SK
Seuratut keskustelut
Kommentit
Orjatyöstä puheen ollen... Käsittääkseni suurin osa Dubain huonoina pidettävissä työoloissa työskentelevistä on tullut maahan vapaaehtoisesti, eli kyseessä ei varsinaisesti ole kidnappaukseen perustuva järjestelmä, vaikka tietenkin joissain tapauksessa asiaan varmaan liittyykin petosta tai painostusta. Voisi sanoa, että heidän asemaansa ei ainakaan
parantaisi se, jos heidän näkökulmastaan heille parasta vaihtoehtoa, eli Dubaissa työskentelyä, ei olisi. Dubain voisi sanoa tarjoavan monille ulkomaalaisille heidän mielestään heille parhaan työpaikan, ja ettei olisi heidän etunsa mukaista, jos Dubaita kiellettäisiin tarjoamasta heille sellaista.
Dubai on kieltämättä hyvin kiinnostava ilmiö, joka tuntuu jakavan mielipiteitä. En ole itse koskaan käynyt, enkä varmaan tule käymänkään, koska en pidä yhtään kuumuudesta, mutta yhteiskuntana Dubai (ja UAE laajemmin) on mielestäni hyvin mielenkiintoinen. Toisaalta hyvin kansainvälinen, moderni ja liberaali, mutta toisaalta taas hyvin epätasa-arvoinen, aatteellisesti nurkkakuntainen ja epädemokraattinen.
Ihmiset voivat ehkä jäsentää omaa elämäänsä ja omia suhteitaan julkkisten kautta. Eli ihminen voi esimerkiksi ajatella olevansa ajatusmaailmaltaan tai käyttäytymiseltään erilainen kuin julkkis X tai paheksua julkkiksen Y kaltaisia henkilöitä. Voit ehkä ajatella, että ärsyttävä työkaverisi käyttäytyy kuin julkkis Y, ja siten muodostaa henkilökohtaisen tunteen kyseistä julkkista kohtaan sen tunteen kautta, mitä tunnet ärsyttävää henkilöä kohtaan.
Evoluutiopsykologisista syistä ihmiset myös varmaankin pyrkivät kaveeraamaan korkean yhteiskunnallisen aseman omaavien kanssa, ja olevan kiinnostuneita heidän toimistaan.
Ihmisen on hankala tietää, mihin yhteisön yleiset mielipiteet liikkuvat, ja julkkisten toiminta ja reaktiot niihin voivat toimia "ankkureina" yleisen mielialan selvittämisessä ja sen mukana pysyttelemisessä. Tähän varmaan liittyy myös se, miksi ihmisiä kiinnostaa niin paljon, mitä heidän naapurinsa tai muut etäiset tuttavat heistä ajattelevat. Vahvan valtion ja yhteiskuntarauhan omaavissa länsimaissa tuttujen mielipiteet tekemisistäsi vaikuttavat ehkä triviaaleilta, mutta ehkä pahimpia kauhuskenaarioita yhteiskunnallisen mielialan valvonnan epäonnistumisesta on esimerkiksi Ruandan kansanmurha, jossa naapurit saattoivat yhtenä aamuna tulla pilkkomaan toisiaan viidakkoveitsillä. Yhteiskunnallisen mielialan kartoitus julkkiskeskusteluiden avulla voi siis olla tärkeää selviytymisessä.
Nykyään myös esimerkiksi joukkoviestintä on mahdollistanut enenevissä määrin ns. parasosiaalisia suhteita, joissa joku julkkis tai influensseri tai vastaava voi tuntua seuraajilleen läheiseltä kaverilta. Jos olet esimerkiksi katsonut jonkun tubettajan henkilökohtaista elämää koskevia videoita, voi hän tuntua sinusta läheiseltä ja tutulta henkilöltä, vaikka hän ei välttämättä tunne sinua ollenkaan. Eli julkkikset voivat tuntua monista ihmisistä kavereilta tai ihastuksilta tai muilta, vaikka julkkiksella itsellään ei olisikaan toiseen suuntaan menevää symmetristä suhdetta jokaisen seuraajansa kanssa.
Eikö Venäjällä ole paljon enemmän äänestysikäisiä naisia kuin miehiä, ja etenkin ahkerasti äänestäviä vanhuksia? Eikö Venäjän poliitikan pitäisi olla machoilun sijaan tunneälyä, viherpiiperrystä ja feminatsismia?
Minusta se kuulostaa pankkipurkaukselta, vähän niinkuin kun akkarissa Roopen rahasäiliöön tulee reikä ja rahat tulvivat kaduille.