wannabe mami

Onnea ja tervetuloa uusille! :) 

Voin samaistua Pieni_mutta_pippurinen ja Haavelija91 teidän tunteisiin. Alkuun se oli juuri tuota. Kovin ahdistavaa ja stressaavaa, kun mistään ei voi olla varma ja kaikki on niin epävarmaa. Se helpottaa kyllä ajan kanssa ja varsinkin, kun pääsee ensin neuvolaan juttelemaan ja sitten mikäli on varhaisultra ja tyypin pääsee näkemään :) Mutta se odottaminen ja niiden tunteiden ja ajatusten kanssa kamppailu on kyllä uuvuttavaa. Tuntuu, että tämä raskaus kulkee tietyissä etapeissa. Ensin saa sen plussan ja on innoissaan. Sitten tulee pelko onko kaikki kuitenkaan kunnossa. Sitten mahdollinen varhaisultra ja taas on innoissaan. Sitten taas jännittää ja odottaa sitä varsinaista ultraa (sikiöseulonta) onko siellä kaikki kunnossa, kuten myös että pääsee "turvallisille viikoille". Ei oo helppoa :D Puoliso puhuu, että turha stressata, että siellä se tyyppi kasvaa ja antaa hänen olla rauhassa. Suloista <3 Toista se on kuitenkin itse näin odottavana osapuolena!

Itselläni tuli merkittävästi helpottava olo tuon sikiöseulonnan jälkeen, kun kaikki ultrassa näytti olevan kuten pitää ja tulokset seulonnastakin tuli pikaisesti ja näytti ettei ole merkittävää riskiä kromosomipoikkeavuuksiin. Myös fyysinen olo on helpottanut, joten kaikinpuolin, kuten sanotaankin, niin tämä toinen kolmannes on helpompaa :) Olen myös pystynyt treenaamaan jälleen noin kolmen kuukauden tauon jälkeen ja jopa kevyesti lenkkeillyt! Aika on madellut, mutta mennyt toisaalta todella nopeasti. Helppoa se ei ole kuitenkaan ollut! Kyllä ne tietyt ajatukset ja tunteet yhä elää takaraivossa.

On tässä silti omat pelkonsa ja jännityksensä yhä vaikka on päästy hyvän matkaa viikoissa eteenpäin ja konkreettisia vastauksiakin siihen, että kaikki näyttäisi olevan kuten pitää. Keskityn kuitenkin siihen, että on nyt onnellinen ja nauttii tästä, kun tällä hetkellä ainakin kaikki hyvin <3 Tsemppiä! Hyvä, kun täällä pääsee kuitenkin keskustelemaan :) Itsellä myös neuvola on ollut helpottava taho.

Itse olen nyt kummissaan, kun jo näkyvä vatsani on kadonnut :D Nähtiin ohimennen puolison perhettä ja he sanoivat, että onpa vatsa kasvanut ja nyt tosiaan näyttää ihan siltä, että olen raskaana. Kuulemma koko olemus on sellainen "pullat uunissa" :D Nyt kuitenkin alkanut näyttää siltä, kun vain laihtuisin laihtumista. Saan vedettyä vatsankin taas sisään (mitä tähän asti ei ole onnistunut ilman, että jää pieni pömppis). Minulla alkoi heti alusta asti turvotus (mulla turpoaa maha TODELLA helposti ihan vaan jo menkoista tai jos syön paljon) ja se on kyllä vaihdellut koko tämän raskausajan. Koskaan se ei ole kuitenkaan näin huomattavasti kadonnut. Luin kyllä jostain, että toisella kolmanneksella alkuraskauden hormonien aiheuttama turvotus saattaa hälventyä huomattavasti. Tämä tuli vaan niin puskista, että ihan hämmästyin :D Kuin BLING ja vatsa on poissa! :D Näkyvä vatsani on siis ollut juurikin vain turvotusta, sillä kohtu sekä tyyppi ovat vielä niin pieniä ja tuolla vatsanpeitteiden alla, ettei niitä pysty erottamaan vielä. Sitten tietenkin mieleen puskee väkisinkin ne huoliajatukset, kuten: "Mitä jos lapsi on kuollut?!" Loogista right? :D Hämmentävää, kun tottui jo siihen, että sekä vatsa, että rinnat ovat jotenkin todella turvonneet ja olokin on todella raskaana. Sellainen "raskaus kauneus" :) Nautin siitä kovasti! Nyt on taas jotenkin "tyhjä" olo, eikä sellainen että olisi raskaana. Haalea viiva mahassa kuitenkin yhä näkyy (se tuli jo todella varhain) sekä alamahaa vihloo silloin tällöin ja rinnat ovat yhä kipeät. Turvotus kuitenkin katosi ja minulla on ikävä sitä! :D Muilla samoja kokemuksia?

