Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt tässä ketjussa sanoa tätä, mutta en ole tullut ymmärretyksi:
Ei kyse ole siitä, kuinka usein nähdään tai viestitellään. Kyse on siitä, osoittaako toinen käytöksellään minulle, että olen tärkeä hänen mielestään. Tärkeäksi voi kokea olonsa, vaikka yhteydenpitoa olisi harvoin, jos toisen käytös on huomioivaa, ystävällistä ja hän on kiinnostunut myös minun kuulumisistani. Mutta se ei ole huomioivaa käytöstä, jos jo valmiiksi nähdään harvoin/yhteydenpitoa on vähän ja silloin kun sitä on, niin olet siinä hetkessäkin toiselle toissijainen asia. Kyllähän sen aistii, onko toinen sinua varten läsnä vai ei.
Monet "kakkosluokan ystävät" saavat ikävääkin kohtelua osakseen. Eivät uskalla sanoa suoraan, että tällainen käytös ei ole ok. Moni tyytyy myös huonoihin ystävyyssuhteisiin, joista puuttuu ystävällisyys ja vastavuoroisuus. Ei se aina ole sitä, että se ei-niin-tärkeä-ystävä olisi jotenkin huono. Hänellä voi olla huono itsetunto ja hakeutuu etäisiin ystävyyssuhteisiin.
Ne "kakkosluokan ystävät " ovat kavereita eikä ystäviä. Ihmisellä voi olla sekä ystäviä että kavereita. Jos sulle ei riitä kaveruus vaan haluat ainoastaan ystävyyden, mikään ei estä sua pistämästä koko ihmissudetta poikki.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo pitkään huomannut, että en tajua tämän ajan elämästä ja elämäntyylistä paljon mitään. Nyt kun luen tätä ketjua alan ymmärtää, että en edes halua. Niin ovat tavat ja ihmiset muuttuneet. Somessa ollaan tuntikausia, suunnilleen koko valveillaoloaika. Mutta todelliseen ystävyyteen ei jakseta, ehditä, osata, pystytä, haluta, välitetä, tunneta tarvetta tms. tuskin lainkaan. Ihmisyys ja ihmisten keskinäinen todellinen vuorovaikutus on kadonnut miltei tyystin. Lukuunottamatta ehkä omaan statukseen sopivia "ystäviä". Mutta nekin suhteet toimivat omaan etuun ja sopivaan tasoon perustuen. Kumpikin ymmärtää jutun jujun. Että pääosassa on aina minä itse ja ensisijaisesti mitä minä viitsin ja haluun.
Ystävistä ja kavereista etännyttiin ennen somea paljon helpommin. Jokainen ymmärsi, että jos toinen muuttaa satojen tai jopa tuhansien kilometrien päähän, yhteydenpito vähenee. Some on oikeasti mahdollistanut sen, että ollaan edelleen tekemissä sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka ennen somea olisi jääneet menneisyyteen.
Eikä some vie työssäkäyvältä sen enempää aikaa kuin mitä aiemmin vei lukeminen ja telkkarin katseleminen. Se mikä on muuttunut verrattuna vaikka 1980-lukuun, on kodin ulkopuolisten harrastusten määrä. En muista kasarilta yhtäkään ikäistäni naista, joka olisi käynyt 2-3 kertaa viikossa kuntosalilla. Ja aika harvalla lapsella oli harkat monta kertaa viikossa ja sitten viikonloput kisoissa. Voihan kiekkolapsen äiti somettaa kaukalon laidaltakin, mutta ei hän somettamisen sijasta istuisi luonasi kahvittelemassa. Koska hän on siellä kaukalon laidalla.
Ihmisten vapaa-aika on muuttunut. Enää ei istuta klo 17 syödyn perhepäivällisen jälkeen sohvalle katsomaan telkkaria. Tottakai tämä vaikuttaa siihen, miten paljon on aikaa ja voimavaroja ihmissuhteille.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri= hengataan , harrastetaan, jutustellaan.
Ystävä= Samat asiat ja lisäksi tunnetaan syvemmällä tasolla.
Mulla on meksikolainen miniä. Kun muutti aikoinaan Suomeen, sanoi, että suomalaisten kanssa on vaikea ystävystyä. Mutta kun ystävystyi, sanoi, että Meksikossa näin läheiset ihmissuhteet ovat sisaruussuhteita tai muita läheisiä sukulaisuussuhteita ja meksikolaiset ystävyyssuhteet taas vastaavat suomalaisia kaveruussuhteita. Me suomalaiset taidetaan arvostaa enemmän muutamaa hyvää ystävää kuin kymmeniä kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Se ero ei ole siinä, miten usein haluaa nähdä vaan siinä, miten ymmärtää toisen ihmisen erillisyyttä. Miten kantaa omia tunteitaan, miten seisoo henkisillä jaloillaan. Miten vastaa, kun ”ei” sanotaan. Mitä ja miten odottaa ja miten sisimmässään vaatii toista tunteitaan kantamaan.
