Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani on jo palvelutalossa eli en joudu itse omaishoitajana toiminaan. Olen huolissani toisesta vanhemmastani, jolle muistisairas on niin vihainen koko ajan.
Miksi muistisairas on vihainen koko ajan? Yrittääkö toinen vanhempasi saada muistisairaan ymmärtämään, että hänen vanhempansa ovat jo kuolleet, ulkona ei ole pakkasta, kylpyhuoneessa ei ole tuntemattomia ihmisiä tms? Siis yrittää saada muistisairaan uskomaan, että asiat eivät ole kuten muistisairas uskoo asioiden olevan? Mun vanhemmilla tämä oli jonkin aikaa todellinen ongelma. Isä kun on aina ollut luonteeltaan sellainen, että jankkaa vaikka 10 tuntia saadakseen toisen uskomana, että hän on oikeassa ja toinen on väärässä. No tietenkin muistisairas äitini tuli vihaiseksi, koska äitini laalaamaailmassa asiat olivat ihan eri tavalla kuin mitä isäni yritti väittää. Äitini mielestä isä oli ihan hullu, kun väitti jotain, minkä äiti laalaamaailmassaan tiesi ihan hölynpölyksi.
Suosittelen samaa kuin muutkin tässä ketjussa eli hakeutumaan muistitesteihin ja lääkäriin. mutta muistisairauden edetessä on täysin hukkaan heitettyä aikaa yrittää vakuuttaa muistisairas siitä, että ulkona ei ole pakkasta, hänen vanhempansa ovat kuolleet, kylpyhuoneessa ei ole tuntemattomia ihmisiä jne. Muistisairas tulee vihaiseksi siitä, jos joku väittää asioiden olevan toisella tavalla kuin minkä muistisairas laalaamaailmassaan tietää olevan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Pelottaa todella paljon. Ei ole yhtään sellaista ystävää johon voisin luottaa asioiden hoidossa ja sukulaiset ovat hyvin kaukaisia eikä heitä kiinnosta. Toivon ainoastaan että siinä vaiheessa on olemassa palveluita (muitakin kuin yleinen edunvalvoja) joilta voi ostaa palveluita asioiden huolehtimiseen. Ja siihen on tässä vaiheessa jo alettava säästää, eivät he sitä ilmaiseksi tee.
Jo nyt voit tehdä edunvalvontavaltuutuksen esimerkiksi jollekin lakifirmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pelkäätte, parin vuoden päästä huushollaavat robotit vanhusten kanssa ja hoitavat kaikki hommat mukisematta.
Millä tavalla sen robotin on tarkoitus auttaa yksinäisyyteen?
Tekoäly on jo nyt niin kehittynyt, että sen kanssa voi jutella melkein mistä vaan. Työkaveri oli jutellut pitkään ja lopuksi pyytänyt tekoälyä treffeille. Tekoäly oli kiittänyt kutsusta ja kertonut, että sillä ei ole fyysistä olomuotoa ja sen vuoksi ei voi lähteä työkaverini kanssa treffeille. Nyt tämä toiminnallisuus on vielä vain chatGPT:ssä, mutta tulevaisuudessa aivan varmasti hoivaroboteissakin .
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
494 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan pelota.
Järkyttävä ajatuskin, että joku tekee lapsia OMIIN tarpeisiinsa seuraneideiksi ja omaishoitajiksi.
Tuskin kukaan osaa "lastentekoikäisenä" edes ajatella omaa vanhuuttaan. Joten siitä ei ole kyse, vaan siitä että esim.50-60 vuotiaana alkaa ensikerran miettimään omaa elämää myös siltä kantilta, että se loppuu joskus.
Tämä vaihe tulee vastaan yleensä silloin, kun omat vanhemmat kuolee ja huomaa, että on itse elämän kiertokulussa seuraava sukupolvi, joka on ns. lähtövuorossa.
Silloin voi tulla mieleen, että kuka mahtaa järjestää asiani ja pitää puoliani, kun en enää itse kykene.
