Filosofiaa: Ajan hankala olemus tässä tiivistetysti - vain fiksuille
Aikakäsitteemme on kellosidonnainen. Jos hävitämme maailmasta kaikki olemassa olevat kellot, aika katoaa olemasta. Sitä ei siis enää ole mitallisena eli todellisena ilmiönä olemassa tällöin. Siis emme tiedä enää aikaa, jos hävitämme kellot. On tosiaan hyvä huomata se fakta, että ilman kelloa ei ole olemassa myöskään aikaa. Emme voi mennä ajassa taaksepäin ennen kellon keksimistä.
Aikaa ei esiinny luonnossa, eikä maailmankaikkeudessa, vain ainoastaan ilmiöiden liikettä ja näiden tuottamien tilojen muutosta. Aika on ihmismielenkäsite, josta tuli olevainen eli mitallinen vasta kun se liitettiin kuvaamaan kellon lineaarista eli tasavälistä viisariliikettä.
Sitä paitsi aika on teknisesti paljon monimutkaisempi asia, kuin nykyinen 1-dimensionaalinen aika jota kello mittaa. Aika on moniulotteinen asia, josta löytyy vähintäänkin 4 ulottuvuutta - itse asiassa nykytekniikka paljastaa että aika on ääretönulotteinen - ajassa on yhtä monta dimensiota kuin on mittakaavoja tarkastella temporaalista dimensiota.
Ajan olemus ymmärretään huonosti.
Jos tarkastelemme mitä tahansa riittävän pitkää reaalimaailman aikasarjaa, huomaamme, että ajassa on eri ulottuvuuksia: trendi, sykli, kausivaihtelu, satunnaisvaihtelu, etc.
Ajalla on todellakin vain lyhyt historia. Aika on samalla myös hankala asia ihmiselle.
Kommentit (53)
Ihmismielen käsite kirjoitetaan erikseen. Sori, mun on vaikea ottaa tosissaan ihmisiä, jotka eivät osaa yhdyssanoja.
Kaikkein huvittavin toteamus on, että aika on rahaa (Time is money). Aikakin on turhakin olematon asia suuressa mittakaavassa ja raha - kuten euro - on vain mittayksikkö.
No mikäs tässä oli uutta? Odotin lukevani jonkun uuden oivalluksen.
Miten määrittelet käsitteen "fiksu"?
Kyllähän aika on oikeasti olemassa ja sen eteneminen vaihtelee sen mukaan, kuinka lähellä painovoiman lähdettä kappale on ja kuinka nopeasti se liikkuu.
Vierailija kirjoitti:
No mikäs tässä oli uutta? Odotin lukevani jonkun uuden oivalluksen.
Ei mitään uutta auringon alla. Ymmärrätkö?
Vierailija kirjoitti:
Ihmismielen käsite kirjoitetaan erikseen. Sori, mun on vaikea ottaa tosissaan ihmisiä, jotka eivät osaa yhdyssanoja.
Sori ei edes ole Suomen kielen sana - idiootti!
Ei edes tarvitse olla mitenkään älyttömän fiksu että tietää ton.
Selitän aina aloituksen asiaa kun myöhästyn töistä ja pomo pyytää olemaan täsmällisempi ja myöhästymättä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmismielen käsite kirjoitetaan erikseen. Sori, mun on vaikea ottaa tosissaan ihmisiä, jotka eivät osaa yhdyssanoja.
Tässä ehkä huvittavinta on se, että otsikossa oikein huudellaan ketjun olevan vain fiksuille. Ei sillä, jokainen meistä tekee virheitä. Huvittavaa silti.
Vierailija kirjoitti:
Miten määrittelet käsitteen "fiksu"?
Älykkyys on tiedollista osaamista.
Jos historiaa tarkastellaan niin kalenteri oli huomattavasti merkittävämpi ajanmitta kuin vuorokauden jakaminen laskettaviin jaksoihin. Kalenteri mittaa myös aikaa ja varhaiset kalenterit perustuivat havaintoihin planeettojen liikkeistä joten siinä mielessä aika oli olemassa ilman erillistä mittayksikköä.
80-luvun piirretty He-Man asui ajattomien planeetalla joka kuulostaa aika skitsolta ajatukselta ja ei maapallokaan olisi ajaton vaikka aikaa ei mitattaisi. Tietenkään emme voisi konkreettisesti sanoa mitä tapahtui eilen tai 21-vuotta sitten tai mitä tulee tapahtumaan huomenna tai vuoden päästä joka tapauksessa ja jossakin vaiheessa esim. auringon enenrgia loppuu ja aurinko rajähtää (n 5. miljardia vuotta) ja tuo tulee tapahtumaan mittasimme aikaa tai emme. Myös maapallolta lähteneet valot ja äänet kulkevat pitkin avaruutta vakionopeudella ilman mitään mittayksikköä mutta eivät ne ole koko ajan samassa paikassa ja ajassa.
