä muillekaan mutta jos nyt tänne nimettömänä.
Tilanne siis nyt on tämä että mulla on 25-vuotias poika, joka on mulle tietenkin todella rakas. Jouluna hän kihlautui seurustelukumppaninsa kanssa, en oikein osannut suhtautua asiaan kauheen hyvin. Jotenkin tämän järkytti koska mielessäni poika on vielä ihan teini vaikka eihän asia ihan niinkään enää ole. Ja poika ja hänen kihlattunsakin ovat seurustelleet niin vähän aikaa (hiukan päälle 2 vuotta) Tietysti onnittelin, mutta kyllä musta varmaan paistoi läpi etten ollut erityisen onnellinen. Kuulemma aikovat mennä naimisiin ensi kesänä, nopeaa toimintaa mielestäni, kirkkokin jo varattu. Poikani vaikuttaa ihan onnelliselta parisuhteessa, mutta en voi olla miettimättä että parempiakin vaihtoehtoja olisi miehelleni varmasti löytynyt... No nyt olen kuitenkin päättányt mielessänikin hyväksyä että poikani on menossa naimisiin ja jos se hänet onnelliseksi tekee niin minun on se hyväksyttävä.
Nyt kun näitä isoja uutisia pukkaa niin mielessäni on ollut monta asiaa menneisyydestä. 14-vuotiaana poikani alkoi seurustella ekan kerran ja tämä miniäehdokas oli todella mieluinen ja seurustelusuhdekin kesti siihen asti että poikani täytti 17-vuotta ja petti tyttöystäväänsä ja lopetti suhteen. Minulle ja miehelleni hän selitti että ei tiennyt miten lopettaa tuo suhde joten ajatteli että jos pettää niin sitten olisi ainakin syy. Noh se oli nuoren miehen ajattelua ja varmasti on tuota pettämistä poikani joskus katunutkin, tai ainakin sitä tapaa, en tietysti tiedä onko katunut sitä että lopetti seurustelusuhteen.
Mun niin teki silloin kahdeksan vuotta sitten puhutella poikaa ja olla vihainenkin mutta silloin mieheni hilltisi mut ja sanoi että tää on mun poikani päätös ja että emme saa sanoa missään tapauksessa mitään henkilökohtaista mielipidettä nyt.
Minä niin toivoin silloin aikoinaan että poikani löysi elämänsä rakkauden siitä ekasta..niinkin voi käydä, itsekin löysin poikani isän, aviomieheni 15-vuotiaana. En sitten saanut surra kunnolla tuota eroa ja no sitten kaksi vuotta sitten kun poikani ilmoitti seurustelevansa vakavasti ekaa kertaa elämässänsä niin mua oikeesti niin ihmetytti että mikä se eka seurustelu muka sitten oli? ai että 3 vuoden seurustelu aiemmin ei ollut vakavaa? Sitä oltiin kuitenkin joka viikonloppu jomman kumman luona yötä..Mulle jäi ikävä sitä tyttöä ja olen joutunut tukahduttamaan kaikki ?sanani ja tunteet ja nyt ne jotenkin alkaa puskea pintaan...
Voisinko puhua tästä asiasta poikani kanssa? Siis ihan vaan sanoa että hyväksyn tämän uuden tyttöystävän ja toivon avioliitolle kaikkea hyvää mutta jos ihmettelee että miksi olen ollut hiukan kylmähkö uutta suhdetta kohtaan on se että muistan miten entisellekin kävi ja se satutti mua kovasti äitinä ja että eka pitää munkin päästä siitä yli. Olihan se tosi outo tilanne minullekin että eka seurustellaan tiiviisti monta vuotta, minäkin vietän aikaa tämän miniän kanssa ja yksi päivä kaikki on loppu enkä enää koskaan saa nähdä häntä?
Mieheni mieliestä olen mielipuoli jos alan puhumaan entisestä tyttöystävästä pojalleni..
Miten tällaiset asiat pitäisi käsitellä? Pitääkö ne edelliset suhteet noin vain unohtaa?
