Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja aina se hoitovastuu lankeaa tyttärelle ja jos sisaruksissa on naimattomia niin tällehän se lankeaa.  

Totta. Ja tässäkin ketjussa on puhuttu miniöistäkin. Ei miniän tarvitse appivanhemmistaan huolehtia. Onhan niillä appivanhemmilla se poikakin. Mulla on elämäni aikana ollut useitakin tilanteita, joissa olen tarvinnut sairastumisteni vuoksi apua. Kertaakaan mun tyttäreni tai miniäni ei ole tullut avuksi. Mun poikani on kyllä tullut. Ja mun poikani on se, joka käy auttelemassa isovanhempiaankin. Vaikka keskellä yötä. Tytär ja miniä ei lotkauta korviasankaan, jos pitäisi keskellä yötä lähteä etsimään kissojen ja koirien kanssa muistisairasta mummia. Mun poika lähtee aina, jos apua mummin etsimiseen pyydän. 

 

 

 

Mutta kun se  poika on sydänsairas eikä hoida, ei siivoa omassakaan kotona vaan vaimo siivoaa. 

Ei siinäkään tapauksessa ole miniän tehtävä huolehtia appivanhemmistaan. Jos vanhuksen oma lapsi ei kykene tai halua, sitten vanhus ostaa palvelut ulkopuoliselta. Tai tyytyy siihen, mitä yhteiskunnalta saa. Sydänsairautta ei voi lapseltaan vanhempana kasvatuksella estää, mutta laiskuuden kyllä voi.

Vierailija kirjoitti:

Ja aina se hoitovastuu lankeaa tyttärelle ja jos sisaruksissa on naimattomia niin tällehän se lankeaa.  

Totta. Ja tässäkin ketjussa on puhuttu miniöistäkin. Ei miniän tarvitse appivanhemmistaan huolehtia. Onhan niillä appivanhemmilla se poikakin. Mulla on elämäni aikana ollut useitakin tilanteita, joissa olen tarvinnut sairastumisteni vuoksi apua. Kertaakaan mun tyttäreni tai miniäni ei ole tullut avuksi. Mun poikani on kyllä tullut. Ja mun poikani on se, joka käy auttelemassa isovanhempiaankin. Vaikka keskellä yötä. Tytär ja miniä ei lotkauta korviasankaan, jos pitäisi keskellä yötä lähteä etsimään kissojen ja koirien kanssa muistisairasta mummia. Mun poika lähtee aina, jos apua mummin etsimiseen pyydän. 

Vierailija kirjoitti:

Mummeleitten ja papparaisten ei kannata jakaa ennen maallista mammonaa että saa kotiin hoitoa. 

Moni mummeli ja papparainen on pihi. Ajattelevat, että eihän sitä rahaa nyt omaan hyvinvointiinsa voi käyttää. Perinnöksi pitää jättää lapsilleen. Kuitenkin moni mummelin ja papparaisen lapsi luopuu ihan mielellään perinnöstään, jos sen vuoksi ei tarvitse hoitaa mummelia ja papparaista. 

Nro 191: "Koululääketiede ja monikulttuuri pois"



Mä jätän tuon monikulttuurin tästä pois, koska itseasiassa aika moni ulkomaalistaustainen hoitaa Suomessakin ne omat vanhuksensa ihan itse. 



Koululääketieteestä kuitenkin sen verran, että - niin julmalta kuin joistain voi kuulostaakin - mun mielestä ihmisen eliniän pitkittäminen ei pitäisi olla tärkein asia. Tärkeintä olisi, että se aika, mikä vanhuksella on vielä jäljellä, olisi mahdollisimman hyvää. Olen itse jo siinä tilanteessa, että koko lähisuku - isää lukuunottamatta - on antanut mulle jo valtuutuksen päättää, milloin annan muistisairaan 96v äitini vaan kauniisti nukkua pois omaan sänkyynsä ja milloin soitan ambulanssin, jotta äiti viedään taas kerran jonnekin, jossa tehdään jotain, jotta äidin elinikä pitenee vielä vähän. Koska isäni on edelleen äidin omaishoitaja ja edunvalvoja, toki isä voi päättää jotain muuta kuin mitä mä päätän. Ymmärrän kuitenkin isääni, koska on varmasti tosi vaikeaa luopua elämänsä rakkaimmasta ihmisestä. Varsinkin, kun tiedostaa, että ne omat päivätkin alkaa olla jo vähissä. DNR-päätöksen lääkärit ovat jo äidilleni tehneet ja tämä tieto on jo ensihoitajillakin, kun tulevat käymään. Eli ei enää elvytetä, vaikka olisi sata ensihoitajaa paikalla. Jos siis isä haluaa, että juoksen sinne aamuyöllä soittamaan ambulanssin (jostain syystä ei halua koskaan itse soittaa), niin mä sitten soitan. Mutta yhä useammin on niin, että ensihoito tulee joko vaan kääntymään tai sitten eivät tule ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kysymys on enemmän siitä vastuusta kuin rahasta. Yhteiskunta ei halua kantaa vastuuta ihmisistä etenkään niistä ihmisistä jotka eivät edes arvosta sitä.vastuunottamista.

En ole ihan varma, mitä kommentillasi tarkoitit. Mutta totta on se, että Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskunta juuri sitä varten, että ihmisten ei enää tarvitsisi huolehtia läheisistään. Omasta mielestäni suurin syy tähän oli 1960- ja 1970-luvuilla kaupunkeihin muutto. Nuoret lähtivät opintojen ja työn perässä kauemmas vanhemmistaan. Ei ollut edes mahdollista Helsingistä, Tampereelta, Oulusta tai Turusta käydä hoitamassa Nilsiässä tai Tuupovaarassa asuvia vanhempia. Siksi haluttiin, että yhteiskunta huolehtii. Kuten alussa huolehtikin. Vastuu oli yhteiskunnalla eikä satojen kilometrien päässä asuvilla omaisilla. Eikä niillä satojen kilometrien pässä asuvillakaan ollut enää vastuuta siitä, että lapsenlapsensa saivat päivähoidon, koska tuli subjektiivinen päivähoito-oikeus eikä lasten valokuvia tarvinnut enää liimailla kaupan ilmolitustauluille ja lyhtypylväsiin, jotta löytyisi joku ystävällinen ihminen, joka ottaisi lapset päivähoitoon. Edes pariksi viikoksi.  Mä olen elänyt ajan, jolloin niitä valokuvia oli. Kasarilla oli hyvin tavallista, että pienen lapsen äiti otti rahan takia pari hoitolasta, mutta jos hoitolapsi oli jotenkin hankala tai rasittava, sitten vaan ilmoitettiin lastaan hakevalle vanhemmalle, että enpäs muuten ota enää huomenna. Siinä sitten vanhemmat ihmettelivät, mihis mä huomenna aamulla lapsen lykkään, kun töihin pitäisi mennä.