Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Suomessa on perinteisesti ajateltu niin, että kun vienti vetää, vientialoille syntyy työpaikkoja ja kansalaiset saa töitä ja työstään palkkaa. Ja kun saa työstään palkkaa, on varaa kuluttaa. Jos "tilikirjat täyttyy jo", niin se ei vielä näy riittävästi lisääntyneinä työpaikkoina.
Ketjussa moni kertoi kuluttavansa ihan entiseen malliin. Se on toki hyvä, mutta se ei riitä. Heidän pitäisi kuluttaa enemmän kuin ennen kompensoidakseen sen, että osa ihmisistä - syystä tai toisesta - kuluttaakin nyt vähemmän. On ihmisiä, joilla olisi tarvetta kuluttaa, mutta ei ole rahaa kuluttaa. Ja on ihmisiä, joilla olisi rahaa kuluttaa, mutta ei tarvetta kuluttaa. Kuulun itse tähän jälkimmäiseen ryhmään. Yksi eläkeikää lähestyvä pienikokoinen nainen, yksi koira ja yksi kissa ei kauheesti kuluta. Ei kuluta nyt eikä kuluttanut pari vuotta sittenkään. Tulevaisuudessa ehkä kulutan enemmän, jos tulee jotain sairauksia ja tarvitsen lääkärissä käyntejä ja lääkkeitä tai alan tarvita jotain palveluita kotona pärjätäkseni, mutta tällä hetkellä ei ole tarvetta kuluttaa enempää.
Nro 110: "Hyvä elmänfilosofia. Ajetaan tuhat kolaria ja hommataan aina uusi menopeli. Pääasia, ettei opita mitään."
No mulle ainakin ihan hyvä elämänfilosofia kun on kyse joidenkin mulle täysin tuntemattomien ihmisten keskinäisestä nettinahistelusta ja jolla ei ole minkään valtakunnan merkitystä mun omaan elämääni. Miksi mun edes pitäisi "oppia" yhtään mitään muuta TEIDÄN nahistelusta kuin vain löytää sitten taas seuraava kuulumisketju sen jälkeen, kun olette saaneet aina edellisen suljettua? Kirjoitin jo edelliseen ketjuun, että mä en puutu naapureidenikaan keskinäisiin nahinoihin. Ja naapurini mä sentään tunnen edes ulkonäöltä. Mun puolestani voitte nahistella täällä ihan niin paljon kuin ikinä haluatte ja mä voin siirtyä aina seuraavaan kuulumisketjuun, kun saatte lukittua edellisen. Se ei ole mulle mikään ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Maailman tilanne tuntuu olevan nyt tosi sekaisin. Mitähän Suomelle kuuluu esim. 10 vuoden kuluttua. Enää ei voi suunnitella elämää vuosiksi eteenpäin eikä pitkänajan suunnitelmia, pitää vaan elää päivä kerrallaan ja toivoa parasta.
Vähän samoja ajatuksia. Just tänään mietin, että USA, Venäjä ja Kiina on ne isot mahdit maailmassa, mutta tällä hetkellä Kiinaa johtaa vähiten sekopäisin tyyppi. Kummasti siis Kiina alkaa tuntua noista kolmesta kaikista parhaimmalta.
Hmm..kesti hetken löytää tämä ketju, kun edellinenkin on taas lukittu. Varmaan kohta tämäkin lukitaan, mutta tehdään sitten taas uusi. Ja vaikka 1000 uutta, jos aina edellinen lukitaan. Sopii mulle oikein hyvin. Ei mulle ainakaan ole merkitystä, mikä kuulumisketju on menossa...ensimmäinen, toinen, viides, kymmenes, sadas vai sadastuhannes.
Mutta siis kuulumisiin. Tänään on ollut tosi kiva päivä. Olen ulkoillut tavallista enemmän ja myös tavannut ystäviä. Kämppä on kuin pommin jäljiltä, koska joku kumma inspis iski ja nyt lähtee roinaa romukoppaan :D Siskoni tulee huomenna tapas-illalliselle ja vie mennessään osan astioistani. Naapurin kanssa jo juttelin ja hän sanoi ottavansa oikein mielellään multa Lundian hyllyjä. Kuitenkin sen verran uutena kalliita (noin satasen per hyllylevy), ettei viittis ihan sekajätteeseenkään heittää.
Mulle on aina syksyt ja loppuvuosi ollut kuin kiskoisi kivirekeä mäkeä ylös. Viime vuoden loppu oikeastaan vieläkin enemmän, kun oli vain harmaata ja mustaa. Mutta aina jossain vaiheessa tammikuussa mulla alkaa aurinko paistaa. Siis silloinkin, kun se ei oikeasti paista. Ja sitten lasketellaan iloisena taas kohti kesää. Jaksaa tehdä kaikenlaista ja mitä enemmän tekee, sitä enemmän innostuu tekemään lisää.
Tuo on oikeastaan mun pahin painajaiseni vanhenemisessa. Siis se, että menetän kykyni ilmaista sanallisesti kivuista. Ja sitten ei saa mitään kivunlievitystä, kun hoitajat eivät ymmärrä, että kyse on kivusta. Täytyy vaan toivoa, että ehdin kuolla ennenkuin mihinkään laitoshoitoon joudun. Tai ainakin kuolen siellä mahdollisimman nopeasti. Mulla on tosin hoitotahdossa jo mainittu, että mikäli jonnekin hoivakotiin joudun, mulle ei saa sitten antaa enää mitään muita lääkkeitä kuin kipulääkkeet.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/