Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama asia kuin otettaisiin seuraksi ihmisiä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Miksi mt ongelmaisten, alkoholistien tai muiden vastaavien seura ei kelpaa? Yhtälailla hekin tuntevat yksinäisyyttä.

Tämä on yksi näkökulma. Jokainen vaistoaa sen epämukavuuden mitä tuosta seuraa. Vieraiijaa myöten.

Siis onko lasten epämukavaa olla vanhempansa seurassa?

Voi ollakin. Jostain syystä mun isä haluaa, että sen asunnon sisälämpötila on 28 astetta. Mä paistun sinne. Varsinkin talvisaikaan, kun ei oikein voi lähteä missään hellemekossakaan. Epämukavuutta voi olla sekin, että vanhus jaarittelee asioista, joista itse et tajua yhtään mitään (esim lentoturbiinien meluntorjunnasta).  Tai puhuu taukoamatta ihmisistä, joiden nimiä et ole ikinä kuullutkaan. Epämukavuutta on se, että sun pitää esittää olevasi kiinnostunut. Jos mä katsoisin vaikka jonkun kauden Love Islandista tai Temppareista ja pitäisin parin tunnin monologin aiheesta, ei sen kuunteleminen mun isäni mielestä olisi mitään mukavaa. Mulla on kuitenkin taustalla koulutus, jonka ansiosta ymmärrän vanhenemiseen liittyvät muutokset. Ja sen, että kun vanhuksen oma elämä kaventuu muutamaan kymmeneen neliömetriin, niin ei ole enää mitään muuta kuin se menneisyys jostain kaukaa. Osa ajalta, jolloin mä en ollut vielä edes syntynyt. Ja mun isäni ei ole edes muistisairas vielä vaan hänen elämässään ei vaan enää tapahdu yhtään mitään eikä hän ole enää kiinnostunut, mitä hänen kotinsa seinien ulkopuolella tapahtuu. Tavallaan se on aika surullista, mutta mä koitan ajatella asian niin, että se on hänen kohdallaan myös nykyhetkestä ja tulevasta luopumista. Elämästä luopumista. Ja siksi hänelle on tärkeää, että edes joku jaksaa kerran viikossa käydä kuuntelemassa, miten silloin aikoinaan Kivelän Reino, joka asui Huitsinnevadantien päässä keltaisessa puutalossa, teki sitä tai tätä. 

Nro 185: "Hyvä huomio!

Mistä tulee ajatus, että on pakko vaan kuunnella ja vastaanottaa kaikki, mitä vanha ihminen sanoo? Kyllä voi sanoa vaikka vastaan tai olla eri mieltä. Siis jos tämä henkilö ei ole esim. dementikko. Meillä 87v. anopilla on välillä kummallisia juttuja, mutta hänen kanssaan jutellaan, kuten kenen muun kanssa hyvänsä. Eli aina ei olla samaa mieltä, tai otamme myös tilaa puhumalla omia juttuja. Hän saa siis ihan saman kohtelun, kuin me muutkin. "

Mä pääsen isän luota nopeammin kotiin, kun en ala vänkäämään sille vastaan. Melkein 2,5 vuotta vänkäsin sekä isän että äidin kanssa. Lähes joka ainoa päivä. Viimeisinä kuukausina äiti ei enää pystynyt edes puhumaan, mutta isä jatkoi vänkääämistään. Ja mä kuitenkin vain yritin saada ne hyväksymään sellaisen avun, että äiti voi - toiveidensa mukaisesti - olla loppuun asti kotona. Ja lopulta sitten hirveän väännön jälkeen saikin ja nukkui rauhallisesti omassa sängyssään ikiuneen. Mutta mä en jaksa enää vääntää jäärien kanssa. Pääsen siis itse helpommalla, kun vaan kuuntelen ne monologit ja sen jälkeen sanon heippa, nähdään taas viikon päästä. 

Nro 172: "Olen 50 v, eikä minulla ole ketään, joka kävisi eikä ole lähiomaisia. Ehkä se kipu aiheesta vaan saavuttaa kriittisen pisteensä juhannuksena tai jouluna tms, vaikka riittäisi ihan sekin, että olisi niitä omaisia ja joku suostuisi käymään luona edes joitain kertoja vuodessa (ei tarvitse olla sama henkilö jokaisella kerralla). "

No tuo on mun mielestä "oikeaa" yksinäisyyttä, että kukaan ei ota yhteyttä ikinä eikä koskaan. Mutta jos joku kuitenkin ottaa edes silloin tällöin, niin ei sen tarvitse olla just juhannuksena. 

Vielä tuosta aloituksen uutisesta. Mun vanhemmat eivät koskaan viettäneet juhlapäiviä omien vanhempiensa kanssa. En sijaan halusivat, että heidän lapsensa ja lapsenlapsensa viettävät ne heidän kanssaan.  Ainakin osa lähisuvusta, jotta eivät joutuisi olemaan kahdestaankaan.  Tosi harvoin muutenkaan kävivät vanhempiaan tapaamassa, muutaman kerran vuodessa. Ymmärrän kyllä, että yksinäisyys korostuu just juhlapäivinä, mutta pitäisikö nuorempien sitten jättää juhannukset mökeillä tai festareilla väliin ja istua kaupungissa kerrostaloasunnossa vanhuksen seurana? Mä olen järjestänyt vuosikymmenten aikana niin monet kymmenet kekkerit lähisuvulle, että olen pelkästään helpottunut, kun saan olla juhlapyhinä yksin. Sukujouluja vielä vietetään niin kauan, kun isä elää, mutta sen jälkeen mun ja siskoni kohdalla suku tältä osin hajoaa. Mun siskoni jaksaa edelleenkin järjestää, puuhata ja häärätä, mutta mä en jaksa mennä edes valmiiseen ruokapöytään. Omat lapseni ovat jo luoneet omia perinteitään eivätkä ole kaikkin kekkereihin osallistuneet enää sitten pandemian alettua ja mun mielestä se on ihan hyvä vaan. 2 vuotta sitten hävitin olohuoneesta 12-hengen ruokapöydänkin eli ei enää meillä mitään kekkereitä. 

Noilla artikkelin vanhuksilla toki on voinut olla tilanne, ettei heillä ole yhtään ketään. Ettei kukaan soita tai käy kylässä koskaan muulloinkaan kuin juhlapäivinä. Mutta jos joku käy, niin ei kai sen tarvitse olla just juhannus, kun käy? 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tuossa jutussa että kuka näille kolmelle vanhukselle hälytti apua kun sairaalaan päätyivät elvytettäväksi? Oletettavasti on joku läheinen joka huolehtii, muutenhan olisivat päätyneet hautausmaalle. Insuliini ainakin tappaa nopeasti.

Kotihoito?