Reipas ja tunnollinen lammas

Mulla hävisi vastavuoroiset ystävyyssuhteet aika pian sen jälkeen, kun 34-vuotiaana sairastuin nivelreumaan. Oli just tuota, että mitään sovittua ei olisi saanut perua, vaikka kivut oli välillä ihan jäätävät. Ymmärrän kyllä, että on ärsyttävää, jos toinen peruu jotain. Jätin kyllä lopulta itsekin etukäteen sopimatta ja vain sellaiset extempore tapaamiset enää onnistui. Eli jos oli vähemmän kivulias päivä, saatoin soittaa ystävälleni, että nähdäänkö tunnin päästä. Moni kuitenkin halusi, että tapaamisista sovitaan jo hyvissä ajoin etukäteen. Tämänkin kyllä ymmärrän ihan hyvin. 

Olen myöhemmin löytänyt uusia ystäviä, joilla samanlaisia vaikeuksia katsoa kristallipallosta, mikä on vointi kahden viikon päästä. Heillä sairaudet ovat valitettavasti edenneet nopeammin kuin mulla ja molemmat heistä on jo pyörätuolissa. Yhteytä pidetään aika tiiviistikin, mutta varsin vastavuoroistahan tämäkään ole, koska se olen minä, jonka on saatava luuni siirrettyä heidän luokseen, jos haluan  tavata. Joskus harvoin, kun he saavat järjestettyä kyydin, voidaan tavata vaikka jossain ravintolassa. Mun kotiini he eivät enää pysty tulemaan, koska mulla on pihassakin rappuset. 

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on 10-vuotias ja hän ei tarvitse hoitajaa kavereista kesäksi, mutta kukapa tuon ikäinen ei ystäviä kaipaisi? Hänellä on muutama läheinen ystävä, muuten asuinalueellamme ei oikein ole samanikäisiä lapsia. 

En valita sitä, että saan olla lapseni kanssa kesällä, mutta toivoisin, että hänellä olisi myös omanikäistään seuraa kesän aikana. Me aikuiset niin mielellämme viettäisimme esim. siellä kesäasunnolla vaikka koko loman, mutta ajatellaanko siinä ollenkaan lapsia? Tarkoitan nyt myös niitä mukana reissaavia lapsia, jotka hekin ehkä kaipaisivat kesän aikana kavereitaan

Ap

Mä vietin lapsuuteni kesät maaseudulla Keski-Suomessa. Oli siihen aikaan varsin tavallista niiden lasten kohdalla, joden vanhemmat olivat muuttaneet maalta kaupunkeihin ja mummolat jääneet maaseudulle. Mulla oli siellä aina kavereita sekä paikkakuntalaisista lapsista että myös serkuistani. Koulujen kesälomat oli siihen aikaan 3 kuukautta ja olihan se aina kiva palata Helsinkiin ja nähdä niitä kavereita, joita ei ollut 3:een kuukauteen nähnyt, mutta yhtä kiva aina kevätjuhlien jälkeen lähteä kesäksi maalle ja tavata niitä kavereita, joita ei ollut 9:ään kuukauteen nähnyt. 

Tuli mieleen, että onko lapsellasi serkkuja, joita voisit pyytää vähäksi aikaa kesälomalla teille? Tai vaikka jotain ystäviesi lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumaton päivä taas, kukaan ei ole kaivannut. Eli ei kuulu yhtään kivaa, miten jaksan huomisenkin? 

Raskaaksi käy tämä elämä yksin tässä maailmassa.

Älä aina jankuta  tätä samaa. Sulle on annettu neuvoja ja puhelinnumeroita yms. Mutta mitään et itse tee. Mene auttamaan muita, se on kivaa. 

Yksinäisyys on tunne ja joskus se on sellaista, ettei se poistu muiden ihmisten seurassakaan. Ihminen voi olla parisuhteessa, hänellä voi olla lapsia, ystäviä ja sukulaisiakin ja silti tuntee itsensä yksinäiseksi. Olen joskus ajatellut, että tällainen ihminen on ehkä toinen identtisistä kaksosista, mutta se toinen on jäänyt kehittymättä sikiöaikana. Ja sen vuoksi kukaan eikä mikään voi korvata sitä menetettyä "toista minua". Mulla on yksi tällainen kaveri eikä tosiaan mikään poista hänen yksinäisyyttään. Siis sitä yksnäisyyden tunnnetta. 

