Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli muutama vuosi sitten elämäntilanne, että asui teini-ikäinen vielä kotona ja sekä minun että puolisoni iäkkäät vanhemmat täysin meidän avun varassa.

Kyllä olivat rankat vuodet, edes nukkua ei koskaan saanut kun teini valvoi myöhään ja vanhukset alkoivat soittelun ennen 5 aamulla kun tarvitsivat apua aamutoimissaan.

Olemme todella helpottuneita nyt kun teini on lähtenyt opiskelemaan ja muuttanut toiseen kaupunkiin ja vanhukset ovat joko haudassa tai hoitolaitoksessa.

Tiedän että tämä kuulostaa hirveän itsekkäältä, mutta olemme itsekin jo keski-ikäisiä, töissä käyviä ja omakotitalossa asuvia jossa myös puuhaa riittää

Tuntuu kuin olisimme saaneet elämämme takaisin. Ihanaa kun saa itsekin joskus levätä työpäivän jälkeen, ehtii taas käydä harrastuksissa yms. ja ennen kaikkea nukkua - krooninen unenpuute on todella rankkaa.

Omille lapsillemme olemme sanoneet ettei heidän tarvitse meitä alkaa hoivaamaan kun tästä vanhenemme.

Sitä ennen aiomme nauttia elämästä!

No mutta tehän olette vielä onnekkaita.  Ei ole enää huolta vanhemmista ja olette vielä työelämässä.  Saatte viettää omat eläkepäivänne ihan itsellenne vaan.

Meillä vanhemmat eli tosi vanhoiksi, toinen yli satavuotiaaksi.  Itse oltiin siskon kanssa jo eläkkeellä, ja hoitovastuu vain jatkui ja jatkui.  Kaikki heidän asiat piti hoitaa, ihan pienimmätkin.  Palveluohjaaja kävi kerran vuodessa toteamassa, että kaikki hoituu hyvin kun on tyttäret lähellä huolehtimassa.  Ei uskoisikaan, mitä kaikkea siihen huolehtimiseen kuului.  Ei se pelkästään kaupassakäymistä ja lääkärikäynneistä ymv. huolehtimista ollut.  Päivän mittaan tapahtuu vaikka mitä, mistä ei niin iäkäs enää selviäkään. Aina oli lähdettävä katsomaan, että mitä nyt.

Esim. taloyhtiössä tehtiin yhtä sun toista ja aina piti meistä jomman kumman olla siellä selvittämässä, että mitä tapahtuu.  Lukkoja ja avaimiakin vaihdettiin kahteen kertaan, kellaritilojen ja pyörävaraston tavaroita piti käydä inventoimassa, mitä ja kenen ne ovat, kerran vaihtuivat kaikki varastot, kukapa muukaan siellä oli päivän huhkimassa kuin toinen meistä, nämä vain muutamia esimerkkejä.  Tuntui, että koko ajan jotain piti olla tekemässä, ottamassa selvää ja selittämässä sitten näille vanhuksille.  He kun "pärjäsivät" kotona oikein hyvin, no eivät olisi pärjänneet päivääkään ilman meitä.  

Ja sitten tuli näitä kaatumisia ja pieniä ja muutaman kerran isompiakain loukkaantumisia, siellä piti sitten olla heitä auttamassa koko ajan, koska "pärjää kotona, koska tyttäret..."  Kerran joutui toinen olemaan viikon verran sairaalassa, marisi ja mankui kotiinpääsyä, koska kyllä hän siellä selviää, onhan hänelle lapset apuna!  Vaikea sitä on kieltäytyäkään, mutta vei se voimia ja itse ei voinut mitään omia suunnitelmia tehdä.

Joskus sitä vaan ajatteli, että ei ihmisen pitäisi liian vanhaksikaan elää.  Vaikka mieli on kuinka olevinaan virkeä ja muistikin tavallaan pelaa, ei siis varsinaista muistisairautta mutta vanhuuden aiheuttamaa haparointia jo siinäkin, niin silloin kuvitellaan, että helppohan sitä on sellaista vanhusta hoitaa ja auttaa.  Ei se ihan niin ole sekään.  Moni meillekin sanoi, että eikö ole ihanaa, kun saatte vanhempanne näin kauan pitää, no joo, mikä ettei.  Mutta on siinä se kääntöpuolikin.  Eihän sitä tietenkään kenenkään kuolemaa toivo, mutta mieluummin sitä olisi antanut jo jonkun ammatti-ihmisen huolehtia kaikesta.  Ilmeisesti kuitenkin ihmisen pitää olla jo päästään täysin pöpi ja lähes vuoteeseen autettava, ennenkuin johonkin hoitopaikkaan saa lähetteen.  Kotona pärjääminen katsotaan ihanteeksi ja siihen pyritään, mutta millä hinnalla?  

