Adoptioon lapsensa antaneita? Miten selvisit siitä? Miksi annoit

aiheesta tekemän gradun; Salainen äitiys. Se on todella hyvä, vaikka asia ei koske minua millään lailla. Ja kyllähän sinä tiedät, että lasta ei ole pakko antaa pois, vaan sinulla ja miehelläsi on syntymän jälkeen 8 viikkoa aikaa miettiä lopullista ratkaisua. uskon kyllä, että tämä on vaikeampi ratkaisu kuin lapsen pitäminen.Voimia!



Ps; gradu on luettavissa netissä.

ap nyt hyvin tarkkaan. Voit antamalla adoptoitavaksi taata lapsellenne joko hyvän ja turvatun lapsuuden, rakastavat adoptiovanhemmat jne tai vastaavasti voi ovellanne seistä 18-vuoden päästä todella vihainen ihminen joka syyttää teitä oman elämänsä pilaamisesta, siitä ettei ole kelvannut kenellekään.



Olen itse adoptoitu kuten sisaruksenikin, joten uskon tietäväni mitä kirjoitan.

Menetätte siis kaikki oikeudet lapseen, mutta te saatte kuulla mitä lapselle kuuluu ja lapsi saa koko ajan tietää teidän ja sisarensa olemassa olon. Ihana jos pystytte näin vaikeaan päätökseen! Lapsi on varmasti kaivattu ja odotettu ja ainokaisena jossakin perheessä saa huomiota varmasti! Kotimaassahan adoptiolapset menevät lapsettomiin perheisiin -ellei sitten perhe myöhemmin adoptoi ulkoimailta tai saakin biologisen lapsen. Mutta esikoiseksi ainakin!

Syyt siihen? Noh, olin nuori (19v.), elämä ihan sekaisin (oli masennusta, jonkin sortin alkoholismia jne.). En uskonut, että olisin voinut tarjota lapselle kaikkea sitä, mitä hän tarvitsisi, vaikka olisin halunnut. En usko, että olisin voinut taata tasapainoista elämää kun omanikaan ei ollut sellaista silloin.



Päätös ei tosiaan ollut helppo. Kävin katsomassa vauvaa useasti sijaisperheessä harkinta-aikana.



Suurin paine tuli silti ulkopuolelta. Olin paska ja itsekäs kun kykenin antamaan oman lapseni pois. Ajoin vain omaa etuani. Näin kuulin aika usein henkilöiltä, jotka tiesivät siitä, mitä tein.



Olisin toki voinut pitää lapsen ja luottaa siihen, että saan elämäni kuntoon mutta se olisi ollut aika iso riski, koska mitään takeita siitä ei ollut. Lapsen isältä ei tukea herunut missään kohtaan ja olisin joutunut olemaan yksin vastuussa lapsesta.



Mutta siis. Näin vuosia jälkikäteen sitä miettii edelleen, tekikö oikean ratkaisun. Mietin aina välillä, millainen lapsi hän mahtaa olla. Välillä katselen lapsen kuvaa (minulla on kuva tytöstä kun hän on noin vuorokauden ikäinen).



Ääh, kauhean sekava sepustus mutta tämä aihe on vain sellainen, etten osaa kirjoittaa (tai puhua) siitä kovin selvästi tai ilman tunnekuohua.

Olen myös itse adoptoitu eikä adoptiokotini todellakaan ole ollut mikään rakkauden onnela. Mutta vaikea päätös alkuperäisellä edessä, en kyllä kadehdi pätkääkään. Ja sellainen juttu myös että hakekaa keskusteluapua itsellenne, ei ole ihan pikkujuttu tuo lapsen synnyttäminen ja pois antaminen vaikka teillä "selkeät" perustelut asialle onkin. Voimia!

ONKS PAKKO PYKÄTÄ LISÄÄ LAPSIA KUN EDELLISETKIN SAIRAITA!!!

Mutta varmasti todella rankka päätös! Teillä on varmasti ollut muutenkin todella rankkaa, en edes osaa kuvitella! Hienoa että ette kuitenkaan päätyneet aborttiin, jokaisella elämällä on oikeus syntyä. Voimia teille! Kannattaa ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen ja myös pyytää lähete vaikka terapiaan, koska päätös ei varmasti ole helppo, eikä teidän elämäntilanne muutenkaan.



*hali*

Olet fiksusti ajatteleva ihminen, samoin miehesi. Ajattelette lasten parasta ja on todella kunnioitettavaa, että et päätynyt aborttiin.



