Reipas ja tunnollinen lammas

S k e kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksen ohje ei ole mikään klisee, joka ei toimi vaan ihan pelkän laihduttamisen perusta ja todellakin toimii. Muutenhan oltaisiin ihmiskehossa keksitty fysiikan energian säilymislakien vastainen ikiliikkuja. Useimmat ihmiset ei vaan oikeasti jaksa nähdä sitä vaivaa mitä se laihtuminen vaatii esim. kalorien laskentaa.

Voin varmasti luvata AP:lle, että jos syöt kuukauden ajan päivässä 1500 kilokaloria ja kävelet rauhallisesti tunnin lenkin päivässä niin kuukauden päästä on paino tippunut.

 

Joillakin naisilla voi peruskulutus olla niin pientä, että 1500kcal alkaa olla jo yläkanttiin. Pienikokoisia, pieniruokaisia, liikkuvat ekonomisesti, eli rauhallinen kävely ei edes lisää kulutusta.

Mulla juuri näin. Olen lyhyt ja kun saavutan tavoitepainoni, energiankulutukseni on 1371 kcal/vrk.

Syyskuussa 2024 painoin 74 kg. Asetin itselleni tavoitepainon ja laskin, paljonko energiankulutukseni keskimäärin on sitten, kun olen saavuttanut tavoitepainoni. Ja aloin syömään sen verran. Olen syönyt kaikkea samaa kuin ennenkin, joskin lisännyt proteiinien ja rasvojen määrää lautasellani ja vähentänyt hiilareiden (siis pasta, riisi ja peruna) määrää, mutta siis vain määrällisesti vähemmän. Eilen painoin 59 kg. Jos liikun tavallista enemmän, en silti syö vastaavasti enemmän. Eli ei ole niin nokonnuukaa, kuinka suuri energiavaje mulla on ollut, jos se kalorimäärä kuitenkaan ei ole vähempää kuin sitten tavoitepainossani. 

Joten mulla on tuo ap:n "syö vähemmän kuin kulutat", toiminut ihan hyvin. Kolmessa kuukaudessa mahalaukkuni tottui pienempiin annoksiin ja sen jälkeen en ole edes kokenut millään tavalla laihduttavani. 

Nro 105: Olet ihan oikeassa. Mä aikoinaan ajauduin tuohon tilanteeseen. Ei mulle ollut mitään ongelmaa jotain vähän auttaa päälle ysikymppisten vanhempieni luona, kun siellä muutenkin kävin kyläilemässä. Mulla on sekä sairaanhoitajan että it-alan koulutus, joten jos piti joku äidin uuden  lääkkeen sivuvaikutus selvittää tai joku isän pieni tietokoneongelma, niin siinähän se homma hoitui, kun muutenkin olin siellä käymässä. Ja tosiaan mun vanhempani eivät ikääntyneet yhdessä yössä vaan vuosien saatossa. Muutaman kerran isä soitti, että voinko tulal katsomaan, kun äiti valittaa kipuja. Mä sitten menin ja arvioin, pitääkö lähteä heti lääkäriin, riittääkö lääkäriinmeno huomenna tai vasta seuraavalla viikolla. Tai hoituisko koko juttu ihan vaan kotikonstein. Ei nämä käynnit mua rasittaneet, kun niitä ei välttämättä ollut edes kerran vuodessa. Ja asun kuitenkin naapurissa. 

Kun pandemia alkoi, mä tein jo ennen sitäkin etätöitä. Muilla lähisuvussa ei ollut etätyömahdollisuutta, joten oli tavallaan tuo edellisen jatkumoa, että mä sitten kävin mun vanhempieni luona ja muut vaan silloin tällöin vilkuttamassa ikkunan takaa tai soittivat puhelimella. Äiti oli ehkä pikkasen vanhuudenhöpsö, mutta ei kuitenkaan vielä merkittävää muistisairautta. Kävin siellä parin viikon välein kahvilla ja vain sellaiseen aikaan, kun se mulle itselleni sopi. Ja toki, jos oli vaikka telkkarin kanavat sekaisin, niin mä laitoin ne kuntoon. 

Sitten äidin muistisairaus alkoi pahenemaan. Isä osasi salata sen meiltä muilta aika hyvin. Mä aloin epäillä asiaa ja isäni väitti kivenkovaan, että he kyllä pärjää. Sain puhuttua isän lopulta ympäri palveluntarpeenohjaajan käyntiin, mutta eipä siitäkään muuta seurannut kuin se, että hyvinvointialue oli tietoinen, että tollanen vanha pariskunta on olemassa. Äidin voinnin huonontuessa alkoi tulla yhä useammin yhteydenottoja ja kun yritin muille ehdottaa, että menisivät vuorostaan, niin vastauksena tuli "no kun sä oot ennenkin tehnyt ja kun sä osaat". Kun äiti alkoi karkailemaan, niin ennenkuin joku kauempaa olisi ehtinyt hätiin, äiti olisi ehtinyt jo ties kuinka pitkälle. Mulla menee tästä noin 30 sekuntia vanhemmilleni. Sitten toki se hyvä kysymys, että miksi mua olisi haitannut, jos äiti olisi jäänyt auton alle, liukastunut jäisellä tiellä ja murtanut lonkkansa  tai jäätynyt lumihankeen. Noh, koska se oli kuitenkin mun äiti. 

Korona-aikaan asuntokauppa kiihtyi, kun etätyö yleistyi rajusti ja ihmiset alkoivat tarvita ainakin yhden huoneen lisää etätöitä varten. Siis työhuoneeksi. Myös mökkikauppa kiihtyi, koska etätöitä pystyi tekemään mökilläkin ja kaupungeissa oli ravintolat ja muut paikat kiinni ja ulkomaillekin oli hankala päästä lomailemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan että syön aika usein eineksiä, vaikka eläkkeelle jäätyäni päätin että sitten on aikaa tehdä kunnollista ruokaa. Onhan toki valmisruuissakin ihan hyviä, mutta nyt olen kyllästynyt niihin ja ajattelinkin tehdä ihan tasan tavallista kotiruokaa. Miten se onkin niin työlästä yksinasuvana aloittaa ruuan tekeminen itselleen, kun oli perhe ruokittavana sitä vain touhusi porukalle evästä eteen, eikä siinä ollut ihmeempää. Nyt kun aikaa on, saan ihan ihan taistella itseni kanssa, outoa. Onhan se itsetehty makaroniloota ihan eri makuista kuin kaupan ja monta annosta muutamalla eurolla. terv. lorvimatoa vastaan taisteleva mummo

Jos yhtään lohduttaa, niin mä tilasin hetki sitten  Woltin kaitta subin ja nyt odottelen sitä :D Kun olen syönyt, niin koiran kanssa päivälenkille. Tykkään kyllä ruuanlaitosta, mutta aina ei huvita kokkailla.