Reipas ja tunnollinen lammas

Juhlin. Vieraita tosin oli alle 50 ja juhlittiin kotona. 60-vuotisjuhlat järjestin kotona vain lähisuvulle. 70-vuotisjuhlia en aio järjestää ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kaveri ei jostain syystä näytä haluavan kutsua sinua välillä luokseen, tavatkaa kodin ulkopuolella. Itse tykkäänkin siitä enemmän, pääsee ihmisten ilmoille näkemään ja kokemaan. 

Itse en halua edes kutsuja mihinkään juhliin, eniten tykkään vaihtaa pitkästi aitoja ajatuksia ja kuulumisia.

Teillä voi olla vähän erilaiset toiveet ystävyyden suhteen. Pääasia kuitenkin että kummallakin on halu olla yhteydessä ja tavata- oli se sitten missä merkeissä vaan!

Itselläkin on väilit viilentynyt liian vaativien ystävien kanssa jotka kaipaavat kestitystä ja esim.meidän lasten kamoja heille. Mun mielestä ystävyydessä pitäisi vain toisen mukava seura riittää.

Mulla on kariutunut muutama potentiaalinen ystävyyssuhde ihan vain siihen, että jo tutustumisen alkuvaiheessa toinen olisi halunnut multa enemmän aikaa kuin mitä mulla on antaa kenellekään muullekaan ystävistäni. Pidän ystäviäni aika tasaveroisessa asemassa keskenään ja jos joku osoittaa haluavansa päästä muiden ystävieni "yläpuolelle", koko homma tyssää siihen, vaikka toinen olisi muuten ihmisenä miten mukava tahansa.

Nro 75: "Niin, sinulla tuntuu olevan aika iso tuttavapiiri. Tilanne on ihan erilainen ihmisellä, jolla ei ole, ja joka näkee yhtä ainutta ystäväänsä vain kerran vuodessa. Ei sinun tarvitse ketään sen takia useammin nähdä, jos et halua, mutta tekstistäsi kyllä näkee (niinkuin monesta muustakin kommentista tässä ketjussa), että ollaan aika sokeita muiden tilanteille. 

"Ei se mikään maailmanloppu ole, jos ei nähdä" on aika karu toteamus niille, joilla kertakaikkiaan ei ole ihmisiä ympärillään."

Mä ymmärrän sun pointin, mutta jos Maijalla on vain  yksi ystävä ja Minnalla on 20 ystävää ja kaveria, Minnalla on silloin aikaa Maijalle vain murto-osa (eli 1/20)  siitä, mitä Maijalla olisi Minnalle. Ei ole kummankaan vika tai syytä, että näin on. 

Vastavuoroisuutta löytyy parhaiten silloin, jos kummallakin on menossa samanlainen elämäntilanne. Ja lisäksi asutaan vielä suhteellisen lähekkäin. Esimerkiksi jos molemmilla on pieniä lapsia, on aika luontevaa - puolin ja toisin - ehdottaa, että mentäiskö huomenna aamupäivällä yhdessä leikkipuistoon. Jos taas toisella on jo teinejä ja toisella pieniä lapsia, niin se leikkipuistyo ei ole paikka edes työpäivän jälkeen, joka teinin vanhempaa enää siinä elämäntilanteessa kiinnostaisi. Häntä todennäköisesti kiinnostaa toisenlaiset asiat ja sitten pienten lasten vanhemman taas pitäisi saada jostain lapsenvahti siksi aikaa, että voi lähteä mukaan. Ja tarkoitan sellaista asiaa, joka kiinnostaa kyllä pienten lasten vanhempaakin, mutta edellyttää lapsenvahdin hankkimista. Sitten on valitettavaa, jos sovittuna ajankohtana lapset tai lapsenvahti sairastuukin ja yhteinen tapaaminen joudutaankin perumaan. Jos tällaista alkaa tapahtua kovin useinkin, että lapsenvahtia ei joko saa tai tapaaminen peruuntuu, teinien vanhempi alkaa ehdottaa näitä yhteisiä tekemisiä jollekin sellaiselle, jolla ei ole lapsenvahtiongelmaa. 



Noin muuten kyläilyihin, niin meillä oli muutama vuosikymmen, joiden aikana kyläilykulttuuri väheni. Oli paljon helpompaa tavata kahvilassa kuin kenenkään kotona. Tästä saattoi seurata, että toisella ei ollutkaan varaa käydä yhtä usein kahvilassa kuin toisella. Tai toisella oli vain 1-2 ystävää kahviloissa käymiseen ja toisella 5-10, jolloin sekä ajan että rahan suhteen oli erilaiset resurssit. 

Aiheutti. Olin maaliskuussa 2020 lähisuvusta ainoa, jolla oli etätyömahdollisuus ja niinpä päälle ysikymppisistä vanhemmistani huolehtiminen napsahti vain ja ainoastaan mun harteilleni. Kaikki muut elivät ihan normaalisti, mutta mä jouduin eristäytymään kaikesta, jotta pystyin sitten huolehtimaan vanhuksista. Vaikka sittemmin koronaa ei tarvinnutkaan enää varoa, se vastuu vanhemmistani oli ja pysyi yksin mulla. Eiliseen asti, mutta eipä siitä sen enempää.