Reipas ja tunnollinen lammas

Tähän nyt - kun palasin oikealle vuosikymmenelle :D - sen verran, että tänä päivänä hyvin moni muukin kuin Jenna syö noin. Mulla on useampiakin kavereita, joiden rahat eivät riitä kuin siihen 1970-luvun ruokaan. Puuroja, perunaa, porkkanaa, halvinta jauhelihaa, makkaraa, kinkkusuikaleita, makaroonia jne. Tuo Ylen artikkelin viimeinen lause: "Olisi hienoa, jos kaupassa ei tarvitsisi laskea senttejä, riittävätkö rahat varmasti." pätee myös näihin mun kavereihini.  

Nro 109: No niinpäs olikin. Sotkin ketjun otsikon enkä huomannut, että toi Jenna on vasta 24. Mutta siis ymmärrän Jennaa ihan hyvin. Ja vielä enemmän ymmärrän tämän päivän lapsia, kun kaupat pursuaa kaikkea mahdollista. 

Mä olen syntynyt 1961 ja mun lapsuudessa syötiin vieläkin "köyhemmin". Vaikka siis oltiin ihan hyvätuloinen perhe. Tuoreita marjoja ja raparperia syötiin kesäisin, loput hillottiin tai tehtiin mehuksi talvea varten. Omenoita oli loppukesästä ja alkusyksystä. Appelsiinit tulivat kauppoihin vasta joulun alla. Salaattia, tuoretta kurkkua yms syötiin kesäisin. Loppukesästä säilöttiin kurkkuja ja punajuuria etikkaliemeen ja säilytettiin kellarissa. Kerrostaloissakin oli siihen aikaan vielä kellarit. Porkkanaa, perunaa, lanttua yms oli sitten pitkälle kevääseen saatavilla. Kaaliakin pitkälle syksyyn. Seitiä tosiaan muistan syöneeni ensimmäistä kertaa vasta 1970-luvulla. Sitä ennen kala oli silakkaa ja ahventa. Lapsena inhosin kalassa olevia ruotoja, joten ruodoton seitihän oli ihan superhyvää syötävää. Eikä oppikoulun seitikeitossa lillunut ahvenen silmä pinnalla kuten lillui kansakoulun kalakeitossa 1960-luvun lopulla. 



Kun mietin tuota Jennan jutua, niin tosiasia on, että kauppojen valikoimat alkoivat parantua 1970-luvulla. Jos hän lapsena katseli ruokakaupassa valikoimaa ja äitinsä oli vähävarainen, on mielestäni ihan ymmärrettävää, että Jennan olisi tehnyt mieli kaupasta kaikenlaista. Mutta tuskin hän oli kovin hyvin selvillä siitä, mitä muissa suomalaiskodeissa silloin syötiin. Aika samanlaista ruokaa kuin Jennan kodissakin. Hyvin monissa perheissä ruokaa syötiin ihan vain energiansaannin vuoksi, ei niinkään sen vuoksi, että ruuasta olisi erityisemmin nautittu. Ja lautanen piti syödä tyhjäksi, koska biafralaisilla lapsilla ei ollut ruokaa. Ruualla hifistely oli vielä silloinkin vain rikkaamman kansaosan hupia, tavallinen kansa söi tavallista ruokaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Minä en kuitenkaan itse suostu tekemään lapsia köyhiin oloihin. Köyhyys on aina lapselle iso riski. Koska olen itse koulutettu ja ok tuloinen, en todellakaan huononna jälkeläisteni mahdollisuuksia valitsemalla työtöntä miestä, joka laskee perheemme "tasoa"."

Kannattaa ymmärtää miksi se köyhyys on lapselle riski. Se ei ole sen käyhyyden syy suoraan (suomalainen köyhä on maailman mittapuulla rikas) vaan sen että se sosiaalinen ympäristö ei useinkaan ole lapsen kasvua ja kehitystä tukeva. On alkoholiongelmia, sosiaalisia ongelmia ja mielenterveysongelmia.

Mutta jos näitä ei ole ja koti on tavallinen normaali koti jonka tulot vain ovat pienet niin ei se ole lapselle mikään erityinen riski.

