Lue keskustelun säännöt.
Velvollisuus elättää 18 v täyttänyttä
10.05.2017 |
Tilanteemme on varmaan ainukertainen.. Miehelläni on poika, joka täyttää 18 v tulevana kesänä. Poika on asunut meillä aina, äiti ei ole ollut kuvioissa sitten pojan 3 v synttäreiden, ei missään tekemisissä lapsen kanssa. Syyt moninaiset. Olen ollut pojan elämässä siis siitä asti, kun poika oli 1v. Tällöin vanhemmilla viikko-viikko systeemi. Luulin siis saavani miehen, jolla poika vuoroviikoin.
Aika monet luulevat että olen pojan äiti em vuoksi. Tottakai läheisimmät tietävät missä mennään, mutta esim naapurit, työkaverit jne. Meillä on yhteisiä biologisia lapsia, joista en tässä nyt mainitse enempää. Nyt asiaan;
Mieheni oli työttömänä (korkeastikoulutettu) yli 2v. Hän kieltäytyi lukuisista ulkomaan työtarjouksista, koska elämämme on Suomessa, yksi lapsistamme liikuntavammainen ja asunnonmuytostyöt jne tehty nykyiseen kotiimme. Myös minun työni on täällä, enkä ole siitä halukas luopumaan. Työttömyyden pitkittyessä mieheni lopulta otti 3 kk:n pestin, joka jatkui 6kk: n pestillä ja nykyisellään projekti kestää 2018 loppuun. Hän on pääosin viikonloput kotona (usein to-illasta ma-aamuun), mutta peruarrki lepää minun harteillani. Kestän kaiken muun, mutta en miehen poikaa! Mies tietää tämän ja pyytää minun jaksamaan kunnes poika täyttää 18-v. Poika on itsekäs, valvoo lisin, on aamuisin huonolla tuulella, ei auta kotona, ei siivoa omia jälkiään jnejne. Onko Suomessa jokin laillinen keino, että voin kehoittaa häntä muuttamaan täysi-ikäistyttyään? Tarkoitan, että jos autan häntä asunnonhankinnassa, niin voinko merkata osoitteeksi poste restante, jolloin poika on asuntoa vailla. Olen täysin loppu poikaan ja haluan hänen muuttavan.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että koet hänet vain miehen pojaksi, jos pienestä asti olet häntä hoitanut. Minä en heittäisi nuorta kotoaan pois vaan auttaisin normaalisti itsenäistymään ja hankkimaan ensin opiskelupaikan ja järjestämään asumisen sen mukaan missä opiskelee.
Asuntoa olenkin järjestämässä. Poika ei ole minun biologinen lapseni kuten sanoin, enkä omaa häneen sen kummempaa tunnesidettä. Se voi olla miten outoa tahansa, mutta en voi tälle mitään. Tunnetta ei voi pakottaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poika ei ole minun biologinen lapseni kuten sanoin, enkä omaa häneen sen kummempaa tunnesidettä.
Järkyttävää :,(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että koet hänet vain miehen pojaksi, jos pienestä asti olet häntä hoitanut. Minä en heittäisi nuorta kotoaan pois vaan auttaisin normaalisti itsenäistymään ja hankkimaan ensin opiskelupaikan ja järjestämään asumisen sen mukaan missä opiskelee.
Asuntoa olenkin järjestämässä. Poika ei ole minun biologinen lapseni kuten sanoin, enkä omaa häneen sen kummempaa tunnesidettä. Se voi olla miten outoa tahansa, mutta en voi tälle mitään. Tunnetta ei voi pakottaa. Ap
Eli olet kylmä ihminen vaikka olet ollut käytännössä pojan ainut tuntema äiti koko hänen ikänsä. Ongelmat johtuvat siitä, että sinulle ei ole koskaan ollut tunnesidettä häneen. Et voi pakottaa kyllä muuttamaan minnekään ainakaan äitipuolena. Isällään voi olla jotain sanottavaa asiaan ja sillä on merkitystä.
