on jatkunut ja kuinka tuitte nuorta, jotta pystyi sen lopettamaan? Entä liittyikö siihen masennusta vai oliko vain "uhmaa"? Olisikohan tämä vähän muoti-ilmiökin tytöillä? Millaisia kokemuksia asiasta siis muilla vanhemmilla?nolla
Viiltelystä; jos teininne on sitä tehnyt, kauanko
on jatkunut ja kuinka tuitte nuorta, jotta pystyi sen lopettamaan? Entä liittyikö siihen masennusta vai oliko vain "uhmaa"? Olisikohan tämä vähän muoti-ilmiökin tytöillä? Millaisia kokemuksia asiasta siis muilla vanhemmilla?nolla
on jatkunut ja kuinka tuitte nuorta, jotta pystyi sen lopettamaan? Entä liittyikö siihen masennusta vai oliko vain "uhmaa"? Olisikohan tämä vähän muoti-ilmiökin tytöillä? Millaisia kokemuksia asiasta siis muilla vanhemmilla?nolla
[/quote]Puhuttiin ja puhuttiin
meni ohi peruskoulun lopussa.
Tosin nyt (18 v) tuli takapakkia ja paha arpi ranteessa.
meni ohi peruskoulun lopussa.
Tosin nyt (18 v) tuli takapakkia ja paha arpi ranteessa.
Viiltely
AINA merkki ongelmista eli ammattiapua (esim. tk-lääkärin kautta), muuten vain pahenee.
AINA merkki ongelmista eli ammattiapua (esim. tk-lääkärin kautta), muuten vain pahenee.
[/quote]Meillä liittyi masennukseen
kyseessä poika. Sanoi viiltelyn hetkeksi helpottavan todella ahdistavaa oloa. Loppui hoitojaksoon ja lääkitykseen, joka on edelleenkin. Lääkkeitä syönyt nyt 7 vuotta.
Toinenkin lapsi on muutaman kerran viillellyt itseään, liittyi myös masennukseen. Meni ohi, kun asioista puhuttiin ja nuorta tuettiin mahdollisimman paljon.
Aika yleistä on nuorilla ja osalla ehkä kokeilunhaluakin ja näyttämistä vaan kuvioissa, aika usein liittyy kyllä oikeasti masennukseen ja ahdistukseen.
Yläasteella on monta nuorta, jotka kulkevat jatkuvasti pitkähihaisissa peittääksen arpensa.
kyseessä poika. Sanoi viiltelyn hetkeksi helpottavan todella ahdistavaa oloa. Loppui hoitojaksoon ja lääkitykseen, joka on edelleenkin. Lääkkeitä syönyt nyt 7 vuotta.
Toinenkin lapsi on muutaman kerran viillellyt itseään, liittyi myös masennukseen. Meni ohi, kun asioista puhuttiin ja nuorta tuettiin mahdollisimman paljon.
Aika yleistä on nuorilla ja osalla ehkä kokeilunhaluakin ja näyttämistä vaan kuvioissa, aika usein liittyy kyllä oikeasti masennukseen ja ahdistukseen.
Yläasteella on monta nuorta, jotka kulkevat jatkuvasti pitkähihaisissa peittääksen arpensa.
Sitä kesti noin 2kuukautta, pojalla
Ja johtui ahdistuksesta kun adhd:ja aspergerin kanssa piti siirtyä yläkouluun, jossa ettajat ei halunneet tukea ja luokkakavereita ei tuntenut.
Viiltely loppui ihan vakavalla kkustelulla ja puheella, siis käskin lopettaa ja perustelin, miksi. Valitettavasti se ahdistus ei luitenkaan loppunut, ja sitä sitten piti yrittää helpottaa muilla keinoin. Päihteisiin ei seonut, mutta kaikenlaista kouluongelmaa siitä tuli. Ongelma loppui vasta kun otettiin käyttöön adhd-lääkitys ja löydettiin siihen oikea annostus ja lapsi pystyi istumaan hiljaa paikallaan niin kuin opettajat halusivat.
