Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 1643: "Sota on vähän kärjistetty esimerkki. Luulen täällä keskustelevan ihan rauhan ajan arjesfa.

Onko kiroilu ihan yleistä? Kadulla, kaupassa, bussissa, asiakaspalvelussa, kirkossa, juhlissa? Luulen ja toivon ettei."

Ehkä riippuu siitä, missä asuu. Mä asun vantaalaisessa lähiössä, mutta harvoin kuulen lähikaupassakaan edes lasten ja nuorten kiroilevan. Bussissa joo jotkut teinit kiroilee, koska kiroileminen on heille normaalia vuorovaikutusta. Siinä missä keski-ikäinen sanoo tutulleen "olipa kiva nähdä sua", nuorempi sukupolvi sanoo vastaavassa tilanteessa, että "vi**u, olipa kiva nähdä sua".  Yhteenkään kaupan kassaan, joka olisi mulle kiroillut,  en ole koskaan elämäni aikana törmännyt, 

Nro 1537: "Ihan en saanut kiinni tästä. Ehkä puhumme jotenkin eri asiasta? 

Ajattelin perhehelvettejä, joissa ihmiset kärsii, mutta ei lähde, tai tyrannimaista vanhempaa, joka terrorisoi aikuisia lapsiaan, työyhteisöä, joka on huonon johtamisen vuoksi sisältä mätä. Tilanteita, joissa ihmiset itse pettävät itseään, koska pelkäävät muutosta eivätkä uskalla puolustautua ja alkavat lopulta voida pahoin. Valheessa eläminen on raskasta.

 Elämässä tarvitaan rohkeutta, mutta se on meille kaikille vaikeaa."

Näköjään puhutaankin eri asiasta. Sä puhut ihmisistä, jotka on jo - kenties lapsuudesta lähtien - lannistettu. Jotka ottavat mieluummin kerta toisensa jälkee turpaansa kuin uskaltaisivat tehdä mitään, jotta turpaan ei enää tulisi. Mä kirjoitin jo sivuja takaperin siitä, että resilienssi edellyttää sitä, että välillä myös niistä vaikeuksista selviää. Jos koskaan ei selviä vaan aina tulee vaan uutta shaissea eteen, niin tottakai se lamaannuttaa. Kun isä lakkaa hakkaamasta, seuraavaksi hakkaa puoliso ja sen jälkeen oma lapsi. Pahimmillaan seuraavana hakkaamisvuorossa on lapsenlapsi.  Kykyä katkaista kierre ei ole. 

Viikonloppuna hajosi työläppäri ja koska työsuhteeni nyt kuitenkin 0-tuntisopparilla olisi jatkunut vielä heinäkuun loppuun, sain äsken vanhalla ritsatietsikalla lähetettyä töihin irtisanomisilmoituksen eli työsuhteeni päättyy huomenna. Voin lopullisesti unohtaa kaikki työhöni liittyvät asiat. Nyt vasta tuntuu oikeasti vapaalta. Ei mua ole pahemmin töistä häiritty, mutta se eräänlainen varallaolokin on ollut aika ärsyttävää. 

Kävin pitkäaikaisen ystäväni kanssa tänään lounaalla ja venähti lounas kolmetuntiseksi. Oltais varmaan juteltu pidempäänkin, mutta oli pakko tulla kotiin ja viedä koira päivälenkille. Tilasin puolisen tuntia sitten uuden läppärin ja toimituksen pitäisi tulla klo 19:30 mennessä. Sitä tässä odottelen. Sen jälkeen koira iltalenkille ja sitten voisin ehkä vaikka avata kuouviinipullon :D

 

Vierailija kirjoitti:

Hyssyttely ja epäaito positiivisuus on vaaraksi  nekin. Siinä voi kuolla pystyyn. 

Jollei kestä kohdata vaikeita asioita ja nostaa kissaa pöydälle, sitä nielee ja sietää huonoa kohtelua ja selittelee sen jotenkin positiiviseksi itselleen ja muille. Uhraa oikean itsensä.

Lopulta ei enää pystykään nousemaan vastarintaan, vaan negatiivisuus kääntyy sisään päin. Voi sairastua vaikka masennukseen, syömishäiriöön tms. 

En tarkoita, ettei saisi nähdä hyvää siellä, missä sitä on. Väkisin sitä ei kannata yrittää nähdä siellä, missä sitä ei ole.

 

Ymmärrän kyllä pointtisi. Mutta kun mun kissa käy käymälässään kakalla ja se kakka haisee mun nenään pahalta, mä en jää analysoimaan, miksi se haisee pahalta tai mitä voisin tehdä, jotta se haju ei olisi mielestäni paha. Pökäleet pönttöön ja homma on sillä selvä. Kissastani en sen takia luovu, mutta niiden kakkojen kanssa toimintatapa on tämä. Ehkä hieman erikoinen vertaus, mutta jos joku ihminen on mulle tosi tärkeä (kuten esimerkiksi omat lapseni), niin mä siedän sällaiselta ihmiseltä  paljon paremmin "kakanhajua" kuin jos se ihminen olisi mulle täysin merkityksetön.  En siis jää veivaamaan asioita edestakaisin, jos voin nakata ne asiat pönttöönkin. 

Voi toki olla jotain muistisairauttakin, mutta itse olen jo sen verran vanha, ettei mun lapsuudessani ja vielä teinivuosinakaan ollut juuri missään elintarvikkeessa mitään parasta ennen -päivämäärää. Ihan piti arvioida koostumuksen, hajun ja ulkomuodon perusteella, onko vielä syömäkelpoista vai ei. Tosin jos jääkaapissa on jo selvästi pilaantuneita (homeisia, mätäneviä jne)  elintarvikkeita, niin se on sitten toinen juttu jo.