Olet kauhea ihminen!
Kyllä se on isän tehtävä hoitaa lapsensa, ei äitipuolen.
No onpas vähän myötätuntoa. Tuolla toinenkin äiti toivoo, että oma biologinen kamala lapsi, tytär, lähtisi kotoaan jo. Tunnen tässä nyt myötätuntoa kyllä enemmän sinua kohtaan kuin sitä toista.
En osaa sanoa onko lakisääteistä oikeutta ns. häätää, mutta ehkä paras keino on houkutella omaan asuntoon. Eli hommata kaikki valmiiiksi (asunto, auttaa tukien saamisessa eli elatus ... varmaan opiskelee vielä?). Moni nuorihan palaa halusta muuttaa omilleen - tosin ei aina ne, joiden toivotaan näin tekevän.
http://www.vauva.fi/keskustelu/2866469/muita-joilla-vaikea-suhde-omaan-…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on isän tehtävä hoitaa lapsensa, ei äitipuolen.
Näin minustakin. Harmittava tosin tuo teidän työtilannekin - ulkomailla olisi hyväpalkkaista työtä, mutta ei voi muuttaa perhetilanteen vuoksi.
Huh, ymmärrän tuskasi ap, itsekin 17v tytön äitipuolena. Tyttö on ihan kiva, mutta meilläkin tilanne on ajautunut vuosien saatossa vuoroviikoista siihen, että tyttö asuu lähes kokonaan meillä, käy äidillään ehkä 2 kertaa vuodessa. Minun mieheni sentään asuu täällä, mutta yrittäjänä tekee pitkää päivää ja on ulkoistanut monet teinin asiat minulle, kun itse on vähän pihalla tyttöjen jutuista.
Olen harkinnut poismuuttoa, koska tilanne on niin olennaisesti erilainen kuin yhteen muuttaessamme yli 10 vuotta sitten. Mutta meilläkin yhteisiä lapsia, joten kai sitä vaan täytyy sinnitellä.
Ja ne jotka tunnesiteestä inisivät, saa olla todella avoin ihminen, jotta pystyy rakastamaan vierasta kuin omaansa. Ei se aikakaan siihen auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika karua heittää 18v pihalle sen takia, että käyttäytyy niin kuin monet tuon ikäiset käyttäytyvät, varsinkin kuvailemassasi perhetilanteessa. Se lapsi pitäisi ensin kasvattaa ennen kuin häätää pesästä. Heitätkö omasikin sitten vastaavassa tilanteessa pihalle, vai joutuuko tämä poika lähtemään vain siksi, ettet pidä hänestä?
Juridisesti sinulla ei ole mitään velvollisuutta.
Ei isälläkään periaatteessa. Joskus elatusvelvollisuus voidaan vahvistaa käräjillä opiskelujen loppuunkin asti, jos vahnemmat ovat hyvätuloisia, mutta nämä ovat poikkeustilanteita.
Normaalit vanhemmat eivät katso kalenteria, vaan hoitavat lapsen ulos pesästä parhaansa mukaan. Oli sitten 17- tai 22-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että koet hänet vain miehen pojaksi, jos pienestä asti olet häntä hoitanut. Minä en heittäisi nuorta kotoaan pois vaan auttaisin normaalisti itsenäistymään ja hankkimaan ensin opiskelupaikan ja järjestämään asumisen sen mukaan missä opiskelee.
Asuntoa olenkin järjestämässä. Poika ei ole minun biologinen lapseni kuten sanoin, enkä omaa häneen sen kummempaa tunnesidettä. Se voi olla miten outoa tahansa, mutta en voi tälle mitään. Tunnetta ei voi pakottaa. Ap
Eli olet kylmä ihminen vaikka olet ollut käytännössä pojan ainut tuntema äiti koko hänen ikänsä. Ongelmat johtuvat siitä, että sinulle ei ole koskaan ollut tunnesidettä häneen. Et voi pakottaa kyllä muuttamaan minnekään ainakaan äitipuolena. Isällään voi olla jotain sanottavaa asiaan ja sillä on merkitystä.
