Lue keskustelun säännöt.
Miten mahdollisia mielenterveysongelmia lähdetään selvittämään käytännössä?
Päävikanenko
10.08.2017 |
Mulla on tällä hetkellä vähän ristiriitaiset fiilikset oman mielenterveyden suhteen. Toisaalta ongelmia on, häiritsevät arkea pahasti. Toisaalta selittelen niitä itselleni ominaisuuksina, huonona tuurina ja pahoina tapoina. Enkä tiedä kumpi näistä on totta ja kumpi ei. Enkä tiedä kumpi mua pelottaa enemmän: se, että olisin hullu vai se, että mun elämä on normaalina tälläista. Molemmat vaihtoehdot tuntuu musertavilta.
Jos mä saan itseni ja rohkeuteni koottua, miten mun tulisi edetä? Kelle mun pitää mennä asiasta puhumaan ja mitä kautta?
Entä mitä sitten tapahtuu? Montako kertaa siellä pitää käydä, ennen kuin saa tietää onko ongelma päässä oikea vai kuviteltu? Ja entäs sitten, miten homma jatkuu? Maksaako se paljon? Tuleeko mulla olemaan mielenvikaisen merkintä jossain koko loppuelämäni? Mihin se voi vaikuttaa jos moinen merkintä jää?
Kommentit (27)
Päävikanenko kirjoitti:
Nostan etusivulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päävikanenko kirjoitti:
Nostan etusivulle :)
En oo ihan varma pitäiskö tän antaa vaan jo hukkua,mutta mikäli jollain ois vielä jotain kerrottavaa, kommentoitavaa, kokemuksia, jotain.. Eli uppailua ennen kun lähden käymään metsälenkillä koirien kanssa!
Lääkkeitä ei kannata aloittaa, ilman tutkimuksia, jos tilannetta on mahdollisuus tutkia ilman lääkkeitäkin. Itselleni on useaan otteeseen tarjottu masennuslääkkeitä, vaikka minulla epäillään sairautta, johon ei masennuslääke sovi.
Olen sanonut lääkäreille ja hoitajalle, että olen valmis kokeilemaan lääkitystä sitten kun diagnoosi varmistuu.
Olen sitä mieltä, että jos olet sairaudestasi huolimatta yhteistyökykyinen hoitavan tahon kanssa, lääkitystä ei kannata aloittaa ennen kuin tiedetään, minkä tyyppistä lääkettä kannattaa kokeilla. Vääränlainen lääke voi pahentaa tilannettasi.
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeitä ei kannata aloittaa, ilman tutkimuksia, jos tilannetta on mahdollisuus tutkia ilman lääkkeitäkin. Itselleni on useaan otteeseen tarjottu masennuslääkkeitä, vaikka minulla epäillään sairautta, johon ei masennuslääke sovi.
Olen sanonut lääkäreille ja hoitajalle, että olen valmis kokeilemaan lääkitystä sitten kun diagnoosi varmistuu.
Olen sitä mieltä, että jos olet sairaudestasi huolimatta yhteistyökykyinen hoitavan tahon kanssa, lääkitystä ei kannata aloittaa ennen kuin tiedetään, minkä tyyppistä lääkettä kannattaa kokeilla. Vääränlainen lääke voi pahentaa tilannettasi.
Onko ne perustelleet miksi haluaisivat kyseistä lääkettä sulle määrätä? Miten kauan sulle on etsitty oikeaa diagnoosia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi.
Mä menin tiedätkö ihan ensimmäistä kertaa juttelemaan aikoinaan koulun terkkarille. Mulla oli vähän vastaavanlainen tilanne kun sulla, että en tiennyt oikein että onko nämä mun ongelmat nyt sitten kuitenkaan sellaisia mitkä kuuluu mielenterveysongelmiin tai ei. Olin silloin justjust parikymppinen ja teini-iässä ongelmia oli ollut enemmänkin, mutta olivat rauhoittuneet aika tavalla "tunnemyrskyvuosien" jälkeen. Terkkari kuunteli, laittoi ajan terveyskeskuslääkärille, jonka kautta menin sitten ihan psykiatrian poliklinikalle. Olen tosi onnellinen, että hain silloin vastauksia kun ne asiat mietitytti, koska myöhemmin erinäisten asioiden johdosta olen romahtanut aika isosti psyykkisesti pari kertaa ja joutunut hakeutumaan ihan osastohoitoon asti ahdistuksen, masennuksen ja itsetuhoisten ajatusten takia. Se oli paljon helpompaa just siksi kun vähän tiesi mitä odottaa, eka kerta on aina vaikein! Nyt mulla on jo asioista vuosikymmenen verran kokemusta eri paikkakunnilta, joten voin sanoa olevani aika tavalla kokemusasiantuntija siitä mitä siellä voi tapahtua. :) Voin vastata, jos sulla jotain tarkempia kysymyksiä!
Käytännössä ekat käynnit hoidetaan yleensä sun omassa terveyskeskuksessa jossa tk-lääkäri haastattelee sua siitä miksi olet kokenut että sulla olisi jotain mielenterveydellistä ongelmaa. Se saattaa työntää sulle erilaisia lomakkeita täytettäväksi (mä sain viimeisimmällä kerralla sellaisen melkein 20-sivuisen pumaskan kun lähdin lähetteellä ensin psykiatrista sairaanhoitajaa tapaamaan, niin se täytettynä piti mennä häntä ensi kerran tapaamaan, mutta niistä nyt ei ainakaan kannata stressata, ei oo oikeita/vääriä vastauksia vaan ne on suuntaa-antavia ja niillä voidaan sit seurata sun tilanteen etenemistä kun täytetään myöhemmin uudelleen).
Musta olit tosi hyvin kirjoittanut jo tohon auki noita sun juttuja mitkä mietityttää ja jos tuntuu et voit mennä lukkoon myös tavatessasi niitä ammattilaisia niin voit ottaa jonkun itse kirjoittamasi listan/tekstin mukaan missä kuvailet niitä sun oloja. Tosi paljon vaikuttaa se millainen ihminen sua kuuntelee, osa porukasta psykpuolella tai tk:ssa on ihan v-päitä, toiset taas tosi hyviä kuuntelemaan. Jos tuntuu ettei saa oikein kerrottua tai kemiat ei kohtaa niin kannattaa olla ihan rehellinen siitä, eikä ajatella että vika on sussa. Sanoo suoraan et mun on vaikea puhua sulle, onko mahdollista tavata jotain toista ihmistä.
Tsemppiä sulle, luulen et ihan totta kannattaa lähteä vähän ottamaan itsestäsi selvää :) Voihan se olla että se on vaan sun luonnetta, mutta jos se vaikuttaa sun koulunkäyntiin noin rankasti niin apuakin on saatavilla (nimimerkillä 2 kertaa AMKn aloittanut ja kesken jättänyt). Mä itse koen että mun ongelmat on lähinnä traumataustaa ja luonnetta, mut mulle on siunaantunut aika kasa ihan "oikeita" ja vakaviakin diagnooseja. En anna niiden määrittää mua, vaan yritän vaan pärjätä tällaisena kuin oon, tautisena tai ei.
Nostalletaas vielä. En mä tiedä miksi, hyviö vastauksia tullut jo. Kaipa mä yritän vakuutella itselleni että se avun hakeminen on ihan ok.