Älkää menkö siihen ansaan, että palveluohjaaja ym. saa tietää teidän tekevän yhtään mitään. Mielellään vähentävät palvelut sitten sen mukaisiksi ja kaatavat jatkossa yhä lisää ja lisää teidän niskaanne. Syynä niukat resurssit ja säästöt. Joudutte venymään loputtomiin jos tähän alatte ja suostutte. Sitä ei kukaan jaksa, elleivät vahukset satu kuolemaan nopeasti. Ja jos eivät kuole, on kauheaa huomata toivovansa sitä kun omat voimat ovat täysin loppu ja jaksaa pitäisi entistäkin enemmän.

Riippumatta siitä mitä oikeasti teette, vanhukset pitää kouluttaa vastaamaan oikein näihin kyselyihin. Ei saa sanoa, että apua juurikaan tulisi esimerkiksi aikuisilta lapsilta. Tämä onnistunee useimpien kohdalla kun vääntää idean rautalangasta ja lisäksi uhkaa lopettaa avun, jos höpöttävät jotain "tyttäret hoitaa, en tarvitse mitään"-juttuja. Ja sitten myös toteuttaa uhkauksensa jos on tarvetta. Sen jälkeen voi tehdä huoli-ilmoituksia ja pyytää uusiksi palveluntarvearvionteja yms.

Kuulostaa kylmältä ja karulta eikä minunkaan mielestäni tämän pitäisi tällaista olla. Koska kuitenkin on, on ns. pelattava niillä säännöillä, jotka ovat olemassa ja varmistettava oma jaksaminen. Ei voi auttaa muita jos siihen ei ole mitään voimia. Pitkään jatkunut stressi, unettomuus ym. ovat myös vakavia terveysriskejä ja tutkimustenkin mukaan vähentävät vuositolkulla tervettä elinaikaa ja elinaikaa ylipäätään. Myös itsestään pitää huolehtia.

Mä olin alkuvuodesta paikalla, kun palveluohjaaja kävi. Isäni nimenomaan vakuutti tälle, että eivät tarvitse mitään palveluja. Kuulemma pärjäävät ihan itse ja jos jotain apua tarvitsevatkin, tyttäret kyllä auttavat. Palveluohjaaja katsoi kysyvästi muhun ja mä puistelin päätäni. Ymmärsi ihan siitä, että isä puhuu omiaan. Pitkän vääntämisen jälkeen sain isäni hyväksymään siivouspalvelun ostamisen. Äitini ei edelleenkään hyväksy asiaa, joten kun siivousfirma joka toinen perjantai tulee sinne, äiti pitää saada siksi aikaa asunnosta pois. Ja mihin äidin voi laittaa? No tietenkin mun luokseni. Joten mä koitan tehdä töitä ja samaan aikaan vahtia muiistisairasta äitiäni. Nyt, kun meille tulee tämä vesivahingon alta evakkoon lähtö, niin enpä osaa sanoa, mihin äiti seuraavan kerran laitetaan siivousfirman käynnin ajaksi. Ehkä tilataan sille taksi ja pistetään kuski ajeluttamaan se Hämeenlinnaan ja takaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee hiukan asian vierestä, mutta kehoitan jokaista miettimään, mitä teille itsellenne tapahtuisi, jos joku yllättävä sairaus/onnettomuus iskisi tänään.

Niin, moni meistä (itseni mukaanlukien) ei ole valmistautunut. Tärkeiden papereiden kansio löytyy, mutta siinä se. Sitä voi suunnitella tulevaisuuttaan, mutta asiat voivat muuttua yhtäkkiä. Siihen ei tarvita kuin sairaskohtaus ja se ei täysin katso ikää. Tarkoitan ettei ole vain ja ainoastaan vanhojen ihmisten juttu.

