Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa. 

Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan.

Tervettä järkeä on lupa käyttää. Se ei ole itsekkyyttä.

Et taida ymmärtää mitä vikaa on ihmisen dumppaamisessa.

Ohis, mutta mitä vikaa on ihmisten dumppaamisessa? Jos joku ei halua olla kanssani, se on ok. Saa pistää välit poikki. Samoin minulla on oikeus pistää välit poikki kuormittavaan ihmiseen. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma? Kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat, vai?

Mä ihmettelen myös sitä, miksi joku haluaisi väkisin olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa,  joka taas ei halua olla tekemisissä.  Tottakai jossain työpaikalla tms on tultava toimeen kaikkien kanssa,  mutta ei vapaa-ajalla.  

Luulisin, että se "dumpatuksi" tullut useimmiten uskoo, että kyseessä on jokin väärinkäsitys, jonka voi selvittää.

Tältä palstalta saa lukea paljon sellaisista tapauksista, että jotain tyyppiä on siedetty pitkään "kaverina", vaikkei hänestä ole oikeasti edes pidetty. Sitten lopulta jokin pieni konfliktitilanne katkaisee kamelin selän ja antaa tilaisuuden katkoa välit dramaattisesti. Mikä helpotus! Pääsi siitäkin riippakivestä.

Väitän, että tällainen on keskivertoihmiselle aika vaikea ymmärtää. Ensimmäisenä tulee mieleen epäuskoisuus: miksi ihmeessä olisit viettänyt kanssani aikaa, jopa vuosikausia, jos et ikinä edes pitänyt seurastani?

Mun kaveripiirissä oli henkilö jonka kanssa kävin saman ala-asteen eli ystävyys oli todella pitkäaikainen. Aina hän veti kotiinpäin, aina se oli hän jonka tukat letitettiin ja jonka hartiat hierottiin mutta vastavuoroinen osuus loisti poissaolollaan kun tuli hänen saamisensa valmiiksi. Ei ikinä siis toisinpäin. Tätä sitten kaveruuden vuoksi siedettiin nuoruusvuodet, olihan tuo kaveri sinänsä ihan ok seuraa, hauskaa oli illanvietoissa jne. Mutta vuosien varrelle mahtui yhtä jos toista itsekästä tekoa mitkä näennäisesti annettiin anteeksi vaikkei sitä koskaan edes pyytänyt, elämä jatkui kun oli iso kaveriporukka ja jäsenillä perheet, työpaikat jne. Siinä tilanteessa on oikeasti todella kiusallista alkaa hivuttamaan yhtä ihmistä pois porukasta. Kunnes sitten aikuiseksi, oikeasti aikuiseksi kasvettuamme alkoi yhden jos toisen todelliset luonteenpiirteet enemmän tai vähemmän paljastua, oliko korona-aika vai mikä kun ei enää jaksanut pitää mitään tahdikuutta puolin jos toisinkaan. Yksi rupesi julkipersuksi ja rasistiksi, toinen alkoholisoitui yhä radikaalimmin ja toi mukanaan näennäishäiriötä myös kuten rattijuoppous. Tuli todella övereitä käytöshäiriöitä, kun hehee sehän oli vain vitsi, ei lapsuudenkavereilta mitään tarvitse suodattaa, sinä olet ja pysyt siinä missä minä sanon ja olet aina ja ikuisesti tavoitettavissa. Kuinka paljon se sitten, se kymmeniä vuosia tätä käytöstä sosiaalisesta paineesta niellyt, kestää ennen sen kamelin selän katkeamista? Joskus se saattaa olla jokin pienen pieni hiuksen halkominen joka viimein, joka viimein on se vuosia kaivattu tekosyy päästää vihdoin toksisesta ihmissuhteesta irti. Tiedätkö, sinne ne jäivät, ne kaikki. Oliko se sen arvoista? Oli.

No ihan ymmärrettävää kyllä. Mutta ehkä tämä palstakeskustelukaan ei kovin hedelmällistä ole, kun yksi puhuu aidasta, toinen seipäästä, ja kolmas vaikka aidalla istuvista variksista.

Tämä pieni keskustelunjuonne lähti viestistä, jossa joku väitti: "Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa. Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan." Vuosikymmenten hyväksikäyttö ja paha alkoholismi taitavat olla sellaisia asioita, joissa ei "opita olemaan". Narsisti ei muutu kun vähän näpäyttää, eikä patologinen valehtelija tai varastelija opi rehelliseksi kuin ehkä jonkin elämää järisyttävän valaistumisen kautta, johon kaveri ei voi vaikuttaa.

