Vetis 20

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinut leimataan juurikin hankalaksi ja sinulle väitetään että kieltäydyt hoidosta lääkevastaisuudellasi, minkä vuoksi sinuun ei kohdisteta tuki- tai hoitotoimia. Joskus perääntyminen ja lääkkeisiin paluu auttaa, yleisempää näissä tilanteissa on että hoito käytännössä katkeaa ja sinua aletaan tyrkkiä muiden kontolle. Päihdepuolelle jos olet koskaan myöntänyt juoneesi edes siemauksen elämäsi aikana (tai polttanut jointin 5v sitten), muutoin työkkäriin/töihin/kouluun paluu.

Miksi kaikista virallisesti hyväksytyistä hoitomuodoista kieltäytyvän pitäisi jatkaa hoitoa ns koululääketieteen konsteja hyödyntävällä lääkärillä, jonka vastaanotolle on varmasti kymmenien ihmisten jono? Lääkäri ei tule ikinä määräämään mitään psykedeelejä tai loppuelämän bentsoreseptejä, mitä ilmeisesti monet on vailla. Pitää etsiä itseä miellyttävä hoitotaho jostain muualta.

Aika usein näissä aloituksissa käy ilmi että jotain päihdyttävää pitäisi saada lääkäriltä.

En tarvitse päihdyttäviä lääkkeitä. Haluan vain tuoda oman kantani ilmi ja tietää mikä lääkärin mielipide asiaan on. Sitä paitsi kaapissa on Voxraa, mitä voisi käyttää päihtymistarkoituksessa.

Tämän pointti on varmaan se, että haluan kertoa miksi en enää halua lääkkeitä käyttää, olen erikoissairaanhoidon piirissä. En uskalla oikeasti käyttää enää mitään, ellei ole joku oikeasti turvallinen masennuslääke keksitty, joita tosin on, en vain ymmärrä miksei niitä heti määrätä, vaan ensin juurikin näitä SSRI-lääkkeitä, joilla voi olla pysyviä sivuhaittoja tunne-elämään, mikä on oikeasti melkoinen henkilökohtainen tragedia varsinkin nuorelle ihmiselle, toki vanhemmallekin.

Ei asioita hoideta lääkkeillä, vaan juurikin terapialla, jota ei saa. Lääkkeet saattavat aiheuttas enemmän haittaa kuin hyötyä. Jopa masennuksesta voi toipua ilman lääkkeitä, mutta lääkkeiden aiheuttamaa tunteettomuutta on vaikeampi hoitaa, ellei mahdotonta. Haluan silti uskoa, että paranen siitä joku päivä. Olenhan nuori.

Vierailija kirjoitti:

Sinähän olet kertonut asuvasi vanhemmillasi ja ettei sinulla ole kavereita. Ikäkin alkaa todennäköisesti numerolla kolme.

Olen asunut yksin kaupungissa kyllä, ja kavereita on taas.

Vierailija kirjoitti:

No muuta ihmeessä enemmän maalle! Suomi on täynnä pieniä kaupunkeja, joissa on esim. rivitaloja metsän reunassa tai halpoja omakotitaloja pyrömatkan päässä taajaman keskuksesta.

Olen sitä harkinnutkin, mutta jostain syystä "pelkään" että minut tuomitaan juntiksi.... lisäksi vanhemmat ja kaverit asuvat Oulussa. Olen 20-vuotias, mutta koen oloni kotoisemmaksi ns. vanhemmissa taloissa. En ole koskaan pitänyt niistä uusista kerrostaloista mitä rakennetaan jatkuvasti lisää. Mieli ei voi kovin hyvin siellä missä on paljon hälinää ja ihmisiä ympärillä.

Varmaan minut itseni. Toisaalta ennen olinkin hyvin empaattinen, mutta nykyään aika kylmä pohjimmiltani, vaikka osaan näytellä hyvinkin välittävää, mikä taas harmittaa itseäni, kun haluaisin kyetä rakastamaan aidosti toisia. Elättelen toivetta että tuon kylmyyden kätkössä olisikin normaalimpi ihminen. Luoja tietää.