SK

"Sitten on nämä jotka vielä pätee ja ovat muka niin erityisen kaikkitietäväisiä ja alas katsotaan muita kun luullaan että muut ei tiedä."

Muistathan soveltaa tämän kaltaista kritiikkiä myös omiin ajatuksiisi. Esimerkiksi yllä mainittua voi olla hankala sopeuttaa yhteen tämän väitteen kanssa: "Ihmiset on niin sekaisin eivätkä sitä itse tajua."

"Kaikkiin muihin sairauksiin" ei ole kehitteillä täysin toimivaa hoitoa. Masennukseenkin on kehitelty hoitoja, kuten lääkitys tai terapia. Masennus on melko epämääräinen "sairaus", ja masentuneisuuden takana voi olla monia eri tekijöitä, joihin mikään yksittäinen hoito, kuten tietty lääke tai tietynlainen terapia, ei välttämättä auta. Psykiatria ei välttämättä laahaa jäljessä, vaan masennus saattaa vain olla pohjimmiltaan vaikeasti määritettävä ja hoidettava vaiva.

Ei häiritse tai haittaa: graffitit, tatuoinnit, lävistykset, sää (ilmasto kyllä kiinnostaa), hoitamattomat/luonnontilaisemmat pihat, odottaminen tai jonottaminen (tosin olen kiinnostunut palvelujen tehostamisesta), sotkuisuus (hygienia tärkeää esim. ruokaloissa), ihmisten itsekehu tai ylpeys, koirankakat, henkilökohtaiset hajut, paljastava tai tyylitön pukeutuminen, lasten leikkien äänet melko korkeaan pisteeseen asti.

En ole ihan varma, mitä ajatella: kissat vapaana, tupakointi parvekkeella, kovaan ääneen puhuminen julkisissa liikennevälineissä.

Haittaa: tupakointi kerrostalon sisällä, autotien ja äänekkäiden laitteiden ääni, katupöly, valosaaste.

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Suhtaudun epäilevästi joihinkin talouteen ja lakiin liittyviin ammatteihin. Esimerkiksi finanssiala kokonaisuudessaan on melko epäilyttävä, ja laki- ja veroasioiden ei ehkä tarvitsisi olla niin monimutkaisia ja vahvasti ammattikunnan sisäisiä kuin ne tällä hetkellä ovat. Ehkä monimutkaisista finanssi- ja lakijärjestelmistä on jotain hyötyäkin, mutta en ole ihan vakuuttunut näiden alojen oikeutuksesta nykyisessä laajuudessaan.

Lainsäädännön monimutkaisuus näillä aloilla johtuu yksinkertaisesti siitä, että yritetään taata mahdollisimman monelle henkilölle mahdollisimman monenlaisten eri tosiseikastojen vallitessa mahdollisimman oikeudenmukainen lopputulos. Koska reaalimaailma on täynnä erilaisia tilanteita joista osaa lainsäätäjä ei lakia säätäessä edes pysty ennustamaan, on laki väkisinkin usein monimutkaista. Ilman sitä monimutkaisuutta moni tilanne jäisi lailla säätelemättömäksi, jolloin ne ratkaistaisiin viranomaisten harkintavallalla. Harkintavallan käytön minimoinnin syyt nyt varmaan jokainen ymmärtää.

Mistä tiedämme, kuinka hyvin nämä yritykset tuottaa oikeudenmukaisuutta toimivat? Suomessa on tietenkin tällä hetkellä talous, yhteiskuntarauha ja turvallisuuden tunne hyvällä tai ainakin kohtalaisella tasolla, mutta olisivatko asiat huonommin vai paremmin, jos laki- ja verojärjestelmämme olisi yksinkertainen, tai muuten vain erilainen? Oikeudenmukaisuuden käsite on myös hieman kiistanalainen ja filosofinen oikeudenmukaisuus voi olla ristiriidassa psykologisen oikeudenmukaisuuden tunteen kanssa. Psykologisen oikeudenmukaisuuden tunteen luominen ei välttämättä ole hyvä tai ehkä edes tavoiteltava asia; näennäistietelliset selitykset esimerkiksi eri yhteiskuntaluokkien synnynnäisistä eroista saattoi ruokkia oikeudenmukaisuuden tunnetta luokkayhteiskunnissa, mutta se saattoi myös hidastaa yhteiskunnallista kehitystä ja se voi myös nykyään näyttäytyä melko kyynisenä pienen piirin edun ajamisena.

