Reipas ja tunnollinen lammas

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kärsinyt oikeastaan koko aikuisikäni yksinäisyydestä. Samaan aikaan kaverini totesi minulle, että sinulla on tosi laaja sosiaalinen verkosto. No, sellaisen kuvan somestani sitten sai. Jossain vaiheessa osallistuin vähän kaikkeen, mutta samaan aikaan tunsin itseni hiton yksinäiseksi näissä kaikissa tilaisuuksissa. 

Ja tilanne jatkuu yhä. Minulla on paljon tuttavia, jotka laittavat mm. wa:n kautta viestejä. Mutta silti, minulla ei ole ketään aitoa ystävää. Minulle on kaiketi vain niin helppo avautua. Koen vain, että en ole kenenkään kanssa samalla aaltopituudella. Ikävä sanoa, mutta aika moni ihminen on hyvin yksinkertainen. En jaksa sellaista. Ja silti nämä pommittavat minua viesteillä. Ja koska olen yksinäinen, annan heidän tehdä niin. 

Ymmärrän sua. Mä olen varmaan ihminen, jota sinä pitäisit yksinkertaisena. Ja niin mä varmaan olenkin. Ainaki

Lisään tähän vielä, että jos mä olisin keskivertoa älykkäämpi, liittyisin Mensaan ja koittaisin sitä kautta löytää kaltaisiani ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kärsinyt oikeastaan koko aikuisikäni yksinäisyydestä. Samaan aikaan kaverini totesi minulle, että sinulla on tosi laaja sosiaalinen verkosto. No, sellaisen kuvan somestani sitten sai. Jossain vaiheessa osallistuin vähän kaikkeen, mutta samaan aikaan tunsin itseni hiton yksinäiseksi näissä kaikissa tilaisuuksissa. 

Ja tilanne jatkuu yhä. Minulla on paljon tuttavia, jotka laittavat mm. wa:n kautta viestejä. Mutta silti, minulla ei ole ketään aitoa ystävää. Minulle on kaiketi vain niin helppo avautua. Koen vain, että en ole kenenkään kanssa samalla aaltopituudella. Ikävä sanoa, mutta aika moni ihminen on hyvin yksinkertainen. En jaksa sellaista. Ja silti nämä pommittavat minua viesteillä. Ja koska olen yksinäinen, annan heidän tehdä niin. 

Ymmärrän sua. Mä olen varmaan ihminen, jota sinä pitäisit yksinkertaisena. Ja niin mä varmaan olenkin. Ainakin vapaa-ajallani. En mä kaipaa vapaa-ajalleni mitään matemaattisia tai muita vastaavia pohdiskeluja vaan ne on liittyneet mulla vaan työelämään. Voisin mä kyllä jutella sun kanssa vaikka tietokantojen optimoinnista tai jostain vastaavasta, mutta kun en halua käyttää vapaa-aikaani sellaisten asioiden pohdiskeluun. Vapaa-ajallani olen aina halunnut rentoutua. En halua olla vapaa-ajallani sen paremmin it-alan asiantuntija kuin sairaanhoitajakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla ole. Kun lopetin alkoholin käytön, hiipui suurin osa kaverisuhteista. Eivätkä olleet mitään pelkkiä baarikavereita tms. 

Teitkö isonkin numeron alkoholista luopumisesta? Joskus nimittäin voi ajatella, että jos luopuu alkoholista, ei halua sitten edes osallistua bileisiin, jossa on tarjolla alkoholia. Pelkkä ennakkoluulo tämäkin usein, mutta itse mietin, kannattaako tosta yleensäkään kertoa kenellekään. Jos pitää keksiä joku tekosyy, miksi ei bileissä ota alkoholia, niin eikö voi vaikka sanoa, että tulin autolla? Tai vaikka sanoa, että terveydentila on nyt sellainen, että lääkäri suositteli olemaan ilman alkoholia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen verran rauhaa rakastava olen, että riittää tämä mitä on. Työ on ihan ylisosiaalista, arkena ei oikein muuta jaksakaan. Yhden ystäväperheen kanssa vietetään usein vappuja ym. pikkujuhlia. Muutamia kavereita, joita näen silloin tällöin, osa asuu kauempana. Lisäksi sukulaisjuhlat ja lasten harrastuksiin liittyvät tapahtumat. En jaksaisi esim. Työkavereiden kanssa jatkuvasti käydä jossain.

tää on just tää perinteinen " olen antisosiaalinen enkä jaksa ihmisiä" silti ollaan kokoajan niiden ympärillä ja juostaan kaikki maailmaan kissanristiäisiin.