Kunnioitan päätöstäsi, muuta sanottavaa ei ole kun ei omakohtaista kokemusta.

mutta tätini antoi lapsensa pois, kun tämä oli puoli vuotta. Ja sen piti olla se avoin adoptio, mutta perhe pelkäsi että lapsi viedään ja niinhän siinä kävi että yhteydenpito loppui vuoden iässä. Se oli kauhean arka paikka tädilleni, ja hän tuhlasi sitten sitä hoitamisen tarvetta minuun. Poika ei suinkaan etsinyt äitiään 18-veenä vaan vasta 32 veenä. Voit siis todella menettää lapsesi ikuisiksi ajoiksi, jos sattuisit vielä kuolemaan tuolla välin. Elämä ei ole ennustettavaa, senhän jo tiedät.



Ap mä luulen, ettet sitten kuitenkaan pysty siihen. Olet jo äiti. Rakastat noita viittäkin. Itselläni on ADHD ja pari tervettä. Minä en vaan pystyisi.



Oletko selvittänyt, mitä maksaa yksityisen hoidon tuen, kotihoidontuen ja työllistämistuen avulla palkattu lastenhoitaja, kun saat vähentää 45 prossaa vielä verotuksessakin? Auttaisi teitä jaksamaan.



Eikö kehityksessä jäljessä olevalle ole mahdollista saada mitään hoitopaikkaa, jos hänen tilansa on noin toivoton? Oletteko te nyt miettineet tarpeeksi selkeästi kuka saa jäädä ja kuka kärsii vähiten lähtemisestä? Kuulostaa kylmältä, mutta pieni ajatusten rationalisointi voisi olla paikallaan.

Avointa adoptiota olen myös harkinnut, koska sillon saisimme ainakin tietää lapsesta.

ap

ap nyt hyvin tarkkaan. Voit antamalla adoptoitavaksi taata lapsellenne joko hyvän ja turvatun lapsuuden, rakastavat adoptiovanhemmat jne tai vastaavasti voi ovellanne seistä 18-vuoden päästä todella vihainen ihminen joka syyttää teitä oman elämänsä pilaamisesta, siitä ettei ole kelvannut kenellekään.

Olen itse adoptoitu kuten sisaruksenikin, joten uskon tietäväni mitä kirjoitan.

ulkopuolista apua terapiaa ym. Se kun ei todellakaan ole mikään pikkujuttu.

ap

Olen myös itse adoptoitu eikä adoptiokotini todellakaan ole ollut mikään rakkauden onnela. Mutta vaikea päätös alkuperäisellä edessä, en kyllä kadehdi pätkääkään. Ja sellainen juttu myös että hakekaa keskusteluapua itsellenne, ei ole ihan pikkujuttu tuo lapsen synnyttäminen ja pois antaminen vaikka teillä "selkeät" perustelut asialle onkin. Voimia!

vähän yli kuukauden välein pari kolme päivää. Lapsi on aivan ihana enkä pystyisi häntä laittamaan kokoaikaisesti jonnekin hoitopaikkaan, vaikka arki hänen kanssaan välillä raskasta onkin, kun taaperoarki vain jatkuu ja jatkuu, samoin yöheräämiset.

ap

mutta tätini antoi lapsensa pois, kun tämä oli puoli vuotta. Ja sen piti olla se avoin adoptio, mutta perhe pelkäsi että lapsi viedään ja niinhän siinä kävi että yhteydenpito loppui vuoden iässä. Se oli kauhean arka paikka tädilleni, ja hän tuhlasi sitten sitä hoitamisen tarvetta minuun. Poika ei suinkaan etsinyt äitiään 18-veenä vaan vasta 32 veenä. Voit siis todella menettää lapsesi ikuisiksi ajoiksi, jos sattuisit vielä kuolemaan tuolla välin. Elämä ei ole ennustettavaa, senhän jo tiedät.

Ap mä luulen, ettet sitten kuitenkaan pysty siihen. Olet jo äiti. Rakastat noita viittäkin. Itselläni on ADHD ja pari tervettä. Minä en vaan pystyisi.

Oletko selvittänyt, mitä maksaa yksityisen hoidon tuen, kotihoidontuen ja työllistämistuen avulla palkattu lastenhoitaja, kun saat vähentää 45 prossaa vielä verotuksessakin? Auttaisi teitä jaksamaan.

