Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 74: "Äidilläni on samaa vikaa ja lääkärit määrää lääkkeitä kun äiti on kuullut jollain sukulaisella jonkun sairauden niin hänelläkin on tietysti se. Mitään ei tutkita ja saa ihan mitä vain pyytää. Koita keski-ikäisenä saada jotain tutkimuksia viivyteltyäsi pahenevien oireiden kanssa muutaman vuoden ja saada apua niin sanotaan vaan että on psykiatrian tarpeessa, olet masentunut ja huomionhakuinen. Noita mummoja kyllä kohdellaan kuin kuninkaallisia ja kuunnellaan ja testataan joka kerta pitkän kaavan mukaan eikä mitään löydetä ja silti saa lääkkeet ihan mihin nyt vain keksii pyytää."

Mulla on kokemusta tuostakin :) Kun vanhempani ovat aina tottuneet asioimaan yksityislääkäreillä, joka vaivaan tietenkin piti valita juuri sen alan erikoislääkäri. Nämä lääkärit sitten hoitivat vain sitä yhtä oiretta kiinnittämättä lainkaan huomiota kokonaisuuteen. Parhammillaan - tai siis pahimmillaan - äidilläni oli säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä 15. Hyvin usein uusi lääke oli määrätty oireeseen, joka oli jonkun muun lääkkeen sivuvaikutus. Nyt ovat onneksi jo kymmenkunta vuotta käyneet samalla yleislääkärillä. Ihan ensimmäisenä tämä lääkäri vähensi äitini lääkkeiden määrää. Ja mitä tapahtui? Äitini alkoi voida huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Nyt äidillä on enää 3 lääkettä, joita käyttää säännöllisesti. Mun mielestä erityisesti vanhuksilla olisi hyvä olla nk omalääkäri. Että olisi aina se sama lääkäri. Harmi vaan, että varsinkin terveyskeskuksissa lääkärit vaihtuvat usein ja vaikka olisikin nimetty omalääkäri, se voi silti olla joka käyntikerta kuitenkin eri lääkäri. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän intervallihoitoa on edelleen. Aikaisempaan verrattuna vain hoitajia nykyisin esim. kotihoidossa on aikaisempaa vähemmän samoin tehostettuja asumispalvelupaikkoja, mutta heikkokuntoisia vanhuksia entistä enemmän.

Mutta niitä intervallihoitopaikkoja on liian vähän tarpeeseen nähden. Sen vuoksi vanhukset, jotka eivät tarvitse sairaanhoitoa, jumittuvat terveydenhuollon päivystyksiin. Tai vaikka tulosyynä olisikin ollut esimerkiksi virtsatieinfektio, diagnoosin ja lääkityksen aloittamisen jälkeen voisi siirtyä intervallihoitopaikkaan, jos sekavuuden vuoksi ei voi olla yksin kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Hoitajapulasta jauhetaan vaikka todellisuudessa ei ole rahaa palkata tarpeeksi. Palkkamenot paisuisivat tähtiin eikä yhteiskunnalla ole siihen varaa. Palkansaajat maksavat jo nyt maailmankorkeimpaan kuuluvaa verorasitusta. Millä ihmiset elävät ja elättävät perheensä. Jos tuloverot ja arvonlisä ym verot vielä nousevat.

Tuokin on totta. Jos jostain ulkoavaruudesta putkahtaisi nyt vaikkapa 10 000 suomea puhuvaa koulutettua ja kokenutta hoitajaa, hyvinvointialueilla olisi edelleen samat säästöpaineet. Ehkäpä hoitoalan koulutuspaikkojen määrään ei ole tehty mitään merkittäviä muutoksia juuri siksi, että on tiedetty, ettei niitä kaikkia voisi sitten edes palkata, koska rahat ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Turhat käynnit ei ruuhkautua tällä hetkellä päivystyksiä yhtään sen enempää kuin aikaisemminkaan. Ruuhkautumista aiheuttaa se että potilaita ei saada sieltä päivystyksestä eteenpäin. He ovat liian huonokuntoisia laitettavaksi kotiin ja osastopaikkoa ei ole. Ja kun osastopaikan saa ei ole jatkohoitopaikkaa. Kunto on edelleen niin huono että ei pärjää kotona. Kotihoitoa ei monesti saa esim. uusille asiakkaille ollenkaan. Tehostettu asumispalvelupaikkaa saattaa joutua jonottamaan kuukausia.