Doshika, ihan kuin olisit kirjoittanut minusta tai minuna! :D Meillä sama rv 12+5, pahin pahoinvointi alkaa olla takana, mutta kuitenkin hetkittäinen yökötys yllättää yhä. Ei voi kuitenkaan, kuten sanoit, verrata aiempiin viikkoihin. Itsellä pahin oli myös about tuolloin rv 6-10. Ehkä jopa 5-11 :D En ole vieläkään kyllä selvillä vesillä, sillä ruoka ei siltikään maistu ja osa vanhoista tutuista mauista, esim. valkosipuli, sipulit ja paprikat yököttää, aiheuttaa huonoa oloa ja vatsakipuja. Minusta on ensimmäistä kertaa elämässäni tullut herkkä mauille ja hajuille sekä nirso :D Ehkä lapsi on nirso, en minä :D

Oletteko muuten huomanneet aiheuttaako jokin tietty ruoka-aine tai juoma pahoinvointia? Olen itse yrittänyt seurailla, joitakin olen löytänyt (kuten yllä mainitsemani) ja jättänyt niitä suosiolla pois. Esimerkiksi liian rasvaiset ruoat aiheuttavat vatsahappojen nousua ja pahaa oloa. Samoin kuten nuo mama vitamiinit. Olen yhdistänyt tietyn huonon olon siihen. Se tulee aina. 

Meillä myös sikiöseulonnan tulokset tuli eikä nähtävästi mitään hälyttävää pitäisi olla <3 Varsinainen ultrakin nyt takana ja pikkuinen näytti olevan täysissä voimissaan! :) Kaikki on kuten pitää <3 Itkin kuitenkin kamalasti, kun piti mennä yksin, eikä puoliso saanut tulla mukaan :( Jännitti myöskin onko kaikki hyvin. Etenkin löytyykö edes syke ja onko kaikki niinkuin pitää, eikä ole mitään häikkää. Sitten itketti kun näki pikku tyypin <3 Voi sitä pientä suloista! Itkin myös, kun puoliso ei saanut kokea sitä kanssani. Itkin myös huojennuksesta, kun kaikki oli hyvin. Eli yhtä itkua koko käynti :D Itkin loppuillan myös onnesta <3 

Tuo sikiöseulonta vaihe labroineen oli itselle ainakin todella kuumottava. Nyt pystyy jo huokaisemaan helpotuksesta ja osaa jotenkin ajatella luottavaisemmin, että lokakuussa meillä on ihan oma muksu sylissä <3 Nyt olen sallinut itseni ihastella vauvajuttuja ihan täysillä :D Mahakin pullottaa turvotuksesta ja olen niin ylpeä siitä! Hänestä, minusta, meistä <3

Äitiyspakkauskin julkaistaan VIHDOINKIN!! Kiitos vinkistä, taisin sen täältä bongata :) En vain muista kuka.

Toivon niin todella, että kaikilla sujuisi raskaus hyvin ja vielä tämän vuoden puolella (tai ensi vuoden) ollaan kaikki jo äitejä! :)

Haaveilija91 mäkin testasin varmaan ainakin viikon verran vaikka mulla tuli heti vahvat viivat, jotka sit vahveni entisestään sen testailun myötä. Sitä ei vaan meinaa uskoa todeksi ja se on ainoa keino varmistaa asia, joten testaile niin paljon ja ihan rauhassa kun hyvältä tuntuu :) Tietysti testit maksavat rahaa mutta ainakin itse koin, että oli rahan arvoista! Muista myös nauttia niistä viivoista :) Anna itsesi olla innoissasi vaikka tiiän, että on hankalaa. Se murehtiminen kuuluu myös asiaan. Se on ihan luonnollista varsinkin jos yritystä on pidempään takana ja tie raskaaksi tulemisen kanssa ei ole ollut kevyt ja helppo. Silloin tahtoo pitää pikkuisesta kynsin hampain kiinni.