Kommentit (61)
Voi herra jumala mikä äiti.. Alahan jo vähän elää oma elämääsi ja anna aikuisen poikasi tehdä omat ratkaisunsa. Ei pojan kuulu sinulta kysellä miltä tuntuu!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:13"]
Poikani vaikuttaa ihan onnelliselta parisuhteessa, mutta en voi olla miettimättä että parempiakin vaihtoehtoja olisi miehelleni varmasti löytynyt...
[/quote]
Siinä sulle se lipsahdus aloitusviestistä.
let it go, poikasi on jo isomies eikä ole enää vuosiin ollut mikään teini :-D oot varmaan niitä kuuluisia tarrautujamutseja
Onks tällä samalla mamman pikkupojalla myös asioihin sekaantuva sisko? Kuulostaa samalta kuin huolestuneen siskon aloitus jokunen aika sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdit tykästyä siihen ensimmäiseen tyttöystävään, elit oman nuoruutesi tuntemuksia läpi.
Sitä se on. Päästä irti menneestä.
Joo, olen kyllä ihan samaa mieltä kuin miehesi, tämä asia ei sinulle mitenkään kuulu.
Huomastiko muuten oivan lapsuksen tekstissäsi? Kutsuit poikaasi yhdessä kohtaa mieheksesi.. Mahtavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:14"]
let it go, poikasi on jo isomies eikä ole enää vuosiin ollut mikään teini :-D oot varmaan niitä kuuluisia tarrautujamutseja
[/quote]
On tässä kieltämättä sellaista pelkoakin itselläni että tarraudun liikaa...poika on ainoa lapseni ja jotenkin en odottanut kaiken tapahtuvan näin nopeaa..
Muutti pois kota tyttöystävänsá kanssa yhteen melkein välittömästi kun aloitti seurustelun, eivät kysyneet minulta miltä musta tuntuu...
Muuttivat tyttöystävän töiden perässä toiseen kaupunkiin, kukaan ei taaskaan kysynyt minun mielipidettä asiaan.
Varmaan saan kohta taas kuulla että minusta tulee isovanhempi, ja suoraansanottuna alle 50-vuotiaana se ei oikein tunnu vielä mulle sopivalta.
Mutta nää on taas näitä juttuja joita en sano ääneen mutta pelottaa että jos yhtäkkiä suollankin kaikki negatiiviset tunteet ulos ääneen poikani ja hänen tyttöystävänsä edessä...
ap
Samaa mieltä miehesi kanssa. Eiköhän sen tulevan aviopuolison ois tarkoitus miellyttää sun poikaasi enemmän kuin anoppia.. Sä oot oman valintasi jo tehnyt. Nyt on poikasi vuoro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on ihan normaalia, että on ollut monia suhteita ja deittailtu muutamaankin kertaan ennen naimisiin menoa. Se aikaisempi oli varmasti sinulle mieluisampi, mutta ei ilmeisesti pojallesi kuitenkaan se oikea kun hän halusi laittaa poikki. Tietenkään nykyisessäkään ei välttämättä ole mitään hurraamista, mutta etpä sinä saa poikasi mieltä varmaankaan muutettua eikä se vanha tyttöystävä enää tule valittamalla takaisin.
Luulen, että sinun pitäisi päästä yli asiasta. Uudessakin tytössä voi olla monia hyviä puolia.
Itse menin ensimmäisen poikakaverini kanssa naimisiin ja meillä menee ihan hyvin, mutta ei kaikille käy niin eikä kaikkien tarvitse mennä ensirakkauden kanssa naimisiin sillä se ei ole välttämättä se ihminen jonka kanssa haluaa elämänsä rakentaa.
Täytyy sanoa, että ymmärrän huolesi koska yhden sisareni seurustelukumppanit (on ollut monta pitkissä ja vähän lyhyemmissä suhteissa) ovat mielestäni ja perheeni mielestä todella outoja. En pidä hänen ihmistuntemustaan hyvänä saati sitten kovin miellyttävänä. Ikävä kyllä en kuitenkaan voi pakottaa häntä deittailemaan muun tyylisiä (vähemmän ongelmaiselta vaikuttavia naisia) joten se on vain pakko laittaa sormet ristiin ja toivoa parasta. Olen sitä mieltä että parempia saisi jos hieman yrittäisi, mutta...
