Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on jo aikuisia eli tässä ajassa en ole ollut pikkulasten äiti.
Ensimmäinen lapsi nukkui hyvin, oltiin vain normaalin väsyneitä miehen kanssa, mutta toisella lapsella oli koliikki. Kolme kuukautta olin nukkumatta itsekin ja kun lapsi oli vuoden, nukuin yhden kokonaisen kesän.
Mutta pahimpana hetkenä mun ystävät tuli välillä pariksi tunniksi ja ottivat vauvan vaunuihin ja kävelylenkille jolloin sain sain nukuttua, omat vanhemmat veivät huutavan vauvan pari kertaa viikossa ulos tai istuttivat turvaistuimeen ja ajelivat pitkin pitäjää. Kerran naapuri soitti ovikelloa ja kysyi, että saanko lainkaan nukuttua, että voi tarvittaessa auttaa.
Äitini toi ruokia ja vei mennessään roskat. Anoppi kävi siivoamassa muutaman kerran ja pesi ja mankeloi pyykkituvassa ison kasan lakanoita.
Voi teitä nuoria äitejä! Ei ihmisen pidä yksin selvitä. Miten ihmeessä maailma on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut näin?
Minulla on kolmevuotias lapsi. Itse olen 37. Isovanhemmista tai kenestäkään ei ole ollut apua. Isäni ei enää elä ja äitini on sen verran huonossa kunnossa että hän ei pysty auttamaan vaan odottaa minun auttavan häntä. Mies meni naimisiin yrityksensä kanssa kun vauva syntyi, vaikka niin halusi perheen hänkin. Miehen vanhemmat käy meillä lähinnä passattavana, eivät auta missään mutta odottavat vaikka mitä kahvitusta ja heidän juttujen kuuntelua. Ystäväni soitelevat, pyytävät minua kahville, elokuviin ja ravintolaillallisille ilman lasta (kai joku mummo voi vahtia lasta kun tuut) ja kun ei ole ketään joka vahtisi niin ystävyydet hiipuu. Ainoa sisarukseni kiitää työelämässä eikä voi kuvitellakaan auttavansa lapsen kanssa. Naapurit vain valittaa metelistä jos jotain.
Ei ole ketään. Ei yhtään ketään. Joka jotenkin auttaisi tai osallistuisi. Eroa miehestä mietin mutta mitä se auttaisi.
Tää on ihan per..eestä!
Jonkun pitäisi aloittaa kampanja "auta äitiä" ja nostaa tämä esille. Suku- ja sukulaisyhteydet ovat irrallisempia kuin aiemmin ja ystävyys on paljon sitä, että mennään yhdessä jonnekin, mutta ei kenenkään kotiin.
Ehkä ihmiset eivät osaa katsoa? Jos laittaa someen suloisia vauvvakuvia tms niin muille näyttää siltä, että ihanassa vauvakuplassa elellään?
Jos laittaisikin sinne someen, että APUA! SOS! VÄSYTTÄÄ!
Tulisiko joku auttamaan? Edes kahdeksi tunniksi?
Minä olen ihan suoraan kertonut läheisilleni ja ystävilleni miten väsynyt olen. He kauhistelevat. Soittelevat ja kauhistelevat. Viestittelevät ja kauhistelevat. Ystäväy olivat jopa keränneet kimpassa rahaa, ja lähettivät minulle interfloralla kukkakimpun ja voimia-kortin ja postissa lahjakortin toisella puolella kaupunkia olevaan kauneushoitolaan parin tunnin hemmotteluhoitoon. Jota en voinut käyttää, koska se oli voimassa vain 3 kk enkä ensinnäkään saanut vauvalle hoitajaa sen muutaman tunnin ajaksi ja toisaalta olin ihan liian väsynyt lähteäkseni sellaiseen.
Älkää ymmärtäkö väärin, olen kiitollinen kaikista viesteistä ja kukista ja muistamisesta. Enkä odota heiltä apua arkeeni, ei se ole ystävien tehtävä. Halusin vain kertoa mitä kävi kun kerroin väsymyksestä, jotta ihmiset tajuaisi, että apua ei ihan oikeasti saa.
Ystävyys on muuttunut. Kun omat lapseni olivat pieniä (yli 30 vuotta sitten), ystävät olivat just niitä, jotka auttoivat. Jo ennenkuin mulla oli omia lapsia, olin lukuisia kertoja ystävilläni lapsenvahtina. Monta kertaa kävin muutenkin kyläilemässä ja matkalla tein ystäväni puolesta kauppaostokset. Keitin sumpit ja laitoin voileipätarvikkeet pöytään. Vaihdoin vaippoja ja laitoin lapsia yöunille. Olen ottanut ystävieni lapsia yökylään, jotta ystäväni ovat saaneet nukkua omassa kodissaan. Ihan vauvojakin, jos olivat pulloruokinnalla. Monilla asui siihen aikaan lastensa isovanhemmat kaukana ja sen vuoksi ystävät olivat niitä, joilta pyydettiin apua.
