Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tai sitten ei myy asuntoaan: ei menetä 4000 € vuodessa, eikä joudu kantamaan pörssiosakkeiden korkeita riskejä."

 

En ole myymässä omistusasuntoani, mutta olen silti aina hämmästynyt siitä, kuinka suomalaisen mielestä kaikkien rahojen sijoittaminen yhteen omistusasuntoon on selvästi pienempi riski kuin esim. samojen rahojen sijoittaminen 40:een eri toimialoilla ja maantieteellisillä alueilla toimiviin yrityksiin.

Omistusasuntoon sijoittamisen riski on käytännössä olematon jos siinä aikoo asua koko loppuelämänsä ajan. Miksi sillä olisi merkitystä mitä joku kiinteistömoguli arvioi sen arvoksi minäkin päivänä? Kotina sen arvo on siitä huolimatta täsmälleen sama. Hetkelliset teoreettiset arvon vaihtelut on merkityksettömiä.

No näin ajattelen itsekin Jos ostaa asunnon ajatellen, että joko sen arvo vuosien tai vuosikymmenten varrella aina vaan nousee, niin ei munkaan mielestäni ole kovin järkevää. Mutta jos ostaa asunnon itselleen loppuelämänsä kodiksi, niin mitä ihmeen väliä sillä on, jos asunnon arvo on sitten arkkuun päätyessä 0€?  Eihän sitä asuntoa enää silloin tarvitse, kun on jo se ahdas puunurkkalaatikko ympärillä eikä mistään tiedä enää yhtikäs mitään. 

Mutta joillekin sopii paremmin vuokralla asuminen ja joillekin taas ei. Mulla on niiiiiin omituinen sisustusmaku, että ottaisi oikeesti päöähän, jos olisin vuokralla ja vuokranantaja sanoisi mulle, että ei, et saa maalata makuuhuoneen kattoa mustaksi. Omistusasunnossa ei tartte lupia kysellä. 

Onneksi on ystäviä laidasta laitaan! En mä tälleen kohta 65-vuotiaana viitsisi lähteä kesäkuussa yksin Tuska-festareille. Joskus yli 10  vuotta sitten mun siskonpoika lähti mun kanssa Tuskaan, mutta sitten se pariutui ja perusti perheen. Ymmärrän toki, että mieluummin lähtee festarille ikäistensä kanssa kuin tätinsä kanssa. 

Nyt on liput tilattu Tuskaan. Naurettiin tän about lasteni ikäisen ystäväni kanssa, että no joo, noin puolet mun vaatteista on ostettu EMP:istä. Hiusväri ehkä pitää vielä ennen festareita ostaa :D Mutta onpahan taas jotain, mitä innolla odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaalle määrätään edunvalvoja, jolla on henkilöön kohdistuva edunvalvonta. Hän vastaa siitä, että ainakin joku pesee pyykit - oikeasti muistisairas ei itse siihen kykene.

Siinä mielessä olet oikeassa, että edunvalvojalla on valtuudet päättää, että muistisairaan rahoista maksetaan se pyykinpesu. Mutta ei se laajan edunvalvonnan saanut edunvalvojakaan mene paikalle, kun joku hoivapalveluyritys yrittää päästä vanhuksen asuntoon hakemaan ne pyykit. Eikä se edunvalvoja kyllä järjestä poliisisaattuettakaan sille pyykkien hakijalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hän ei saa kieltäytyä?

 

Antaisitko itse  muistisairaan läheisessi esim. popsia niitä lääkkeitään kuin karkkia? Jos ei niihin heti kuolisikaan, niin on kyllä melkoisessa pöllyssä ja entistä kykenemättömämpi huolehtimaan itsestään millään tavalla.

Tämän aiheen ketjuja on palstalla useampia enkä nyt jaksa kelata taaksepäin, missä ketjussa vastasin aiheeseen. Mutta jos muistisairas vanhus popsii lääkkeitään miten sattuu, niin ihan oikeasti kannattaa jutella asiasta vanhusta hoitavan lääkärin kanssa. Lääkkeet, jotka parantavat vanhuksen elämänlaatua kun ovat tärkeämpiä kuin lääkkeet, jotka vain pitkittävät vanhuksen elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Arvostan kaikkea ja kaikkia käsityöntaitajia, mutta mulle kävi näin; jo kouluaikana piti meidän tyttöjen neuloa, ja eipäs se multa sujunut ja kotonakaan ei opettajaa orpanalla ollut. Kaikki muu käsillä tekeminen onnistui, ompelut sun muut ja aikanaan talouskoulussa piti joku neule myös tehdä, mutta sai tehdä kotona...joten teinpäs vilunkia ja tätini, joka kova käsityöihminen, antamat uudet sukat höyrytin sileiski ja vein opettajalle, joka minun taidot tuntien, katseli niitä pitkään. Mitään ei sanonut, hymyili vain. Joillakin vain ei käsityöt pysy näpeissä ihan kirjaimellisesti, ja silloin intokin hiipuu, no eipä ole elämää haitannut ja aina saadut ihanat sukat jalassa lämmitämässä ollut. Tuo huijaaminen nyt itseäkin hymyilyttää.

Mulla oli keskikoulussa käsityön numero 6. Lukiossahan ei käsitöitä enää edes ollut. Mutta kun sain esikoiseni, aloin ompelemaan ja neulomaan. Ja joo, ne ekat viritykset oli aika hirveitä, mutta eipä vauva tai myöhemmin taapero niistä valittanut. Kokemuksen myötä sitten opin ja yhdessä vaiheessa ompelinkin sekä lapsilleni että itsellenikin lähes kaiken. Itselleni en pelkästään käyttövaatteita vaan myös ihan bilevaatteetkin.