Eikö kehityksessä jäljessä olevalle ole mahdollista saada mitään hoitopaikkaa, jos hänen tilansa on noin toivoton? Oletteko te nyt miettineet tarpeeksi selkeästi kuka saa jäädä ja kuka kärsii vähiten lähtemisestä? Kuulostaa kylmältä, mutta pieni ajatusten rationalisointi voisi olla paikallaan.

vanhemmat, hastavat lapset adoptioon ja aloittakaa uuden vauvan kanssa "puhtaalta pöydältä". helppoa ja vaivatonta. sitten vaan lisä lapsia tekemään jos huvittaa.

vanhemmat, hastavat lapset adoptioon ja aloittakaa uuden vauvan kanssa "puhtaalta pöydältä". helppoa ja vaivatonta. sitten vaan lisä lapsia tekemään jos huvittaa.

Mies on jo steriloitu, kohta ap:kin. Oletko tyhmän lisäksi ilkeäkin? MIksi pitää kirjoittaa yhtään mitään, jos ei edes ymmärrä lukemaansa.

osa elämäämme niin kauan, etten heistä enää halua luopua. En väitä, että vauvasta luopuminen tulee olemaan helppoa, mutta se tuntuu oikealta ratkaisulta.

Lisää lapsia on vaikea tehdä kun mies on jo steriloitu ja jonkin ajan päästä minutkin.

ap

vanhemmat, hastavat lapset adoptioon ja aloittakaa uuden vauvan kanssa "puhtaalta pöydältä". helppoa ja vaivatonta. sitten vaan lisä lapsia tekemään jos huvittaa.

että uusi vauva on pieni vauva vaan vähän aikaa. Yhtään vähättelemättä sitä, kuinka rankkaa erityislapsen ja vastasyntyneen kanssa on, niin ehkä tätä kannattaisi kuitenkin yrittää kestää muutama vuosi? Jos voisitte vaikka yrittää saada kotihoidon apua siivoamiseen ja lastenhoitoon, tai tilapäisesti enemmän hoitokertoja erityislapselle, vaikka joka toiselle viikolle? Tämänkin avulla saisi nukuttua yöunia takaisin ja ladattua akkuja.



Ilmeisesti teillä ei kuitenkaan ole kyseessä mikään perinnöllinen juttu, eli odotatteko ihan tervettä vauvaa?

aiemmista lapsista emme tienneet yhdestäkään, että tulisivat olemaan erityislapsia. ADHD tai asperger kun ei ole tiedossa vielä vauvana tai raskaana ollessa, yksi nykyisistä erityislapsista oli syntyessään terve, mutta nyt onnettomuuden seurauksena pyörätuolissa ja sitten tämä, jolla on kehitysviivästymä, niin se tuli mitä todennäköisimmin synnytyksessä. Tämä kehitysviivästymä lapsi on toisiks vanhin lapsemme ja tämän takia kaksi viimeisintä synnytystä on tapahtunut sektiolla. Nuorimmat lapsemme ovat kaksoset.

ap

lapsesi adoptioon? Viimeiseen ei ole pakko vastata, jos ei halua.

Sattuiskohan täällä olemaan ketään, joka olisi antanut lapsensa adoptioon? Meillä on edessä tilanne, että annamme vauvan adoptoitavaksi. Ratkaisu ei ollut helppo, mutta olemme asian puntaroineet ja tämä on ratkaisumme.

Ei tarvitse tulla huutelemaan, että käyttäkää ehkäisyä, osaamme kyllä käyttää sitä. Olimme päättäneet, että lapsilukumme on täysi, koska meillä on kolme erityislasta (yksi kehityksestä jäljessä eikä luultavasti koskaan etene kehityksessä yli 2v, toinen lapsi on pyörätuolissa onnettomuuden takia ja kolmas on erittäin vilkas lapsi, jolla on asperger ja adhd) ja näiden lisäksi kaksi tervettä lasta.

Odotimme molemmat aikaa sterilisaatioon, kunnes sitten aloin epäillä raskautta ja kun tein testin niin positiivinenhan se oli. Raskaus oli niin pitkällä, ettei abortti ollut enää mahdollinen ja tiedämme mieheni kanssa molemmat, ettei meidän voimavaramme riitä uuteen vauvaan, niin olemme päättäneet antaa hänet jollekin perheelle, jotka eivät omaa saa.

