Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Minäkin saisin ongelmitta aikani kulumaan, jos olisin puoli vuotta pois töistä. Mutta jos jäisin eläkkeelle, se olisi ihan toinen juttu. Kun vintti, autotalli ja komerot olisi käyty läpi, kodin pienet repsotukset korjattu ja metsästä haettu riittävästi suppilovahveroita, vanhat valokuvatkin ehkä järjestetty, mitä minä sitten tekisin?

Mua pyydettiin jo pari vuotta sitten mukaan paikalliseen Lions Clubiin. Silloin en jaksanut lähteä, kun olin vielä työelämässä ja muistisairas äitikin tuossa naapurissa. Mutta nyt sitten lähden. Jos Leijonilla ei riitä mulle tarpeeksi tekemistä, niin täällä pääkaupunkiseudulla on tarvetta vaikka minkälaiseen vapaaehtoistyöhön. Kunhan saan huushollini kuntoon, voisin ryhtyä myös aktiivijäseneksi HESYssä eli Helsingin eläinsuojeluyhdistyksessä. Ja kun mun nykyisestä kissastani ja koirastani aika jättää, voin tarjota hoitopaikan vaikka kuinka monelle uutta kotia etsivälle kissalle. Lauantaina juttelin yhden tutun koiranulkoiluttajan kanssa, jonka koira kuoli nyt kesällä, ja sanoin, että uutta koiraa en tule todennäköisesti enää ottamaan, mutta voin alkaa hoitopaikaksi jonkun toisen koiralle. Tämä pariskunta tykkää reissata ainakin pari kertaa vuodessa Välimeren auringossa, niin johan me sovittiin, että kun ottavat seuraavan koiransa, niin se koira pitää vaan tutustuttaa muhun tarpeeksi hyvin ja mä voin hoitaa sitä koiraa aina, kun ovat aurinkorannalla. Jos senkin jälkeen olisi vielä tylstää, niin täältä löytyy Marttoja tai vaikka Hursti, joka kaipaa vapaaehtoisia. Parinsadan metrin päässä on palvelutalo ja eiköhän sieltyäkin muutama mummo ja pappa löytyisi, joita voisi käydä viemässä ulkoilemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo sosiaalisten suhteiden ylläpito on asia, joka tekee hyvin varhaisen eläköitymisen ehkä huonommaksi ideaksi kuin äkkiä luulisi. Tarkoitan siis omatoimista firettämiseläköitymistä. 

Jos kaikki kaverit ovat vielä lujasti työelämässä, miten he ehtisivät tavata oloneuvoskaveria? Ja pikku hiljaa voi tulla muutakin. Kateus esimerkiksi. Ja toinen asia, ihminen muuttuu kun hänen elämänsä muuttuu. Työssäkäyville kavereille se oloneuvos juttuineen voi alkaa tuntua vanhukselta, siis kun pakosti ne elämän tapahtumat alkavat pikku hiljaa muistuttaa muiden eläkeläisten juttuja ja erota työssäkäyvien jutuista.

Ihmiset on erilaisia. Mä en ole koskaan halaillut tai pitänyt kädestä työkavereitani. Mulle ei siis ole tärkeää se, että toinen ihminen on kosketusetäisyydellä. Kaksi läheisintä ystävääni (vaikka ovatkin mua nuorempia)  ovat olleet jo muutaman vuoden pyörätuolissa. Mulla on myös muita ystäviä ja kavereita ikähaarukalla 39-82v. Just eilen olin sen 39veen kanssa pizzalla. Mitä tulee eläkeläisten juttuihin ja työssäkäyvien juttuihin, niin aika samanlaista arkea tuntuu kaikki elävän. Toki molemmissa tyhmissä on niitä, joiden elämä on upeaa seikkailua milloin minnekin päin maailmaa, mutta pääasiassa ne työssäkäyvätkin käy kaupassa, laittaa ruokaa, siivoaa, pesee pyykkiä, käy harrastuksissaan, soittelee iäkkäille vanhemmilleen jne. En ole vielä niin vieraantunut työelämästä, ettenkö jaksaisi kuunnella toisen työjuttuja. Mun isäni täyttää joulukuussa 96 vuotta ja mieluitenhan sekin edelleen työstä puhuu. 

