Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 76: "Noin 30 henkeä eli ei siinä ihan kaikki sukulaiset ole. Osaa ei ole kiinnostanut, niin ei olla sitten lopulta enää kutsuttu. Me itse maksetaan,mutta tuliaisia ( syötävää, kahvia, viiniä  yms) tulee kyllä. Tarjoilu pidetään yksinkertaisena , mutta riittävänä. Kaukaa tulevia majoitetaan, suurin osa ajaa kotiin/ mökilleen pitkähkönkin matkan. Kyllä tälle tilausta näyttää olevan. Pysyy jonkinlaiset yhteydet ja joitakin nähdään vain tämän kerran kesässä. On tämä vähän rasite, mutta on toisaalta tuonut vastavuoroisuutta pitkän ajan kuluessa. Eikä nyt sen takia järjestetä, vaan siksi että mukavia tilaisuuksia ovat kuitenkin olleet!"

Tuollainen kuulostaa ihan kivalta, kun porukkaa on kuitenkin vain noin vähän. Mä en olisi voinut tuollaista nuorempana edes harkita, koska tosiaan mulla serkkujakin jo 38 ja kaikilla heistä vähintään 2 lasta. Ja puolisot päälle. Eli yli 150 olisi pitänyt kutsua ihan vain serkkuja perheineen. Siihen sitten tädit ja sedät päälle. Olisiko kaikki tulleet, tuskin, mutta kutsua olisi pitänyt ja myös varautua siihen, että hups, niitä tuleekin nyt yli 100. Mulla ei olisi myöskään lasten asuessa vielä kotona ollut edes tilaa majoittaa yövieraita. Yksi ylimääräinen nuorisoisängyn patja löytyi, kun lasten kaverit jäi joskus yökylään, mutta aikuisia tai perheitä ei olisi onnistunut majoittaa. 

Kun järjestin 50v synttärini, vieraita kävi 42 ja hekin porrastetusti niin, että kaikki eivät tulleet samaan aikaan. Olin myös lainannut ison määrän jakkaroita, jotta kaikki sentään pääsisivät istumaan johonkin eikä tarvitsisi koko aikaa seisoa. Pyrin kans pitämään tarjottavat valmistuksen näkökulmasta simppelinä, mutta koska oli jo lokakuun puoliväli ja ulkolämpötila lähellä jääkaapin lämpötilaa, niin esim juomat yms pystyi säilyttämään parvekkeella. 

Mun lähisuvun (vanhempani, siskoni ,  siskoni lapset perheineen, mun lapset perheineen) kanssa oli vuosikymmeniä tapana viettää yhdessä niin joulut kuin monet muutkin vuotuiset juhlapäivät. Alussa olikin aika helppoa, mutta kun lapset alkoivat pariutua, niin porukan koko kasvoi. Monenlaiset allergiat ja muut erikoisruokavaliot piti ottaa huomioon tarjottavissa ja kyllähän tollasessa tavallisessa 1980-luvun keittiössä on omat haasteensa kokkailla yhtään isommalle porukalle. Eikä meitä edes ollut kuin 14. Pandemia sitten katkaisi perinteen, kun kukaan ei halunnut ottaa riskiä, että tartuttaisi viruksen yli 90-vuotiaisiin vanhuksiin. En kuitenkaan kaipaa enää noita aikoja. Ei mulla ole enää niin isoa ruokapöytääkään olohuoneessa. Nyt on enää 6 hengen ruokapöytä ja sen isompaa porukkaa en enää kutsu. 

Nro 705: "Jos vanhemmilla on henkeen liittyviä palveluntarpeita on syytä soittaa ambulanssi ja lisäksi tehdä huoli-ilmoitus ja pyytä hoitotarpeen määritys asap. Ei kukaan voi olla 24/7/365 jonkun hengenoelastaja. "

Samaa mieltä. Mä olin 51v, kun sain varhain lauantaiaamuna vakavan sairaskohtauksen. Jos mun silloin parikymppinen poikani ei olisi sattunut olemaan kotona, niin tonne keittiön lattiallehan mä olisin kuollut. En mä silti voinut edellyttää, että poikani ei saisi ikinä poistua kotoa, koska mulle voi sattua jotain.

Vanhenemiseen tosiaan liittyy paljon luopumista, mutta mun mielestä yksi, mistä joutuu luopumaan, on just se turvallisuudentunne. On aivan sattumaa, onko joku juuri silloin, kun välitöntä apua tarvitaan, missään niin lähietäisyydellä, että pystyisi tekemään yhtään mitään asialle. Siksi pitää olla just turvaranneekeet yms. 

Nro 699: "Puhelimella kun voi tsekata? Me on sisarusten ja äidin kanssa sovittu soittoajat, milloin kukin soittaa. Ei se estä mitään, mut ainakaan apua ei joudu odottamaan koko päivää, koska jos vastausta ei tulisi , siihen reagoitaisiin."

Hmm... no teoriassa toki noin. Tarkoittaisi meidän kohdalla sitä, että kun systerin vuoro olisi mökiltä soittaa eikä isä vastaisi puhelimeen, niin mun sisko soittaisi mulle ja käskisi mennä katsomaan. Ja sitten menisin, niin isä olisi vessassa, suihkussa tms. Kun äidin muistisairaus paheni, mä en yli kahteen vuoteen poistunut kotoani juuri minnekään. Koiran kanssakin kiersin vain tätä taloyhtiötä ympäri. Jouduin lopettamaan omien sairauksieni hoidon, koska en voinut käydä lääkärissä enkä kotrollilabroissa. Ostokseni tilasin kotiinkuljetuksella. Äidin kuoleman jälkeen mä olen voinut taas alkaa hoidattaa omia sairauksiani, käydä koiran kanssa muuallakin kuin vain kiertää taloyhtiötä, tavata ystäviäni ja kavereitani jne. Joten ei...en suostu olemaan taas kerran nalkissa kotonani :D 

Nro 64: "Miksi ihmeessä pitäisi olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa ,joita täytyy SIETÄÄ. Ei todellakaan, kuka siitä saa mitään hyvää mieltä. Ihmiselämä on niin lyhyt , ettei siinä ehdointahdoin kannata ola tekemisissä ihmisten kanssa joista ei pidä ( ts, joutuisi sietämään)"

Töissä joutuu sietämään, vapaa-ajalla ei. 

Nro 62: "Kaikilla paikkakunnilla ei juhlapaikat paljoa maksa. Pikkukunnista löytyy puoli-ilmaisia kylätaloja, seurakuntataloja ja vastaavia."

Totta, mutta kaikki eivät asu pikkupaikkakunnilla.