Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut äitiyslomalla/hoitovapaalla kaksi kertaa ja joka kerta eniten seuraa on löytynyt perhekerhon/ muskarin yms kerhojen kautta. Minulla asuu paljon sukua lähettyvillä sekä kavereitakin, mutta kun suurinosa heistä on ollut työelämässä/ ei pieniä lapsia silloin kun minä hoitovapaalla, niin heistä ei ole seuraa saanut usein. Ja kyllä joskus olen harmitellutkin sitä, että pienten lasten äiti jätetään herkästi kutsumatta ihan vaan sen takia kun oletetaan hänen olevan vaikea päästä mukaan. Tai ei esim.yhteisille reissuille yms kutsuta, kun tiedetään että lapsetkin lähtisi meidän perheessä mukaan. Onneksi on muutama kaveri, jotka mielellään kuitenkin edes lenkille lähtee mukaan välillä.

Mutta kerhojen kautta on löytynyt joka kerta uusia kavereita,joiden kanssa on sitten tavattu niiden ulkopuolellakin.

Muistan vieläkin lämmöllä aikaa,kun esikoinen oli pieni ja alkuun tuntui että elämä oli vaan kotona jumittamista ja kaikki muut töissä, kellään ei aikaa etenkään pääsin meitä tavata jne. Esikoinen oli vielä refluksivauva ja yöt nukkui huonosti,niin ei aina ollut jaksamistakaan mitään tapaamisia yrittää itse järjestää. Mutta sitten hänen ollessa reilun puolen vuoden ikäinen aloimme käydä muskarissa ja sieltä löytyi useampi mukava äiti ja heistä yksi ehdotti että aletaan tehdä vauvatreffejä vuorotellen toistemme luokse ja siihen loppui yksinäisyys <3

Nyt olen uudelleen äitiyslomalla ja ehdotin perhekerhossa tuota samaa, että teimme whatsapp ryhmän jossa voi leikkiseuraa kysellä. Se otettiin ilolla vastaan. Olen nyt jo kokeneempi äiti kun esikoinen yläkoululainen, mutta muistan vieläkin sen hänen vauva-ajan ja sen yksinäisyyden minkä alkuun koin jäädessä työelämästä kotiin ensimmäisen kerran äitiyslomalle. Ja vähän koin pettymystäkin silloin,kun tuntui ettei läheisimmät sukulaiset/ ystävät tajunneet sitä minun tilannetta.

Nyt tällä kertaa on toki ollut erilaista olla hoitovapaalla,kun isompien lasten harrastukset/koulujutut/heidän kaverit ja niiden kautta heidän vanhempiaankin on seurana usein. Ja työkuvioitkin siinä mielessä muuttuneet että tällä kertaa työskentelen jonkin verran kotona omassa yrityksessä hoitovapaallakin ollessa. Joten ei tässä paljon kerkeä yksin olla 😅

Mutta muistan edelleen tuon ekan äitiysloman.. Minäkin sain silloin sitten vielä toisen lapsen siihen samaan putkeen ja olin silloin pitkään kotiäitinä. Ja olihan se todella erilaista arkea kuin mihin aiemmin oli tottunut. Vaikka lapset ihania, niin kyllä sitä vaan aikuistakin seuraa kaipaa!

Tsemppiä ap ja vinkkinä tosiaan että etsi kerhojen tai vaikka Facebook ryhmien yms kautta uusia tuttavuuksia. Se oli itselleni se paras apu

Mä jäin ap:n aloituksessa miettimään hänen tuttaviensa ulkomaanreissuja, joihin ap:tä ei pyydetä mukaan.  Oliko häntä pyydetty mukaan ennen lasten syntymää? Jos ei, niin eihän sen osalta mikään ole muuttunut. Jos taas lasten syntymän jälkeen lakattiin pyytämästä mukaan, sitten tilanne on eri. Ja kuten sanoit, niin monesti noin pienten lasten vanhemman kohdalla automaattisesti oletetaan, ettei vanhempi kuitenkaan saa lapsenvahtia ulkomaanreissunsa ajaksi. Ja jos olisikin tarkoitus reissata lasten kanssa, niin 1- ja 3-vuotiaiden kanssa ei ole ihan helppoa lähteä reissuun vaan silloin tarvittaisiin se toinenkin vanhempi reissuun mukaan.  Tästä sitten seuraisi, että ap:n puolison pitäisi saada lomansa samaan aikaan kuin niillä tuttavillakin on. Mitä enemmän reissuun on lähtijöitä, sitä vaikeampi on sovittaa kaikkien aikataulut yhteen. 