Pelkään vaan kauheasti aikaa, jolloin tämä vauva syntyy. Entäs, jos en pystykään antamaan lastani pois ja miten ihmeessä pärjäämme, koska nytkin mennään meidän voimien kanssa ihan äärirajoilla. Kaikki lapsemme ovat meille rakkaita, mutta arkemme on välillä tosi raskasta ja uusi vauva ei vaan ole tervetullut.

Nyt mies on jo steriloitu ja minullekin tullaan tekemään sterilisaatio, jotta meille ei enää vauvaa tule.

teillä on ennestään vammainen ja asperger.... ei taida kovin hyvä tulla tuosta uusimmastaan.

vai onko jo selvinnyt, että tuleva lapsikin on vammainen, ja siksi haluatte siitä eroon?

lapsensa adoptioon. Tunnen pariskunnan erittäin hyvin, mutta en nyt käy tarkemmin erittelemaan onko kyse sukulaisesta vai ystävästä. Vaikuttaa sille, että molemmat vanhemmat ovat sulkeneet koko asian pois mielestään tyyliin "se ei tapahtunut meille". He olivat omien sanojensa mukaan miettineet asian perusteellisesti läpi, eivät uskoneet olevansa kypsiä vanhemmiksi (vaikka hyvinkin täysi-ikäisiä olivat lapsen syntyessä), eikä kenelläkään osapuolella ollut mitään vikaa terveydessä.



Ulkopuolisen silmiin em. tapaus vaikuttaa kylmälle ja tunteettomalle touhulle, varsinkin kun pariskunnalle syntyi "toivottu" lapsi vain jokin aika myöhemmin. Kukaan muu perheessä ei tiedä tuosta pois annetusta esikoisesta, eli pariskunta onnistui hyvin salaamaan raskauden.



Tämä on siis ap:lle tiedoksi siitä, että jotkut saattavat selvitä adoptioon antamisesta hyvinkin ehjin nahoin - ellei teko sitten jossakin vaiheessa iske vasten kasvoja, eihän sitä tiedä. Tosin tuossa tapauksessa on aivan eri realiteetit kuin ap:n tilanteessa, eli sikäli se ei ehkä ole mitään verrattavissa oleva tapaus. Siitä on aikaakin jo hyvin kauan, kyseisellä pois annetulla lapsella saattaa olla jo omakin perhe. Ainakaan tietääkseni lapsi ei ole tullut kolkuttelemaan biologisten vanhempiensa ovelle.



Tämän ainoan tietämäni tapauksen valossa ap:n harkitsema päätös kuulostaa hyvinkin inhimilliselle, perustellulle ja lapsen hyvään tähtäävälle.

Hei te, jotka yllä olevassa keskustelussa kerroitte antaneenne lapsenne adoptoitavaksi. Teen yliopistossa tutkimusta luovuttavan vanhemman kokemuksista. Olisitko halukas käyttämään tunnin-pari aikaasi ja osallistumaan haastatteluun? Luovuttaneen vanhemman kokemuksia ei ole Suomessa juurikaan tutkittu. Tieto olisi tarpeen, jotta esimerkiksi neuvolassa osattaisiin tukea ja huomioida oikein. Halutessasi osallistua lähetä sähköpostia osoitteeseen majurtai@gmail.com, niin lähetän lisätietoa. Sillä ei ole merkitystä, miten kauan adoptiosta on kulunut aikaa. Haastattelu voidaan toteuttaa toivomassasi paikassa.

Oikea tutkija antaisi nimensä ja kertoisi, mistä yliopistosta ja minkätasoisesta tutkimuksesta on kyse. Tässä joku muiden elämästä kiksejä saava yrittää urkkia yksityisasioita.

[quote author="taikaa64" time="02.03.2013 klo 19:42"]

Hei te, jotka yllä olevassa keskustelussa kerroitte antaneenne lapsenne adoptoitavaksi. Teen yliopistossa tutkimusta luovuttavan vanhemman kokemuksista. Olisitko halukas käyttämään tunnin-pari aikaasi ja osallistumaan haastatteluun? Luovuttaneen vanhemman kokemuksia ei ole Suomessa juurikaan tutkittu. Tieto olisi tarpeen, jotta esimerkiksi neuvolassa osattaisiin tukea ja huomioida oikein. Halutessasi osallistua lähetä sähköpostia osoitteeseen majurtai@gmail.com, niin lähetän lisätietoa. Sillä ei ole merkitystä, miten kauan adoptiosta on kulunut aikaa. Haastattelu voidaan toteuttaa toivomassasi paikassa.

[/quote]