Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Mun perheellisillä kavereilla on jatkuvasti kalenteri ihan täynnä erilaisia sosiaalisia tapahtumia. Jos haluan tavata heitä, aika pitää sopia pari viikkoa etukäteen. Jotenkin nöyryyttävältä tämä tuntuu näin lapsettomana sinkkuna, että joudun buukkaamaan tapaamisen ystävieni kanssa kuin oltaisiin yritysmaailmassa. (Ja se on melkein aina minä, joka sitä tapaamista ehdottaa 😐)

N35

Mä en yhtään ihmettele tuota. Lapsettomana sinkkuna kävin vain silloin tällöin vanhemmillani ja yleensä vielä niin, että myös siskoni tuli sinne samaan aikaan. Kaiken muun ajan, mitä opinnoilta tai töiltään ehti, saattoi käyttää pelkästään ystäviin ja kavereihin. Kun pariutui, tuli ne puolisonkin sukulaiset kuvioihin ja kun hankki lapsia, niin sitten piti alkaa myös luomaan lapsilleen läheisempiä suhteita kummankin suvun isovanhempiin, täteihin, setiin ja serkkuihin. Pienten lasten kanssa yleensä yritetään pitää aika selkä päivärytmi ja rutiinit ja vähän isompien lasten kanssa alkaa sitten harrastusrumba. Arkisin treenejä, viikonloppuisin kisoja. Päälle tulee sitten lasten kavereiden kaverisynttäreitä sekä päiväkodin tai koulun erilaisia juhlia tai vanhempainiltoja. Jos vielä itsekin harrastaa jotain, niin omat harrastukset siihen lisäksi. Nyt olen jo 64 v ja kun katson nuorempien perheellisten elämää, niin aika kalenterit täynnä hekin nyt elävät. 

Nro 52: "Ketjussa nyt kuitenkin on puhe niistä ihmisistä, joilla ON paljon ystäviä, joiden kanssa viettävät aikaa. Sekä niistä ihmisistä, jotka haluaisivat näin toimia."

No itseasiassa kejun aloittaja kysyi, luuleeko hän vaan vai onko kaikilla hirveästi ystäviä ja ihmisiä ympärillään. Mä vastasin ketjuun jo vähän aikaa sitten ja sanoisin, että aika monilla taitaa olla just sopivasti ihmisiä. Osalla on varmaan liian vähän ja osalla taas vähän liikaakin.

Ap myös kysyi, miten se tehdään, että on liikaakin sosiaalista elämää. Ei siihen mun mielestä mitään kovin kummallista tarvitse tehdä. Jos on puoliso ja lapsia, niin sitten yleensä tulee heidän kauttaan aika automaattisesti elämään lisää ihmisiä. Vielä, jos on sellainen työ ja sellaisia harrastuksia, joissa ollaan muiden kanssa tekemisissä, niin sosiaalista elämäähän sekin on. Myöskin on täysin yksilöllistä, minkä verran ihminen tarvitsee lepoa sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi. Jotkut ei juuri yhtään ja jotkut taas aika paljonkin.

Todennäköisesti en tee mitään. Riippuu ihan tilanteesta ja siitä kerjääjästä. Mulla ei välttämättä ole kolikoita mukanakaan ja mitään 50 € seteliä en yleensä tuntemattomille anna. Kerran oli poikkeus, kun kävelin Narinkkatorilta Elielin aukiolle päin ja siinä istui kaksi noin 30-40 v kantismiestä. Niillä oli pahvimuki edessään ja kyltti, missä luki "Kaljarahat loppu, voitko auttaa?". Mua ilahdutti heidän rehellisyytensä ja annoin sen 50 €.

Oikeastaan parempi kuin koskaan aikaisemmin. Ihan jo senkin vuoksi, että vietän joulua vain kissani ja koirani kanssa ja jo vuosi sitten päätettiin, ettei laiteta enää aikuisille joululahjoja. Mulla menee siis jouluun tänä vuonna noin 150 € ja siitäkin 2/3 kahden alaikäisen lapsen joululahjaan. Monena aiempana jouluna sai laittaa tohon summaan nollan perään, kun oli sukujouluja ja kaikille jotain lahjojakin vielä.

Joillain on ja joillain ei. Yleensä kai ihmiset toivovat, että ihmissuhteita olisi sopivasti. Ei liikaa eikä liian vähän. Mikä sitten on kenellekin sopivasti, vaihtelee. 

Joku kysyi, asuuko muka jollain perhe, suku ja ystävät samalla paikkakunnalla. No mulla ei ihan samalla paikkakunnalla, mutta täällä pk-seudulla kuitenkin. Lähisuvustani yhtä lukuunottamatta kaikki asuvat ihan kävelymatkan päässä ja se yksi muuttaa tähän samaan taloyhtiöön, missä minäkin asun, ensi kesään mennessä. 

Joku myös mainitsi, että kun pariutuu ja saa lapsia, niin elämään tulee sitten puolison ja lasten kautta taas lisää ihmisiä. Ei välttämättä mitään hyviä ystäviä, mutta kuitenkin sellaisia, joiden kanssa ollaan jossain määrin tekemisissä. 

Itse näkisin myös sen vaikuttavan, millaisessa työssä ihminen on. Jos on viitenä päivänä viikossa työpäivänsä ajan kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa, niin töiden jälkeen ei välttämättä jaksaisi enää hengailla muiden kanssa. Korkeintaan sen oman perheen. Kun 2013 vaihdoin kokonaan etätöihin, mä aloin vapaa-ajallani tavata muita ihmisiä enemmän kuin lähityövuosinani. Kuulun niihin ihmisiin, joilta muiden ihmisten seura kuluttaa energiaa enkä niihin, jotka saavat muiden seurasta lisää energiaa. En kuitenkaan ole mikään erakko, mutta mulle sellainen 2-3 tuntia toisen ihmisen seurassa riittää ihan hyvin. Eikä joka päivä, ei edes joka viikko. Aikuisiällä ystävystymisessä ehkä kaikista haastavinta on, että löytää toisen, jolla on uudesta ihmissuhteesta samanlaiset odotukset. Varsinkin just yhteydenpidon tiiviydestä ja tavasta. Jos toinen haluaisi tavata kerran viikossa ja toinen taas korkeintaan kerran kahdessa kuukaudessa, niin ne toiveet ei osu yksiin.