Reipas ja tunnollinen lammas

It-alalla asiantuntijana, viime vuoden ansiotulot rapiat yli 82 000€. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan muu muka osta kotletteja valmiina?

Mä ostan. Tai siis ostin, kun niitä vielä sai.

Valmistus loppuu. Mikä on harmillista. On yks mun lapsuuteni lempiruokia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian helppo elämä. Sotien jälkeen kuolema oli koko ajan läsnä, siellä olipuheissa sodassa menehtynyt tai 5 vuotta elämästään menettänyt isä, setä, eno, naapuri jne. ja silti piti jaksaa elää. Nyt on katastrofi, jos nassussa on näppy eikä tiktokissa ole tarpeeksi seuraajia.

Ennen ei mitään saanut helpolla, nyt velaksi saa mitä tahansa.

Kurjuus luo kestävyyttä eikä ole aikaa ajatella vain itseään.

Ei ole noin yksinkertaista. Sukulaiseni joutui 17-vuotiaana sotaan ja vaikka ehti olla vain puoli vuotta sodassa ennen rauhaa, häntä ahdisti koko lopun elämäänsä. Ahdistustaan hän hoiti pullollisella Koskenkorvaa lähes joka ainoa lauantai. Kannattaa muistaa sekin, että ennen 1980-lukua moni ahdistunut päätti päivänsä oman käden kautta, koska mielenterveyden ongelmiin avun hakeminen oli hävettävää. Kukaan ei halunnut joutua "hullujen huoneelle" eikä saada "hullun" leimaa otsaansa. Siitä olisi kärsinyt koko perhe ja lähisukukin, varsinkin pienillä paikkakunnilla. Eikä vielä kasarillakaan kehdattu hakea apua samalla tavalla kuin kehdataan nyt.

Mä pääsin ylioppilaaksi 1980 ja voin sanoa, että silloin nuorten elämä oli aika helppoa. Vaikka elettiinkin kylmän sodan varjossa, ei sitä kauheasti ajateltu. Töitä riitti jokaiselle nuorelle, joka vaan töitä halusi. Ei tarvittu vuosien tutkintoa eikä erilaisia kortteja ja passeja. Elettiin nousukautta, tulevaisuus oli valoisa, nuoret nauttivat elämästään ja aika moni viis veisasi politiikasta. Ei jaksettu enää 1970-luvun oikeiston ja vasemmiston välistä nahistelua.

Mitä tulee velaksi elämiseen, niin jo kasarilla oli osamaksuja. Itsekin hölmöyttäni hankin Pukevan tilin ja humppasin rahaa muotiin ja kauneuteen.

T. Lammas, joka poikkeuksellisesti kirjoittaa nyt vierailijana, koska istuu just nyt paikallisessa viinilasin ääressä. Kuittaan tän kommenttini rekkautuneena, kunhan olen taas kotona

Ja tämä siis tosiaan oli mun kommenttini. Lisään tähän vielä, että kun kasarin alkuopuolella opiskelin sairaanhoitajaksi, suhtautuminen mielenterveyden ongelmiin oli silloin ihan eri planeetalta kuin nykyisin . Jopa silloisen sairaanhioito-opiston opettajat suhtautuivat aika negatiivisesti psykiatrisiin potilaisiin. Eikä kyllä ollut mikään "lemppariharjoittelujakso", kun 5 viikkoa olin työharjoittelussa Hesperian sairaalassa. Aika karua oli vakituisen henkilökunnan suhtautuminen psykan potilaisiin. 

Eikös nuoret ole jo siirtyneetkin muihin päihteisiin ja alkoholin käyttö vähentynyt?