Tämä on vähän sivujuonne aloitukseen, mutta miksi ystävyys on muuttunut. Allekirjoitan täysin tuon mitä kirjoitit mutta en tiedä syytä siihen. Yksi ainakin omassa elämässä vaikuttava asia on se, että täällä Pk-seudulla ystävät asuu ajallisesti kaukana, pitkin Pk-seutua. On iso kynnys lähteä yli tunnin bussimatkan päähän käymään kaverille kaupassa tai muuten vain pistäytymään. On helpompaa ja tasapuolisempaa tavata kahvilassa molempien kodin puolivälissä. Ja asunnot on täällä aika pieniä tai siis rahan takia joutuu asumaan ahtaasti, niin ei tee mieli pyytää ketään kotiin vaan tavata kahvilassa.
Pääkaupunkiseudulla minäkin ja ystäviä asunut eri puolilla pääkaupunkiseutua. Mutta se mikä on ainakin muuttunut on, että mihinkään et täällä juuri enää pääse vain yhdellä kulkuneuvolla. Ja siinä missä joskus aiemmin piti vaihtaa yhden kerran kulkuneuvoa, nyt pitää vaihtaa ainakin kaksi kertaa. Tämän viimeisimmän HSL:n uudistuksen myötä - jos vielä kävisin lähitöissä enkä tekisi etätöitä - mun työmatkani piteni 40 minuutista yli tuntiin. Siis suuntaansa. Kotini ja työpaikkani sijaitsevat ihan samassa paikassa kuin ennen HSL:n uudistustakin.
Kyläilykulttuuri alkoi vähetä sitä mukaan kuin pk-seudulle alkoi ilmestyä kahviloita. Siis muitakin kuin varakkaille minkkiturkkimummoille tarkoitettuja Ekbergejä. Oli tosiaan helpompaa, kun jonnekin puoliväliin kahvilaan sopi tapaamisen. Väittäisin, että yksi syy oli myös some. Kotien piti näyttää kuin sisustuslehtien kodeilta eikä edes hyvä ystävää kehdannut kutsua kahville, jos nurkassa oli pino puhtaita pyykkejä odottamassa kaappiin laittamista, lasten leluja siellä täällä ja roskapussit eteisessä osottamassa ulos viemistä. Mun nuoruudessa mentiin tapaamaan ystävää eikä tekemään mitään tupatarkastuksia. Saatettin juttelun lomassa yhdessä viikata pyykit, kerätä lasten lelut ja lähteissä kyläilijä nappasi vielä roskapussit mukaansa ja nakkasi taloyhtiön roskikseen. Nykyisin toi viimeisin ei monesti enää onnistuisi, koska roskikset ovat lukittuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on jo aikuisia eli tässä ajassa en ole ollut pikkulasten äiti.
Ensimmäinen lapsi nukkui hyvin, oltiin vain normaalin väsyneitä miehen kanssa, mutta toisella lapsella oli koliikki. Kolme kuukautta olin nukkumatta itsekin ja kun lapsi oli vuoden, nukuin yhden kokonaisen kesän.
Mutta pahimpana hetkenä mun ystävät tuli välillä pariksi tunniksi ja ottivat vauvan vaunuihin ja kävelylenkille jolloin sain sain nukuttua, omat vanhemmat veivät huutavan vauvan pari kertaa viikossa ulos tai istuttivat turvaistuimeen ja ajelivat pitkin pitäjää. Kerran naapuri soitti ovikelloa ja kysyi, että saanko lainkaan nukuttua, että voi tarvittaessa auttaa.
Äitini toi ruokia ja vei mennessään roskat. Anoppi kävi siivoamassa muutaman kerran ja pesi ja mankeloi pyykkituvassa ison kasan lakanoita.
Voi teitä nuoria äitejä! Ei ihmisen pidä yksin selvitä. Miten ihmeessä maailma on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut näin?
Minulla on kolmevuotias lapsi. Itse olen 37. Isovanhemmista tai kenestäkään ei ole ollut apua. Isäni ei enää elä ja äitini on sen verran huonossa kunnossa että hän ei pysty auttamaan vaan odottaa minun auttavan häntä. Mies meni naimisiin yrityksensä kanssa kun vauva syntyi, vaikka niin halusi perheen hänkin. Miehen vanhemmat käy meillä lähinnä passattavana, eivät auta missään mutta odottavat vaikka mitä kahvitusta ja heidän juttujen kuuntelua. Ystäväni soitelevat, pyytävät minua kahville, elokuviin ja ravintolaillallisille ilman lasta (kai joku mummo voi vahtia lasta kun tuut) ja kun ei ole ketään joka vahtisi niin ystävyydet hiipuu. Ainoa sisarukseni kiitää työelämässä eikä voi kuvitellakaan auttavansa lapsen kanssa. Naapurit vain valittaa metelistä jos jotain.
