Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Tästä hallituksesta ei ole ollut minulle vielä mitään haittaa tai huolta. Hyvä hallitus on.

Ei minullekaan. Suoraan. Välillisesti kylläkin. Opiskelijoiden asumistuen muutoksen vuoksi maksoin just ystäväni tyttären elokuun vuokran. Lisäksi maksoin ystäväni sairaalalaskun. Noin 1800 € yhteensä. Raha, jonka olisin muussa tapauksessa voinut käyttää vaikka kotimaiseen kulutukseen. Mutta ei mua haittaa. 

Just, kun ehdin ajatella, että mun elämä palaa vihdoin rauhalliseen ja seesteiseen aikaan, niin nyt alkaakin mennä päin vidduá taas :( En tiedä, miten jaksan alkaa taas taistelemaan. Onneksi sentään työt loppuu reilun 5 viikon päästä, mutta silti tuntuu, että haluaisin vaan kadota jonnekin avaruuteen. Tai että en huomenna aamulla enää heräisi.  Älkää kysykö miksi, kerron sitten joskus. Jos en saa sydäriä tai jotain valtimorepeämää sitä ennen. 

Ravintoloitsijoiden kannattaa ottaa mallia niistä ravintoloista, jotka edelleen menestyy. 

Vierailija kirjoitti:

Outo ajatus että vanhukset haluaisivat koko ajan jotain apua.  En saa siitä kiinni.

Liki joka kommentissa kuitenkin näin kerrotaan, en taatusti, siivoa, vaihda verhoja , vie lääkäriin,  ei kiinnosta jos mamma päivystykseen jne.  Vähän semmosta jäniksen nylkemistä ennen jänistä.

Kirjoittajilla ei mitään normaaleja suhteita vanhempiensa kanss.

No mä saan kiinni. Mulla oli ihan hitonmoinen vääntö isän kanssa siitä, että hänelle ei äidin muistisairauden alettua kelvannut yhtään mikään ulkopuolinen apu. Isä olisi halunnut, että minä käyn siellä tekemässä milloin mitäkin. Itseasiassa jo sillooin, kun isä menetti ajokorttinsa, niin mun - autottoman ja ajokortittoman - olisi pitänyt kuskata heille kaupasta sapuskat. Ekan polvileikkaukseni jälkeen vielä teinkin niin, että kun tilasin itselleni kotiinkuljetuksella, pistin samaan tilaukseen myös isän ja äidin ostokset. Ja sitten kyynärsauvojen kanssa iso ja painava kestokassi olallani nilkutin pihan poikki ja vein ostokset isälle. Seuraava polvileikkaukseni olikin helmikuun alussa ja tiesin, että mä en silloin pääse todennäköisesti edes ovesta ulos, koska alamäki on takuulla liukas. Isä pullikoi silloinkin vastaan, kun yritin ehdottaa, että alkaisi itse tilaamaan. Kerroin, että no sitten te olette 3-5 viikkoa ilman ruokaa. Suostui lopulta opettelemaan tilaamisen itse. 2 vuotta piti vääntää siitä, että isä vihdoin suostui tilaamaan siivouspalvelun. Mutta mä en missään vaiheessa alkanutkaan siellä siivoamana. Jossain vaiheessa isä sitten tajusi, että hän ei enää pysty eikä tuo Lammaskaan näytä rientävän tänne Sinipiika kädessään, niin pakko oli. Kotihoidon palvelut sinne olisi tarvittu jo kauen ennenkuin isä niihin suostui. Suostui vasta sitten, kun äidin taas kerran päädyttyä nesteytettäväksi päivystykseen lääkäri oli suoraan ilmoittanut, että äiti ei voi palata kotiin, JOS siellä ei käy kotihoito. 

Sulla on varmaan kokemusta vanhuksista, jotka ei tarvitse yhtään mitään apua ja riittää, että soittaa kerran kuukaudessa ja parin kolmen kuukauden välein käy kahvittelemassa, jos asuu alle 100 km päässä. Ja tämän kyllä pitäisi riittääkin. Aloitukseen liittyvässä artikkelissa ei sen tarkemmin kerrottu elvytetyistä vanhuksista kuin että olivat olleet yksinäisiä ja kun juhannukset oli joskus aiemmin vietetty läheisten kanssa, niin nyt sitten jussina olikin yksin ja se oli liikaa. Ei siis tietoa, pitikö nämä läheiset muuten yhteyttä. 