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:19"][quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:14"]
let it go, poikasi on jo isomies eikä ole enää vuosiin ollut mikään teini :-D oot varmaan niitä kuuluisia tarrautujamutseja
[/quote]
On tässä kieltämättä sellaista pelkoakin itselläni että tarraudun liikaa...poika on ainoa lapseni ja jotenkin en odottanut kaiken tapahtuvan näin nopeaa..
Muutti pois kota tyttöystävänsá kanssa yhteen melkein välittömästi kun aloitti seurustelun, eivät kysyneet minulta miltä musta tuntuu...
Muuttivat tyttöystävän töiden perässä toiseen kaupunkiin, kukaan ei taaskaan kysynyt minun mielipidettä asiaan.
Varmaan saan kohta taas kuulla että minusta tulee isovanhempi, ja suoraansanottuna alle 50-vuotiaana se ei oikein tunnu vielä mulle sopivalta.
Mutta nää on taas näitä juttuja joita en sano ääneen mutta pelottaa että jos yhtäkkiä suollankin kaikki negatiiviset tunteet ulos ääneen poikani ja hänen tyttöystävänsä edessä...
ap
[/quote]
Miksi olisivat kysyneet? Heidän suhteensa ei ole sinun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:18"]
Ehdit tykästyä siihen ensimmäiseen tyttöystävään, elit oman nuoruutesi tuntemuksia läpi.
Sitä se on. Päästä irti menneestä.
[/quote]
kyllähän se sitäkin varmasti oli osittain...
Itse olen ajatellut että olen säästynyt niin paljon kaikelta mielipahalta ja vaikeuksilta kun löysin jo elämänkumppanin niin aikaisessa vaiheessa. Jotenkin se toivo vain heräsi kun poikani toi tyttöystävän näytille ekaa kertaa...
vielä erottuaan mulla oli pieni toivonkipinä mutta kyllä se sitten hiipui ja miehenikin sanoi että ei kai olisi mennyt pettämään jos olisi vielä halunnut jaktaa seurustelua.
Mutta jotenkin mun mielestä se on niin luonnotonta että kun lapsi eroaa kumppanistaan niin meidän vanhempien pitäisi olla ihan hiljaa ja sitten unohtaa, meille ei anneta aikaa puhua meidän tunteista.
Jos vanhemmat eroaa niin kyllähän se on suuri vaikutus lapsiin ja tunteista puhutaan ja tarjotaan terapiaa....
Olen varmaan ihan mielipuoli kun sanonkin näitä mutta jotenkin helpottaa harmitella täällä kuin oman pään sisällä
ap
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:22"]
Se on ihan normaalia, että on ollut monia suhteita ja deittailtu muutamaankin kertaan ennen naimisiin menoa. Se aikaisempi oli varmasti sinulle mieluisampi, mutta ei ilmeisesti pojallesi kuitenkaan se oikea kun hän halusi laittaa poikki. Tietenkään nykyisessäkään ei välttämättä ole mitään hurraamista, mutta etpä sinä saa poikasi mieltä varmaankaan muutettua eikä se vanha tyttöystävä enää tule valittamalla takaisin.
Luulen, että sinun pitäisi päästä yli asiasta. Uudessakin tytössä voi olla monia hyviä puolia.
Itse menin ensimmäisen poikakaverini kanssa naimisiin ja meillä menee ihan hyvin, mutta ei kaikille käy niin eikä kaikkien tarvitse mennä ensirakkauden kanssa naimisiin sillä se ei ole välttämättä se ihminen jonka kanssa haluaa elämänsä rakentaa.