Tuo edellinen kirjoittaja ei välttämättä ole just tällainen, mutta hän ei välttämättä kaipaa juttuseuraa eikä sitä, että voisi olla itse avuksi ja hyödyksi jollekin toiselle. Mä vähän luulen, että hän kaipaa jotain syvempää tunnesidettä. Rakkautta. Sitä, että hän olisi jollekin toiselle ihmiselle maailman tärkein. Ei ole mitään pahaa siinä, että sellaista kaipaa ja toivoo. Olosuhteista sitten riippuu, onko sellainen toive edes realistinen.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lämmin sää jatkuu. Mustikoita näyttäisi kypsyvän nyt ihan hyvin, joten harmittaa kun en punkkien takia oikein uskaltaisi mennä niitä poimimaan. Punkkeja ollut ihan valtavasti tänä kesänä mökkipaikkakunnalla, pitäisi käydä punkkirokotukset koko perheelle, mutta eivät nekään kaikelta suojaa. Punkkipelko rajoittaa kovasti  kesästä ja luonnosta nauttimista. 

Mulle tuli mielene, että toimiskohan sellainen koirien punkkipanta ihmisellä? En siis tiedä. Molempiin sääriin pannat ja ties vaikka yks vielä kaulaankin :D

Me ei koirallemme anneta punkkipantaa. Aikamoista myrkkyä se on koirillekin. Meidän koira käyttää yrttipantaa ja säännölliset punkkitarkistukset.

Mäkään en käytä koirallani punkkipantaa enkä myöskään niitä turkkiin laitettavia nesteitä, koska mulla on myös kissa ja niiden ohjeissa on, että ei saa käyttää, jos taloudessa on kissakin. Kerran kokeilin yrttipantaa, mutta siinä oli tosi voimakas tuoksu ja ajattelin, ettäei kiva koiraeläimen hajuaistille. Joten tarkka punkkitarkastus täälläkin joka kerta, kun tullaan ulkoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä sitä omaa käytöstään, kun puhutaan nuorten ongelmista. Ei ne ole tyhjästä tulleet..

Onko minun syyni, jos minua 15 vuotta nuoremmilla on paljon mt-ongelmia? En minä ole heitä kasvattanut.

Ap

Kuinka käyttäydyit heitä kohtaan? Oletko se m*lkku työnantaja jolla työntekijät vaihtuvat ja ammattilaiset kiertävät kaukaa.

Mitä jos lukisit aloituksen? Tukien ja kannustaen käyttäytyy ap.

Ap aloituksessaan sanoi, että työyhteisön ikvää ilmapiiriä yms pitäisi käydä läpi ystävien ja muiden siviilielämän ihmisten kanssa. Mä olen tästä eri mieltä. Työpaikan ilmapiiri ja työolot ei muutu paremmiksi, vaikka keskustelisit niistä papin kanssa. Ellet sitten satu olemaan seurakunnalla töissä. Työhön liittyvät asiat pitää voida puida siellä työpaikalla eikä rasittaa läheisiään asialla. Sen sijaan kissan kuolemat ja muut yksityisdelämän asiat käydään läpi siviilielämässä, ei työpaikalla. Tosin jos työyhteisö on mukava ja ymmärtäväinen, voi puhua niistä töissäkin. Mulla on työyhteisö, jossa 80% on yli viiskymppisiä. Meillä suhtaudutaankin varsin suopeasti siihen, että on ne ikääntyvät ja muistisairaat vanhukset. Mutta me suhtaudutaan suopeasti myös siihen, että sillä 20%:lla on ikääntyvät ja muistisairaat isovanhemmat. Muutenkin pyritään olemaan ymmärtäväisiä ihan kaikenlaisiin suruihin. Jopa siihen kissan kuolemaan. Tietenkään se ei tarkoita, että voisi jäädä pitkälle saikulle kissan kuoleman takia, mutta meillä pyritään mahdollisimman paljon helpottamaan surussa elävän työkuormaa siltä päivältä. Ja tarpeen mukaan seuraaviltakin. Mutta meiltä ei olekaan kukaan firman lähes 40 vuotta kestäneen olemassaolon aikana kuin vain yksi ihminen lähtenyt muualle kuin eläkkeelle. Ja se yksi lähti puolisonsa omaishoitajaksi. Toki pienen firman etuja, että voidaan olla "kuin perhettä". Isommissakin firmoissa työkavereilla on iso merkitys siinä, miten hyvin kyyneleet silmissä töissä käynti onnistuu. Hyvä työkaveri sanoo, että hei hoida sä noita muita hommia, mä hoidan nää, missä pitää olla asiakkaiden kanssa tekemisissä.