Nro 955: Tottakai musta tulee vanhanakin sairas, kun ei esim nivelreuma, johon sairastuin jo 34-vuotiaana, tule koskaan paranemaan. Se on etenevä sairaus siinä missä moninivelrikkokin (joka mulla myös on, polvissa jo tekoniveletkin) ja selvää on, että päivä päivältä tässä toimintakyky heikkenee. Vaikka en ole vielä edes eläkkeelläkään, alin eläkeikä tulee täyteen vuoden päästä.Ja juuri sen vuoksi olen jo aikoja sitten todennut, että jos en jotain pysty itse tekemään, en voi juoksuttaa lapsiani enkä muitakaan sukulaisia tekemässä puolestani vaan mun pitää maksaa jollekin, joka tulee tekemään. Ruokakauppojen kotiinkuljetuspalveluitakin käytin jo vuonna 2016 sellaisina päivinä, kun käveleminen oli kyynärsauvojenkin kanssa liian kivuliasta edes lähikaupalle. Mun on tähän ja moneen muuhunkin asiaan pitänyt varautua jo vuosia sitten eikä olettaa, että kun jotain tarvitsen, jostain ilmestyy ilmaista palvelusväkeä tekemään mun puolestani. Kuolinsiivous ja muu asunnon järjestäminen sellaiseksi, että pärjään täällä mahdollisimman pitkään, on ollut mulla projektina jo kolme vuotta. Äidin muistisairaus sitten sotki kuvion eli hommat jäi kesken. Ja yksi syy siihen, miksi irtisanoinkin itseni töistä jo nyt eli 11 kk ennen eläkeikää on se, että voin käyttää ne 11 kk kuolinsiivouksen asunnon järjestelemisen loppuun saattamiseen. Täältä pitää viedä ihan julmettu määrä tavaraa sorttiasemalle tai jonnekin kierrätykseen ja just eilen sovin sen firman kanssa, joka kävi asentamassa mulle lamppuja kattoon, että syksymmällä otan yhteyttä ja he hoitaa tavaroiden kantamiset ja pois kuljettamiset. Kummallakaan lapsistani ei ole autoa, joten sitten pitäisi vaivata siskoni lapsia. Heilläkin on omat elämänsä enkä tosiaankaan halua sitten kulkea laatikkopinojen ja pois lähtevien huonekalujen  välissä kolmea 3-6 kk odotellen, milloin heille sattuisi sopimaan. 

Mulle mun lapseni ovat aina olleet mun lapsiani ja tulevat aina olemaankin. He eivät ole mun ystäviäni eikä heistä sellaisia koskaan tulekaan. Mä olen heidän äitinsä ja se haluan ollakin. En mä ole koskaan kertonut heille yhtään mitään mun sairauksistani tai mitä lääkäri on sanonut tms. Tai no sen verran, että tietävät mun sairastavan nivelreumaa ja tietävät, että mulla on tekonivelet polvissa. Jälkimmäinen tieto ihan vaan sen takia, että jouduin pyytämään poikaani hoitamaan koiran sen ajan, kun en itseleikkauksen jälkeen pystynyt. Ja miksi just poikani enkä vienyt jonnekin koirahoitolaan? Koska toi koira ei tykkää vieraista ihmisistä eikä vieraista paikoista  ja stressaantuu helposti. Muista mun sairauksistani heillä ei ole aavistustakaan eikä tarvitsekaan olla. Ysätävät on sitä varten, että heidän kanssaan sitten jaetaan sellaiset asiat, joilla ei haluta huolestuttaa omia lapsia. Puolin ja toisin.  

Mitä tulee joihinkin "Jeesuksen aikaisin" muisteluihin mun elämästäni ajalta ennen mun lapsiani, niin en mä ole tähänkään mennessä, vaikka esikoinen täyttää jo 40v, niistä lasteni kanssa koskaan puhunut. Miksi ihmeessä kokisin tarvetta puhua jatkossakaan? Toki, jos jonain päivänä olen niin muistisairas, että en edes muista yhtään mitään muuta kuin lapsuuteni ja teinivuosieni asioita, niin ehkä mä sitten höpötän niitä silloin. Mutta silloin olenkin "syyntakeeton" ja koska en silloin muista edes sitä, että mulla lapsia on ikinä ollutkaan (kuten äidille kävi muistisairauden pahennuttua), niin se nyt on ihan sama, onko se kuulija kotihoitaja, joku SPR:n vapaaehtoistyyppi tai mun peilikuvani. Vanhuskerhon Maija ei tietenkään vastaa mun omaa lastani, mutta hyvässä lykyssä Maijasta tulee mun ystäväni, jos mun kaikki muut ystävät puskee silloin jo horsmaa tai ovat kykenemättömiä käyttämään edes puhelinta.