On se ihan jännää tajuta, että oikeasti on olemassa vain erilaisia tiloja ja ulottuvuuksia joissa asioita tapahtuu, eikä ajalla ole mitään todellista tekemistä sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmismielen käsite kirjoitetaan erikseen. Sori, mun on vaikea ottaa tosissaan ihmisiä, jotka eivät osaa yhdyssanoja.
Tässä ehkä huvittavinta on se, että otsikossa oikein huudellaan ketjun olevan vain fiksuille. Ei sillä, jokainen meistä tekee virheitä. Huvittavaa silti.
"Ei sillä" ei ole suomen kieltä lainkaan.
Aika kuluu joka tapauksessa. Ei sitä voi pysäyttää.
Vierailija kirjoitti:
Jos historiaa tarkastellaan niin kalenteri oli huomattavasti merkittävämpi ajanmitta kuin vuorokauden jakaminen laskettaviin jaksoihin. Kalenteri mittaa myös aikaa ja varhaiset kalenterit perustuivat havaintoihin planeettojen liikkeistä joten siinä mielessä aika oli olemassa ilman erillistä mittayksikköä.
80-luvun piirretty He-Man asui ajattomien planeetalla joka kuulostaa aika skitsolta ajatukselta ja ei maapallokaan olisi ajaton vaikka aikaa ei mitattaisi. Tietenkään emme voisi konkreettisesti sanoa mitä tapahtui eilen tai 21-vuotta sitten tai mitä tulee tapahtumaan huomenna tai vuoden päästä joka tapauksessa ja jossakin vaiheessa esim. auringon enenrgia loppuu ja aurinko rajähtää (n 5. miljardia vuotta) ja tuo tulee tapahtumaan mittasimme aikaa tai emme. Myös maapallolta lähteneet valot ja äänet kulkevat pitkin avaruutta vakionopeudella ilman mitään mittayksikköä mutta eivät ne ole koko ajan samassa paikassa ja ajassa.
Niin, aika on vaan ihmisen keksimä mittausväline asioille joita tapahtuu.
No millon mulla on nyt siten se hammaslääkäri?
Entäs "ajallisuus" eksistenssissämme?
Syntymä - kasvu - kuolema?
Vaikka "aikaa" ei olemassa kuin kelloissa, niin silti asiat kulkevat alusta loppuun eikä toisinpäin.
Hetki on nyt. Kohta se on mennyt ja soluja kuollut. Alussa alfa, lopussa omega. Ainakin tässä maailmankaikkeudessa, joka on meille ainoa kokemamme.
"Aikaa ei esiinny luonnossa, eikä maailmankaikkeudessa, vain ainoastaan ilmiöiden liikettä ja näiden tuottamien tilojen muutosta. Aika on ihmismielenkäsite, josta tuli olevainen eli mitallinen vasta kun se liitettiin kuvaamaan kellon lineaarista eli tasavälistä viisariliikettä."
Mutta mitä merkitystä sillä on, onko aika "mitallinen käsite" vai ei? Itse ajattelen, että jo paljon ennen kuin kelloja oli, oli ajan käsite olemassa, siitä asti kun muistelemaan ja kuvittelemaan kykenevä ihmismieli kehittyi. Kyllä se jo on aikaa, että voi muistella vaikka nuoruuttaan, tai kuvitella millaista on huomenna tai 20 vuoden päästä, ja ymmärtää sen, että siihen mikä on muistoissa, ei voi enää vaikuttaa, mutta siihen mikä on nykyisessä voi, ja valinnoillaan nykyhetkessä voi muuttaa tulevaisuutta.
En myöskään kannata sellaista tiettyjen henkisten piirien harrastamaa ajan "demonisointia", jossa ajan käsite nähdään jotenkin pahana. Ei ajassa tai sen mittaamisessa tai ajattelussa ole mitään pahaa tai epähenkistä. On ihmisiä, jotka pyrkivät pakkomielteisesti eroon mennyttä ja tulevaa koskevista ajatuksista, pysymään "nykyhetken veitsenterällä", ja tällä toiminnallaan he pyrkivät kieltämään hienon kyvyn, joka ihmisellä on. Eikä sellaiseen muistelun ja kuvittelemisen kyvystä luopumiseen olisi tarvetta ollenkaan, jos ihmiset vain tajuaisivat, että MIKÄÄN ei vie heitä pois nykyhetkessä, sillä muistelu ja kuvittelukin tehdään nimenomaan nykyhetkessä. Nykyhetkestä ei pääse pois vaikka mitä tekisi.
Ajan mittaamisella on ollut historiassamme oma tarkoituksensa ja aikansa. Eläisimme muuten aika erilaisessa maailmassa. Tulevaisuudessaa en usko että ajalla on enää niin suurta merkitystä kuin nyt sillä kehitymme tietoisuuden evoluutiossa.