Olet kauhea ihminen!
Voi kuule.. vähänpä tiedät asioista. Sinulla ei itsellä ole selvästikään kokemusta uusperhekuviosta, sinänsä ymmärrän kommenttisi. Poika on vuosikausia hokenut, miten minulla ei ole mitään sanavaltaa asioihinsa kun en ole hänen äitinsä. Hän on käyttänyt täyä korttia varmasti 10 vuotta. Nyt kun olemme tässä tilanteessa, hengaa poika kavereidensa kanssa täällä arkisin yömyöhään (viime yönä 1.30 asti hengailivat, ravasivat tupakalla ja kuuntelivat musiikkia) Poika ei usko mitä sanotaan ja vaikea minun on lähes 190 senttistä kundia ulos heittää. Töihin toki herättävä klo 7.00 joka aamu, hoidettava muut lapset kouluun/koulutaksiin jne. Olen tosi ikävä ihminen, mutta kyllä, haluan pojan muuttavan. Yh:na tämä elämä muilta osin vielä siedettävää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Huh, ymmärrän tuskasi ap, itsekin 17v tytön äitipuolena. Tyttö on ihan kiva, mutta meilläkin tilanne on ajautunut vuosien saatossa vuoroviikoista siihen, että tyttö asuu lähes kokonaan meillä, käy äidillään ehkä 2 kertaa vuodessa. Minun mieheni sentään asuu täällä, mutta yrittäjänä tekee pitkää päivää ja on ulkoistanut monet teinin asiat minulle, kun itse on vähän pihalla tyttöjen jutuista.
Olen harkinnut poismuuttoa, koska tilanne on niin olennaisesti erilainen kuin yhteen muuttaessamme yli 10 vuotta sitten. Mutta meilläkin yhteisiä lapsia, joten kai sitä vaan täytyy sinnitellä.
Ja ne jotka tunnesiteestä inisivät, saa olla todella avoin ihminen, jotta pystyy rakastamaan vierasta kuin omaansa. Ei se aikakaan siihen auta.
Pakko kysyä, että miksi te lähdette perustamaan perhettä miehen kanssa jolla on lapsia, jos ette ole valmiita elämään niiden lasten kanssa vaikka 365 päivää vuodessa? Ja eikö käy mielessä, että lapset kasvaessaan muuttuvat ja käyvät läpi vaiheita, jotka eivät aikuisten kannalta aina ole kovin kivoja? Se mies on kuitenkin sen lapsen vanhempi, oli tilanne mikä hyvänsä ja loppujen lopuksi täysin sidottu lapseen, koska voihan se lapsen äiti vaikka kuolla pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinulla on täysi oikeus heittää poika ulos. Jos vielä autat alkuun omillaan, olet tehnyt enemmänkin kuin mihin sinulla on velvollisuus.
Miehesi tietysti voi olla eri mieltä, mutta se keskustelu on sitten käytävä ja mahdolliset seuraukset kestettävä.
Sä olet ollut itse kasvattamassa sitä lasta nämä kaikki vuodet ja nyt valitat kun poika ei tee kotitöitä eikä auta kotona...öööö...????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh, ymmärrän tuskasi ap, itsekin 17v tytön äitipuolena. Tyttö on ihan kiva, mutta meilläkin tilanne on ajautunut vuosien saatossa vuoroviikoista siihen, että tyttö asuu lähes kokonaan meillä, käy äidillään ehkä 2 kertaa vuodessa. Minun mieheni sentään asuu täällä, mutta yrittäjänä tekee pitkää päivää ja on ulkoistanut monet teinin asiat minulle, kun itse on vähän pihalla tyttöjen jutuista.