Täytyy sanoa, että ymmärrän huolesi koska yhden sisareni seurustelukumppanit (on ollut monta pitkissä ja vähän lyhyemmissä suhteissa) ovat mielestäni ja perheeni mielestä todella outoja. En pidä hänen ihmistuntemustaan hyvänä saati sitten kovin miellyttävänä. Ikävä kyllä en kuitenkaan voi pakottaa häntä deittailemaan muun tyylisiä (vähemmän ongelmaiselta vaikuttavia naisia) joten se on vain pakko laittaa sormet ristiin ja toivoa parasta. Olen sitä mieltä että parempia saisi jos hieman yrittäisi, mutta...
[/quote]
Täytyy sanoa, että hänen naismakunsa on tervehtymään päin ja viimeisin on vaikuttaa hyvin normaalilta ja asialliselta. Sisareni on laittanut muutaman kerran naisen kanssa poikki, koska nainen oli liian epävakaa (ei mitään pikkujuttuja) ja totesi ettei tästä pitkän päälle tulisi mitään jos perhettäkin pitäisi alkaa hankkimaan... joten on ilmeisesti itsekin huomannut että kannattaa hieman katsella toisen tyyppistä kumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö siellä Pårvååssa aikuisten poikien kysyä äidiltään lupa seurusteluun, yhteenmuuttamiseen ja töitten perässä lähtemiseen?
Ehkä sua painaa se, että sun mies petti ja sinä laitoit silmät kiinni, koska et uskaltanut elää omaa elämääsi. Nyt kun poika tekee omat ratkaisunsa, tuntuu pahalta, koska hän tekee sen, mitä miehesi halusi tehdä - ja sinä haluat taas laittaa silmät kiinni, jotta kulissi pysyisi pystyssä.
Minä, minä, minä. Ap hyvä, kyseessä on poikasi elämä, ei sinun. Ei kenenkään kuulukaan kysellä sinulta, että miltä sinusta tuntuu toisen, aikuisen ihmisen, ratkaisut. Päästä irti jo.
Miksi ihmeessä sun aikuisen poikasi pitäisi kysyä sulta lupaa muuttaa tyttöystävänsä kanssa yhteen? Päästä nyt siitä aikuisesta lapsestasi irti! Tolla menolla saat välit rikki poikaasi vielä.
Äläkä ihmeessä ala puhua pojallesi entisistä tyttöystävistä. Se on sinun poikasi elämä, ei sinun.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:23"]
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:19"][quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:14"]
let it go, poikasi on jo isomies eikä ole enää vuosiin ollut mikään teini :-D oot varmaan niitä kuuluisia tarrautujamutseja
[/quote]
On tässä kieltämättä sellaista pelkoakin itselläni että tarraudun liikaa...poika on ainoa lapseni ja jotenkin en odottanut kaiken tapahtuvan näin nopeaa..
Muutti pois kota tyttöystävänsá kanssa yhteen melkein välittömästi kun aloitti seurustelun, eivät kysyneet minulta miltä musta tuntuu...
Muuttivat tyttöystävän töiden perässä toiseen kaupunkiin, kukaan ei taaskaan kysynyt minun mielipidettä asiaan.
Varmaan saan kohta taas kuulla että minusta tulee isovanhempi, ja suoraansanottuna alle 50-vuotiaana se ei oikein tunnu vielä mulle sopivalta.
Mutta nää on taas näitä juttuja joita en sano ääneen mutta pelottaa että jos yhtäkkiä suollankin kaikki negatiiviset tunteet ulos ääneen poikani ja hänen tyttöystävänsä edessä...
ap
[/quote]
Miksi olisivat kysyneet? Heidän suhteensa ei ole sinun.
[/quote]
Mutta jotenkin se tuntuu vaan siltä että ensin eletään se kaksikymmentä vuotta äidin ja isän kanssa, jaetaan elämä, keskustellaan, autellaan toisiamme puolin ja toisin ja yhtäkkiä sitten hankitaankin tyttöystävä ja ihan kuin kaikki menneisyys vaan pyyhitään pois?
