Reipas ja tunnollinen lammas

Tietty voit kokeilla lisätä itsellesi D-vitamiinia tai jotain muuta, syödä terveellisesti jne, mutta ei se kyllä unenpuutteeseen mitään auta. 

Mä en aikoinaan suostunut äitini omaishoitajaksi, vaikka palveluntarpeenohjaaja sitä mulle ehdottikin. Olin siihen aikaan vielä työelämässä ja vaikka teinkin etätöitä ja lyhensin työviikkoni vain 3-päiväiseksi, niin eipä se avuntarve just mun vapaapäivinäni tullut. Ihan puhki olin ja välillä koiran ulkoilutuksetkin tuntui vain voimia vievältä, kun normaalisti koiran kanssa ulkoilu virkistää. Lopulta mun verenpaineet paukkuin niin korkeilla, että työterveyslääkäri käski pistää kännykän yöksi äänettömälle. Äiti oli muistisairas ja isä huonosti liikkuva, niin isä soitti aina mulle. Kunnes sitten jouduin ilmoittamaan, että jos öisin joku hätä tulee, niin soitat 112.een. 

Facebookista näyttäisi löytyvän useampiakin omaishoitajien keskusteluryhmiä

Asutko siis samassa taloudessa vai samassa talossa eli rakennukserssa, jossa sulla kuitenkin oma asunto? Jos jälkimmäistä ja vanhus siis soittaa sulle, niin puhelin äänettömälle yöksi. Mutta jos samassa talopudessa, niin eipä tuolle oikein mitään voi. Jos vanhus ei ymmärrä - tai halua ymmärtää -, että ei saa herättää sua, niin et oikein voi estää häntä herättämästä. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just juttelin kaverille, että olis kiva päästä parinsadan vuoden päästä katsomaan meininkiä. Eihän sitä tietty koskaan tiedä pääseekö vai ei.

 

Tottakai pääsemme koska kvanttikuolemattomuusteorian mukaan elinaikanamme keksitään elämää pidentävä lääke ja muutenkin sairaudet parannetaan.

Kuulostaa aika karmealta. Mieti, että jäät 150-vuotiaana työttömäksi ja eiku työkkäriin hakemaan uutta duunipaikkaa, koska alin eläkeikä on 180 vuotta :D 

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei tiedä? 
Kyllä minä tiedän vaikka ketä sukulaisia, jotka elivät vuonna 1826 eli 200 vuotta sitten. Ja nyt eläessäni minua ei tunne sen laajemmin kukaan muutenkaan, eli sukulaiset tietää sitten 200 vuoden päästä luulisin. 

Mun äidin isä syntyi 1886 ja äidinäiti 1887. Hyvin muistan molemmat. Oli ekaluokkalainen, kun isoisä kuoli. Mutta kukaan, joka on elossa 200 vuotta sen jälkeen, kun he olivat 64-vuotiaita (kuten minä nyt), ei takuulla heitä muista. Eikä minuakaan. Sukututkimuksista ja vanhoista valokuvista voivat jotain katsella, mutta eivät kuitenkaan tiedä heistä juuri muuta kuin kuulopuheita.