Noista läheisistä ja ystävistä sen verran, että jos he ovat päivät töissä, ei vaan ole aikaa - ainakaan arkisin - lähteä tapaamaan vanhempainvapaalla olevaa läheistään tai ystäväänsä. Jos taas sattuvat olemaan itsekin vanhempainvapaalla, sitten voi onnistua, jos välimatka ei ole liian pitkä. Yksinkertaisinta on tutustua oman asuinalueensa muihin lasten kanssa kotona oleviin. Nämä erilaiset kerhot, muskarit sekä just joku Facebookin paikallisryhmä. Aikoinaan, kun olin esikoisen kanssa äitiyslomalla ja olin vähän kyllästynyt yksinäisiin päiviin, päätin yhtenä päivänä pysäyttää ensimmäisen vaunujen tai rattaiden kanssa vastaan tulevan naisen ja pyytää kahville. Niin sitten tein ja hämmästyksestään toivuttuaan vastaantulija päätti tulla meille kahville. Ja siitä se lähti. Hän on mun kuopukseni kummi ja mä olen hänen lapsensa kummi. Ymmärrän kuitenkin, että nykyisin suhtaudutaan tuntemattomiin paljon suuremmalla varauksella ja varovaisuudella kuin 1980-luvulla. 

Tämä on hyvää:

https://pienipunainenkeittio.com/aasialainen-kaalisalaatti/

Ei ole ihan samanlainen tilanne, mutta mun vanhempani tietenkin mieluummin haluavat minut tai siskoni heidän luokseen käymään kuin että sinne tulisi joku perheen ulkopuolinen. Siskosi ei käy äitisi luona siis juuri ollenkaan, mutta sinä sentään käyt. Jos äitisi suostuisi ulkopuoliseen apuun, sitten sinäkään et enää kävisi. Tai ainakin äitisi saattaa pelätä käyvän näin. 

Olet hankalassa tilanteessa, mutta olet kuitenkin kuviossa se, joka mahdollistaa siskosi ja äitisi toiminnan. Jos et mahdollistaisi, joko siskosi olisi pakko osallistua äidistä huolehtimiseen tai äitisi olisi pakko ottaa ulkopuolista apua vastaan. Oletko jo ollut yhteydessä äitisi kotipaikkakunnan hyvinvointialueella vanhustyön sosiaalityöntekijään? Jos et, ota yhteyttä ja kerro tilanne. Omat vanhempani olisivat mielellään nakittaneet kaikki hommat mulle ja siskolleni, mutta siskoni viettää paljon aikaansa mökillään satojen kilometrien päässä ja mä taas en ala olemaan yksin se, joka tekee kaiken. Enkä muutenkaan aio hypätä vanhempieni pillin mukaan, vaikka asunkin vanhempieni naapurissa. Lumityöt teen talvella samalla kuin omasta pihastakin, mutta muuten en vahempieni pihaa hoida. En jaksa hoitaa omaanikaan, joten ala hoitamaan muidenkaan pihoja. Menen kyllä apuun, jos jokin oikea hätä on (esim on kaatunut, rintaan pistää tai vatsaan sattuu), mutta en ole mikään palvelusväkeen kuuluva. 

Mene tekemään jotain vapaaehtoistyötä. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Ongelma on siinä, että kulttuurilla ja historiatietoisuudella ei voi maksaa ostoksiaan kaupassa. Tarvitaan rahaa. Ja jos kukaan ei ole valmis maksamaan kulttuuristasi ja historiatietoisuudestasi, et saa rahaa, jolla voisit ostaa ruokaa kaupasta. Yleissivistävinä asioina nuo ovat tietysti tärkeitä, mutta hengissä säilymisen kannalta eivät. Ruoka ja Suomen ilmastossa asunto ovat tärkeimmät. Monen suomalaisen rahat eivät sitten muuhun enää riitäkään. 

Vastoin yleistä käsitystävaltaosa humanisteista ei päädy Alepan kassalle vaan töihin joissa sitä omaa osaamista voi hyödyntää.

Tuo on toki ihan totta, mutta tällä hetkellä humanistisilla aloilla ei ole työvoimapulaa. Ei ainakaan niin pahaa, että siitä kirjoitettaisiin mediassa.