Ritu 82

Erosin tämän vuoden alussa avomiehestäni poikani ollessa 7-kuinen. Ero päätös oli pyörinyt jo pitkään mutta en vain uskaltanut tehdä sitä viimeistä päätöstä. Suhteessamme oli todella isoja ongelmia, joiden ratkominen oli mahdottomuus. Näin jälkeen päin ajatellen olisi pitänyt erota jo aika päiviä sitten mutta pelko siitä, että jää pienen vauvan kanssa ihan yksin pakotti minut elämään huonossa suhteessa.



Asumisjärjestelyt sain toimimaan aika nopeasti eron jälkeen. Jäin asumaan entiseen kaksioon ja mies sai uuden asunnon kaupungilta. Nyt olen todella onnellinen, että sain tehtyä lopultakin eropäätöksen. Ei tarvitse enää odotella, että milloin mies tulee ryyppyreissuiltaan/kavereiden luonta ja raha-asiatkin on helpompi hoitaa kun ei tarvitse elättää ketään " ylimääräistä" .



Yksinhuoltajana pärjään mielestäni tosi hyvin vaikka alussa hirvittikin että miten jaksan kun pitää kantaa kaikesta yksin vastuu. Pojan hoito on suurimmaksi osaksi minulla, sillä ex-mieheni hoitaa silloin kun häntä huvittaa. Välit ovat paljon paremmat kuin silloin kun seurustelimme, sillä enää minun ei tarvitse välittää hänen tekemisistään.



Jos sinusta oikeasti tuntuu siltä että eläminen miehen kanssa on hankalaa niin on paljon parempi elää yksin. Alussa tuntui aika ikävältä kun joutui olemaan yksin mutta olin jo aika hyvin tottunut siihen muutekin kun ex-mieheni oli aina muualla paitsi kotona.



Nykyisin tapailen miestä, jolla on kaksi lasta itsellään. Eteneminen on tapahtunut aika hitaasti sillä kaiken tuon jälkeen en halua enää satuttaa itseäni henkisesti. Olen tyytyväinen ettei minun tarvitse olla ihmisen kanssa jolla on ongelmia alkoholin kanssa eikä osaa hoitaa raha-asioitaan.



Eropäätös on suuri asia mutta joskus se on ainoa vaihtoehto. Voimia sinulle!

Tänään paino oli 65,4 kg, joten ei ole kauheasti tullut edistystä painon pudotukseen. Nyt olen taas ruodussa, josko ensi viikolla olisi tapahtunut jotain edistystä. ;o)



t: merilokki



XXXOOOOO

...mutta jospa tällä viikolla olisi parempi motivaatio. Paino tippui huimat 200g eli tämän viikon paino on 65,8kg. Toivottavasti pakkaset taas lauhtuisi niin pääsisi lenkille. Toivottavasti muilla paino tippuu paremmin!



t: Merilokki

Voin sanoa että et ole ainoa jolla on ollut samanlaisia ongelmia. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 2,5v. ja meillä on puolivuotias poika. Alkoholi on ollut aina kuvioissa eikä hän ole hiljentänyt tahtia vaikka olen tehnyt kaikkeni sen eteen. Viime joulukuussa huomasin olevani raskaana (yllätysraskaus) ja päätin pitää lapsen vaikka olen vielä opiskelija eikä taloudellinen tilanne ole kauhean hyvä.



Ajattelin (sinisilmäisenä) että jospa se mies aikuistuu kun on perheenlisäystä tulossa ja alkaa käyttäytymään järkevämmin. Raskausaikana huomasin että meno on ihan samanlaista, kaverit on edelleen tärkeitä eikä kotona viihdytä kuin hetki. Jutelteltiin asiasta ja mies sanoi että häntä pelottaa tuleva tilanne (siis vauvan syntymä) ja haluaa siksi mennä vielä kun se on mahdollista.



Poika syntyi heinäkuussa pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Mies oli koko ajan menossa vaikka tiesi että lähtö voi tulla ihan milloin hyvänsä. Supistukset alkoi vasta samana päivänä kuin poika syntyi mutta miehen pitikin lähteä kuskiksi kavereilleen! Minä olin sitten vanhempieni luona tuskissani ja odottelin että milloin herra tulee kotiin. Lopulta hän sitten saapuikin kun soitin ja sanoin että nyt on pakko lähteä sairaalaan. Kysyi vielä että onko nyt tosiaankin lähtö edessä. Ilmeisesti ei olisi halunnut lähteä kavereidensa luonta minnekkään. Sairaalaan kerkisimme ihan hyvin ja synnytys oli nopea ja helppo. Miehelläni oli kamala kiire pois laitokselta kun piti päästä ryyppäämään pojan syntymän kunniaksi.



