Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Tässä yksi ainoa lapsi jolla ei ole sukulaisia. Tunnen olevani todella poikkeuksellinen, kun kaikilla keski-ikäisillä/ jopa eläkeläisilläkin on aina sisko/veli ja niiden lapset, joiden luokse voi mennä vetäytymään juhlapyhinä tai jotka joukolla auttavat tarpeen tullen. Ihmiset aina sanovat että veri on vettä sakeampaa. Joten seura on tavallaan suotu valmiina jo lapsesta asti. Ainokaisella taas, jolla ei ole myöskään muita sukulaisia elossa, kaikki ihmissuhteet on luotava tyhjästä ja yksin. Ja tuntuu että ne jäävät pinnallisemmiksi juuri siksi, kun ei ole kenenkään sukua, niin kukaan ei koe "velvollisuudeksi" olla ystävä ja pitää yhteyttä, eli omiin virheisiin ei ole varaa, jos et koko ajan ole parhaimmillasi, ihmiset hylkäävät kokonaan, kun ei ole osa kenenkään valmista sisäpiiriä.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, mutta ei ne suvun velvollisuudetkaan aina mitään kivaa ole. Viime joulun vietin vihdoinkin yksin, vaikka suku yritti siitäkin syyllistää mua. Mutta mä en vaan tässä iässä enää jaksa. Muutenkin olen vihdoin ja viimein  "repinyt kahleet" eli jättäydyin pois työelämästäkin, vaikken ole vielä edes eläkkeellä. Omat lapseni pärjäävät varsin mainiosti ilman minuakin ja tällä hetkellä nautin vapaudestani. Parhaat ihmissuhteeni ovat ne, jotka perustuvat vapaaehtoisuuteen eikä velvollisuuteen. Oli aika, jolloin joka kerta, kun puhelin soi, mulla alkoi tulla savua korvista ja ajattelin, että mitä mun  nyt TAAS pitää tulla tekemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä ehdottikin jo vapaaehtoistyötä. Sitä kautta saa päiviin sisältöä, tekemistä ja merkityksellisyyttä. Lisäksi monilla paikkakunnilla on tarjolla spr:n ystävätoimintaa.  Mistä päin olet?

Varmaan se ensimmäinen askel, eli lähteminen mukaan, on se vaikein, mutta kannattaa kokeilla. Toivon kaikkea hyvää sinulle ap ja toivon, että yksinäisyytesi helpottaa!

 

 

Jospa ap on jo niin "kaukana", että hänellä ei ole resursseja vapaaehtoistyöhön. Useinhan ne kumminkin vaativat joko henkistä tai fyysistä energiaa.

Esim. miten toimit tukihenkilönä tai 'ystävänä', kun oikeasti itse olisit tuen tarpeessa?

Spr:n ystäviä on aivan liian vähän. Olen jonottanut sellaista jo 3 vuotta.

En pysty itse sitoutumaan toimimaan jonkun 'ystävänä'.  Ei minulla ole nyt henkisiä resursseja sellaiseen. 

Mä mietinkin jo, että ehkä ketjun aloittaja ei oikeastaan tällä hetkellä tarvitsekaan ystäviä vaan jotain muuta apua, jolla hän pääsee elämässään sellaiseen vaiheeseen, että olisi edes realistista ystävystyä jonkun kanssa. Mulla on yksi uusi tuttavuus, jonka kanssa on viestitelty aika paljonkin. Ei olla tavattu tai edes soiteltu, mutta hän on kertonut paljon elämästään ja mitä kaipaisi elämäänsä. Oikeasti hän kaipaa parisuhdetta ja perhettä. Lisäksi hänellä on ollut huono äitisuhde, joten kaipaisi myös äitiä. Mä en voi olla hänen puolisonsa,  lapsensa enkä äitinsäkään ja ainoa mitä voin tehdä, on kuunnella hänen murheitaan. Mutta ei meistä koskaan tällä tavalla ystäviä tule, vaikka onkin kertonut olevansa yksinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on mielenterveysongelmaa ja asut paikkakunnalla, jossa on klubitalo, suosittelen tutustumiskäyntiä sinne. Oon kuullut tosi hyvää paikasta& siksi sille iso suositus!

 

Mikset ole itse käynyt?

Olen kuullut, että siellä kokoontuu rupusakki.

Tiedä sitten.

Oikeasti, jos tämä on ap, niin en ihmettele enää yksinäisyyttäsi. Se, että kutsuu muita rupusakiksi, kertoo paljon ajatusmaailmastasi.  Että vielä vuonna 2026 kuulee tällaisia ennakkoluuloja Ja itse asiassa olen käynyt eräällä klubitalolla työni puolesta, paikassa käy hyvin monenlaisia ihmisiä ja työntekijät siellä ovat ihania. Mutta voit myös jatkaa kotona makaamista ja valittamista, se on sitten osaltasi oma valinta!