Myöskään alemman tason toimijoiden harkintaan luottaminen ei aina tuota huonoja tuloksia. Esimerkiksi armeijat tietoisesti soveltavat tehtävätaktiikkana (en ole varma suomennoksesta, englanniksi mission command) tunnettua käsitettä, jossa päämäärän tavoitteen toteuttamisen tarkka tapa jätetään tietoisesti avoimeksi ja harkinnan varaiseksi. Ilmeisesti tämä tuottaa joissakin olosuhteissa hyviä tuloksia.

Harhauduin ehkä vähän sivupoluille, mutta tiivistäen oikeustiede ei näytä olevan tutkivaa tiedettä, eikä se näytä tuottavan verrattavissa olevia tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Myös esimerkiksi lääkärin ammattiin tuntuu liittyvän hieman mystifiointia ja kuumaa ilmaa, vaikka heillä varmasti hyödyllistä osaamista esimerkiksi käytännön hoitotoimenpiteistä tai sairaaloissa ja terveyskeskuksissa toimimisesta onkin. Veikkaisin kuitenkin, että esimerkiksi diagnoosien ja lääkitysten suhteen jotkin vaihtoehtoehtoiset järjestelmät voisivat toimia yhtä hyvin tai paremmin.

Nyt kyllä kiinnostaa tietää, että mitä ovat ne vaihtoehtoiset menetelmät?

Realistisia vaihtoehtoisia tapoja määrätä lääkkeitä ja diagnosoida ihmisiä tulee mieleeni ainakin kaksi, joista ainakin toisen uskon olevan melko varteenotettava. Ensimmäinen olisi, että ihmiset saisivat itse tilata haluamiaan lääkkeitä ja tunnustaa mahdolliset sairautensa, ja virallisen lääkärin rooli olisi vain neuvonantajana. En usko, että tämä olisi välttämättä nykyistä parempi tapa, mutta on ihan mielenkiintoista miettiä, mitä tapahtuisi, jos lääkkeiden myynti vapautettaisiin.

Toinen tapa olisi diagnosoida ihmisiä ja määrätä lääkkeitä puhtaasti tilastotieteelliseltä pohjalta. Kasvotusten tapaamisesta saatavan yleisvaikutelman sijaan asiakkaat voitaisiin pelkistää ennustusvoimaisimpiin tekijöihinsä, ja lääkkeiden määräys ja diagnoosit tehtäisiin lopputulemien mukaan määritellyn algoritmin mukaan. Tämä algoritmi voi olla tekoäly, tai myös jotakin yksinkertaisempaa. Vaikka lääkärit ovatkin varmasti fiksuja ihmisiä, ja ihmisten kohtaamisessa kerääntyy paljon tietoa, niin yleinen trendi näyttäisi olevan, että ihmiset eivät tälläisissä toistuvissa ennustamistapauksissa pärjää joskus yksinkertaisillekkaan algoritmeille.

Itse olen ymmärtänyt tasa-arvon käsitteen niin, että tasa-arvossa esimerkiksi jakoa miehille ja naisille tyypillisiin töihin ei olisi. On mahdollista perustellusti väittää, että ero miesten ja naisten töissä on oikeudenmukainen ja toimiva järjestely, mutta tämä ei nähdäkseni olisi siltikään tasa-arvoa. Samoin vaikuttaa ristiriitaiselta väittää, että et koe epätasa-arvoisuutta, mutta koet olleesi jossain asiassa etuoikeutettu..

Eli siis nähdäkseni kantaasi voisi enemmänkin kuvailla siten, että tietyt eroavaisuudet miesten ja naisten sosiaalisissa rooleissa on hyvä asia, eikä täyttä tasa-arvoa siten pitäisi tavoitella.