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten suhteiden määrä romahtaa. Enää ei ole säännöllisesti porukkaa jossa jauhaa pskaa. Vapaa-ajalla jokaisella on omat juttunsa eikä välttämättä aikaa nähdä, saatikka että saisi isomman porukan kasaan.

Tämä varmaan pitää paikkansa. Mä en ole koskaan kaivannut isoja porukoita vaan aina olen mieluummin jutellut ihan kahdestaan tai korkeintaan kolmestaan ihmisten kanssa. Ei ole ollut vaikeaa saada yhtä tai kahta ihmistä tapaamaan. Ei mun tarvitse kuin aurinkoisena päivänä mennä tohon rivaripihalleni istumaan, niin naapurin rouvasta (joka siis on jo eläkkeellä ja istuu mielellään omalla pihallaan) saan heti seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee lisääntymään, kun irtisanomiseen riittää asiallinen syy tammikuusta alkaen. 

Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta ja kohta alkaa itku, kun perikuntien asuntoja ei saa myytyä eikä vuokrattua. 

Pitäisi olla päivänselvää, ettei kolme miljoonaa ihmistä pysty elättämään sekä miljoonaa lasta että 1,4 miljoonaa eläkeläistä. Pitää valita jompikumpi, itse valitsisin lapset koska heissä on tulevaisuus.

Ihan mielenkiinnosta: mitä eläkeläisille sitten tehdään?

Mun ehdotus on, että koska eläkkeitä ei voi suoraan leikata, niin kiristetään eläkeläisten  progressiivista verotusta. Tai laitetaan eläkeläisille jotain uusia veroja. Vaikka vanhusturvavero tai mitä nyt ikinä keksitäänkään esimerkiksi yli 1800 €/kk eläkettä saaville . Pääsen eläkkeelle ensi elokuussa ja kuuluisin itsekin niihin, joilta verojen muodossa leikkattaisin. Mutta olen valmis siihenkin, jotta lapsista ja nuorista voidaan huolehtia. 

Vierailija kirjoitti:

Plussat onkin jo pitkälti mainuttu. Mutta toistan saman mikä oli jo edellä, eli eläkkeellä jäädessä tosiaan humpsahtaa johonkin outoon tyhjiöön, kun ei ole enää mitään vastuita mistään, ei stressiä eikä kukaan kaipaa. Sen kun vain elelee menemään päivän seuratessa toistaan samanlaisina. Rahatkin riittävät kun omassa on halpa asua ja tarpeet ovat nykyisin kovin pienet.

Minä kyllä kaipaan työelämää ja toimiston ihmissuhteita sekä hauskanpitoa, siellä vitsit lensivät ja oli muutenkin virikkeitä.

Mulla taas on virikkeitä niin paljon, että pitää miettiä, mistä oikein aloittaisi. Sitä mukaa, kun jotain hommaa teen, mulle tulee 10 uutta ideaa, mitä seuraavaksi. Ja vaikka mulla ihanat työkaverit olikin, niin mieluummin silti vietän aikaani ystävieni kanssa kuin työkavereiden kanssa. Mä aloitin etätyöt jo 2013 ja ennen sitä en jaksanut töiden jälkeen tavata juuri ketään. Ärsyynnyinkin joka ainoa kerta, kun puhelin soi vapaa-ajallani. Kun aloitin etätyöt, jaksoinkin taas paremmin ihmissuhteita. Nyt, kun olen oloneuvoksena, on jopa mukavaa tavata välillä muita ihmisiä.