robinette-

Hei, Vanilja ja muutkin kohtalotoverit! Kirjoittelin tosiaan tänne kesällä, kun vauvakuume oli pahimmillaan. Noh, eihän se minnekään ole häipynyt.



Mulla on todella samanlankaltainen olo kuin Vaniljalla aiemmassa viestissä. Tunteet sanovat vauvalle koko ajan kyllä, mutta järki sanoo ei.



Välillä ihan itkettää, kun haluaisin niin kovasti vauvan, mutta tiedän, ettei se vielä ehkä kannata. Haluaisi vielä olla jonkin aikaa vapaana ja elää nuoren pariskunnan arkea. Olen nyt valmistunut yliopistosta, ja nyt olisi periaatteessa hyvä aika joko hankkia lapsia tai rakentaa uraa. Töitä kyllä on ja uskon, että niitä riittäisi mammaloman jälkeenkin. On kuitenkin varmasti ihan totta, että elämä voisi olla helpompaa, jos olisi mahdollisimman vakaa työtilanne vauvalomalle lähtiessä. Ja totta on sekin, että nyt on hienoa aikaa olla vastuussa periaatteessa vain itsestään. Ehtii tehdä asioita, joista nauttii, ja viettää onnellista parisuhdearkeakin.



Aloin syödä e-pillereitä, koska lääkäri epäilee endometrioosia. Huolettaa, voinko koskaan saada lapsia, jos odotan liian pitkään. Elämä e-pillereiden kanssa on vähän nurinkurista - kun unohdin ottaa yhden, olin iloinen. Teen välillä raskaustestejä ihan vain varmuuden vuoksi. Nyt olen myös seurannut jatkuvasti palstan LOKAKUISET-ketjua ja haavellut, että itsekin olisin yrittäjien joukossa.



Kuumeilua jarruttaa myös poikaystävä. Hän on sanonut olevansa periaatteessa valmis isäksi, mutta kun ehdotin pillereiden lopettamista, hän perääntyi. Ilmeisesti asiasta tuli liian todellinen ja konkreettinen, kun ehdotin, että alkaisimme oikeasti yrittää. Ymmärrän kyllä häntä, ja itsellenikin järki sanoo, että ei kai nyt vielä... :(



Miten muilla kuumeilijoilla menee? Millaiset fiilikset sinulla on nyt, Vanilja?



MUOKS: Vielä lisäys. Vanilja, itseäni eivät pelota nuo raskausoireet. Mulle ne näyttäytyvät etukäteen jonkinlaisena ihanana asiana, jotka osoittavat, että jotain tapahtuu sisälläni - ja välttämättömänä pahana, joita täytyy jonkin aikaa kestää, jotta saa oman lapsen saatettua tähän maailmaan. Tuon työhomman ymmärrän hyvin, sillä ainahan töissä olisi tarvetta ja aina voisi edetä vielä vähän. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä on oma elämäni ja minä itse päätän, mikä on minulle tärkeää. Teen, mitä itse haluan, enkä mitä muut haluavat. Tosin tällä hetkellä en tiedä, mitä haluan...

Olen seurannut kaikenlaisia vauvafoorumeita vuosia ja ihaillut kaikkia, jotka ovat varmoja siitä, että haluavat lapsia. Nyt löytyi kuitenkin sellainen keskustelu, johon on ihan pakko osallistua itsekin.



Minäkin haluan melko nuorena lapsia. Äitiys on tärkeä tavoite elämässäni, enkä haluaisi antaa uran mennä lapsihaaveiden edelle. Kuitenkin minulle on myös tärkeää olla hyvässä työpaikassa ja pystyä luomaan myös uraa. On ihan hirvittävän vaikea tietää, milloin olisi oikea aika, tai onko oikeaa aikaa edes olemassa.



Olen 23-vuotias. Valmistun yliopistosta varmaankin puolen vuoden päästä, ja työkokemusta on jo paljon. Töitä tosiaankin riittäisi niin paljon kuin jaksaa tehdä. Tosin tällä alalla on todella vaikea saada vakituista työtä, ja töitä pitäisi tehdä samassa työpaikassa ihan hulluna vielä 2-5 vuotta ennen kuin voi haaveillakaan vakinaistamiseta.



Parisuhteeni on erittäin hyvä. Tosin olemme olleet yhdessä vasta alle vuoden, mutta kaikki on rakennettu niin rakastavalle, luotettavalle ja aidolle pohjalle kuin vain alle vuodessa voi. Mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi, ja hän kertoo pienen vauvakuumeen olleen läsnä jo muutaman kuukauden. Hän ei kuitenkaan haluaisi hankkia lapsia ainakaan ennen kuin olen valmistunut.



Pohdin jatkuvasti sitä, haluaisinko itse alkaa jo yrittää lasta, vai täytyisikö olla vain kärsivällinen ja odottaa siihen asti, että on ollut jonkin aikaa töissä ja niin edelleen. Yrittää hankkia se vakipaikka, niin voi sitten jäädä rauhassa äitiyslomalle. :D Vakipaikkaa ei kuitenkaan välttämättä tule koskaan, vaikka olisi miten kärsivällinen.



Lisäksi pelkään koko ajan, että kohta on liian myöhäistä hankkia lapsia. Mitä jos en olekaan kohta enää hedelmällinen. Minulla on tällä hetkellä jotain häikkää oikeanpuolimmaisessa munasarjassa - ehkä vain toiminnallinen munasarjakysta - mutta pelkään kamalasti.



Vaikka olisikin vakityö, en ole ihan varma, haluaisinko lopulta vielä lapsia. Se valtava vastuu pelottaa. Miten voin pitää huolta jostain toisesta, kun stressaavassa arjessa tuntuu vaikealta pystyä pitämään huolta edes itsestään? Haluaisinko sittenkin vielä nauttia siitä, että vapaa-ajalla voi tehdä, mitä huvittaa? Ettei tarvitse olla vastuussa käytännössä kenestäkään muusta kuin itsestään.



Mutta kun äitiys on niin tärkeä asia, etten halua huomata 15 vuoden päästä, että on liian myöhäistä tulla enää äidiksi. :(