Monia ärsyttää - ainakin mitä tätä palstaa on lukenut - paljon pienemmätkin asiat. Kaveri puhuu liikaa, ei puhu tarpeeksi, on vääriä mielipiteitä, on liikaa mielipiteitä, puhuu päälle, kyselee liikaa, kertoo liikaa asioistaan, ostaa vääriä lahjoja kysymättä, tuputtaa pullaa kahvin kanssa, mitä näitä nyt on, ketju toisensa jälkeen. Joidenkin ihmisten kanssa ei vaan natsaa, ja silloin ihmisessä voi ottaa aivoon vaikka se, että maiskuttaa syödessään.

Hyväksikäyttäjät, ilkeät ihmiset jne. kannattaa ehdottomasti poistaa elämästä. Mutta - edelleenkin, ainakin tätä palstaa lukiessa - tuntuu siltä että todella monet roikuttavat elämässään pienemmällä tavalla rasittavia ihmisiä, joista eivät osaa päästä eroon. Tällaisia tarkoitin, kun sanoin, että se mukana roikutettu mutta sitten dumpattu ihminen voi hämmentyneenä ajatella, että välien katkaisu on jokin väärinkäsitys. Koska onhan se nyt aika vaikea uskoa, että "kaveriani" on aina ottanut aivoon puhetapani, elämänarvoni ja tapani maiskuttaa, mutta on silti ollut mukamas kaverini vuosikausia.

On oikeasti järkytys tajuta, että ihminen joka on käyttäytynyt ystävällisesti sinua kohtaan, onkin selkäsi takana pyöritellyt silmiään ja naureskellut sinulle, kun olet niin outo ja rasittava. Noin esimerkiksi.

Tuohon sanoisin vielä sen,  että alunperin ihan hyvä ja mukava ihmissuhde voi muuttua.  Toisessa on niin paljon enemmän hyviä puolia kuin huonoja puolia,  joten ne huonot voi jättää omaan arvoonsa.  Harva muuttuu yhdessä yössä mukavasta rasittavaksi.  Yleensä niitä huonoja ja  rasittavia puolia tulee esiin vähitellen. Vaakakupissa painaa edelleen enemmän hyvät puolet.  Jossain vaiheessa käykin niin,  että vaaka heilahtaa.  Tapaamisen tai puhelun jälkeen ei olekaan enää virkistynyt vaan uupunut olo. Ei välttämättä tarvitse olla edes mikään iso asia,  kun nk kamelin selkä katkeaa. 

Jokaisen meistä on hyvä miettiä,  kuinka paljon me itse kuormitamme muita.  Mieluiten jo silloin,  kun ihmissuhteessa kaikki on hyvin,  mutta viimeistään silloin,  jos toinen alkaa ottaa etäisyyttä.  Sekin on aika hälyttävä merkki,  jos on aiemmin juteltu niitä näitä ja molemmat ovat siis jutelleet,  mutta sitten tilanne muuttuu lähinnä toisen monologiksi ja toinen vain väliin sanoo jotain tyyliin aha, vai niin, onpa ikävä juttu  tms.  

Mietin äsken sitäkin,  että läheskään kaikille ei voi sanoa asioita suoraan ilman,  että kiskaisevat hernepellon nenäänsä.  Siis vaikka sanoa,  että sä oot kuule jauhanut exästäsi nyt niin paljon,  että hae ammattiapua,  koska mä en enää jaksa kuunnella. 

Koska ei haluta jäädä kahden asunnon loukkuun eli maksaa kahdesta asunnosta samaan aikaan.  Olipa omistusasunto tai vuokra-asunto. Jos taas kantaa kamansa remonttia vailla olevaan asuntoon,  niin remontin tekeminen on paljon helpompaa ja nopeampaa tyhjässä asunnossa kuin sellaisessa,  missä on jo kaikki huonekalut ja muut tavarat. 

Ja tosiaan nykyisin ihmiset kyllä haluavat,  että koti olisi siisti,  hyvässä kunnossa ja kivan näköinen.  Myöskään mistään hyönteisistä ei kauheasti pidetä asunnossa sisällä.  

Vierailija kirjoitti:

Suomessa yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute on valtava sosiaalinen ongelma, ei monissa (jos missään?) maissa tällaista ole. Vielä 90-luvullakin oli yhteisöllisempää, esim. juhliin kutsuttiin enemmän sukua. Nykyisin ihmiset pitää yhteyttä somessa tai sen tarkasti rajatun kaveriporukan kesken, ja minä-asenteella. Itse otetaan, mutta ei anneta. Kuvitellaan että oma seura on maailman parasta aina, ja jos vähänkin joskus kaverilla vaikeampaa niin se heivataan, kun ei sillä hetkellä miellytä.