Olen harkinnut poismuuttoa, koska tilanne on niin olennaisesti erilainen kuin yhteen muuttaessamme yli 10 vuotta sitten. Mutta meilläkin yhteisiä lapsia, joten kai sitä vaan täytyy sinnitellä.
Ja ne jotka tunnesiteestä inisivät, saa olla todella avoin ihminen, jotta pystyy rakastamaan vierasta kuin omaansa. Ei se aikakaan siihen auta.
Pakko kysyä, että miksi te lähdette perustamaan perhettä miehen kanssa jolla on lapsia, jos ette ole valmiita elämään niiden lasten kanssa vaikka 365 päivää vuodessa? Ja eikö käy mielessä, että lapset kasvaessaan muuttuvat ja käyvät läpi vaiheita, jotka eivät aikuisten kannalta aina ole kovin kivoja? Se mies on kuitenkin sen lapsen vanhempi, oli tilanne mikä hyvänsä ja loppujen lopuksi täysin sidottu lapseen, koska voihan se lapsen äiti vaikka kuolla pois.
Helpompaa se olisikin, jos sitä äitiä ei olisi kummittelemassa.
Seuraavan kerran kun talo ei tyhjene vieraista kertasanomisella, soita poliisille.
Klassinen ilkeä äitipuoli. Ei ne sadut turhasta ole syntyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh, ymmärrän tuskasi ap, itsekin 17v tytön äitipuolena. Tyttö on ihan kiva, mutta meilläkin tilanne on ajautunut vuosien saatossa vuoroviikoista siihen, että tyttö asuu lähes kokonaan meillä, käy äidillään ehkä 2 kertaa vuodessa. Minun mieheni sentään asuu täällä, mutta yrittäjänä tekee pitkää päivää ja on ulkoistanut monet teinin asiat minulle, kun itse on vähän pihalla tyttöjen jutuista.
Olen harkinnut poismuuttoa, koska tilanne on niin olennaisesti erilainen kuin yhteen muuttaessamme yli 10 vuotta sitten. Mutta meilläkin yhteisiä lapsia, joten kai sitä vaan täytyy sinnitellä.
Ja ne jotka tunnesiteestä inisivät, saa olla todella avoin ihminen, jotta pystyy rakastamaan vierasta kuin omaansa. Ei se aikakaan siihen auta.
Pakko kysyä, että miksi te lähdette perustamaan perhettä miehen kanssa jolla on lapsia, jos ette ole valmiita elämään niiden lasten kanssa vaikka 365 päivää vuodessa? Ja eikö käy mielessä, että lapset kasvaessaan muuttuvat ja käyvät läpi vaiheita, jotka eivät aikuisten kannalta aina ole kovin kivoja? Se mies on kuitenkin sen lapsen vanhempi, oli tilanne mikä hyvänsä ja loppujen lopuksi täysin sidottu lapseen, koska voihan se lapsen äiti vaikka kuolla pois.
Niin, mitä niitä syitä nyt on. Rakkaus, halu sitoutua, löytyy sopiva mies ja ajatellaan, että kyllähän ne lapset siinä menevät ja niihin ajan kanssa kiintyy. Ja sitten kaikki ei menekään kuin elokuvissa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että koet hänet vain miehen pojaksi, jos pienestä asti olet häntä hoitanut. Minä en heittäisi nuorta kotoaan pois vaan auttaisin normaalisti itsenäistymään ja hankkimaan ensin opiskelupaikan ja järjestämään asumisen sen mukaan missä opiskelee.
Asuntoa olenkin järjestämässä. Poika ei ole minun biologinen lapseni kuten sanoin, enkä omaa häneen sen kummempaa tunnesidettä. Se voi olla miten outoa tahansa, mutta en voi tälle mitään. Tunnetta ei voi pakottaa. Ap
Eli olet kylmä ihminen vaikka olet ollut käytännössä pojan ainut tuntema äiti koko hänen ikänsä. Ongelmat johtuvat siitä, että sinulle ei ole koskaan ollut tunnesidettä häneen. Et voi pakottaa kyllä muuttamaan minnekään ainakaan äitipuolena. Isällään voi olla jotain sanottavaa asiaan ja sillä on merkitystä.