Mulle tuli sun kommentista mieleen - enkä nyt tarkoita ketjun aloittajaa - , että onko osasyy joidenkin yksinäisyyteen se, että tämän "oikeanlaisen" ihmisen, jonka kanssa syntyy "aito yhteys" pitää täyttää kohtuullisen pitkäkin vaatimuslista kelvatakseen? Jokaisen olisi mun mielestä hyvä miettiä sitäkin, millaisia vaatimuksia asettaa toiselle ihmiselle, jotta tämä kelpaisi ystäväksi. Ja sitten miettiä, kuinka realistinen se lista on, poistaa listalta epärealistiset vaatimukset ja sen jälkeen miettiä, missä tällaisiin ihmisiin voisi tutustua. Kirjallisuudesta, musiikista ja teatteritaiteesta kiinnostuneita ei ehkä ensimmäisenä kannata alkaa etsiä kuntosaleilta tai hiihtoladuilta vaan vaikka liittyä itse johonkin harrastelijateatteriin. Tai jos on kiinnostunut politiikasta, niin toki politiikasta voi jutella lähiökuppilassakin, mutta järkevämpää olisi varmaan kuitenkin lähteä johonkin poliittiseen järjestöön mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut rukoilla Jumalaa/Jeesusta? Uskoontulo voi oikeasti muuttaa elämän paremmaksi ja ihminen saa taivastoivon 🙏

Ei toimi kaikille. Osalle ei yksinäisyyteen tuo parannusta kuin oikeanlaisten ihmisten läsnäolo.

Ja paino sanalla "oikeanlaisten". Tuokin sitten on aika monimutkainen juttu, koska vaikka Kaija olisikin oikeanlainen Maijalle, niin Raijalle ei sitten olekaan. Tai sekin on mahdollista, että Maijan mielestä Kaija olisi hänelle just oikeanlainen, mutta Kaijan mielestä taas Maija esimerkiksi vaatii ystävyyssuhteelta enemmän kuin mitä Kaija on valmis antamaan, joten tuo "oikeanlaisuus" ei ole molemminpuolista. 

Mun ystävyys- ja kaverisuhteeni ovat aikuisiällä muodostuneet pääasiassa niin, että ensin on ollut jokin yhteinen kiinnostuksen kohde. Kun sitä on tehty jonkin aikaa ja siinä tekemisen lomassa juteltu niitä näitä, tulee esille toinenkin asia, joka kiinnostaa molempia. Sen jälkeen onkin jo kaksi asiaa, joita voi tehdä yhdessä. Kun toisen seurassa on vielä mukavaa ja hauskaakin, niin sen paremmin se yhdessä tekeminen kuin toisen seurassa oleminenkaan ei tunnu rasittavalta. Toisen seurassa alkaakin viihtyä, vaikkei varsinaisesti tehtäisi yhtään mitään. Kun tällainen ihmissuhde sitten jatkuu, voi tulla esille jokin asia, mitä kumpikaan ei ole koskaan tehnyt, mutta päätetään, että no tehdäänpä nyt edes yhden kerran yhdessä. Tällaiset ihmissuhteet harvemmin kehittyvät kovin nopeasti. Varsinkin, jos molemmilla on muutakin elämää (työt, perhe, muut harrastukset, muut ihmissuhteet jne) ja tapaamisia ei ole kovin usein. 

Nro 34: "Kaikista helpoimmin ja kitkattomimmin yksinäisten yksinäisyys ratkeaisi sillä, että voisi sujahtaa jo valmiiseen kaveriporukkaan. Ilman mitään erityistä fanfaaria, ilman yksinäisyyden korostamista luonteenpiirteenä. Mutta eipä tällaisia tilaisuuksia tietysti usein tule vastaan."

Varmasti näinkin, mutta porukan pitäisi kuitenkin olla sellainen, että siinä porukassa viihtyy. Jos ei viihdy, tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Mulla on ollut kaveriporukoita oikeastaan vain opiskeluaikoina ja nekin porukat muodostuivat vain siksi, että opiskeltiin samassa paikassa ja oltiin päivittän tekemisissä. Kaikilla oli vielä suunnilleen sama elämäntilanne ja vapaa-ajalle oli suhteellisen helppo sopia yhteistä tekemistä. Kun valmistuttiin, porukka muutti kuka minnekin ja yleensä myös elämäntilanteetkin muuttuivat (parisuhde, lapset jne) ja yhteisten tapaamisten sopiminen muuttui vaikeammaksi, joten yhteydenpito sitten vähitellen harveni. Mä en kaipaa kaveriporukoita just sen vuoksi, että porukan saaminen kokoon samana päivänä samaan kellonaikaan samaan paikkaan on vaikeampaa kuin pyytää yhtä kaveria mukaansa jonnekin.