Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkee miten paljon se yritys loppupeleissä merkitsee perustajilleen, äkkiä vaan firma pois heti kun siitä edes vähänkään saa ja juoksee rahojen kanssa.
Poissa on se mentaliteetti, että perheyritystä jatkettaisiin niin pitkään kuin mahdollista ja siitä oltaisiin ylpeitä, tilalle on tullut henkilökohtainen äkkirikastumishaave joka toteutetaan mitä pikimmiten.
Mentaliteetti on poissa ihan senkin vuoksi, että yhä harvempi nuori valitsee saman alan kuin isänsä/äitinsä. Perheyrityksille ei siis ole enää samalla tavalla jatkajaa kuin joskus 50 vuotta sitten. Eikä edes oman perheen jäseniä sinne aiemminkaan töihin ellei sitten jotain teinivuosien kesähessun hommia tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Pikkupaikoissa ei löydy harrastuspiireiksi asti samaa harrastavia.
No, joku sähly ja lentopallo ehkä, mutta jo hieman erikoisemman harrasteen ympärille ei tahdo saada 100 000 asukkaan kaupungissa aktiivista harrastekerhoa.
Tämä on varmasti totta silloin, jos ko harrastus edellyttää isomman porukan, Mutta montako ihmistä tarvitaan esimerkiksi käsityökerhoon? 3-5 riittää ihan hyvin ja voivat hyvin olla iältään 7-90 -vuotiaita. Jos taas halutaan perustaa käsityökerho 7-vuotiaille, sitten voikin olla jo haastavampaa.
Mutta mikä on motivaationa siihen, että halutaan olla käsityökerhossa? Mitä ne osallistujat saavat kerhosta, jossa Aino 13v virkkaa nauletakkia jonka ohje on tiktokista, Kaisa 40v yrittää korjausommella lastensa vaatteita kun ei ole varaa ostaa uusia ja Marjatta 88v on paikalla ristipistotyönsä takia, vaikka todellisuudessa ei enää näe laittaa lankaa neulansilmään ja höpöttää vain vanhojen ihmisten asioita jotka lähinnä loukkaavat nuorempaa sukupolvea? Yleensä harrastuksista etsitään samanhenkistä seuraa, ja alle viiden osallistujan kerho ei ehkä tuo porukkaa yhteen.
Se yhdessä tekeminen. Ymmärrän hyvin tuon samanhenkisen seuran tarpeen, mutta pienillä paikkakunnilla ei ole ennenkään voinut kuvitella, että kaikki olisivat samanhenkisiä. On joutunut hyväksymään sen, että porukassa on ihmisiä "vauvasta vaariin". Ei yhteisöllisyys ole ennenkään maaseudulla ollut sitä, että jakaannutaan vain oman ikäisten seuraan. Ja vieläpä oman ikäisten "samanhenkisten". Lapsuuteni kesäpaikkakunnalla asui siihen aikaan noin 1000 ihmistä ja vaikka siellä oli kyläkauppa, apteekki, kansakoulu, kunnanlääkäri yms, niin "samanhenkisyys" oli lähinnä sitä, että oltiin saman kylän asukkaita.
Ei todellakaan voi. Kuka oikeasti haluaisi vieraita esim klo 03:15, jos muutamaa tuntia myöhemmin soi herätyskello ja pitäisi lähteä töihin?
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen kysymys: mistä erotatte, että onko karsiminen lähtenyt teillä miltei pakkomielteiseen suuntaan?
Yhtäkkiä aloin nauttimaan siitä väljyydestä, siivoamisen helpottumisesta ja muista positiivisista puolista, mitä karsiminen on tuonut tullessaan. Mutta mistä sen sitten tietää, milloin kannattaisi ns. stopata? Huomaan miltei jatkuvasti tonkivani kaappeja ja miettimässä, että mistä voisin vielä karsia.
Oon välillä myös miettinyt, että mitä jos kadun jossain vaiheessa tiettyjen tavaroiden myymistä/heittämistä. Toisaalta olen karsinut jo monta vuotta, enkä oikeasti huomaa kaivanneeni yhtään mitään niistä. Muistan, että jo silloin kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon niin eipä mulla silloinkaan ollut paljoa roinaa verrattuna moniin kavereihin. Ehkä tulen oikeasti toimeen vähällä? Yhteenmuutto ym. kuviot saivat jotenkin sitä tavaraa kertymään.
En osaa vastata tähän vielä, mutta olen jo miettinyt samaa. Jouduttiin 3 viikkoa sitten viikossa tyhjentämään 98 m2 asunnosta alakerta kokonaan. Siis huonekaluja myöten. Yläkertaan ei luonnollisestikaan mahtunut kuin pieni osa alakerran tavaroista, joten suurin osa meni roskiin. Ollaan toistaiseksi siskoni luona evakossa ja jo nyt, kun olen miettinyt olohuoneeseen uusia huonekjaluja, mietin nimenomaan väljyyden, esteettömyyden sekä helpon siivottavuuden näkökulmasta. Ainakin vielä nyt mulla on jonkinlainen hävitysvaihde päällä ja jos kotiin jo pääsisi, kävisin hävittämässä yläkerran tavaroistakin ainakin osan. Sen yhden viikon aikana jouduin tekemään mm sellaisia päätöksiä, että en tule enää koskaan järjestämään sukujouluja enkä muitakaan sukujuhlia. Valtavan iso ruokapöytä kun lähti olohuoneesta sorttiasemalle ja uutta isoa ruokapöytää en aio enää hankkia. Koska en tule enää järjestämään isompia juhlia, en myöskään tule enää tarvitsemaan isompia ruuanvalmistusastioita. En myöskään tarvitse enää tusinaa viinilaseja jne. Joten kun joskus pääsen takaisin kotiin, voin jatkaa tarpeettomiksi muuttuneiden tavaroiden hävittämistä.
Vähän vaikea kuvitella, miten satunnaiset kulkijat ryhtyvät neuvomaan. Siis millaisissa tilantessa alkavat neuvoa? Noin muuten tuli mieleen, että onko tapasi ilmaista asioita sellainen, että kuulija olettaa sun haluavan jonkin ratkaisun ongelmaasi tai asiaan, jonka otat puheeksi? Ja siksi alkavat tarjota ratkaisua tai neuvoja?
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/