Muita joita ahdistaa lapsiperheen viikonloput?

No kyllä ahdistaa. En tykkää lapsiperhe-elämästä. :((

Täällä lapset ylivilkas 2 v 4 kk poika ja tulinen 10 kk tyttö. Eilen mentiin ostoskeskukseen, ja poika sai niin kamalat raivarit, että oli pakko lähtee kotiin. Kun vaan oliskin päässyt niin vaan lähtemään, mutta en yksinkertaisesti fyysisesti onnistunut kantamaan riuhtovaa poikaa, vaan oli pakko kutsua mieheni apuun. Saimme kaksin laitettua pojan rattaisiin. Arvatkaa vain katsoivatko ohikulkijat pitkään. Autolle päästyämme purskahdin itkuun kaikesta siitä stressistä ja ahdistuksesta. Poika hymyili autossa kuin Naantalin aurinko. On vain äärimmäisen temperamenttinen luonne. Joo, viikonloput ovat äärimmäisen rankkoja. Välillä kun alkaa käydä ylikierroksilla, niin laitan Baby TV:n päälle. Mitä vikaa siinä on? Anna ihmeessä lasten katsella ohjelmia, jos se auttaa hetkeksi niin, että olet itsekin sitten paremmalla päällä. Ei se mikään synti ole. Todella aktiiviselta kuulostaa teidän viikonloppu, ulkonakin kahteen kertaan. Ettet vain olisi liian armoton itseäsi kohtaan?

Nimen omaan toi riittämättömyyden tunne ja sitten taas toisaalta ahdistus, kun siinä ei onnistu.

Sano muuta...niin tiedän sun fiilikset. Omat jo 6 ja 5 vee mutta silti joskus vieläkin välillä viikonloput menee kuin suossa tarpoisi. Vanhempien vuorottelu lasten kanssa on auttanut pahimpien yli..

Tuo kuulostaa kyllä kamalan ankealta, tsemppiä! Mä en missään tapauksessa raahautuisi kahta kertaa päivässä puistoon, kertakin on näillä keleillä paljon. Ja meillä lapset saa viikonloppuisin pelata/katsoa DVD:tä pari tuntia päivässä, itse rentoudutaan ihan hyvällä omallatunnolla.

Suosittelen uimahallia (korvaa se puisto sillä toisena päivänä) ja kirjastoa, meidän perheen joka viikonlopun kohteet. Ja vielä oikeesti, 2 x päivässä puistoa räntäsateessa... Ihan eri juttu jos edes tykkäisit siitä :)

Aamupalan jälkeen katsotaan telkkaria esimerkiksi pikkukakkosen verran. Sen jälkeen lapsille voi auttaa leikin alkuun vaikka Duploilla. Itse voi samalla tiskailla, laitella pyykkejä, valmistella ruokaa.

Sitten ulos ja siellä voi osallistua lasten leikkeihin ja keinutteluun, niin itselläkin on hauskempaa. Jutella lapsille kaikesta mitä ympärillä näkyy, lähteä vaikka pienelle kävelylle.

Kun tullaan sisälle, onkin jo ruoka-aika. Ruuan jälkeen voi vaikka piirrellä, maalailla, tehdä jotakin rauhallisempaa, jos päiväunista alkaa jo olla aika luopua. 3-vuotiaan on mielestäni jo aika luopua. Sitten voidaan lähteä vaikka uimahalliin, kirjastoon, luistelemaan, mummolassa käymään, puistoon... Takaisin tullessa päivällinen.

Ilta sujuu kivasti, kun lapset saavat leikkiä vesileikkejä. Hommaa molemmille oma vanna, jossa pulikoida. Samalla saa valmistettua iltapalan. Illalla viimeiseksi pieni iltasatu. Kun lapset nukkuvat, on aikaa itselle. Voi lukea, katsoa telkkaria, tehdä käsitöitä, kirjoittaa jne.

Tällä rytmillä ainakin omat pikkulapset ovat kasvaneet, olin kolman lapsen totaali-yh. Myöhemmin sitten aloitin työssäkäynnin, se toki muutti elämänrytmiä vuorotyön takia.

Mikä siinä padissa niin kauheeta on? Turhaan tunnette huonoa omaatuntoa. Anna aamulla kattella telkkaa tai padia ja torku vieressä. Älä tee perhe-elämästä suoritusta.

Voi ku itelläkin ois noin eläväistä. Itsellä kouluikäiset 2 kpl hiljaista ujoa introverttiä. Eikä miestä. Meillä on hiljaista ja tapahtumatonta kuin huopatossutehtaalla. Nukun itse 12 asti, nuo touhuavat omiaan. Hiljaa. Sitten saan noi houkuteltua ulos. Itse lenkkeilen tai katon telkkaa. Oon itsekin yksikseni viihtyvä. Joskus kaipaan melua ja elämää tänne. Siis toki nuo elää ja on rakkaita. Mutta niin rauhallista on aina.