Ja johtui ahdistuksesta kun adhd:ja aspergerin kanssa piti siirtyä yläkouluun, jossa ettajat ei halunneet tukea ja luokkakavereita ei tuntenut.
Viiltely loppui ihan vakavalla kkustelulla ja puheella, siis käskin lopettaa ja perustelin, miksi. Valitettavasti se ahdistus ei luitenkaan loppunut, ja sitä sitten piti yrittää helpottaa muilla keinoin. Päihteisiin ei seonut, mutta kaikenlaista kouluongelmaa siitä tuli. Ongelma loppui vasta kun otettiin käyttöön adhd-lääkitys ja löydettiin siihen oikea annostus ja lapsi pystyi istumaan hiljaa paikallaan niin kuin opettajat halusivat.
otsikko
muistan ystäväni viillelleen yläasteella. Keskusteltiin siitä puolen vuoden sisällä, nyt kun ollaan kaikki jo aikuisia. Sanoi lopettaneensa, kun me kaverit tokaistiin, miten tyhmältä se näytti. Itsellä ei ollut kommentista muistikuvaa! Huomaa miten vähä-älyisiä teinit osaavat olla, tekojen ja sanomisten osalta!
Mielestäni ystäväni viilteli ainakin pari vuotta, voi olla että oli jo aiemminkin! Taustalla on varmasti pahaa ahdistusta, mihin pitäisi puuttua ja hakea apua! Avunhuudoksi sitä itse kutsuisin.
muistan ystäväni viillelleen yläasteella. Keskusteltiin siitä puolen vuoden sisällä, nyt kun ollaan kaikki jo aikuisia. Sanoi lopettaneensa, kun me kaverit tokaistiin, miten tyhmältä se näytti. Itsellä ei ollut kommentista muistikuvaa! Huomaa miten vähä-älyisiä teinit osaavat olla, tekojen ja sanomisten osalta!
Mielestäni ystäväni viilteli ainakin pari vuotta, voi olla että oli jo aiemminkin! Taustalla on varmasti pahaa ahdistusta, mihin pitäisi puuttua ja hakea apua! Avunhuudoksi sitä itse kutsuisin.
Meillä liittyi masennukseen.
Haettiin apua ja lopulta tyttö kävi psykoterapiassa kaksi vuotta, kaksi kertaa viikossa. Nykyään suht normaali 18-vuotias nuori nainen, kuitenkin huomattavasti sisaruksiaan herkempi ja huomaan edelleen pitäväni hänen mielialojaan tarkasti silmällä.
Haettiin apua ja lopulta tyttö kävi psykoterapiassa kaksi vuotta, kaksi kertaa viikossa. Nykyään suht normaali 18-vuotias nuori nainen, kuitenkin huomattavasti sisaruksiaan herkempi ja huomaan edelleen pitäväni hänen mielialojaan tarkasti silmällä.
[/quote]meillä satunnaista kokeilua
eipä niistä pahemmin olla keskusteltu. Tiedän että on viillelly ja lapset tietää minun tietävän.
Vanhin on saanut apua anoreksiaansa ja sitä kautta viiltelyynsäkin.
Vain "tyhmät" viiltelee näkyvään paikkaan kuten esim käsivarsiin
eipä niistä pahemmin olla keskusteltu. Tiedän että on viillelly ja lapset tietää minun tietävän.
Vanhin on saanut apua anoreksiaansa ja sitä kautta viiltelyynsäkin.
Vain "tyhmät" viiltelee näkyvään paikkaan kuten esim käsivarsiin
Nuorten
kanssa työskennelleenä psykologina katselisin muuten hyvinvoivan oloiselta lapselta enintään yhden kerran "kokeilun". Jos toistuu tai nuoren tilanteessa on mitään muuta huolta herättävää, hakisin kyllä herkästi ammattiapua. Ei ole mikään turha klisee että apu menee parhaiten perille kun sitä saa ajoissa. Koulun th:n tai omalääkärin kanssa kannattaa selvitellä mikä on omassa kunnassa järkevin reitti avun piiriin.
kanssa työskennelleenä psykologina katselisin muuten hyvinvoivan oloiselta lapselta enintään yhden kerran "kokeilun". Jos toistuu tai nuoren tilanteessa on mitään muuta huolta herättävää, hakisin kyllä herkästi ammattiapua. Ei ole mikään turha klisee että apu menee parhaiten perille kun sitä saa ajoissa. Koulun th:n tai omalääkärin kanssa kannattaa selvitellä mikä on omassa kunnassa järkevin reitti avun piiriin.