Jotta minä en olisi joutunut hoitamaan vanhempiani ja heidän asioitaan, heidän olisi pitänyt muuttaa palvelutaloon jo silloin kun äitini oli vielä työelämässä. Se oli yksi onneton 3 kk:n jakso, kun kaikki äkillisesti muuttui. Kumpikin vasta vähän päälle 60v.

Olen ihan samaa mieltä. Mä jään 3 vuoden päästä eläkkeelle ja oli tarkoitus alkaa silloin tekemään nk kuolinsiivousta. Noh, toisin kävi ja meillä ilmeni vesivahinko. Nyt pitää saada ensi viikon aikana alakerrasta olohuone ja keittiö tyhjäksi. Siis tyhjäksi kaikista huonekaluista ja kaikista tavaroista. Viikon päästä maanantaina lähdetään evakkoon. Olen ihan puhki jo nyt. Suurin osa irtaimistosta menee roskikseen. Huonekaluja myöten. Ei vesivahingon takia vaan siksi, että aika ei riitä mihinkään muuhun. Kun joskus pääsen palaamaan koltiin, hankin uudet huonekalut. Ja otan  uusia hankkiessani huomioon sen, että vanhenen koko ajan ja myös nivelreumani etenee koko ajan. Pitää olla helposti siivottava ja lisäksi olohuoneeseen täytyy jäädä niin paljon tilaa, että saan tarvittaessa sinne sängyn. Naapurissa asuva eläkeläisrouva asuu jo pelkästään asuntonsa alakerrassa, koska ei jaksa enää kulkea rappusia yläkertaan makuuhuoneisiin. Löysin tänään tein ivuosieni päiväkirjat eikä aavistustakaan, ketä Jukkaa olen kaivannut vuonna 1976 :D

Voimia ja kaikkea hyvää sinulle! Olet mukava palstalainen :)

Kiitos :)

Vierailija kirjoitti:

Menee hiukan asian vierestä, mutta kehoitan jokaista miettimään, mitä teille itsellenne tapahtuisi, jos joku yllättävä sairaus/onnettomuus iskisi tänään.

Niin, moni meistä (itseni mukaanlukien) ei ole valmistautunut. Tärkeiden papereiden kansio löytyy, mutta siinä se. Sitä voi suunnitella tulevaisuuttaan, mutta asiat voivat muuttua yhtäkkiä. Siihen ei tarvita kuin sairaskohtaus ja se ei täysin katso ikää. Tarkoitan ettei ole vain ja ainoastaan vanhojen ihmisten juttu.

Jotta minä en olisi joutunut hoitamaan vanhempiani ja heidän asioitaan, heidän olisi pitänyt muuttaa palvelutaloon jo silloin kun äitini oli vielä työelämässä. Se oli yksi onneton 3 kk:n jakso, kun kaikki äkillisesti muuttui. Kumpikin vasta vähän päälle 60v.

Olen ihan samaa mieltä. Mä jään 3 vuoden päästä eläkkeelle ja oli tarkoitus alkaa silloin tekemään nk kuolinsiivousta. Noh, toisin kävi ja meillä ilmeni vesivahinko. Nyt pitää saada ensi viikon aikana alakerrasta olohuone ja keittiö tyhjäksi. Siis tyhjäksi kaikista huonekaluista ja kaikista tavaroista. Viikon päästä maanantaina lähdetään evakkoon. Olen ihan puhki jo nyt. Suurin osa irtaimistosta menee roskikseen. Huonekaluja myöten. Ei vesivahingon takia vaan siksi, että aika ei riitä mihinkään muuhun. Kun joskus pääsen palaamaan koltiin, hankin uudet huonekalut. Ja otan  uusia hankkiessani huomioon sen, että vanhenen koko ajan ja myös nivelreumani etenee koko ajan. Pitää olla helposti siivottava ja lisäksi olohuoneeseen täytyy jäädä niin paljon tilaa, että saan tarvittaessa sinne sängyn. Naapurissa asuva eläkeläisrouva asuu jo pelkästään asuntonsa alakerrassa, koska ei jaksa enää kulkea rappusia yläkertaan makuuhuoneisiin. Löysin tänään tein ivuosieni päiväkirjat eikä aavistustakaan, ketä Jukkaa olen kaivannut vuonna 1976 :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletat ap nyt vähän liikaa. Kokoomuksen kannattajat saattavat ruveta vilkuilemaan ympärilleen, mistä löytyy uusi poliittinen koti, kun yhteistyö persujen kanssa ei tule olemaan kitkatonta, ja varmasti kokoomus joutuu tinkimään tavoitteistaan. Se tarkoittaa silloin kokoomuksen kannatuksen putoamista. Samoin persujen nyt paljastuttua ihan toisenlaisen arvomaailman puolueeksi, maltillisemmin ajattelevat siirtyvät muualle.