Mäkin luulen että vaadit itseltäsi liikaa. Mikä vika tabletissa on, ei lapsi siitä piloille mene (etenkin jos ulkoilette 4 tuntia päivässä) ja saat edes hetken aikaa hengähtää.

Tiedän tunteen :( Meillä 2- ja 4-vuotiaat. Aamulla heräävät kasilta, syövät ja sit laitetaan lastenohjelmat pyörimään. 11 jälkeen lounas, sitten ulos. Tunti ulkona, sitten nuorempi päiväunille. Sillä aikaa vanhempi katsoo padilta lastenohjelmia. On, on huono omatunto mutta olemme molemmat niin väsyneitä keksimään aktiviteetteja. Nuorempi herää, välipala ja sitten leikkivät keskenään. Ja taas päivällisen jälkeen pari tuntia lastenohjelmia. Poden tästä maailman huonoin äiti-oloa jatkuvasti, mutta näin meillä toistaiseksi.

Teillä sentään käydään monesti päivässä ulkona! Sehän on tosi hieno juttu. Voi kunpa mekin jaksaisimme. Reino Nordin sanoi hyvin MHL ohjelmassa: lasten kanssa on välillä ihan hemmetin tylsää. Toki he ovat maailman rakkaimmat aarteet meille, mutta emme jaksa leikkiä ja uloslähtökin on työn takana. Onneksi sentään viikolla on päiväkodissa aktiviteetteja.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä padissa niin kauheeta on? Turhaan tunnette huonoa omaatuntoa. Anna aamulla kattella telkkaa tai padia ja torku vieressä. Älä tee perhe-elämästä suoritusta.

Samaa mieltä tästä. Tosin meillä kyllä lapsi katsoo omasta mielestäni ihan liikaa lastenohjelmia, mutta en kyllä ala potea huonoa omaatuntoa siitä, että laitan lastenohjelmat pyörimään ja torkun itse samalla vieressä.

Mulla vaan yksi lapsi, kaksi ja puoli ikää, joten en tunnista noita tunteita, mutta ajattelin kuitenkin kertoa mitä me tehdään. Aamulla herätään rauhassa ja kun minä juon kahvia, niin usein lapsi katsoo jotain ohjelmaa, jos ei halua leikkiä itsekseen. Ennen lounasta ulkoillaan n tunti, mä saatan sen aikana vaikka soittaa kaverille, kun en aina jaksa leikkiä. Lounaan ja unien jälkeen käydään yleensä mummin luona kylässä tai sit esim ruokaostoksilla. Jos vielä on aikaa, niin voidaan vaikka leikkiä jotain sisällä. Nopeasti menee minusta päivät, mutta meillä on tosiaan onni, kun asuu isovanhempia lähellä. Mä en ole ihan varma että haluanko toista lasta, kun tää arki toimii tosi kivasti nyt. On aikaa lapselle ja ei huutoa ja riitelyä.

Se on toi elämänvaihe, muistan tuon elävästi. Aika menee oikeesti tosi nopsaan!! Yritä nauttia lapsista kun ne on pieniä, se on tosi rankkaa. Pitää vaan yrittää ajatella, että kohta ne on isoja kuten meillä. Nyt siis 16v ja 15v;).

Minua ahdistaa pahasti. Olen ajatellut, että ehkä on joku masennus oikein. Tänään iltapalalla lapsi 3-v. vahingossa tiputti lasin lattialle ja se meni rikki, ja minulla katkesi päässä jokin ja paiskasin saman tien omankin lasin mäsäksi lattaille. Sitten imuroin ja huusin miehelle koko sen ajan ja painelin lopuksi makkariin.

Minä en vain jaksa näitä perhepäiviä. En olisi edes halunnut lasta, koska en ylipäänsä tykkää lapsista. Kyllä tuo oma nyt menettelee, ei se vastenmielistä ole sitä sylissä pitää. Mutta oikein tunnen, kuinka teennäisyys tihkuu minusta ja olen jaksamiseni äärirajoilla, kun leivomme yhdessä pullaa, teemme muovailuvahasta eläimiä, luemme sylikkäin kirjoja tai kun hihkun liukumäen juurella, kun tuli niin hieno vauhti. Puhumattakaan muskarista ja äiti-lapsi-jumpasta.

Haluaisin olla rauhassa. Yksin, hiljaa, paikoillani, ajattelematta ketään missään. Unelmoin elämästä ilman perhettä, yksiössä kaupungilla, poissa tästä omakotitalolähiöhelvetistä.

Kiitos ihanan kannustavista kommenteista! Pelkäsin saavani vain "itsepä lapset hankit"- tyylistä palautetta..

