Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 263: "Minusta on loogista ajatella, että kun valitetaan vanhusten yksinäisyydestä, taustalla on lähes aina sairauksia tai muuten terveyden heikkenemistä. Jos vanhus on hyvässä kunnossa ja aktiivinen, miksei hän itse kävisi perheensä luona? Kyllä mun äidinäiti piti enimmäkseen yhteyttä meihin, eikä toisinpäin. Ei se nyt jälkeläisten tehtävä ole viihdyttää vanhusta, jos hänellä on toimiva kroppa ja mieli itselläänkin. "

Aivan. Toisaalta miksi pitäisi käydä just perheensä luona? Miksei käy ystäviensä ja kavereidensa luona? Tai pidä heihin yhteyttä, jos kerran vielä kykenee? Me ehkä eletään nyt jonkinlaista siirtymävaihetta, kun vanhuksia alkaa olla se sukupolvi, jonka omassa nuoruudessa suku oli se tärkein yhteisö. Jo meille 60-luvulla syntyneille alkaa olla ystävät ja kaverit olleet enemmän mukana elämässä kuin sukulaiset. Ne, jotka rakentaa koko sosiaalisen elämänsä jälkeläisiinsä, voikin olla aikanaan yksinäisiä, jos ne jälkeläiset elääkin omaa elämäänsä eikä heidän elämänsä pyörikään vanhuksen tarpeiden ja toiveiden ympärillä. Tietenkin, jos ikä alkaa hipoa jo sataa, moni ystävä ja kaveri on jo mullan alla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset elävät omaa elämäänsä kun ovat muuttaneet pois ja vanhemmat omaansa. Eivät eläimetkään palaa huolehtimaan vanhemmistaan vaan he hoitavat omat poikasensa maailmaan ja poikaset aikanaan omat poikasensa.

Monessa laumassa vanhimpia kunnioitetaan, kuten elefantit. 

Ihminen on laumaeläin.

Ihmislaumassa kunnioitus pitää ansaita. Kunnioitus ei tule siitä, että on taas vuoden verran vanhempi. 

Ainoa hyvä juttu siinä, että mä jäin  yli kahdeksi vuodeksi nalkkiin vanhemmistani huolehtimisen osalta, on, että olen omien lasteni kanssa nyt äidin kuoleman jälkeen puhunut. Ja kertonut lapsilleni, että mun pahin painajaiseni on se, että te joskus aikanaan jäisitte samanlaiseen nalkkiin. En halua, että lapseni pilaa oman elämänsä tai oman terveytensä sen vuoksi, että mustakin ehkä jonain päivänä tulee yks suatanan jäärä, jolle mikään ei ikinä kelpaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama asia kuin otettaisiin seuraksi ihmisiä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Miksi mt ongelmaisten, alkoholistien tai muiden vastaavien seura ei kelpaa? Yhtälailla hekin tuntevat yksinäisyyttä.

Tämä on yksi näkökulma. Jokainen vaistoaa sen epämukavuuden mitä tuosta seuraa. Vieraiijaa myöten.

Siis onko lasten epämukavaa olla vanhempansa seurassa?

Voi ollakin. Jostain syystä mun isä haluaa, että sen asunnon sisälämpötila on 28 astetta. Mä paistun sinne. Varsinkin talvisaikaan, kun ei oikein voi lähteä missään hellemekossakaan. Epämukavuutta voi olla sekin, että vanhus jaarittelee asioista, joista itse et tajua yhtään mitään (esim lentoturbiinien meluntorjunnasta).  Tai puhuu taukoamatta ihmisistä, joiden nimiä et ole ikinä kuullutkaan. Epämukavuutta on se, että sun pitää esittää olevasi kiinnostunut. Jos mä katsoisin vaikka jonkun kauden Love Islandista tai Temppareista ja pitäisin parin tunnin monologin aiheesta, ei sen kuunteleminen mun isäni mielestä olisi mitään mukavaa. Mulla on kuitenkin taustalla koulutus, jonka ansiosta ymmärrän vanhenemiseen liittyvät muutokset. Ja sen, että kun vanhuksen oma elämä kaventuu muutamaan kymmeneen neliömetriin, niin ei ole enää mitään muuta kuin se menneisyys jostain kaukaa. Osa ajalta, jolloin mä en ollut vielä edes syntynyt. Ja mun isäni ei ole edes muistisairas vielä vaan hänen elämässään ei vaan enää tapahdu yhtään mitään eikä hän ole enää kiinnostunut, mitä hänen kotinsa seinien ulkopuolella tapahtuu. Tavallaan se on aika surullista, mutta mä koitan ajatella asian niin, että se on hänen kohdallaan myös nykyhetkestä ja tulevasta luopumista. Elämästä luopumista. Ja siksi hänelle on tärkeää, että edes joku jaksaa kerran viikossa käydä kuuntelemassa, miten silloin aikoinaan Kivelän Reino, joka asui Huitsinnevadantien päässä keltaisessa puutalossa, teki sitä tai tätä. 

Nro 185: "Hyvä huomio!

Mistä tulee ajatus, että on pakko vaan kuunnella ja vastaanottaa kaikki, mitä vanha ihminen sanoo? Kyllä voi sanoa vaikka vastaan tai olla eri mieltä. Siis jos tämä henkilö ei ole esim. dementikko. Meillä 87v. anopilla on välillä kummallisia juttuja, mutta hänen kanssaan jutellaan, kuten kenen muun kanssa hyvänsä. Eli aina ei olla samaa mieltä, tai otamme myös tilaa puhumalla omia juttuja. Hän saa siis ihan saman kohtelun, kuin me muutkin. "

Mä pääsen isän luota nopeammin kotiin, kun en ala vänkäämään sille vastaan. Melkein 2,5 vuotta vänkäsin sekä isän että äidin kanssa. Lähes joka ainoa päivä. Viimeisinä kuukausina äiti ei enää pystynyt edes puhumaan, mutta isä jatkoi vänkääämistään. Ja mä kuitenkin vain yritin saada ne hyväksymään sellaisen avun, että äiti voi - toiveidensa mukaisesti - olla loppuun asti kotona. Ja lopulta sitten hirveän väännön jälkeen saikin ja nukkui rauhallisesti omassa sängyssään ikiuneen. Mutta mä en jaksa enää vääntää jäärien kanssa. Pääsen siis itse helpommalla, kun vaan kuuntelen ne monologit ja sen jälkeen sanon heippa, nähdään taas viikon päästä. 

Nro 172: "Olen 50 v, eikä minulla ole ketään, joka kävisi eikä ole lähiomaisia. Ehkä se kipu aiheesta vaan saavuttaa kriittisen pisteensä juhannuksena tai jouluna tms, vaikka riittäisi ihan sekin, että olisi niitä omaisia ja joku suostuisi käymään luona edes joitain kertoja vuodessa (ei tarvitse olla sama henkilö jokaisella kerralla). "

No tuo on mun mielestä "oikeaa" yksinäisyyttä, että kukaan ei ota yhteyttä ikinä eikä koskaan. Mutta jos joku kuitenkin ottaa edes silloin tällöin, niin ei sen tarvitse olla just juhannuksena.