Runotyttö

Kävelen elämässä tässä, jälkiä jättämässä.

Kirjoitan sanani tuuleen.

Ehkä joku niihin tarttuu, merkitystä matkalle karttuu.

Kuuletko ääneni mun, mä kuulen pyyntösi sun.

Anna tuulen keinuttaa, ehkä me joskus kohdataan.

Runo kantaa, matkaa avartaa.

Sisältä pahan olon oksentaa, kun käsi kirjoittaa.

Sanat maailmaan, huudan äänettä. Huuleni paikallaan, mutta paperille rakentuu.

Tarinani kertoa saanhan?

Tarkoitan, että yritän liikahtaa siitä hiljaisuudesta askeleen ja uuvutan jo sillä jonkun.

Ehkä minusta ei ole tähänkään.

Miksi sinä uuvut jo nyt?

Miten olen sinut uuvuttanut.

Tulee huono olo. Epäonnistun jo yksinkertaisessa pienessä asiassa.

Tiedättekö. 

Joskus tulee mietittyä sitä, että ihmiset ajattelee liikaa.

En pysty auttamaan. En osaa jeesiä. Olen riittämätön. 

Eikö edes joskus voisi vain istua viereen ja kertoa olevansa siinä.

Jokaiseen itkuun ei auta rukous. Jokaiseen murheeseen ei auta terapia.

Jotkut odottavat ajasta ikuisuuteen sitä, että joku välittäisi. Edes sen hetken.