sammukka
Seuratut keskustelut
Kommentit
= en halua tuntea itseäni vanhaksi. Se merkitsee mulle sitä, ettei ole enää halua elää. Tai ettei katso asioita eteenpäin, vain taaksepäin-
vastuuntunnon ja " ajattelun kypsyyden" . Eli riippuen henkilöstä aikuistuminen tapahtuu siinä 16-50-vuotiaana ;)
Mun mielestä yleensä noin 22-24 vuotiaat ovat varmasti aikuisia, mutta en sitten osaa niin arvioida yksittäisiä 16-21-vuotiaita. Toiset kypsyvät aiemmin, joskus pakon edessä. Hajontaa on niin hirveästi.
Siis ilmeisesti sulla on se stressi + valvominen tuottanut noita kohtauksia?
Nitraattikerääjäkasvikset (lanttu, nauris, punajuuri, pinaatti, nokkonen, kiinankaali, salaatit, juuresmehut)
Nitraattipitoisuus > 50 mg/l --> ei imeväisen ruokaan
Methemologinemian vaara
Syöpävaarallisten nitrosoamiinien syntyminen mahdollista suolikanavassa.
http://www.maitojaterveys.fi/index.php?id=74
Ei ole palvelusuunnitelmaa. Olen kyllä kuullut siitä ja tunnen ihmisiä, joille se on tehty. Kerran olin soittamassa aluen kehitysvammaisten palveluista vastaavalle, mutta hänellä ei ollut silloin aikaa keskustella. Myöhemmin hukkasin numeron (on siinäkin syy!) enkä sitä ole saanut mistään kaivettua.
Lisäksi, niin kornilta kuin kuulostaakin, minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa hoitaa lapsen asioita näiltä osin... koko syksy on ollut yhtä tuulispäänä ryntäilyä.
Me ravaamme oikeastaan jatkuvasti yliopistollisella, koska lapsen epilepsia + immuunipuutos eivät ole oikeastaan hoidettavissa muualla lääkärien mukaan, ainakaan tällä hetkellä.
Lapsella on kv-diagnoosi, mutta en ole tosiaan ole ollut yhteydessä kehitysvammapuolen henkilöihin muuten kuin sen yhden puhelinsoiton verran.
Lapsella on päätös erityishoitotuesta aina maaliskuun loppuun saakka. Omaishoitajan tukea ei kukaan ole meille/minulle edes ehdottanut. Lapsi kyllä on sen verran hoidettava, että " kriteerit" täyttyisivät varmaan lennossa.
Vapaapäiviä en oikeastaan ole edes halunnut, vaikka niistäkin on joskus ollut puhetta.
Joo näin tosiaan on... Tietysti jos olisi ihan pakkorako, voisin hakeakin lounasravintolayritykseen, vaikka jos ihan suoraan sanotaan - keksin huomattavasti mielenkiintoisempiakin työpaikkoja.
Osa-aikatyötä en haluaisi tehdä. Siis mieluummin tosiaan palkkaan sen hoitajan kotiin, vaikka siihen menisi " puoli omaisuutta" . Olen tehnyt joskus osa-aikatöitä ravintolassa (joka tosin oli myös yöravintola), mutta työ ei ollut millään mittarilla katsottuna mielekkään tuntuista.
Ihan siksi, että tunsin piinallisesti kuinka voisin tehdä huomattavasti vaativampiakin töitä. Suurin ongelma ei ollut työnkuvakaan vaan se, että näin miten hölmösti kokemattomat esimiehet toimivat - olisin voinut tehdä heidän työnsä leikiten. SE oli turhauttavaa!
Pakkohan se olisi itse jäädä kotiin! Eihän muita vaihtoehtoja kertakaikkiaa ole. Tosin lapsi yleensä joutuu jo melko pian sairaalahoitoon...joten...
Joo, eikö olekin! Olen hämmästellyt sitä samaa itsekin. Ilmeisesti muut perheet vain tyytyvät siihen, mitä tarjotaan. Olen ymmärtänyt, että monet sitten tekevät niitä osa-aikatöitä tai ovat kotona omaishoidon tuen ollen ainoa " palkka" .
Minäkin olen ymmärtänyt asian olevan näin. Sitä pitäisi lähteä oikeasti varmaan penkomaan ihan sitä kautta, että iskisi pöytään " ongelma on tämä, ehdottakaa ratkaisuja" .
Sepä se.
Niin no joo. Täytyy nyt sanoa, että mulla on sillä lailla mitta täysi tätä venymistä, että koen osa-aikatyön olevan kuin vankila. Nostan hattua heille, jotka tosiaan ovat valinneet lapsensa parhaan vaalimisen ja luopuneet työhön kohdistuvista kunnianhimoista.
Musta taas tuntuu sitä, että repeän, jos en voi hyödyntää näitä ammatillisia taitojani. Yhtä hyvin olisin voinut mennä 2-vuotisella asiakaspalvelun peruslihjalle tai jäädä ylioppilaaksi - sen sijaan, että olen hankkinut opistotutkinnon, AMK-tutkinnon + avoimesta yo:sta kursseja + suunnitellut jatko-opintoja!
Rakastan lastani yli kaiken, mutta hämmästelen vain sitä, onko todella asia sellainen, että jos perheessä on vammainen, ns " normaali" työnteko ei ole mahdollista. En ole sentään suunnittelemassa europarlamentaarikon uraa kuitenkaan ja hakemassa täyspäiväistä hoitoa kaikille arkipäiville...
Siis huomattavasti mieluummin jättäisin kaikki omaishoitotuet ja vapaapäivät hakematta, kunhan vain voisin tehdä normaalia työviikkoa ja saada siitä ihan normaalin palkan.
Tietysti ajatukseni voivat joskus tulevaisuudessa muuttua, jos vaikka tapaan joskus sen mukavan miehen ja haluan toisen lapsen. Silloinhan saatan haluta jälleen ollakin kotona. Nyt tilanne on tällainen ja tuntuu tältä.
Kiitos vastauksesta!