Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinen voi olla joukossa. Yksinäisyys on tunne, ettei oikein kuulu tuohon joukkoon. Vaikka on lähellä ihmisiä, sukua tai tuttavia, voi tulla erillisyyden tunne. Vaikka olisi puoliso ja lapsia, voi olla yksinäinen. Jos ei oikein kukaan jaa samoja mielenkiinnon kohteita. Jos  k u k a a n  ei  k o s k a a n kysy: miten sulla menee, mitä sulle kuuluu? Ja kuuntele vastausta.

Yksinäisyyttä on vaikea kuvailla sellaiselle, joka ei sitä koe. Saatat olla iloinen, puhelias, eloisa ja silti yksinäinen. Voit näyttää itsevarmalta ja olla silti ujo.

Meitä on niin monenlaisia. Silti ei onnistukaan laittaa kahta yksinäistä vierekkäin ja komentaa: Ystävystykää!

Juuri näin. Yksinäisyys on tunne. Yksin oleminen taas fyysinen olotila. Jälkimmäinen voi olla joko mukavaa tai epämukavaa (mulle yleensä mukavaa). Ensimmäinen taas on aina epämukavaa. Sanoisin kuitenkin, että yksinäisyydessä ei aina ole kyse siitä, ettei tuntisi kuuluvansa joukkoon. Voi olla kyse siitäkin, että tuntee kyllä kuuluvansa joukkoon, mutta kun sitten kerran siltä joukolta jotain tarvitsisi, koko joukko katoaa kuin pierut Saharaan. Mä olen kokenut yksinäisyyttä aika tarkalleen 45 vuotta sitten, kun mut heitettiin rahattomana yönselkään. Toisen kerran äidin muistisairauden aikana. Ehkä sairaanhoitajataustani vuoksi mä olen aina ollut meidän suvussa se, jonka olkapäätä vasten voi itkeä. Se, joka lohduttaa ja auttaa. Jopa silloin, kun itse olin se, joka sairastui vakavasti. Sen sijaan, että muut olisivat lohduttaneet mua, mä olin se, joka sieltä sairaalasängyn pohjalta letkujen ja laitteden keskeltä lohdutin muita. Koska niille muille oli niin kamalaa. Kamalampaa vissiin kuin mulle itselleni :D Kaikki meidän suvussa aina niin hehkutti, miten upean yhteisöllinen suku me ollaan. Tai no oltiinhan me niin kauan,  kun minä jaksoin pidellä pystyssä tätä himmeliä. Sitten, kun jonkun muunkin olisi pitänyt alkaa tehdä edes jotain, korttitalo romahti. Mun poikani on ainoa, joka jaksoi olla mulle apuna äidin muistisairauden aikana. Tunnenko iryseni yksinäiseksi? En, koska mulla on mun poikani kuitenkin. Jos häntä ei olisi, niin kyllä tuntisin. Yksinäisyys on myös sitä, ettei ole ketään, joka aidosti välittäisi. Mun tyttäreni kyllä "välittää", mutta samalla tavalla kuin muukin suku eli kun hänelle itselleen sopii ja asia on sellainen (ei suinkaan mikään mummin paskavaipan vaihtaminen...yök..yök..yök...pikkuveli käyköön vaihtamassa), joka on mukavaa. On mulla yksi ystäväperhekin, joka on nykyisin mulle läheisempi kuin oma sukuni. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirmuinen tuuli. Omenoita putoilee, haen kohta pudokkaat ja keitän hilloa. Paremmat säästän syöntiomenoiksi. Aurinkoista, mutta kalsea tuuli eilisen 20asteen jälkeen. Nyt on kai 14.

Palapelistä paljastuu kohta ihminen, luulen. Hidasta on tämä touhu. Mutta palkitsevaa. Kiva olla vapaalla maanantai, tuntuu minilomalta.

Mitäs muut? Ketjussa keskellä päivää: työtön/työssä/vapaalla/eläkkeellä? Vilkas ketju.

Mä olen työelämän ja eläkkeen välissä oloneuvoksena. Tosin äsken tuli töistä puhelu ja kysyttiin, voinko auttaa. Tietenkin voin. 

Mistä saat tuloja?

En mistään. Elän säästöillä. 

Mäkin voisin kommentoida tuosta ulos menemisen vaikeudesta ja vähän toisesta näkökulmasta. Olen asunut tässä lähiössä jo yli 30 vuotta ja moni ihminen on tullut nk naamatutuksi. Pääkaupunkiseudulla ei ole tapana puhua tuntemattomille ja muutama vuosi sitten mietin, että kehtaanko moikata ihmistä, joka on tullut vastaan jo satoja kertoja. En ollut koskaan nähnyt häntä kenenkään muun seurassa ja hän lähes aina kulki katse maassa.  Moikkasin ja kysyin, mitä kuuluu. Tämä mua ainakin parikymmentä vuotta nuorempi mies hämmästyi ja hymyili. Juteltiin siinä joku 10 minuuttia niitä näitä ja kun lähdettiin eri suuntiin, hän vielä sanoi, että olen kaupan kassaa lukuunottamatta ollut ensimmäinen ihminen, jonka kanssa hän on yli vuoteen puhunut yhtään mitään. Otin tietoisen riskin, koska olisihan hän saattanut olla sellainenkin, jolle muiden kanssa puhuminen olisi ollut ahdistavaa ja kamalaa. Silloin olisin tehnyt virheen moikatessani. Mutta sillä kertaa kävi näin ja sen jälkeen ollaan aina, kun tuolla kaduilla kohdataan, moikattu ja vaihdettu muutama sana. 

Vierailija kirjoitti:

Hirmuinen tuuli. Omenoita putoilee, haen kohta pudokkaat ja keitän hilloa. Paremmat säästän syöntiomenoiksi. Aurinkoista, mutta kalsea tuuli eilisen 20asteen jälkeen. Nyt on kai 14.

Palapelistä paljastuu kohta ihminen, luulen. Hidasta on tämä touhu. Mutta palkitsevaa. Kiva olla vapaalla maanantai, tuntuu minilomalta.

Mitäs muut? Ketjussa keskellä päivää: työtön/työssä/vapaalla/eläkkeellä? Vilkas ketju.

Mä olen työelämän ja eläkkeen välissä oloneuvoksena. Tosin äsken tuli töistä puhelu ja kysyttiin, voinko auttaa. Tietenkin voin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan, lähes 7kymppinen eläkeläinen loukkaantuisi reippaaksi nimittelystä. Mielelläni olisin reippaampi tekemisissäni.

Samaa mieltä. Reipas on oikein hyvä adjektiivi moneen tarkoitukseen.

Samaa mieltä :)