Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kissan ja koiran kanssa joo. Mutta en mäkään enää jaksa järjestää juhlia muille. Vuosikymmeniä järjestin, mutta pari vuotta sitten luovuin isosta ruokapöydästäkin, joten ei ole enää edes paikkaa, mihin saisin porukan ruokailemaan. Vietin jo viime joulunkin vain kahden karvakorvani kanssa.
Yksin asuminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Yksin asuvalla voi olla hyvinkin aktiivinen sosiaalinen elämä ja jonkun toisen kanssa asuva taas tuntea itsensä hyvinkin yksinäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kattomassa millaisia asioita tuolla varsinaisella palstalla ja eipä ollut kuin aika ikäviä kommentteja ja aloituksia, ainainen puute ruuasta, rahasta ja joko naisista tai miehistä yms. Karseeta kielenkäyttöä osittain, ja aivan käsittämätöntä, että sairauksistakin piruillaan, masennuksesta esim. Eilen illalla siis kattelin ja tuli ihan paha mieli, joten saa olla minun puolestani. Kerran näin ihonhoitoon liittyvän ketjun siellä ja sain ihan hyvän vinkin. Olen huomannut itsestäni, että ikää kun tulee, mieleni jotenkin herkistyy helpommin, kun vaikka kattelen jotain telkkariohjelmaa joka menee tunteisiin, asiat jäävät joskus liikaa mieleen pyörimään ja joudun oikein itseäni komentamaan, etten murehdi asioita, joille en voi mitään. Samaten uutiset, tiedostan kyllä että kirjoittavat raflaavia otsakkeita myyntiä lisätäkseen, mitä kauheampi tapahtuma, sitä enemmän lööppejä. Kuitenkin jos haluaa pysyä ajan hermolla mitä maailmalla tapahtuu, onhan se luettava nettiuutisetkin. HH
Kun mulla aikoinaan oli se valtimorepeämä, en moneen kuukauteen voinut katsoa uutisia enkä mitään rikossarjoja tai vastaavia. Vaikka noin muuten olen aina ollut true crimen suurkuluttaja. Kaipasin ympärilleni vain kaikkea kaunista.
Kun se vaihe meni ohi, aloin miettiä, että ennenkin pärjättiin ihan hyvin, vaikka ei maailman tapahtumista tiennytkään 24/7. Aikoinaan oli toimittajilla aikaa tehdä työnsä ja tarkistaa asioiden todenperäisyys ennen julkaisua. Ei tarvinnut uutisoida huhupuheita, jotta olisi ensimmäinen. Katsonkin nykyisin lähinnä aamulla uutisia ja vain harvoin enää päivällä tai edes illalla. Toki jotkut tapahtumat on sellaisia, että haluaa seurata tiiviimmin, mutta maailman tapahtumista mulle riittää kerran päivässä.
Muistaakseni joko 80 tai 85 prosenttia vanhuksen kuukausituloista. Kuitenkin niin, että vanhukselle itselleen pitää jäädä vähintää noin 160 €/kk.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/