Vauva arki jatkui samanlaisena. Vähintään joka toinen viikonloppu piti mennä ryyppäämään ja lisäksi kavereita piti kuskailla aina kun mahdollista. Olin siis käytännössä yksinhuoltaja vaikka mieheni asuikin saman katon alla. Lokakuussa hän lähti kouluun kauemmas joten olen viikot yksin pojan kanssa. Viikonloppuisin mieheni ei malta olla neljän seinän sisällä vaan ryyppää ja rellestää kavereidensa kanssa. Lisäksi hänellä ei ole mitään käsitystä rahasta, hän tuhlaa kaikki rahansa samana päivänä kun sitä tulee ja sitten on loppukuun persaukisena. Bensarahat kouluun hän pummaa kavereiltaan tai joltain joka hyvä uskoisena lainaa. Takaisinmaksulla ei sitten olekkaan kiire..



Viime viikonloppuna sain sitten tarpeekseni (syitä oli muitakin kuin ryyppäminen, mm. epäluotettavuus ja valehtelu) ja jätin pöydälle lapun että meidän yhteinen aika alkaa olemaan lopussa. vietin koko viikonlopun vanhempieni luona enkä aio olla kotona silloin kun mieheni tulee koulusta viettämään viikonloppua. Nyt hän hakeutui a-klinikalle ja vannoi muuttuvansa taas yhden kerran. Totta puhuen minä en usko sanaakaan hänen lupauksiin, niin monta kertaa hän on luvannut ja sitten pettänyt lupauksensa. Sovimme että hän on tästä lähtien viikonloput pojan kanssa ja minä olen sitten viikolla.



Asumme edelleen samassa asunnossa, meillä on yhteinen asunto enkä minä voi häntä heittää ulos ellei hän itse sitä halua. En haluaisi muuttaa tästä asunnosta itsekkään koska tämä sijaitsee rauhallisella alueella ja vuokraltaan halpa. Jos homma ei ala onnistumaan niin pitää minun sitten pakata kassini.



Tulevaisuus pelottaa aika paljon. Eniten pelkään sitä, että pystynkö sanomaan hänelle ei jos hän yritttää tehdä sovintoa. Taidan olla vähän liian kiltti kun mies saa tehdä mitä haluaa ja minä annan aina anteeksi. Yritän parhaani että pääsisin irti hänestä, rakkaudella kun on aivan tajuton voima. Rakastan miestäni todella paljon mutta järki sanoo ettei tuommoisen miehen kanssa voi elää. En halua pilata omaa enkä poikani elämää alkoholistin takia. Näin jälkeenpäin mietin että miksi edes tutustuin häneen kun meininki oli jo silloin nähtävissä. Ehkä minä rakastun vain renttuihin...



Voimia sinulle todella paljon, olen varma että me selvitään kunhan pahimmasta ajasta pääsee yli. Kun saa asioihin vähän kaukaisempaa näkökulmaa niin tajuaa että ratkaisu on ihan oikea ;o)



Täälläkin on itketty aika paljon mutta onneksi olen tottunut yksinoloon jo aika hyvin. Minulla on myös mahtava tukiverkosto ja sitä tällä hetkellä tarvitsenkin todella paljon. Yritän ajatella positiivisesti, eipä tarvitse enää valvoa öitä ja odotella että milloin mies tulee reissuiltaan.



Hyvää jatkoa sinulle,



t: Merilokki

tämä viikko on mennyt vähän pieleen. Miehen kanssa on tosi isoja ongelmia eikä muutamat läskimakkarat ole nyt päällimmäisenä mielessä. Viime viikolla vaaka näytti jo 65,7 mutta tänä aamuna sain tulokseksi tasan 66.0. Eli uskon että painoni ei ole noussut eikä laskenut koska tuo viime viikon tulos vaikutti vähän liian hyvällä.



Olen luvannut itselleni että sitten kun pääsen 64kg paikkeille niin saan ostaa uuden hiusvärin. Siinä on vähäksi aikaa vielä tavoitetta.



Parempaa tätä viikkoa kaikille!



t: merilokki