 

 

Kaikkia tekosyitä voi aina keksiä. Miehetkin valitaan vauvantekosilmällä, vaikka ei ole edes tarkoitus lapsia tehdä vaan elää velan

Sinkku - olipa mies tai nainen - tekee haluamiaan asioita kavereidensa kanssa. Vaikka ei haluaisikaan lapsia, yleensä parisuhteessa oletuksena on, että näitä asioita tehtäisiin sitten puolison kanssa. Sen vuoksi puolison valinnassa on paljon merkitystä sillä, että molemmat ovat kiinnostuneita samoista asioista. Jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita, silloinhan ei puolison kanssa tehtäisi yhtään mitään. Miksi olla parisuhteessa, jos ei ole tarkoituskaan  tehdä koskaan mitään yhdessä? Muuta kuin siivota, ripustaa pyykkiä narulle, laittaa ruokaa ja katsoa telkkaria? Suurin osa sinkuista ei tarvitse näihin hommiin seuraa. Ei puolisoa eikä kaveriakaan, koska nämä ovat asioita, joita jokainenv oi tehdä ihan yksinkin. Jos edelleen joutuu tekemään kaikki kivat jutut kavereidensa kanssa, miksi olla parisuhteessa eikä sinkkuna? Varsinkin, jos ei ole tarkoitus hankkia lapsiakaan?

Tästä on jo joitakin vuosia, kun lapsiasiainvaltuutettu puhui lasten ja nuorten eriarvoistumisesta. Siinä tuli esille se, että perheiden sosioekonominen asema on hyvin erilainen. Osana syynä pidettiin sitä, että yhä useammin puoliso valitaan siten, että sekä koulutustaso että tulotaso on suunnilleen sama. Kaksi suurituloista siis perustaa perheen, kaksi keskituloista perustaa perheen ja kaksi pienituloista perustaa perheen. Tietenkin kaksi pientä palkkaa on huomattavasti vähemmän kuin kaksi suurta palkkaa. 



Syynä tähän pidettiin sitä, että kouluttamaton pienituloinen ja korkeasti koulutettu suurituloinen ei yleensä liiku samoissa porukoissa ja piireissä. Peruskoulun jälkeen kaveripiirikin yleensä eriytyy jo sen mukaan, meneeko lukioon vai ammatitkouluun. Se eriytyy myös siinä vaiheessa, kun mennään yliopistoon tai korkeakouluun. Enää ei pyöritä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa pyörittiin vielä peruskoulussa, jos nämä eivät ole tehnyt samanlaisia valintoja kuin itsekin on tehnyt. 



Lisäksi Suomessa on tapana, että molemmat vanhemmat käyvät töissä ja hyvin yleistä on, että perheen menot pyritään maksamaan puoliksi. Jos puolisoiden tuloero on kovin suuri, toisella menee koko palkka perheen yhteisiin menoihin ja toiselle taas jää itselleenkin vielä ihan mukavasti omaa rahaa. On jo tästäkin syystä ihan järkevää, että puolisoilla on suunnilleen sama tulotaso. Keskiluokkaiseen elämään - mikä edelleen on monen perheestä haaveilevan tavoitteena - pääsee parhaiten siten, että molemmat puolisoista ovat keskituloisia. Yhden keskituloisen palkalla kun ei pysty tarjoamaan keskiluokkaista elämää kuin itselleen, mutta ei enää lapsilleen tai sen lisäksi vielä puolisolleenkin. Siitä pitää meidän verotuksemme huolen. Perheverotus sekä verotuksen lapsivähennykset vähensivät tätä ongelmaa aikoinaan, mutta molemmat näistä poistettiin joskus 1980-luvun ja 1990-luvun taitteessa. 



Lapsiasiainvaltuutettu myös silloin sanoi, että vaikka vähävaraisessa lapsiperheessä olisi kuitenkin lapsilla katto pään päällä, ehjät vaatteet ja ruokaa, niin nykypäivänä se ei oikein riitä. Lapset vertailevat itseään muihin lapsiin ja nuorten kohdalla tämä on vieläkin yleisempää. Mä ymmärrän tämän ongelman oikein hyvin, koska omat lapseni sain aikana, jolloin perheessä investoitiin ensisijaisesti vanhempiin eikä niinkään lapsiin. Kasvavalle lapselle ei edes pidetty järkevänä ostaa kalliita merkkivaatteita, koska nehän olisivat olleet viimeistään vuoden päästä liian pieniä. Samoin kännyköiden tullessa myyntiin vanhemmille ostettiin uusi kännykkä ja lapselle sitten annettiin vanhemman vanha kännykkä. Siis siinäkin tapauksessa, että vanhemmilla olisi ollut varaakin ostaa lapselleen tai  teinilleen se markkinoiden kallein ja hienoin puhelin.



Olen kirjoittanut palstalla ennenkin, että jos 20 oppilaan luokassa 2:lla lapsella on jotain hienoa ja kallista, mutta muilla 18:lla ei ole, niin se ei ole kenellekään ongelma. Mutta jos niillä 18:lla on jotain hienoa ja kallista, mutta 2:lla ei ole, se on ongelma näille kahdelle. Lasten ja nuorten 2000-luvulla alkanut "kilpavarustelu" on aiheuttanut sen, että yhä harvempi haluaa oman lapsensa kuuluvan niihin 2:een, jolla ei ole.