Yksinäisyys on se että elämä on jäänyt täysin elämättä. Ite oon nainen enkä koskaan ole edes ollut juhlissa, hoitanut lapsia tai puhunut ihmisten kanssa. En tiedä miltä nää asiat tuntuu. Ympärillä ei oo mulla koskaan ollut ihmisiä ja yksinäisyys sattuu aivan valtavasti.

Koska ne lapset ja sukulaiset nyt vaan edellyttää niitä kissanristiäisiä. Ne on vähän sellainen velvollisuus, mistä ei aina tykkää, mutta jota on pakko tehdä, jotta edes jonkinlainen yhteisöllisyys säilyisi. Ja pääasiassa lapsiperheet tekee sitä lastensa vuoksi. Siis jotta lapsilla olisi ne isovanhemmat, sedät, tädit, enot ja serkut. Ja lapsilla kaverit ja harrastukset. Läheskään aina ei huvittaisi osallistua, mutta lastensa takia osallistuu.

On surullista, ettei sulla ole vanhempia, sisaruksia, serkkuja, tätejä, setiä eikä yhtään ketään. Ei ketään, jonka lapsia olisit voinut käydä hoitamassa. Eikä ketään, joka olilsi kutsunut sut 50-, 60-, 70-, 80- tai 90-vuotissynttäreilleen. Uskon, että tuollainen yksinäisyys on aika musertavaa. 

Mä olen sen verran hömelö mummeli, että mä pysähdyn tuolla ulkona juttelemaan ihan naamatuttujenkin kanssa. Varsinkin, jos niillä on itselläänkin koira tai jos muutoin osooittavat olevansa kiinnostuneita mun koirastani. Tällä alueella asuu nyt jo noin 40 v mies (eli mun lasteni ikäinen) , joka aina kulkee pää alas painettuna reppu selässä. Yleensä annan ihmisten olla ihan rauhassa, jos eivät millään tavalla ilmaise, että haluaisivat mitään kontaktia muhun. Mutta vuosia sitten tämä mies nosti katseensa ja katsoi mua silmiin. Hymyilin, sanoin "moi" ja kysyin, mitä hänelle kuuluu. Vähän hämmentyneenä jutteli mun kanssani hetken ja sitten kumpikin meistä jatkoi matkaa. Seuraavan kerran, kun kohdattiin, hän jo itse tervehti ja kertoi, miten paljon hänelle silloin edellisellä kerralla merkitsi se, että mä jäin juttelemaan. Hänen kontaktinsa muihin ihmisiin kun on vaan pääasiassa toi lähikaupan kassa. Siitä lähtien eli noin 5 vuotta ollaan aina juteltu, kun tuolla kadulla kohdataan. 

Nro 91: "Omassa suvussa on myös selkeää alistamisen kulttuuria, eli niin kauan kun olen huonommin menestynyt ja tavallaan muiden vietävissä, niin kaikki kunnossa. Mutta jos olenkin menestyneempi niin saan kirjaimellisesti turpaani tai he reagoivat muuten erittäin kateellisilla ja katkerilla tavoilla, vaikka menestykseni olisi ansaittua eli kovalla työllä hankittua. He eivät vaan näe tätä kovaa työtä tai sekin on jotenkin väärin. Joka tapauksessa nämä asiat kannattaa oppia kerrasta ja painaa tarkasti mieleensä, etteivät pääse toistamaan tekojaan uudestaan."

No mulla ei ole onneksi ollut tällaisesta kyse. En ole koskaan ollut menestyneempi kuin vanhempani tai siskoni. Olisin kyllä voinut olla, jos olisin halunnut, mutta mainen mammona ja muu sen kaltainen meriitti ei ole koskaan kiinnostanut mua. Ei varsinkaan sellainen, mistä saa pärstäkuvansa lehtiin tai telkkariin. Yhden kerran olen päässyt lehteen ja sekin oli vain pikkuinen uutinen, kun pelastin yhden kännikalan tulipalosta. Silloinkin, kun tienasin niin paljon, että pääsin marraskuussa suurituloisten joukkoon, en usko, että kukaan mut edes jollain tavalla tunteva olisi hakenut mun nimeäni verotiedoista. Ei edes vanhempani tai siskoni. Omalla kohdallani ei siis ollut kyse mistään lähisuvun kateudesta mun menestystäni kohtaan. Pikemminkin kyse oli siitä, että kun jo vähän päälle parikymppisenä valmistuin sairaanhoitajaksi ja mulla oli sekä kyky että koulutus kuunnella, ymmärtää ja tukea muita ihmisiä, niin mun läheiset säikähtivät tilannetta, jossa he eivät voineetkaan turvautua muhun vaan se heidän "peruskallio" olikin hajoamassa. Onneksi oli ystävät.