Reipas ja tunnollinen lammas

Ryokiin ja kissanhiekkoihin noin 250-300 €/kk. Mulla siis kissa sekä isokokoinen koira. Koiralla erikoisruokavalio. Lääkärikulut sitten päälle, ensi viikolla koiran eläinlääkärilasku tulee olemaan vähän reilun tonnin. 

Ai niin kuulumisia...sain eilen illalla sähköpostiini tiedon, että mut on hyväksytty Lions Clubin jäseneksi. Ei siis Lions Ladyihin vaan sinne "herrakerhoon". Olen porukassa ainoa nainen, mutta enköhän mä pärjää. Neljännesvuosisata it-alalla opetti tekemäään tiimityötä sellaisissakin porukoissa, joissa olin ainoa nainen. Itseasiassa monesti miesten kanssa onkin helpompaa, kun ovat aika suoraviivaisia ja ratkaisukeskeisiä. Ihan kuten minäkin. Marraskuussa on sitten juhlallisuudet, joissa mut "aateloidaan" Leijonaksi. Mun kissani pohtii nyt kuumeisesti ja aika huolestuneenakin omasta asemastaan, kumpi on arvojärjestyksessä ylempänä: kissa vai leijona :D

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kuka vuokraa sun putkiremontti asunnon? Työttömän vuokra saa olla 480 kelan mukaan. 

Mistä olet saanut päähäsi, että kaikki vuokralla asuvat olisivat työttömiä? Vuokralla asuu ihan työssäkäyviäkin ja myös eläkeläisiä. Eikä läheskään kaikki vuokralla asuvat saa asumistukea. 

Kun itse elää pelkillä tuilla ja tuntee läheisemmin vain tuilla eläviä, niin varmaan helposti tulee sellainen mielikuva että kaikki muutkin elävät tuilla.

Paljon mahdollista. Mulla on aina ollut hyvin erilaisia tuttuja ja olenhan mä itsekin elämäni aikana ollut pienituloinen, suurituloinen ja kaikkea siltä väliltä. En ole vaihtanut kaveriporukkaa aina sen mukaan, paljonko milloinkin tienaan. 

Mä kuitenkin ymmärrän pienituloisten ahdingon. Varsinkin, jos joutuu hakemaan toimeentulotukea. Etukäteen kun ei voi yleensä tietää, paljonko sitä lopulta saa eli mitkä kaikki esimerkiksi lääkemenot hyväksytään. Sama juttu silloin, jos on pätkätöissä eikä harmainta hajuakaan, kuinka pitkän aikaa joutuu työsuhteen päättymisen jälkeen pärjäämään sillä rahalla, minkä sai työssä ollessaan. Siis paljonko palkasta pitäisi joka kuukausi laittaa säästöön, jotta ei joutuisi ainakaan toimeentulotukiruljanssiin. Pienillä tuloilla on helpompi pärjätä silloin, jos tulot ovat säännölliset ja  tietää tasan tarkkaan, minä päivänä kuukaudesta tulee rahaa ja kuinka paljon. Silloin voi edes jossain määrin suunnitella tulevaa. 

Jatkuva nuukailu ja pihistely alkaa myös uuvuttaa. On ihan eri asia, jos tietää sen ajanjakson olevan elämässään vain väliaikainen. Esimerkiksi opiskelu, äitiysloma tms. Jos tilanne on pysyvä eikä toiveitakaan paremmasta (esim työkyky mennyt, mutta Kelan lääkärit suuressa viisaudessaan eivät päästä tykyvyttömyyseläkkeelle), niin uupumisen lisäksi tulee kuvioon myös toivottomuus. Ilta-alesta ostetyt lihapiirakat ei ole järkevin valinta, mutta kyllä minäkin väsyneenä sorrun helpoihin vaihtoehtoihin. Sitäpaitsi tuossa jutussa ei sanottu, että Maria olisi ostanut koko 20:lla eurolla lihapiirakoita. Todennäköisesti osti muutakin. Mulla on yksi ystävä, joka pääsi jo aika nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle. Mutta eihän matalapalkka-alalla olleen työkyvyttömyyseläkekään iso ole. Vuokrat nousee, hinnat nousee ja jatkuvaa taiteilua siitä, miten saa rahansa riittämään. Onneksi lapsensa ovat jo aikuisia. Ymmärrän hyvin, ettei ihan joka käänteessä jaksa tehdä järkeviä valintoja tilanteessa, joka ei tule koskaan paranemaan vaan ainoastaan huonontumaan. 

Mä hyppäsin kuukausi sitten pois oravanpyörästä ja ensi elokuuhun asti mun kuukausitulot on 0€. Mä nuukailen ja pihistelen ihan mielelläni ja ostan kaupasta nimenomaan elintarvikkeita, joita tässä ketjussa moni on suositellutkin. Mutta mulle tämä nuukailu onkin täysin vapaaehtoista. Lukuisille muille ihmisille tässä maassa se on pakko eikä valinta. 

Vierailija kirjoitti:

Flunssa, väsy. Uneton yö takana. Onneksi on mehua, teetä, hunajaa.

Paranemisia! Mulla alkaa tauti helpottaa, mutta niistettävää riittää edelleen. Varmaan alkaa tulla jo selkäydinnesteetkin sieraimista tai ainakin siltä tuntuu. Toisaalta se voisi selittää, miksi olo on kuin lapamadolla. 

Nro 19853: Osanottoni! Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Vaikka mun äitini poismeno olikin jo odotettu tapahtuma ja armollinen hänelle itselleen, aika ajoin kaipaan äitiä sellaisena kuin hän oli ennen muistisairautensa pahenemista. Vaikka äidin kuolemasta onkin jo yli vuosi, mulla on aika ajoin tunne, että äiti on täällä. Siis täällä mun kodissani. Ikäänkuin katselemassa, mitä mä puuhailen. Lähes koko ikäni mulla on ollut samanlainen tunne mun äitini äidistä. Hän kuoli, kun olin 9-vuotias. Mutta mä olin paljon lapsuuteni kesinä hänen luonaan. Mummu sai mut rakastamaan luontoa ja metsän hiljaisuutta. Monet kerrat, kun kauppa-auto tuli, serkut juoksivat innoissaan kauppa-autolle, kun tiesivät mummun ostavan heille jätskit. Ja mä vaan makasin selälläni metsässä sammalmättäällä ja katselin puiden latvoihin. Outo mikä outo :D Mutta mä olin mummuni lapsenlapsista ainoa, jolle mummu kertoi vanhoista suomalaisista uskomuksista ja perinteistä sekä sen sukuhaaran historiasta. Joskus olen miettinyt, että kun mun tulee aika lähteä, niin nekin tarinat ja kertomukset katoavat ikiajoiksi. Olen myös miettinyt, pitäisikö alkaa kirjoittaa ne tarinat ylös, jotta ne jäisivät jälkipolvillekin. Mutta sitten taas olen ajatellut, että jos mummu olisi halunnut niiden jäävän jälkipolville, olisi varmaan kertonut myös mun serkuillekin. Siksi ajattelen, että ehkä ne on mun ja mummun salaisuus ja niiden on tarkoituskin kadota ikiajoiksi.