Itselläkin oli todella epävarma olo koko asiasta enkä vaan mahtanut uskoa. Varhaisultrassa vasta asia todentui mutta huoli jatkui silti sikiöseulontaan eli varsinaiseen ekaan ultraan asti. En tiedä ketään kuka ei olisi edes pikkuisen murehtinut. Kaikilla varmasti jokin huolenaihe käy jossain kohti raskautta mielessä. Sitten kun on olemassa juuri kaikkia tuntemuksia, kipuja ja vuotoja mistä ei koskaan voi olla varma ja jos on kerran kuullut mihin sellainen voi johtaa, ni toki se pistää miettimään. Tieto lisää tuskaa.

Täytyy vaan yrittää luottaa, että kaikki menee hyvin. Yksi hoitaja sanoi, kun ilmaisin huoleni koronasta: "Sinä ja lapsi selviätte vaikka saisittekin koronan. Kaikki menee varmasti hyvin muutenkin." Se jotenkin vain lohdutti todella paljon, kun ammattilainen sanoin näinkin yksinkertaiset asiat rauhallisella äänellä. Pitää vain tosiaan luottaa, että kaikki sujuu ja jos jotain tapahtuisi, niin sille ei itse voi mitään vaikka kuinka kamalaa se onkin. Tätä olen itsellenikin koittanut koko raskauden ajan hokea. 

Suosittelen herkästi soittoa neuvolaan, kuten Villahuivi sanoi. Vaikka sanoisivatkin siellä, että seuraataan tilannetta tai lepää kotona, niin ovat ainakin tietoisia tilanteesta ja jos jotain sattuu, niin osaavat odottaa sitten. He ovat siellä töissä juuri meidänkaltaisia mammoja varten :D Veroja maksetaan näistäkin palveluista ja kaikki tuki kuuluu asiaan. Etenkin nyt poikkeusaikana voi hyvinkin puhelinpalveluja käyttää kun neuvoloita, perhevalmennuksia, fyssareita yms peruttu koronan takia. Saa edes keskusteluapua tähän tilanteeseen. Raskaus on muutenkin niin poikkeustilanne plus korona vielä tähän lisäksi! :D Ei ole helppo aika olla odottava äiti.

Te keillä on ripulia, käytättekö mahdollisesti jotakin vitamiinilisää, jossa on xylitolia? Söin alkuraskaudessa D-vitamiinia, jossa oli aimo annos xylitolia makeutusaineena ja syy ripuliin löytyi siitä :D Toki raskaus itsessään voi aiheuttaa myös ripulia ja toiset eivät ole herkkiä oksentamaan vaan tulee juurikin toista kautta. Kannattaa miettiä voiko olla jotakin erityistä mitä syö, mitä ei ole ennen raskautta syönyt. Onko jotakin muita muutoksia kuin itse raskaus.

Tärkeää on saada suoloja, jottei vedä ihan heikoksi. Eli Helvi jos mitenkään pystyt ni laita mineraalisuolaa veteen vaikka sitruunan kera tai juo kivennäisvettä niin et ihan kuihdu. Myös jos jotakin vatsaystävällistä saisit alas, kuten mehukeitto tai jogurtti. Mehujääkin on tosi hyvä. Se oli alkuun ainoa asia mitä edes teki mieli ja mitä sitten söinkin, kun muuta ei saanut alas. Vauva pärjää kyllä. Tärkeintä, että itse pysyy edes jotenkin tolpillaan. Hyvä kuitenkin jos saa kotona olla ja levätä ja nukkua, kun siltä tuntuu. Se kyllä helpottaa! Tsemppiä kovasti!

Voi Helvi <3 Hienoa, että saat nyt olla ja levätä rauhassa. Ihanaa, että tilanne ratkesi. Kiva kuulla jos minusta oli mitenkään avuksi :) Nyt nukut, lepäät ja olet vaan. Keskityt kaikkeen hyvään ja mukavaan. Syöt just sitä mitä tekee mieli (tietty raskauden sallimissa ruokarajoitteissa :D), käyt siellä suihkussa jos siitä tulee hyvä olo ja annat itsellesi nyt aikaa. Varmasti ajan saatossa helpottaa olo, varsinkin jos saat nyt mennä oman fiiliksen mukaan :) Hormonit pistää kropan kertaheitolla sekasin ja kuten sanoin, niin itsellä on ollut se olo kuin potisi kesto krapulaa vatsataudissa ja kaikki varmasti osaa samaistua siihen kuinka äärimmäisen paska olo on kummassakin olotilassa, saati molemmissa samanaikaisesti! :D (tai no kaikilla ei välttämättä koskaan ole ollut krapulaa tai sitä vatsatautia.)

