Reipas ja tunnollinen lammas

Kyllä mun äitini jo kasarilla sanoi, että lapset kannattaa tehdä vasta sitten, kun "juoksut on juostu". Tarkoitti sillä, että lapsia vasta sitten, kun on asettunut aloilleen ja valmis perhelämän arkeen. Meillä kasarin nuorilla oli kuitenkin vähemmän erilaisia asioita, joita tehdä, nähdä ja kokea, kuin mitä on nykyisin. Kielikursseilla ja vaihto-oppilaana oltiin yleensä jo lukiossa, harvemmin enää jatko-opintojen aikana. Ei ollut kovinkaan tavallista sekään, että koko jatko-opinnot suoritettiin jossain ulkomaisessa yliopistossa. Kesälomalla ehkä tehtiin se "maailmanmatkailu" eli käytiin interreilaamassa ympäri Eurooppaa. Vaikka tekeminen, näkeminen ja kokeminen ei olekaan täysin mahdotonta myös lasten kanssa, niin onhan se kuitenkin erilaista kuin jos ei tarvitse ottaa lapsia mukaan. 

En pakkasten vuoksi, mutta jos tiedossa on liukasta tai lumipyryä, pyrin käymään ennakkoon kaupassa. Täällä kun ei kaupunki auraa - eikä hiekota -  jalankulkuväyliä välttämättä saman vuorokauden aikana ja jos sattuu lumipyry olemaan viikonloppuna, niin aikaisintaan maanantaina auraavat. Koiran kanssa on kuitenkin käytävä ulkona säässä kuin säässä, joten mulla löytyy kyllä sopiva vaatetus kaikkiin keleihin. Mulla on aina kotivaraa esimerkiksi sairastumisten varalta, joten mikään pakko ei ole mennä kovalla pakkasella kauppaan. 

Nro 57: "Kysymys ei ole pelkästä tapakulttuurista, vaan myös siitä miten hyvinvoiva yhteiskunta on näiden tapojen vuoksi. Suomessa on todella paljon yksinäisiä ihmisiä, masennusta ja itsemurhia. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja ilman lajityypillistä kanssakäymistä keskivertoihminen alkaa oireilla. Suomalaisten puhumattomuus ja vaikeus olla muiden ihmisten kanssa saa jo sellaiset mittakaavat, ettei kyse ole enää terveestä kulttuurierosta. Näen, että monen suomalaisen kyvyttömyys olla sosiaalisessa tilanteessa on ensisijaisesti oire. Mielestäni on aika vakavaa, jos pelkkään hymyyn saatetaan suhtautua epäilevästi tai jopa aggressiivisesti. Ei tämä ole normaalia enää."

Jos nyt vastaantulijat kaduilla  alkaisivat hymyillä, kuinka paljon se vähentäisi ihmisten yksinäisyyttä, masennusta tai itsemurhia? Jos hymyilemisestä tehtäisiin samanlainen asia kuin smalltalkistakin eli asia, joka ei tarkoita yhtään mitään, niin muuttuisiko tilanne jollain tavalla paremmaksi? Jokainen tietää, että smalltalkissakin kysymykseen "Mitä kuuluu?" ei alata kertoa kuulumisia vaan siihen vastataan "Ihan hyvää, entä itsellesi?", vaikka koko elämä olisi säpäleinä. Itse pidän jotenkin parempana, että jos jollekin hymyilee, tekee sen ihan aidosti eikä vain jonkin tapakulttuurin vuoksi. Tai jos joltain kysyy kuulumisia, on ihan aidosti kiinnostunut toisen kuulumisista. Toki meillä Suomessakin voitaisiin ryhtyä feikkaamaan ihan kuten muissakin maissa feikataan, jos se kerran vähentää yksinäisyyttä, masennusta ja itsemurhia. Mulla on lähisuvussa meksikolainen ja hän rakastaa Suomea ja suomalaisia, koska täällä ollaan aitoja ja rehellisiä eikä esitetä mitään "näin kuuluu tehdä" -teatteria. 

Nro 53: "Sitä kutsutaan kulttuurieroiksi. Jostain helvetin kummasta syystä vaan suomalaisten kohdalla kaikki on väärin ja junttia vaikka olisi ihan vaan kulttuuriin kuuluvasta eroavaisuudesta."

Ihan lähipäivinä joku mulle palstalla toisessa ketjussa sanoi, ettei Suomessa ole mitään kulttuuria. Mun mielestä on, mutta olkoon sitten vaikka suomalaisen kulttuurin sijasta suomalainen elämäntapa. Itse tykkään olla suomalainen ja tykkään suomalaisista ja suomalaisista tavoista. Olen vähän sityä mieltä, että jos täällä ei viihdy ja muualla on parempi elää, niin eiku menee sitten  sinne, missä on parempi elää. Kyllä Suomesta saa lähteä poiskin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse hymyileväinen ja kun tulin Suomeen takaisin ulkomailla asustelun jälkeen, iski tuo hymyttömyys kyllä kasvoihin.

Ja lisäksi (omasta kokemuksesta):

Jos Suomessa hymyilee, niin tullaan huutamaan (keskellä päivää) että mitä sä mulle naurat. Illalla jos sattuu hymyilemään, niin tullaan iholle asti, koska ilmeisesti minua himottaa kaikki vastaantulijat. Ja bussissa tai junassa ei saa hymyillä, vaihtoehdot ovat lääppijät tai puheripuliset mummot. Ja taas olen epäkelpo kun en halua housua raottaa tai lähteä mummon kanssa kahveelle.

 

Suomessa kyllä hyvin pitkälle on tämä asenne, että jos hymyilet, joko vidduilet toiselle tai sitten haluatkin olla lähemmissä tekemisissä toisen kanssa. Ja varsinkin, jos hymyillessäsi katsot vielä toista silmiin. Maissa, joissa hymyillään ja katsotaan silmiin jokaista vastaantulijaa, hymy ja katsekontakti ei merkitsekään yhtään mitään. Meillä merkitsee. Joskus hymyilyllä ja katsekontaktilla voi olla ihan positiivinenkin seuraus, mutta pahimmassa tapauksessa pääset niin tekemällä hengestäsi.