Olet kauhea ihminen!
Voi kuule.. vähänpä tiedät asioista. Sinulla ei itsellä ole selvästikään kokemusta uusperhekuviosta, sinänsä ymmärrän kommenttisi. Poika on vuosikausia hokenut, miten minulla ei ole mitään sanavaltaa asioihinsa kun en ole hänen äitinsä. Hän on käyttänyt täyä korttia varmasti 10 vuotta. Nyt kun olemme tässä tilanteessa, hengaa poika kavereidensa kanssa täällä arkisin yömyöhään (viime yönä 1.30 asti hengailivat, ravasivat tupakalla ja kuuntelivat musiikkia) Poika ei usko mitä sanotaan ja vaikea minun on lähes 190 senttistä kundia ulos heittää. Töihin toki herättävä klo 7.00 joka aamu, hoidettava muut lapset kouluun/koulutaksiin jne. Olen tosi ikävä ihminen, mutta kyllä, haluan pojan muuttavan. Yh:na tämä elämä muilta osin vielä siedettävää.
Ap
Ongelma näyttää siis olevan se, että ette ole saaneet poikaa kuriin missään vaiheessa. Isän tehtävähän tämä tietysti olisi pohjimmiltaan ollut. Vähän myöhäistä varmaan enää tehdä mitään, jos poika on jo 10 vuotta ollut kotona aikuisten niskan päällä, vailla auktoriteetteja. Ongelma ei ole pojan syytä vaan teidän aikuisten, mutta hän siitä lopulta joutuu maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh, ymmärrän tuskasi ap, itsekin 17v tytön äitipuolena. Tyttö on ihan kiva, mutta meilläkin tilanne on ajautunut vuosien saatossa vuoroviikoista siihen, että tyttö asuu lähes kokonaan meillä, käy äidillään ehkä 2 kertaa vuodessa. Minun mieheni sentään asuu täällä, mutta yrittäjänä tekee pitkää päivää ja on ulkoistanut monet teinin asiat minulle, kun itse on vähän pihalla tyttöjen jutuista.
Olen harkinnut poismuuttoa, koska tilanne on niin olennaisesti erilainen kuin yhteen muuttaessamme yli 10 vuotta sitten. Mutta meilläkin yhteisiä lapsia, joten kai sitä vaan täytyy sinnitellä.
Ja ne jotka tunnesiteestä inisivät, saa olla todella avoin ihminen, jotta pystyy rakastamaan vierasta kuin omaansa. Ei se aikakaan siihen auta.
Pakko kysyä, että miksi te lähdette perustamaan perhettä miehen kanssa jolla on lapsia, jos ette ole valmiita elämään niiden lasten kanssa vaikka 365 päivää vuodessa? Ja eikö käy mielessä, että lapset kasvaessaan muuttuvat ja käyvät läpi vaiheita, jotka eivät aikuisten kannalta aina ole kovin kivoja? Se mies on kuitenkin sen lapsen vanhempi, oli tilanne mikä hyvänsä ja loppujen lopuksi täysin sidottu lapseen, koska voihan se lapsen äiti vaikka kuolla pois.
Helpompaa se olisikin, jos sitä äitiä ei olisi kummittelemassa.
Se varmaan oli kuitenkin tiedossa, että äiti on olemassa.
Outoa, että koet hänet vain miehen pojaksi, jos pienestä asti olet häntä hoitanut. Minä en heittäisi nuorta kotoaan pois vaan auttaisin normaalisti itsenäistymään ja hankkimaan ensin opiskelupaikan ja järjestämään asumisen sen mukaan missä opiskelee.