Tuo on ihan totta. Meitä ihmisiä on moneen junaan, ja kommunikointi on kaiken a ja o.
-se jolle vastasit
Kommunikaatiota ne epäsuoratkin eit ovat.
keneltäkään ei voi vaatia ajatuksen lukutaitoa.
Riittää, että uskoo sen pehmeän ein. Jos lähtee kyseenalaistamaan toisen perusteluja, ystävyys on jo pahasti vinossa.
On se vinossa jo siinä vaiheesa kun pitäänkeksiä tekosyitä.
Pehmeä ei ei ole ”tekosyy”. Se on ei, ja jos sitä ei hyväksy, ei ole valmis aikuisten väliseen ystävyyteen.
Eli mikä on pehmeä ei? En ehkä ymmärtänyt.
Ehkä joku ehti jo vastata, mutta ketjun aiempi esimerkki meni jotensakin näin
X: –Nähdäänkö viikonloppuna?Y: –En valitettavasti ehdi, on kotitöitä.
Kotitöitä voi olla tai olla olematta, mutta Y ei ehkä myöskään jaksa juuri nyt juuri X:n seuraa, tai haluaa ehkä maata levynä lattialla peukku suussa aivan yksin, tai jotain aivan muuta.
Pointti on se, että vastaus oli kieltävä, ja sitä ei ole kaunista lähteä kyseenalaistamaan tai kyttäämään ikkunan takana, onko Y todella imurinvarressa tai pyykillä. Pehmeys on siinä, että annettiin ulkoinen syy ennemin kuin tyly pelkkä ei, tai jopa suora ei, en jaksa sinua juuri nyt.Milloin petollisuus/valehtelu on muuttunut "pehmeydeksi"?
Kuule. Kun joku sanoo sinulle, ettei pääse, koska ”on kotitöitä”, sinä et tosiasiassa tule koskaan tietämään, oliko kotitöitä vai jokin aivan muu syy. Asian ydin on, että henkilö kieltäytyi, ja sitä kunnioitetaan. Ehkä hän pesee lattiaa, ehkä hän masturboi. Mitä väliä? Kukaan ei ole ajankäytöstään tilivelvollinen edes maailman parhaalle sydänystävälle.
En ehkä itse käyttäisi juuri tuota lausetta pehmeään kieltäytymiseen. Sanoisin, että on muuta ohjelmaa. Jos toinen alkaisi tivata, mitä ohjelmaa, ottaisin reilusti etäisyyttä. Ei ole petollisuutta kieltäytyä kohteliaasti tapaamisesta. Jos sinä haluat tietää ”todellisen” syyn ja arvostella sen kelvolliseksi tai kelpaamattomaksi, olet myrkyllinen ystävä.Se "Mitä väliä" tuli ap:lle esiin silloin, kun hän näki kyseisen kaverin laittaneen instaan kuvia/Viestin miten kivan illan hän vietti leffassa toisen kaverin kanssa. (en muista nyt kirjaimellisesti, sori kaikille siitä).
Täysin ymmärrettävää, että ap pahoitti mielensä.
Olisipa kaikki just niin ymmärtäväisiä ja suvaitsevaisia, että voisi sanoa " just nyt ei huvita sun kanssasi ". Varsin moni kuitenkin loukkaantuu tuollaisesta. Sitäpaitsi oma juttunsa sekin, että vaikka ei huvita lähteä Maijan kanssa kahvilaan, joku uutuusleffa Kaijan kanssa voikin kiinnostaa. On mullekin ollut tilanteita, jolloin viikonloppuna ei jaksaisi tehdä mitään ja sitten siskoni on soittanut ja kysynyt, lähdenkö sen kanssa viinimessuille. Viinimessut ok, joku kahvilaan meno ei.
Mä en osaa olla mustasukkainen ystävilleni heidän ajankäytöstään. Eri juttuihin noin muutenkin sopii eri ihmiset. Absolutisti tuskin lähtisi viinimessuille, joten miksi edes ehdottaisin?
Ja senkin vielä lisään, että ihmisen elämässä on erilaisua aikakausia, jolloin kiinnostaa erilaiset asiat. Kun aikoinaan keräsin retroa, mut sai melkein milloin vaan mukaan kirpputoreille. Sitten sain kokoelmani täyteen eikä kirppikset kiinnostaneet enää.
Iso kuva kuitenkin muodostuu yksilöistä. Ei ole yhteiskunnan tehtävä alkaa järjestämään kaikenlaisia kissanristiäisiä ja muuta humppaa kansalaisille. Tai palkata ihmisiä kiskomaan muita ihmisiä kotiovesta ulos.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/