Suomalaiset äänestäjät ovat aika liikkuvaista porukkaa. Hallitusvastuussa olevat puolueet saattavat menettää isonkin siivun kannatuksestaan, kuten kävi mm. keskustalle, mutta ei demareille. 

Mitä kurjemmin ihmisillä menee, ja mitä enemmän syrjäytyneitä ja työttömiä näiden hyvin toimeentulevien päätöksillä syntyy, sitä enemmän syntyy myös mielenosoituksia ja mellakoita. Suomalaiset eivät ole enää sellaisia, että puristetaan nyrkkiä taskussa ja tyydytään kohtaloon. 

Töitä on Suomessa tarjolla. Nytkin työvoimapula.

Pitäis ulkomailta tuoda kymmeniä tuhansia ihmisiä, muutoin jää työt Suomessa tekemättä ja sairaat hoitamatta.

Nyt on kulutusjuhlat ohi, elintason lasku on monilla edessä.

Ihmiset kyllä lähtee niihin paska töihinkin, kun sosiaaliturva lasketaan niin alas, että on pakko duuniin, että saa ruokaa.

Suomi on sivotysvaltio, ja edelleen pidetään huolta sairaista, vanhuksista ja vammaisista.

Ja niistä kaikkein heikommista, eivät he jatkossakaan nälkää kuole.

Ja edelleen jää ne heikot tapaukset ilman työtä, se on itsestään selvää.

Heistäkin huolehditaan, eivät nälkään menehdy.

Mutta terveet ja työkyiset töihin, muuta ratkaisua ei ole selviämiseen tästä kurjuudesta.

Mun mielestä hoitoalaa ei kannata vetää tähän mukaan, koska meillä taitaa Suomessa olla varsin vähän työttömiä sairaanhoitajia ja lähihoitajia. Nekin, jotka EHKÄ ovat, ovat todennäköisesti jo valmista kauraa työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta eivät vaan pääse. 

Mä olen asunut kaksikerroksisessa rivarissa jo yli 30 vuotta. Mulla on tosin olohuone ja keittiä 1. kerroksessa ja makuuhuoneet 2. kerroksessa. En pitänyt asumismuotoa ongelm allisena edes silloin, kun mulla muutama vuosi sitten laitettiin polviin tekonivelet. Ensin toiseen ja 6 kk myöhemmin toiseen. Tuo portaissa edestakaisin kulkeminen oli itseasiassa erittäin hyvää kuntoutusta leikatulle polvelle. Olin molemmilla kerroilla vain 2 yötä sairaalassa ja sitten kotiin. Olen pitänyt tästä asumisratkaisusta myös sen vuoksi, että yläkerta on eräällä tavalla " privaattitilaa". Sinne ei ole asiaa muilla kuin omalla perheellä. Kun kutsun vieraita, eivät he koskaan mene yläkertaan. Ei ole mitään syytä mennä sinne. Noh, aikoinaan lasten kaverit tietenkin, mutta ei muut. 

Mitä tulee ikääntymisen tuomiin vaivoihin, niin äitini on nyt 96 v ja isä täyttää 94 v. Asuvat tässä samassa taloyhtiössä ja muutama vuosi sitten hankkivat porrashissin. Varsinkin isän polvet eivät oikein tykänneet rappusissa kulkemisesta eikä varsinkaan silloin, kun piti myös kantaa  mukanaan jotain (esim pyykkkikoria, kun pesukone oli alakerrassa ja kuivausteline yläkerrassa). Isäni on itsekin sanonut, että osittain juuri päivittäisen portaissa kulkemisen vuoksi kummankin liikuntakyky on säilynyt varsin hyvänä niinkin pitkään.