 

Moni kuitenkin kaipaa jonkinlaista yhteisöä ja ihmisseuraa, on se kotona, töissä tai harrastuksissa. Onhan se totta että ihmiset ovat Suomessa nykyisin itsekkäämpiä. Toki pitäisi miettiä mistä se johtuu, miksi moni voi niin huonosti ja ei esim. jaksa tutustua moniin uusiin ihmisiin, ei jaksa nähdä usein läheisiä... Työelämä ja vaatimukset muutoin on myös aika kovia Suomessa. Vai vaatiiko ihmiset itseltään vaan liikaa, usein sieltä somesta mallia ottamalla? 

Mun mielestä 90-lukua ei kannata ainakaan juhlien osalta verrata nykypäivään.  Monella yksinkertaisesti raha sanelee sen,  montako ihmistä juhliinsa voi kutsua. Nykyisin asuminenkin on kallista ja ihmiset joutuvat asumaan pienemmissä asunnoissa,  joten jos ajattelisi järjestää juhlat kotona,  niin aika monella ei mahdu edes 30 juhlijaa, 100:sta nyt puhumattakaan. Joillain jo 15 vierasta voi olla liikaa. 

Mä olen tavallaan samaa mieltä.  Nyt,  kun en ole yli puoleen vuoteen ollut enää työelämässä enkä koskaan tule enää menemäänkään,  niin ainakin ajantaju on jossain määrin kadonnut.  Samoin viikonpäivät,  koska ei ole mitään merkitystä,  onko sunnuntai vai tiistai.  Tai ajan merkitys.  On aivan sama,  heräänkö klo 3, klo 8, klo 12 vai klo 14. Mutta siis kyllähän aika kuluu riippumatta siitä,  onko kelloa vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa. 

Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan.

Tervettä järkeä on lupa käyttää. Se ei ole itsekkyyttä.

Et taida ymmärtää mitä vikaa on ihmisen dumppaamisessa.

Ohis, mutta mitä vikaa on ihmisten dumppaamisessa? Jos joku ei halua olla kanssani, se on ok. Saa pistää välit poikki. Samoin minulla on oikeus pistää välit poikki kuormittavaan ihmiseen. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma? Kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat, vai?

Mä ihmettelen myös sitä, miksi joku haluaisi väkisin olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa,  joka taas ei halua olla tekemisissä.  Tottakai jossain työpaikalla tms on tultava toimeen kaikkien kanssa,  mutta ei vapaa-ajalla.  

Luulisin, että se "dumpatuksi" tullut useimmiten uskoo, että kyseessä on jokin väärinkäsitys, jonka voi selvittää.

Tältä palstalta saa lukea paljon sellaisista tapauksista, että jotain tyyppiä on siedetty pitkään "kaverina", vaikkei hänestä ole oikeasti edes pidetty. Sitten lopulta jokin pieni konfliktitilanne katkaisee kamelin selän ja antaa tilaisuuden katkoa välit dramaattisesti. Mikä helpotus! Pääsi siitäkin riippakivestä.

Väitän, että tällainen on keskivertoihmiselle aika vaikea ymmärtää. Ensimmäisenä tulee mieleen epäuskoisuus: miksi ihmeessä olisit viettänyt kanssani aikaa, jopa vuosikausia, jos et ikinä edes pitänyt seurastani?

Varsinkin vikassa kappaleessasi hyvä pointti.  Monesti kuitenkin sellaisen ihmisen kanssa ei alunperinkään aleta viettämään aikaa, jonka seurassa ei ole koskaan viihtynyt tai josta ei ole koskaan pitänyt.  Ihmiset kuitenkin muuttuvat.  Lisäksi monet ihmissuhteen alkuvaiheessa näyttävät itsestään ne parhaat puolensa.  Tämä on ihan normaalia.  Olipa kyse parisuhteesta tai kaverisuhteesta.  Jossain vaiheessa sitten alkaa ne huonommat puoletkin tulla esiin, kun ihminen haluaa olla oma itsensä eikä vain paras versio itsestään.  Ja tämäkin on ihan normaalia. 

Mä tutustun helposti uusiin ihmisiin,  mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta aikuisiällä ystävyyden syntymiseen mulla on mennyt kauan.  Haluan tutustua rauhassa ja nähdä toisesta muutakin kuin vain sen parhaan version.  Tietenkin ihmisellä saa olla huonojakin puolia... eihän kukaan ole täydellinen... mutta mitä ne huonot puolet ovat,  on ainakin mulle merkityksellisiä. Esimerkiksi rahan lainaaminen tai muu nk lokkeilu on mulle ehdoton ei. Samoin se,  että toinen yrittää alkaa käännyttää mua johonkin omaan ideologiaansa.  Mulle on ihan ok,  että joistain asioista ollaan eri mieltä,  kunhan toinen ei yritä saada mua olemaan samaa mieltä.  Tähän edelliseen vielä se,  jos henkilö ottaa sen saman asian uudestaan ja uudestaan esille,  vaikka asia on käsitelty jo.