Ei tulla enää äitiä auttelemaan ainakaan kovin useasti, ei kysellä mielipiteitä ja tuntuu siltä ettá siitä tyttöystävästä on tullut se tärkein perhe ja omat vanhemmat ovat vaan jotain menneisyydestä...ihan sama niille :(
Siltä musta tuntuu !
ap
Se nyt vielä puuttuisi, että pitäisi omia ihmissuhteita miettiä vielä äidinkin näkökulmasta. Tarpeeksi vaikeaa se on seurustella ja erota ja löytää kumppani, ihan ilman että pitäisi äidin tunteet ottaa joka välissä huomioon. Se nyt vain on tapa, ja ihan hyvä tapa onkin, että nuorena kokeillaan useitakin ihmissuhteita. Pelottavampaa minusta olisi se, että paukattaisiin naimisiin sen teinirakkauden kanssa - siinä on äkkiä riski, että alkaakin tehdä mieli kokeilla muutakin.
Sun tehtävä äitinä on olla pojallesi tukena, JOS se tarvitsee sitä. Sun ei pidä mitenkään mennä kaivelemaan menneitä tyttöystäviä, eikä ruikuttaa omaa ikävääsi. Poikasi tehtävä ei ole tehdä sinua onnelliseksi. Sinun pitää itse päästä yli omista pettymyksistäsi ja olla purkamatta niitä poikasi niskoille.
Ensiksi haluisin sanoa, että hyvä ap että purat nää tunteet nimettömänä keskustelupalstalle, koska nää jutut on sen verran epäsopivia, että ihan takuuvarmasti saisit pilattua kaikki välisi lapseesi ja hänen tulevaan perheeseen. Mistäkö mä tiedän? No olen ollut samassa tilanteessa kuin sinun poikasi kihlattu.
Mieheni on anopin kuopus ja oli luonnollisesti se viimoinen lapsi joka lensi pesästä pois. Seurustelumme oli ihan ok kunnes mies ilmoitti että ollaan menty kihloihin ja ostettu oma talo toiselta puolen Suomea. Anoppi sittne päätti suoltaa koko viiden vuoden ajalta KAIKEN meidän niskaan. Haukkui minut laiskaksi, läskiksi, tyhmäksi, kylmäksi, epämiellyttäväksi, puhui pojan teiniiän IHASTUKSISTA ja kuinka ne olisivat olleet niin paljon sopivempia. Tuntuu siltä kuin mies ei enää edes asuisi kotona ja se ei sopinut mitenkään anopille.Mitä ihmettä...
Anopin räjähdys loppui siihen kun hän itki kuinka tekee pahaa nähdä miehen suutelevan ja silittelevän mua ja kuinka ei enää edes pussaile äitiään eikä koske häneen ?! Siis kyllähän moni lapsi 5vuotiaana pussailee äitiään mutta että 28 vuotiaana? Se vaimo silloin on varmaan se eka pussattava ja onneksi lakikin ohjaa meitä oikeaan suuntaan ;)
No tuon kommentin jälkeen sanottiin että kiitti ja riitti ja nyt siitä on jo kuusi vuotta ja sen jälkeen ei oikeastaan olla oltu tekemisissä anopin kanssa. Appi käy useinkin kylässä mutta anoppi ei ole tervetullut ellei ymmärrä katua tekojaan tai edes jollain tasolla pyytää anteeksi. Lapsiakin meille on siunaantunut kaksi tässä välissä ja anoppi ei ole edes tavannut heitä koska mieheni ei suostu tuon jälkeen mitä anoppi sanoi..olihan se tosi loukkaavaa ja annan mieheni tehdä niinkuin hyväksi näkee..
Oletko ihan varma että tahdot tällaisen tulevaisuuden? Mieti vielä hyvä ap!
Sun pitää puhua noista tunteista jonkun ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. Siinä ei oo yhtään mitään noloa, noista ongelmista pitää päässä eroon jollain tapaa. Ja varmasti pystytkin siihen jos tarpeeksi haluut.
Ja mietihän nyt kaikkia niitä ihania asioita mitä voitte tehdä miehesi kanssa yhdessä..tutustukaa toisiinne vaikka sitten uudelleen. Menkää lomalle yhdessä, aloittakaa uusi harrastus ja hankkikaa vaikka se koira jos siltä tuntuu!