Eihän ihmiset nyt varmastikaan noin lyhytnäköisiä ja yksinkertaisia ole. Meillä on kokemusten jakamisen, mielikuvittelun ja oppimisen taito. Itse olen miettinyt näitä, ympäristöä seuraamalla teini-iästä. Silti tai juuri siksi ei tarvetta paniikkiratkaisuihin, kaikki on ollut enemmän tai vähemmän tiedossa aina. Varmistuneet aavistukset sitten koetun myötä. Ei lapsia minulle ja siihenkin on syyt kyvyssä nähdä kokonaisuus ennenkuin se on osoitettu.
Sitä voi teininä kuvitella ymmärtävänsä yhtä sun toista - teinihän nyt tyypillisesti tietää muutenkin kaikesta kaiken - mutta kyllä nämä asiat alkaa kummasti konkretisoitua ihan eri tavalla siinä kohtaa kun ymmärtää, että omat vanhemmat ovat pian poissa. Ei ole mitään tekemistä lyhytnäköisyyden kanssa, tämä on meille ihmisille täysin luontaista kehitystä.
Olen samaa mieltä siitä, että koko asia konkretisoituu erittäin hyvin siinä vaiheessa, kun joutuu itse huolehtimaan omista vanhemmistaan. Kysymys onkin sitten lähinnä siitä, haluaako omille lapsilleen saman kohtalon. Mä huolehdin omista vanhemmistani, vaikka se välillä rankkaa onkin, mutta juuri siksi en halua, että kumpikaan lapsistani joutuu samanlaiseen tilanteesen. Voin rehellisesti sanoa, että välillä tämä tuntuu melkoiselta ansalta ja muutaman kerran pohtinut, pitäisikö muuttaa vaikka Seinäjoelle. Enkä ole siellä ikinä edes käynyt.
Jostain syystä mun aiemmin ihan järkeville vanhemmilleni on iän myötä tullut hirveän vaikeaksi ostaa mitään palveluita. Isäni oli jokunen vuosi sitä mieltä, että kun mähän olen polven tekonivelleikkauksen jälkeen vain kaksi yötä sairaalassa, niin toki mä voin hoitaa heidänkin ostoksensa. Mun piha oli silloin ihan pelkkää jäätä enkä päässyt moneen viikkoon edes ulos. Silti olisi pitänyt mennä käymään vanhuksille kaupassa. En voi itsestäni tietää, tuleeko mustakin vanhana äärettömän pihi tai muuten sellainen, että en halua kenenkään vieraan siivoavan kotiani. Tällä hetkellä tuntuu, että viikkosiivooja olisi tosi kiva juttu. Ehkä palkkaankin sellaisen, kun pääsen evakosta takaisin kotiin.
Useimmille vanhuksille tuo avun vaatiminen nimenomaan läheisiltä on tietoinen manipulointitaktiikka. Keino roikkua läheisissä ja kontrolloida.
Näin mä itsekin olen ajatellut. Mun vanhemmat ovat varakkaita eikä heille rahan käyttäminen ole koskaan aiemmin ollut mikään ongelma. Paitsi nyt.
Mä olen tästä samaa mieltä. Asun vanhempieni naapurissa ja juoksen paikalle, jos siellä on jokin hätä. Hoidan sen hätätilanteen ja lähden pois. Kun isän pitää päästä parturiin, lääkäriin tms tai kun heille tulee siivousfirma, käyn hakemassa äidin meille. Pistän telkkarin auki, istutan äidin nojatuoliin, laitan headsetin päähäni ja koitan jatkaa töitä. Kun äidin voi palauttaa kotiin, olen siinä heidän ovensuussaan korkeintaan minuutin ja lähden pois. En mä käy enää vanhempieni luona kahvilla ja turisemassa mukavia. Aiemmin mä järjestin uutenavuotena, pääsiäisenä, vappuna, juhannuksena jne pienet juhlat hyvine ruokineen ja kutsuin vanhempani meille syömään. Siinä meni aina tunti poikineen jutellessa. Enää en järjestä vaan hoidan ainoastaan vanhempieni käytännön asioita ja nekin mahdollisimman nopeasti. Todennäköisesti vanhempani olivat vähemmän yksinäisiä silloin, kun ihan ajan kanssa tavattiin.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/