Tsemppiä Nanolle ultraan! Kyllä itseäkin varhaisultra jännitti ja tuntui epäuskoiselta, että mitähän sieltä löytyy ja onko kaikki hyvin ja kävi kaikki pelot läpi. Ei se helppoa ole, mutta kuitenkin kiva, että pääsee katsomaan mitä siellä tapahtuu. Tsemppiä hurjasti! Toivotaan, että huono tunne olisi väärässä ja kaikki olisi juuri niinkuin pitää :)

Nadada voin samaistua tuohon "kaikki vain kasaantuu"! Meni tosiaan maaliskuu ihan ohi kaiken kanssa ja nyt kouluhommat on ihan levällään. "Raskausaivotkaan" eivät pahoinvoinnin ja väsymyksen lisäksi ole mitenkään terävimmässä kuosissa! :D Yksinkertaisetkin asiat tuntuvat jotenkin haastavilta ja tullut ihan tyhmä olo aika ajoin. Käyn todella hitaalla ja sitten pitäisi just saada jotain järkevää koulun eteen aikaiseksi :D Tsemppiä energian hakuun! Itsekin sitä koitan päivittäin jostain repiä :D

Pahoinvointiin piti vielä sanoa se, että ennen raskautta mietinkin (jo pitkän aikaa sitten), että MITEN ne raskaus pahoinvoinnista kärsivät äidit selviävät kaikesta arjen perus asioista ja MISSÄ niitä näkee?! Olen elämäni aikana nähnyt yhden, TASAN yhden tällaisen henkilön. Joskus ala-asteella ihmettelin, kun eräs nainen joka kulki samalla bussilla kanssani oksenteli raivokkaasti pitkin bussipysäkin penkkaa ja jättikö hän vielä tulematta bussiinkin sen takia. Ihmettelin tuolloin asiaa hieman, lapsi kun vielä olin. Mutta vastaus ihmetykseeni selvisi ajan saatossa, kun naisen maha alkoi kasvaa ja loppujen lopuksi hän työntelikin lasenvaunuja. Mutta missä on ne kaikki muut?! Minä en ainakaan ole nähnyt! :D Siksi aina mietin, että miten helkutissa tulen itse pärjäämään kaiken kanssa jos tulen pahoinvoivaksi. Nyt voin todeta, että en pärjää! :D Eli ei, en selviä arjen asioista, enkä todellakaan voisi kulkea bussilla tai muuallakaan julkisesti, enkä tosissaan tehdä töitä. Joten sain vastaukseni tähän :D Mutta silti ihmettelen missä on ne muut?

Vielä ennen tätä poikkeustilanne kannoin siis monen monta oksennuspussia mukana siltä varalta mikäli olo kävisi liian huonoksi. Toisinaan olen yhä ottanut taskuunkin mukaan jos käynyt esim kaupassa niin, että vähän epävarma olo. En varmasti ehtisi ajoissa ulos oksentamaan jos sellainen tilanne tulisi eteen :D Oksennuspussit on tuoneet itselle sellaista turvaa, että on sitten joku mihin oksentaa julkisella paikalla. Nyt kun ei tarvi kauheasti tuolla julkisesti kuljeskella, niin saa mennä rauhassa. Ulkona voi onneksi aina sitten kääntyä johonkin penkkaan.