Ei ole ketään. Ei yhtään ketään. Joka jotenkin auttaisi tai osallistuisi. Eroa miehestä mietin mutta mitä se auttaisi.
Tää on ihan per..eestä!
Jonkun pitäisi aloittaa kampanja "auta äitiä" ja nostaa tämä esille. Suku- ja sukulaisyhteydet ovat irrallisempia kuin aiemmin ja ystävyys on paljon sitä, että mennään yhdessä jonnekin, mutta ei kenenkään kotiin.
Ehkä ihmiset eivät osaa katsoa? Jos laittaa someen suloisia vauvvakuvia tms niin muille näyttää siltä, että ihanassa vauvakuplassa elellään?
Jos laittaisikin sinne someen, että APUA! SOS! VÄSYTTÄÄ!
Tulisiko joku auttamaan? Edes kahdeksi tunniksi?
Minä olen ihan suoraan kertonut läheisilleni ja ystävilleni miten väsynyt olen. He kauhistelevat. Soittelevat ja kauhistelevat. Viestittelevät ja kauhistelevat. Ystäväy olivat jopa keränneet kimpassa rahaa, ja lähettivät minulle interfloralla kukkakimpun ja voimia-kortin ja postissa lahjakortin toisella puolella kaupunkia olevaan kauneushoitolaan parin tunnin hemmotteluhoitoon. Jota en voinut käyttää, koska se oli voimassa vain 3 kk enkä ensinnäkään saanut vauvalle hoitajaa sen muutaman tunnin ajaksi ja toisaalta olin ihan liian väsynyt lähteäkseni sellaiseen.
Älkää ymmärtäkö väärin, olen kiitollinen kaikista viesteistä ja kukista ja muistamisesta. Enkä odota heiltä apua arkeeni, ei se ole ystävien tehtävä. Halusin vain kertoa mitä kävi kun kerroin väsymyksestä, jotta ihmiset tajuaisi, että apua ei ihan oikeasti saa.
Ystävyys on muuttunut. Kun omat lapseni olivat pieniä (yli 30 vuotta sitten), ystävät olivat just niitä, jotka auttoivat. Jo ennenkuin mulla oli omia lapsia, olin lukuisia kertoja ystävilläni lapsenvahtina. Monta kertaa kävin muutenkin kyläilemässä ja matkalla tein ystäväni puolesta kauppaostokset. Keitin sumpit ja laitoin voileipätarvikkeet pöytään. Vaihdoin vaippoja ja laitoin lapsia yöunille. Olen ottanut ystävieni lapsia yökylään, jotta ystäväni ovat saaneet nukkua omassa kodissaan. Ihan vauvojakin, jos olivat pulloruokinnalla. Monilla asui siihen aikaan lastensa isovanhemmat kaukana ja sen vuoksi ystävät olivat niitä, joilta pyydettiin apua.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mannerheimin Lastensuojeluliitosta voi palkata lapsenhoitajan 9€/ h.
Myös kirkolta voi ja kannattaa pyytää apua!
Mä mietin, että kyllähän vähävaraisille perheille, joissa on vanhemman väsymystä kuten aloittajalla, voisi kunta - tai siis nykyisin hyvinvointialue - antaa vaikka muutaman maksusitoumuksen just MLL:n lastenhoitoapua varten. Tässä saattaa kuitenkin olla niin, että vähävaraisia väsyneitä vanhempia saattaa olla enemmän kuin MLL:n lastenhoitajia.
Eiköhän jokainen pikkulapsen vanhempi ole enempi tai vähempi väsynyt. Tämän ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä ja se pitää ottaa huomioon, kun lapsia alkaa tekemään.
Toki, mutta mä puhunkin nyt sellaisista tapauksista, joissa perheessä käy jo perhetyöntekijä. Tietenkään hän sosionomina ei ala lapsenvahtihommiin, kun se ei kuulu hänen toimenkuvaansa, mutta tällaisia perheitä voisi auttaa maksusitoumuksella.
Vierailija kirjoitti:
Mannerheimin Lastensuojeluliitosta voi palkata lapsenhoitajan 9€/ h.
Myös kirkolta voi ja kannattaa pyytää apua!
Mä mietin, että kyllähän vähävaraisille perheille, joissa on vanhemman väsymystä kuten aloittajalla, voisi kunta - tai siis nykyisin hyvinvointialue - antaa vaikka muutaman maksusitoumuksen just MLL:n lastenhoitoapua varten. Tässä saattaa kuitenkin olla niin, että vähävaraisia väsyneitä vanhempia saattaa olla enemmän kuin MLL:n lastenhoitajia.
Ennen vaan anoppeja taidettiin sietää paremmin. Tiedettiin, että jos anopille sanoo pahasti, anoppi sanoo sitten hyvästi. Ja näin olisi anopin apu jäänyt jatkossa saamatta.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/