Joo ehkä koetan olla stressaamatta tuosta padistä- onhan sen ihan kehittävääkin pelailla pikkukakkosen pelejä.

Ja kirjasto ja uimahalli ovat meilläkin listalla - ei vain joka viikonloppu tule käytyä.

Minua ainakin stressaa julkisesti liikkua kitisevien lasten kanssa, siksi en pahimpina kitinäpäivinä minnekkään halua lähteä..

Niin ja ole armollinen itelles, koko ajan ei tarvitse suorittaa. T.13

Asutte kerrostalossa? Muuttakaa jos mahdollista sellaiseen missä oma piha, silloin tuota ankeutta vain ehkä loka-marraskuu, muina aikoina omassa pihassa riittää tohinaa ja tekemistä ja ulkona tulee oltua ja isommat voi vaan päästää pihalle ja seurata ikkunasta. Otetaan jompana kumpana päivänä myös päikkärit kaikki, jopa ekaluokkalainen lepää mukana.

On myös useita lasten harrastuksia mitkä viikonloppusin, ei niissä tarvitse orjallisesti käydä aina jos ei jaksa mutta itse tykkäään viedä isompia lapsia sunnuntaina harrastukseen ja käyn sen aikana itse lenkillä. Lapsetkin jaksaa harrastaa paremmin kuin arki-iltana.

Meillä viikonloppuna aamupala 7-8 ja sen jälkeen pikkukakkosta niin saa itse lukea hesarin rauhassa. Harvemmin sitten vingutaan päivällä ohjelmia, joskus la-iltana lasten leffailta kotona tosin pidetään.

Yritämme siivota jo pe tai toiltana niin viikonloppuna ei tarvitse. Laitetaan ruokaa yhdessä ja leivotaan. Musta viikonloput on parasta, viikot on niin rumbaa.

Lapset 4, 5 ja 7v.

Ai niin ja piti vielä lisätä, ettei se telkkari mikään hirveä pahe ole. Kyllä sitä kannattaa käyttää järjellä, varsinkin kun itseä tuppaa väsyttämään ihan liikaa tai lapsilta pitää saada ylikerrokset jäähtymään. Jos 3-vuotiaasi väsähtää päivällä, muttei kuitenkaan enää nuku päikkäreitä, hän voi levähtää kainalossasi sohvalla. Lue vaikka ääneen jokin tekstitetty leffa tai katos yhdessä heidän kanssaan. Saavat olla äidin lähellä ja saat itsekin istahtaa alas.

Harrastin itse sitä, että Pikku Kakkosen aikaan (arkipäivinä) levitin lapsille lattialle omat äitiyspakkauksen täkit ;D. Kullakin kolmesta oli siis oma "tontti", jolla sai istua tai makoilla. Itse heittäydyin sohvalle ja nukuin koiranunta sen ohjeman ajan. Kummasti jaksoi taas illan, kun oli levännyt puoli tuntia.

6

Ei lapset mene pilalle vaikka annat katsoa tv:tä tai pelailla tabletilla muutaman tunnin päivässä. Lapset saattavat olla noin rauhattomia koska ovat stressaantuneita tiukasta päivärytmistä. Mikä pakko on ulkoilla, jos ilma on kauhea? Ei siihenkään kuole ettei aina ulkoilla. Mitäs jos vaikka kaikki makaatte sohvalla katsomassa lasten elokuvia ja syötte jätskiä. Relaa vähän ja laske rimaa.

Vierailija kirjoitti:

Minua ahdistaa pahasti. Olen ajatellut, että ehkä on joku masennus oikein. Tänään iltapalalla lapsi 3-v. vahingossa tiputti lasin lattialle ja se meni rikki, ja minulla katkesi päässä jokin ja paiskasin saman tien omankin lasin mäsäksi lattaille. Sitten imuroin ja huusin miehelle koko sen ajan ja painelin lopuksi makkariin.

Minä en vain jaksa näitä perhepäiviä. En olisi edes halunnut lasta, koska en ylipäänsä tykkää lapsista. Kyllä tuo oma nyt menettelee, ei se vastenmielistä ole sitä sylissä pitää. Mutta oikein tunnen, kuinka teennäisyys tihkuu minusta ja olen jaksamiseni äärirajoilla, kun leivomme yhdessä pullaa, teemme muovailuvahasta eläimiä, luemme sylikkäin kirjoja tai kun hihkun liukumäen juurella, kun tuli niin hieno vauhti. Puhumattakaan muskarista ja äiti-lapsi-jumpasta.

Haluaisin olla rauhassa. Yksin, hiljaa, paikoillani, ajattelematta ketään missään. Unelmoin elämästä ilman perhettä, yksiössä kaupungilla, poissa tästä omakotitalolähiöhelvetistä.

Sääliksi käy lastasi.