Olin kasarilla vuoden verran töissä vanhainkodissa. Siellä oli 4 osastoa pysyvästi hoivaa tarvitseville sekä yksi nk intervalliosasto. Mä olin siellä intervalliosastolla sairaanhoitajana. Kyseisellä osastolla oli kolme tarkoitusta. Ensimmäinen oli se, että omaishoitajana kotonaan vanhusta hoitava sai välillä lomaa. Hoidettava oli yleensä 1-3 viikkoa vanhainkodissa, jotta omaishoitaja sai levätä. Toinen tarkoitus oli se, että jos omaishoitaja sairastui tai joutui vaikka itse sairaalaan, hoidettavalle löytyi heti samantien paikka intervalliosastolta. Ja kolmas tarkoitus oli, että vanhus, joka ei tarvinnut sairaanhoitoa, mutta ei myöskään pärjännyt enää kotona, tuli intervalliosastolle odottamaan jatkohoitoa. Jatkohoito oli yleensä joko kotihoidon palveluiden järjestäminen (jos kotihoitoa ei vielä ollut), pysyvän vanhainkotipaikan järjestäminen tai sitten vanhuksen kunnosta riippuen siirtymistä terveyskeskuksen vuodeosastolle. 



Hoitajia oli toki siihen maailman aikaan enemmän ja vanhuksia taas vähemmän. Homma toimi ihan hyvin, vaikka joskus siellä intervalliosastollakin oli porukaa ylipaikoilla. Koko vanhainkoti oli kaupungin sosiaaliviraston alaisuudessa, ei siis terveydenhuollon laitos. Eräällä tavalla tuo intervalliosasto vastasi nykyisiä lastensuojelulaitoksia, jos lapsesta joudutaan tekemään kiireellinen huostaanottopäätös ja viemään kotoaan jonnekin turvaan. Tässä vaan lasten sijasta kyseessä oli vanhukset.

Vierailija kirjoitti:

Ei tule onnistumaan. Ensinnäkin työelämässä olevilla ei ole tällaiseen aikaa (eikä yleensä myöskään halua) ja lisäksi aikuiset lapset asuvat keskimäärin paljon kauempana vanhemmistaan kuin ennen. Itse en käy Suomessa edes joka, tai joka toinenkaan, vuosi. On myös aika vaikeaa perusteella Suomen verotasoa, jos niillä veroilla ei saa oikeastaan mitään mitä pitäisi (kohtuullinen vanhusten hoito, luotettava terveydenhuolto, nopea pääsy hammaslääkäriin, hyvä koulutus, riittävästi mm. poliiseja ja päiväkotien henkilökuntaa, infrastruktuurin kelvollinen ylläpito...).

Niinpä. Ja kun vielä eläkeikä nousee koko ajan eli työelämässä on oltava yhä vanhemmaksi, siinä ehtii moni vanhus kupsahtaakin jo ennenkuin heidän lapsensa olisivat työelämästä vapaita ja voisivat ryhtyä huolehtimaan ympärivuorokautisesti vanhemmistaan. Siis tarkoitan tilannetta, jossa lapset olisivat halukkaita hoitamaan omat vanhempansa. 



Mulla on sikäli ihannetilanne, että vanhemani asuvat naapurissa ja mulla on etätyö. Mutta ei tämäkään vielä riittäisi, jos mulla ei olisi myös työnantaja, jolle voi kesken työpäivän laittaa Teamsissa viestin "Mutsi karkasi taas, jatkan töitä myöhemmin" tai "Mutsi kaatui, menen auttamaan sen ylös". Valtaosa työnantajista ei tällaista hyväksyisi eikä varsinkaan, että sieltä työpaikalta lähtisi kesken päivän vanhempiaan etsimään tai auttamaan. Joskus mulla on ollut äiti täällä meillä ja olen tehnyt samaan aikaan töitä, kun isåällä on ollut hammaslääkäri tms. Mutta kuinka moni voisi ottaa oman muistisairaan vanhempansa töihin mukaan? Sinne päiväkotiin, kauppaan, tehtaaseen, bussiin, toimiston neukkariin tai asiakaskäynnille? Ei kukaan. Aivan tuhoontuomittu idea, että ympärivuorokautista hoivaa tarvitseva voitaisin lykätä työssäkäyvän omaisensa vastuulle.