[/quote]joo
poika viilteli käsivartensa & säärensä alakouluikäisenä. asiaan puututttin heti, ihana kouluterveydenhoitaja auttoi sekä poikaa että äitiä. saimme apua erikseen sekä yhdessä todella nopeasti. ja se jäi siihen kokeiluun, onneksi !
poika viilteli käsivartensa & säärensä alakouluikäisenä. asiaan puututttin heti, ihana kouluterveydenhoitaja auttoi sekä poikaa että äitiä. saimme apua erikseen sekä yhdessä todella nopeasti. ja se jäi siihen kokeiluun, onneksi !
[/quote]Voin kertoa vain omasta puolestani,
Aloitin viiltelyn kun olin kuudennella ja sitä jatkui siihen kunnes olin 20-vuotias. Itselläni hommaan kuului masennusta ja aloin pääsemään viiltelystä yli vasta itsemurhayrityksen jälkeen (joka olisi onnistunut, ellei joku tuntematon olisi minua pelastanut, kiitos siitä).
Itse viiltelyn lopettaminen oli todella pitkä prosessi ja tietyllä tapaa taistelen sitä vastaan joka päivä. Samalla tavalla kuin anoreksiaakin vastaan.
Kuitenkin itselleni sen viiltelyn perusidea oli inho ja viha itseäni kohtaan. Kun aloin noiden yli pääsemään, niin se viiltämisen ja itseni satuttamisen halu väheni. Mutta kuitenkin vielä tänäkin päivänä tuo halu iskee jos päivä on sellainen että mikään ei onnistu ja jos monelta suunnalta tulee p****a niskaan.
En sano että kaikille homma olisi noin pahasti selkärangassa, mutta jos lapsellesi tuo viiltely on masennuksen purkukeino, tarvitsee hän apua ja paljon. Jos se on taas "muotia" niin luulen että keskustelu jonkun sellaisen kanssa jolla on viiltely arvet näkyvillä, voi auttaa herättämään todellisuuteen.
Arpien syvyys kertoo paljon. Jos ovat vain pintanaarmuja voi olla että kyse on pelkästä "muodista" mutta jos jäljet ovat syviä ja paksuja, on kyse auttamatta jostain vakavammasta.
Aloitin viiltelyn kun olin kuudennella ja sitä jatkui siihen kunnes olin 20-vuotias. Itselläni hommaan kuului masennusta ja aloin pääsemään viiltelystä yli vasta itsemurhayrityksen jälkeen (joka olisi onnistunut, ellei joku tuntematon olisi minua pelastanut, kiitos siitä).
Itse viiltelyn lopettaminen oli todella pitkä prosessi ja tietyllä tapaa taistelen sitä vastaan joka päivä. Samalla tavalla kuin anoreksiaakin vastaan.
Kuitenkin itselleni sen viiltelyn perusidea oli inho ja viha itseäni kohtaan. Kun aloin noiden yli pääsemään, niin se viiltämisen ja itseni satuttamisen halu väheni. Mutta kuitenkin vielä tänäkin päivänä tuo halu iskee jos päivä on sellainen että mikään ei onnistu ja jos monelta suunnalta tulee p****a niskaan.
En sano että kaikille homma olisi noin pahasti selkärangassa, mutta jos lapsellesi tuo viiltely on masennuksen purkukeino, tarvitsee hän apua ja paljon. Jos se on taas "muotia" niin luulen että keskustelu jonkun sellaisen kanssa jolla on viiltely arvet näkyvillä, voi auttaa herättämään todellisuuteen.
Arpien syvyys kertoo paljon. Jos ovat vain pintanaarmuja voi olla että kyse on pelkästä "muodista" mutta jos jäljet ovat syviä ja paksuja, on kyse auttamatta jostain vakavammasta.