sammukka

Minjuska:

ovatko nämä merkkejä jostakin vakavammasti tulevasta ongelmasta? Esim. altis sairastumaan anorekstiaan (tunnollinen ja pedantti lapsi) tai johonkin vakavampaan neuroosiin tai psyykkiseen sairauteen????

Lapsilla voi mun tietääkseni olla tuossa iässä kaikenlaista vastaavaa oireilua ilman, että kyseessä olisi vielä oire mistään vakavammasta.

Mutta nyt tuosta housujen valumisesta aamuisin on tullut vähän turhan suuri juttu. Siinä voi ihan oikeasti olla kyse puhtaasti sellaisesta asiasta, että lapsi haluaisi oikeasti jäädä kanssasi kotiin. Mutta se ei välttämättä ole ainoa tunne, koska hän voi myös haluta mennä päiväkotiin, varsinkin jos siellä on kivaa. Sehän on aika tavallista, että kun pitäisi lähteä, lapsi kiukuttelee. En tarkoita, että lapsi tietoisesti päättäisi: " sanonpa nyt äidille, että housut valuvat, niin..." tuskin niin suunnitelmallisesta toiminnasta on kyse.

Joskus kai " Sofian Sohvassa" vastaava psykologi sanoi, että lapsi kehittää riidan päiväkotiin/kouluun lähtötilanteessa siksi, että hänen olisi helpompi irtautua äidistä tai isästä. Mutta ne riidat siis ovat tavallaan väistämättömiä, vanhemmassa ei ole mitään vikaa.

Teillä on nyt housut tuollainen " kynnyskysymys" , mutta se voisi yhtä hyvin olla vaikka hiukset tai paita.

Tietysti joillakin lapsilla, joilla on neurologista poikkeavuutta, on kovin tarkat mielipiteet vaatteiden istuvuudesta (esim ei saumoja). Mutta heillä mun käsittääkseni tilanne ei tule esille vain aamuisin, vaan se rassaa ympäri vuoden, eli myös siellä päiväkodissa ja muualla.

Suosittelisin muuten lukemaan Freudin " Pikku Hansin tarinan" , mutta kyseessä on niin onneton suomennos, ettei siitä saa mitään tolkkua ja on muutenkin varsin pitkäveteinen!

Selostan siitä silti pienen pätkän muistinvaraisesti: Pikku Hansin tarinassa käsitellään 5v lasta (" älykästä ja hyvin kehittynyttä" ), joka kehittää niin suuren pelon hevosia kohtaan, ettei enää uskalla mennä kadulle ollenkaan. Kyseessä on 1900-luvun alkupuolen Wien, joten siis kaikki kadut olivat täynnä hevosia ja ongelmasta tulee todella rajoittava koko perheelle! Hansilla ei muistaakseni edes ole mitään huonoja kokemuksia hevosista, joten pelolla ei ole sellaista selvää syytä.

Hansin hevospelko voisi olla vähän kuin teidän valuvat housut, koska se tuli esille samantyylisisissä tilanteissa. Muistaakseni tarinan lapsi ei varsinaisesti käynyt terapiassa, vaan hänen vanhempansa kävivät keskusteluja terapeutin kanssa ja pyysivät neuvoja. Ajan mittaan Pikku Hans kasvoi hevospelostaan eroon ja hänestä tuli varsin normaali ja tasapainoinen aikuinen (niin tarina kertoo). Hän on siis ollut ihan oikea ihminen, ei keksitty.

Mikään ei varmasti estä sinua soittamasta neuvolaan, jos haluat keskustella asiasta. Musta kyllä kuulostaisi, että olet toiminut ihan oikein tilanteessa :)

Tosin ehkä tappelua voisi vähän koittaa lyhentää, esim vaikka niin, että annat lapselle illalla tehtäväksi katsoa seuraavan päivän päiväkotivaatteet (vaikka sitten yhdessä sinun kanssasi, jos haluat). Ja yritätte sopia siitä, että kun vaatteet on illalla katsottu valmiiksi, niin niiden pitää sitten olla hyvät aamuisin. Onhan meillä aikuisillakin näitä " bad hair day" -aamuja, jolloin tuntuu siltä ettei mikään mene kohdalleen. Natkutuksen kohteita ikävä kyllä on vähemmän...

Vastasin nyt näin kyökkipsykologina, toivottavasti saat enemmänkin vastauksia!

Yhdellä tutulla on lapsi laitoshoidossa aina omaishoitajan vapaapäivinä ja ratkaisu on mielestäni vähintääkin ok. Yksi suuri juttu, mikä laitoshoidossa hirvittää, on tämä kuuluisa RESURSSIPULA.



Tuttuni lapsen erittäin hyvässä hoitopaikassa ei esimerkiksi huomata läheskään kaikkia epilepsiakohtauksia. Meillä siinä voikin sitten tulla sairaalareissu tai mennä henki - koska Nuutti oksentaa usein kohtauksen yhteydessä.



Ja mistä sen tietää, etteivät huomaa kaikkia kohtauksia? No jos lapsella on normaalisti kohtauksia 3 päivässä, on aika epätodennäköistä, että neljän päivän aikana niitä yhtäkkiä olisikin vain kaksi... Ja kun lapsen kohtaukset kestävät usein jopa 5min, niin ilmeisesti lapsi tosiaan saa olla ihan yksikseen pitkiäkin aikoja.



Joten kiitos, mutta kiitos ei. En jaksaisi sitten sellaista " ymmärräthän sinä, että jos tämän hoidon valitsee, niin täytyy sitten käsittää nämä RAJOITUKSET" .

(kaikki eivät varmasti jaa mielipidettä ;)

molemmat kirjoittivat todella hyvin arvosanoin ylioppilaiksi, toinen sai vieläpä stipendin!

mutta tuolta linkistä ne löytyvät. Olen vain nyt niin laiska etten jaksa alkaa availla tiedostoja, kun tämä masiinani avaa ne niin hi-taas-ti.