Onko muilla ollut tällaisia "kikkakolmosia" arjessa pärjätäkseen huonon olon kanssa? :)

Nano1 ei ollut tarkoitus vähätellä pelkoasi, ymmärrän hyvin, se on todella pelottavaa :( Omalla kohdallani ekoilla viikoilla olin jatkuvasti varma, että nyt meni kesken ja verta vuotaa. Ramppasin vessassa tarkistamassa alushousut ja liian usein "pissallakin" todetakseni, että menkkamainen juiliminen ja "vuodon tuntu" olikin vain valkovuotoa ja raskaustuntemuksia. Itsellä ei siis veristä vuotoa koskaan ole kuitenkaan tullut. En uskaltanut edes käyttää vaaleita alushousuja alkuun, sillä pelkäsin sitä reaktiota jos löydänkin niistä kirkasta verta :D Muutaman kerran öisin saatoin tarkistella useampaan otteeseen paperia, sillä toisinaan se yön hämärässä näytti jotenkin punertavalta. Yhä katson paperiin tarkasti kun pyyhin ja itseasiassa juuri yksi päivä säikähdin kun näytti taas alkuun hämärässä, että paperiin olisi tullut jotain punaista. Se vetää kyllä koko kropan matalaksi! Tulee niin ilkeä olo koko kehoon kyllä :( Siksi ajattelin myös, että soittaa herkästi neuvolaan, sillä heidän tehtävä on myös auttaa ja tukea odottavia vanhempia. Tämän ymmärryksen itse sain ja minua ainakin lohduttaa jos tulee tiukka paikka, että saan kerrottua huoleni jollekin ammattilaiselle, joka sitten sanalla tai parilla rauhoittaa tai tarvittaessa sanoo, että tule käymään. Näin sen minusta tulisikin toimia, että huolensa ja murheensa saa heille avata :) Niitä käyntejä on niin harvassa eikä silloin välttämättä edes muista kaikkea ja se aika menee muutenkin aivan liian nopeasti :D 

Kirjoitin viimeksi siitä, että on alkanut tulla luottavainen olo tähän raskauteen ja muutenkin sellainen olo, että todella ON raskaana. Johtunee varmaan siitä, että "maaginen" 12 vkoa tulee täyteen ja maha on alkanut pullahtamaan näkyvämmin (tosin omaa vatsan peitettä, "makkaroita" se on, pikkuinen ei tule esiin vielä pitkiin aikoihin!). Se konkretisoi asiaa merkittävästi. Silti takaraivossa kytee se ajatus, siitä, että voiko kaikki tosiaan olla hyvin? Tämä aika ja matka siitä, kun lasta alettiin hommaamaan, siihen, että se sai vihdoin alkunsa ja tähän pisteeseen, että ylitetään tietty rajapyykki (vaikka yksi hoitaja onnitteli jo about rv9 kohdilla "onnea, herkin kehitysvaihe on nyt takana ja olette päässeet jo hyvään vaiheeseen raskauden kanssa!" Se hämmensi, mutta lohdutti ihanasti :) ) ja vielä pitäisi edetä siihen vaiheeseen, että syliimme saataisiin terve lapsi, tuntuu ikuisuudelta ja aivan liian hyvältä!! Miten niin tässä ei kävisi huonosti tai miten niin meille syntyisi terve lapsi?? Kaikilla muilla on mennyt hyvin ja on syntynyt terveitä lapsia yksi jos useampi. Miten muka meille kävisi niin? Kai nämä ajatukset kuuluvat osana tätä raskautta ja siksikin minusta olisi ihana keskustella jonkun ammattilaisen kanssa aiheesta. Ehkä seuraavassa neuvolassa olisi hyvä (puhelinaika) ottaa puheeksi nämä pelot ja epävarmuudet. 

Voin siis samaistua Doshika tuntemuksiisi ja tuohon ajatuksen virtaan josta kirjoitit! Jotenkin nyt kun lapsi tuntuu yhä konkreettisemmalta, niin haluaisin antaa niiden ikävien ajatusten väistyä täysin pois ja ajatella vain sitä ihanaa hetkeä, kun meidän pikkuinen syntyy ja saadaan hänet syliimme <3 Josko tämä voima auttaisi jaksamaan näissä vaikeissa ajatuksissa! Muillakin :) Toki, kuten joku mainitsi niin tämä poikkeustilanne on antanut aivan liikaa aikaa ajatella lasta jatkuvasti! :D On se myöskin se, että sitä koko ajan itse elää ja hengittää tätä raskautta. Ihan niitä fyysisiä kuin henkisiäkin tuntoja. Niitä ei pääse kyllä karkuun! :D Ei voi antaa puolisolle, että pode sä hetken huonoa oloa, maha nipistyksiä, rintojen arkuutta, turvotusta ja armotonta väsymystä. Ehei! Se on itsellä läsnä koko ajan! :D